sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Mun musiikki ja sun musiikki.

Meiltä aina kysellään välillä meidän lempibiisejä ja muutenkin mitä me kuunnellaan ja pyydetään suosittelemaan jotain hyvää musiikkia. Ikuisena musa-fiilistelijänä mä ajattelin nyt jakaa teidän kanssa muutaman mun tämän hetken ehdottoman suosikin..

Regina Spektorin Eet on jotain ihan mahtavuutta ja istunkin usein iltasin pimeessä fiilistelemässä sitä kylmien väreiden kera. Regina Spektor on rakkautta ja puree varmasti kaikkiin herkkiin sieluihin!




Keshan Tik Tok on mun ehdoton hyvän fiiliksen biisi tällä hetkellä. Saatan kuunnella sen esim. 5 kertaa putkeen vaan sen takia, että siitä tulee hirveen hyvälle fiilikselle. Se on niin sellasta sopivan ironista räkäpoppia (juu.. en keksinyt mitään muuta sanaa :D) ettei voi olla tykkäämättä.



El Pedro Del Marin Change Of Heart kuuluu kans mun pimeiden iltojen fiilistelyihin, mutta sellanen biisi mitä voi kuunnella oikeestaan millon vaan. Iso tykkäys! Plussaa videosta :D



Nää kaikki on sellasia ihan superhyviä biisejä, mutta mun täytyy sanoa ettei ne oo mitään mun tän hetkisen superfiilistelyn rinnalla, nimittäin oon JÄLLEEN koukussa Alicia Keysiin. Näin on käynyt tähän asti aina kun siltä on ollut tulossa uus levy ja niin on käynyt nytkin kun uus levy on ilmestymässä. Mun ei tarvii varmaan sanoa sadatta kertaa, että mä rakastan Empire State Of Mindia ihan älyttömästi ja se on edelleen mun mielestä tämän hetken paras biisi ihan kevyesti. Tällä hetkellä mulla on myös tehosoitossa Alicialta Try Sleeping With A Broken Heart ja Doesn't Mean Anything. Uus levy ilmestyy vissiinkin tiistaina ja mä aion hommata sen itelleni ihan heti. Puhkihan se tulee kulumaan..

Jos tykkää yhtään Empire State Of Mindista, niin suosittelen kattomaan tämän. Kyseessä on Alician spessukeikka You Tubessa ja tässä reilu kymmenen minuutin pätkässä jossa on mukana muuten myös Jay-Z ja itkin sen kymmenen minuuttia onnesta, koska kuten oon ehkä joskus saattanut mainita, niin oon ihan äärettömän tunteellinen ihminen ja kaikkein tunteellisimmaks mut saa musiikki, lapset, eläimet, rakkaus ja teiltä tulevat syvälliset kommentit ja sähköpostit. (En tiedä kehtaanko kertoa sen, että viime viikolla ollessamme kokouksessa ja Mimmin lukiessa mulle erään lukijan lähettämän mailin, mä rupesin kyynelehtimään ihan kunnolla. Itse asiassa mulla on näitä herkkiä kohtia aika paljon nyt kun rupesin ajattelemaan.. ) Suosittelen kattomaan noita ton illan muitakin pätkiä, siellä on oikeestaan kaikki mun lempparibiisit ja Alicia on oikeesti ihan uskomaton. Niin on muuten kyllä myös Jay-Z ja meidän olisikin jo aika nähdä se uudestaan livenä. Niin ja muuten kaipaus New Yorkiin on jälleen kasvanut entisestään...



En yleensä tykkää kauheesti suomalaisesta musiikista jostain syystä, mutta oon kyllä aivan totaalisen koukuttunut Manboyn mahtavaan coveriin legendasta josta on sanottu ettei sitä pitäis koskaan coveroida. Puihin meni silläkin sanojalla, koska Manboy on tehnyt tästä aivan mahtavan version, jonka voi kuunnella täältä. Niin ja se siis pitää myös kuunnella, koska kyseessä on Sinead O'Connorin klassikko Nothing Compares 2 U, jonka tahtiin varmaan aika moni on nojaillut johonkin söpöön poikaan/tyttöön joskus koulun diskossa. Itse en kyllä lukeudu näihin nojailijoihin, koska olin se pyllerö jota ei haettu tanssimaan, vaan söin niitä sellasia kirpeitä karkkiremmejä siellä oviaukon läheisyydessä. (lyhyt pääsy karkkikojulle)


Ettei tää nyt kuitenkaan menis taas mun monologiks, niin laitetaanpa teille jakoon 4!! kappaletta juurikin tätä ihanaa Manboyn Nothing Compares 2 U-sinkkua NIMMAREILLA. Erikoista tästä tekee muuten myös se, että tämä sinkku EI tule myyntiin kauppoihin, eli nää arvottavat sinkut on tietynlaisia keräilyharvinaisuuksia. :) Tää on ensimmäinen sinkku Manboyn tulevalta levyltä joka julkastaan Toukokuussa ja täytyy sanoa, että odottelen levyä kovasti!


Kertokaahan nyt sitten Peppi-tädille mikä on teidän tämän hetken biisi? Peppi lupaa arpoa teidän vastanneiden kesken nämä neljä sinkkua. Niin ja voitteko myös anonyymit keksiä itellenne nimimerkit. Osallistua voi maanantaihin 14.12.2009 klo 09:00 asti!

Give me MORE music TO LOVE, please!

Ps. Kuinka montaa kertaa muuten mainitsin sanan fiilistely? :D Tämmönen mä vaan oon..


122 kommenttia:

  1. Tämän hetken biisi on kyllä Anna Erikssonin "Lintu" :D "TAHDON UUDEN ELÄMÄN, VIHDOINKIN SEN KÄSITÄN jne." Nyt lähtee rullat pyörimään ja elämä vaihtoon. Avot!

    VastaaPoista
  2. Tämän hetken biisi on ehdottomasti Michael Bublen "Chestnuts roasting on an open fire". En mä tiedä, tää on jotenkin niin ihana joulubiisi ja tässä saa niin fiilistellä (kyllä, fiilistellä ;D). Tätä mä kuuntelen sitten koko ajan!

    VastaaPoista
  3. Regina Spektor kuulostaa hieman Tori Amokselta, mutta myös vähän Alis Morrissettelta!

    Mä löysin pitkästä aikaa uudelleen FIILISTELYÄ varten Íon-nimisen orkesterin, jonka ehdin jo lähes vuodeksi haudata tehosoiton jälkeen. Tämä kannattaa kuunnella pimeässä tai kynttilän valossa maaten:
    http://www.youtube.com/watch?v=k0iU-7P_MX4

    VastaaPoista
  4. tämän hetken biisi on aivan absoluuttisesti gossipin spare me from the mold! upeaa tässä on sekä biisi että esittäjä, beth dittosta kun ei voi olla tykkäämättä ;)

    VastaaPoista
  5. tykkään näistä musapostauksista koska oon löytäny täältä monta hyvää biisiä! mun lempparit tällä hetkellä on aika samat kun sulla eli try sleeping with a broken heart, bad romance sekä rihannan russian roulette =)

    VastaaPoista
  6. tämän hetken biisi on ehdottomasti paramore - brick by boring brick! biisissä on hyvät sanoitukset ja siitä tulee tosi hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
  7. Chisu- Kerrasta poikki (vaikka muuten en kauheesti tyttösestä tykkääkkään..)

    VastaaPoista
  8. spotifystä pystyy jo nyt kuuntelee tota alicia keysin uusimpaa levyä!

    VastaaPoista
  9. Oon jumittanut kahta biisiä, joista eka on Rihannan Russian Roulette. En hirveästi ole Rihannaa aiemmin kuunnellut, mutta tuohon biisiin olen jotenkin jäänyt koukkuun. Toinen biisi on Michael Bublen versio Cry me a riveristä. Michaelia olen kuunnellut jo aiemmin ja tuo biisi on lopullisesti "hypnotisoinut" :).

    VastaaPoista
  10. jee mun lemppareita on koko koop arposen tuotanto, terveisin epätoivoinen_koop_fani_87 !

    VastaaPoista
  11. Teddybears - Cobrastyle!
    http://www.youtube.com/watch?v=mBTSG_Tryhc
    Toi biisi on aivan sairas, siinä ei oo mitään järkeä, mutta se saa mut aina hyvälle tuulelle ja rupeaa tanssittamaan. :D
    Pari viikkoa sitten leirikoulussa saksassa karattiin parin kaverin kanssa söpöjen saksalaispoikien hotellihuoneeseen kun niillä oli bileet ja tuota biisiä soitettiin siellä, joten se tuo mahtavia muistojakin mieleen! :D
    vähän teinimeininkiä mutta so what. :DDD

    VastaaPoista
  12. Just nyt parhautta on Antti Tuiskun Viilto! Yleensä hooseepunk-tyttöön ei mainstream- / radiosoitto musiikki iske, mutta tämä on poikkeus!

    VastaaPoista
  13. Mun tän hetken lemppari biisi on Michael Bublé - Haven't Met You Yet
    Se on semmonen hyvän fiiliksen biisi.

    VastaaPoista
  14. Öö, pahan pistitte! :D Vaikea päättää, että mikä ois just yks biisi, joka tällä hetkellä kolahtaa eniten...

    Mutta mutta, sanonpa nyt, että joku biisi Nightwishin Oceanborn-levyltä, sillä olen nyt viime aikoina kuunnellut tuota teiniaikojen suosikkilevyäni uudelleen. :)

    VastaaPoista
  15. Ismo Alanko Säätiön Ehkäpä elämä onkin vain sitä miltä tuntuu. Yhtenäkin aamuna vain jäin istumaan keskelle olohuoneen lattiaa ja tuijottelin seinää kuunnellessani tätä. Tämä biisi sopii tunnelmointiin tai ihan vain jokapäiväiseen arkeen. Tykkään tosi paljon! <3

    VastaaPoista
  16. Hei :)

    Mun tämän hetkinen lempibiisini on Rihannan Russian Rulette. Kuulin sen ihan vasta ekaa kertaa, ja se kolahti muhun heti! se on vaan jotenki niin koskettava biisi et saa iholle kylmiä väristyksiä ja kyyneleet silmiin. Minusta parasta musiikkia yleensä onkin sellanen joka koskettaa :) Rihannan tuotanto on muutenki aina ollut mielestäni hyvää, tosin yleensä biisit ovat olleet sellaisia jota bailataan yökerhossa, ja käydään joka kerta DJ:ltä pyytämässä soittaa uudelleen ja uudelleen :) Nyt Rihannan musiikki tuntuu "kypsyneen" ja parantuneen.. sitä kai se vanheneminen saa aikaan :)

    VastaaPoista
  17. tän hetken biisi on the soundsin queen of apology. sanat on niin osuvat. ihan kuin biisi olis tehty musta :D ja soundsin keikkaa odotellessa... ;)

    VastaaPoista
  18. Mä sanoisin kans just noi biisit Keysiltä jos niitä ei olis just tässä mainittu. :DD MUTTA koska mainittiin niin sanon että Snow Patrolin Just say yes, koska oon tällä hetkellä maailman ihastunein niin se nostaa vieläkin enemmän fiilareita :|

    VastaaPoista
  19. Tän hetken biisi on ehdottomasti The Cure - A letter to Elise. Jumaliste miten loistavaa :DD Luulin, että friday I'm in love on mahtavuus, mutta tämä voittaa jopa sen. =)

    VastaaPoista
  20. Tällä hetkellä mun biisi taitaa olla gossipin long love distance. :)

    VastaaPoista
  21. Se on juurikin tuo Manboyn Nothing Compares 2 U!!:)

    VastaaPoista
  22. Mulla löytyy näitä kaksin kappalein. Black eyed peasin 'Meet me halfway' sekä Pointer Sistersin 'Jump (for my love)' Jälkimmäistä kasari-klassikkoa ei oikeesti voi olla kuuntelematta ilman, että jalka alkaa vipattamaan ! Etenkin jos on katsonut elokuvan 'Love Actually', jossa Hugh Grant vetää hellyttävän tanssiosuuden tän kohdalla : D

    PUS teille molemmille !

    VastaaPoista
  23. Tämän hetken suosikkibiisini on ollut jo jonkin aikaa Regina Spektorin Samson. Se on vain niin ihanan kepeä kappale jota jaksaa jaksaa kuunnella. :)

    VastaaPoista
  24. Törmäsin tähän jouluseen nyyhkybiisiin vähän aikaa sitten ja ihastuin.
    Sara Bareilles & Ingrid Michaelson-Winter Song...
    Villasukat jalkaan ja höyryävä glögikuppi käteen ja nauttimaan. Itken varmaan joka kerta kun kuulen ton biisin. Kuuntelenpa sen muuten nyt. Hei hei :)
    -Vennu-

    VastaaPoista
  25. Tämän hetken biisi on Lumiukon sävel ilman laulua...

    t. ahkera anonyymi eli ope joka harjoituttaa oppilailla jo ties kuinka monetta viikkoa joulujuhlabiisiä :/

    ps niin ja tietty kumman kaa -tunnari jota on nyt viikonloppu tullu vahdattua... :) aivan mahtavaa!

    "Selitä mulle mikset sä tarjoile...Nää on ilmaisen viinan bileet" :D

    VastaaPoista
  26. Pakko oli vinkata, tämän hetkinen rakkausbiisini on http://www.youtube.com/watch?v=lLJf9qJHR3E Mumford & Sons - Little Lion Man. Ihanaihanaihanaihana. Ja kiitos tosta El Perro Del Marista, sekin on ihanaihanaihana.

    VastaaPoista
  27. Itse olen tällä hetkellä täysin addiktoitunut Timbalandin & Nelly Furtadon "Morning after dark". Kuulin sen ensimmäisen kerran pari päivää sitten radiosta autossa, juuri kun meinasin nukahtaa. Se on soinut siitä asti päässä, ja kuunnella kappaleen voi putkeen mooonta kertaa! :D

    VastaaPoista
  28. http://www.youtube.com/watch?v=vzxxBpMH1-Y

    Aiomme sanoa poikaystäväni kanssa tahdon ensi kesänä ja olemme etsineet lauluja joita voisi soittaa.. Olen nyt ihan ihastunut Jipun&Samuli Edelmanin Jos sä tahdot niin kappaleeseen. ihana!!!!

    -EmmiK-

    VastaaPoista
  29. Tämän hetken ehdoton jumitusbiisi on Fleet Foxes - Mykonos! Ihan mahtava!

    http://www.youtube.com/watch?v=DT-dxG4WWf4

    VastaaPoista
  30. metricin gimme sympathy, kannattaa kuunnella ehottomasti! :)

    VastaaPoista
  31. Lepposat lihakset noilla jätkillä tossa videossa. Damn. On pojat ehkä pari tuntia harjotellu. Huh.

    Lempparibiisi on aina niiiiiin vaikee valita! Se riippuu niin fiiliksestä. Viime aikoina oon kuitenki fiilistelly Chisua omaksi yllätykseksi. Biisi nimeltä Etsijät on aikamoisessa tehosoitossa ollu.

    VastaaPoista
  32. Tämän hetken biisi..
    Ihan yleisesti omaan parhaimmistoon kuuluu Maria Mena ja Jippu, mutta niitten biisit on tällä hetkellä kyllä sen verran loppuun kuunneltu, että sais kyllä tulla jo uusia biisejä :)
    Muttaaaa, vaikkei kyseisen biisin genre ihan omaa lempparityyliä edustakkaan niin oon suht koukussa Rihannan Russian roulette biisiin :>

    VastaaPoista
  33. Tulkoon joulu! Ja toinen on miloun you don't know:)

    VastaaPoista
  34. Mulla on ihan liikaa lempibiisejä, mutta tällä hetkellä varmaan kuuntelen eniten Nickelbackin If Today Was Your Last Day:tä. Ja se musavideokin on niiin ihana. Jos ette oo nähnyt niin suosittelen kattomaan. ;)

    VastaaPoista
  35. Tän hetken biisi on ehdottomasti Lady Gagan Christmas tree :) Biisi piristää ihan älyttömästi, saa joulufiilikselle ja kuulostaa tosi hyvältä! :D

    VastaaPoista
  36. Yks tän hetken lemppareista on kyl ehdottomasti Paramoren Brick by boring brick... I like!

    laura_tahkavuori@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. David Cookin Bar-Ba-Sol. Se on vaan niin hyvä! :D

    VastaaPoista
  38. David Cookin Bar-Ba-Sol. Se on vaan niin hyvä! :D

    VastaaPoista
  39. Tällä hetkellä eniten soi varmaan Timo Rautiaisen & trio Niskalaukauksen Jäähyväiset, erään vähän ikävämmät sattuman vuoksi se koskettaa ja onhan se kaunis biisi ilman sen syvempiä merkityksiäkin :)

    VastaaPoista
  40. Ykkösfiilistelybiisi on tällä hetkellä shinee:n forever or never. sanoista mä en kyllä käsitä yhtään mitään mutta eipä se haittane, kertosäe on vaan niin mahti, että aina tekee mieli tanssia :-D

    VastaaPoista
  41. Sunnuntaisin ja etenkin pakkasaamun yllättäessä on parempi heräillä hitaasti. Omaan kaamosmasennukseeni auttaa Absoluuttinen Nollapiste. Ja tämä tulee ihmiseltä joka ei voi sietää suomenkielistä musiikkia ! Mikään muu ei kuitenkaan kelpaa siihen hetkeen kun on pakko työntää varpaat peiton alta, vaikka tietää että peiton ulkopuolella vallitsee epäinhimillinen lämpötila ja villasukat on jossain tuolla huoneen toisella puolella. Mikä tahansa kyseisen yhtyeen biisi menee, mutta itse aloitan yleensä Hyönteisen kuolinnaamiolla (jota ei löydy Youtubesta).

    Kun sitten on edistynyt sen verran että toisessa kädessä on valtava mukillinen mustaa presso-kahvia ja toisessa kupillinen jogurttia, voi siirtyä vaativampiin kappaleisiin. Itselleni 50-60-lukujen musiikki on paras tapa aloittaa varsinainen päivä. Live-keikkojen into on tarttuvaa.

    http://www.youtube.com/watch?v=U_UcWEKx1x0

    Olen syntynyt väärällä vuosikymmenellä! Tänne karkinvärinen kellohame, nyt kiitos!

    VastaaPoista
  42. kyllä mullakin se Alicia Keysin Empire state of mind on se lempparibiisi just nyt!

    Muita hyvän mielen tuojia on Black eyed peasin i gotta a feeling, boom boom boom ja keshan tick tock.

    Hyvää joulun odotusta sinne!

    t. jonnam

    VastaaPoista
  43. Tämän hetken biisi on kyllä Daughtryn Tennessee Line. Aivan huippu hyvä ja ihanat sanat! :)

    VastaaPoista
  44. tällä hetkellä lempparibiisinä mulla on little boots - earhquake, josta erityisesti kertosäettä voisin soittaa replaylla ties miten pitkään. :-------D

    sofiiaa@luukku.com

    VastaaPoista
  45. stellan blogi on nykyään erään musiikkialan yrityksen markkinointikanava ja nyt tapaatte sen ja yhtäkkiä teillä on jaettavaksi jotain sinkkuja. haa!

    VastaaPoista
  46. Fiilistely! :)
    Ihan vieraita nimiä mulle nuo! :O

    VastaaPoista
  47. Peppi oot ihana<3:)(Mimmi tietysti kanssa<3) oot rakastuttanut mut Alicia Keysiin! Joskus aikoja sitten luin täältä Empire State Of Mind: kappaleesta ja kuuntelin sen sitten ja rakastuin välittömästi! Sen innoittamana aloin kuunteleen lisää Aliciaa ja oi!<3 Nyt sitten kuuntelen Try Sleeping With A Broken Heartia ja kovaa vauhtia oon rakastumassa tähänkin :) ja muihinkin uuden levyn kappaleisiin, spotifystä niitä kuuntelen :)
    ja btw, toi Eet on aivan loistava kappale!
    Voisin vielä mainita jotain muita mun tän hetken lemppareita teille kuunneltavaks:
    Leona Lewisin coveri kappaleesta Stop Crying Your Heart Out<3 niin ihana kappale!
    ja vielä nytkun joulu on tulossa niin Suvi Teräsniskan Varpunen jouluaamuna!
    Kiitos teille näistä kaikista ihanista postauksista ja jatkakaa samaan malliin! Ootte pelastanu monta huonoo päivää:)

    VastaaPoista
  48. lempi biisi damien rice-9 crimes

    VastaaPoista
  49. Spotifyhyn toi uus Alician levy on tullut jo ja tää biisi on ollu superkulutuksella: http://www.youtube.com/watch?v=KQUfB3ht-Tc jos toi ei saa kaipaamaan Nykiin niin ei sitten mikään...

    VastaaPoista
  50. oho en lukenut tarkasti, toihan oli se biisi tossa! anteeksi :D

    VastaaPoista
  51. no ainaki kaikki dEUS♥ (belgialainen rock bändi) ehkä eniten "Favourite Game" "What We Talk About" ja "Include Me Out" on eniten pinnalla, mutta dEUS♥ muuta ei tarvita.. Sitte tietenki jos tarvii oikeen menokasta musiikkia vaikka bile illaksi niin kuuntelisin "My Drive Thru" N.E.R.D. ft. Santogold, kyllä siinä tanner tutisee ku pistetään jalalla koreaksi : D

    VastaaPoista
  52. Jay-Z ja Alicia Keys - Empire State of Mind ! Love:)<3

    VastaaPoista
  53. Rakastan tota Eettiä, aivan mahdottoman ihana, pirtsakka ja herkkä biisi! Ei voi olla hymyilemättä kun sen kuuntelee ja kaikessa herkkyydessään se kutienkin kätkee sisäänsä hirmusesti energiaa, mainiota!

    Mutta tällähetkellä oon ite varmaan koukussa Samuli Putron Älä Huuda Mulle biisiin, koska se on vaan aivan mainio tarina! Mahtavaa et välillä kerrotaan siitä et nainenkin voi olla sika :D.

    ps. ootte tosi valovoimasia tytsyjä, jatkakaa samaan malliin <3

    VastaaPoista
  54. Katatonian Omerta, ikisuosikki.

    VastaaPoista
  55. Öö heititpä pahan! AINA kun kuulen Grazy Loopin they call me grazy, alkaa mun tanssijalkaa vipattaa, mut toisaalta Lady Gagan Bad romance on kans aika huippu, mut Paparazzi livenä on silti mun favorite.

    Koska en osaa päättää, nii valitaan sitten vaikkapa Lemmenkipeet- Hymy joka tarttuu, tätä muuten ehdottomasti suosittelen kaikille ja varsinkin teille, ehdoton hyvän mielen biisi, saa mut aina hymyilemään! Lemmenkipeiltä löytyy toinenkin hyvä kipale nimeltänsä Hullu mies. :)

    VastaaPoista
  56. Tällä hetkellä ehdottomiksi suosikeiksi nousevat Robbie Williamsin You know me ja Pixie Lottin Boys and girls. Jälkimmäistä ei voi kuunnella ilman, että alkaa jalka vipattamaan ja hyvä mieli taattu. Ensimmäinen nyt on vaan Robbie ;) SYDÄN.

    VastaaPoista
  57. Ahh, näitä löytyy niin kamalan paljon!

    Tällä hetkellä toimii pari supertyttömäistä orkesteria ja biisiä, tekin varmaan tykkäisitte. :) Ihan ykkössuosikki on Tegan & Sara, jolta tuli uusi levykin just. Ihan supersulosia tyttöjä ja ihan supersuloisia biisejä. Tässä yks mun suosikeista, vaikka niitä onkin tältä bändiltä niin paljon, että käsite 'suosikista' on vähän menettänyt merkityksensä. :D

    http://www.youtube.com/watch?v=8RDdmfWsrsw



    Toinen ei ole yhtä hyvä kun T&S, mutta toimii hyvin samalla soittolistalla kuitenkin. :) Butterfly Boucherin löysin joltain soundtrackilta joskus. Tää biisi on ehdoton suosikki tältä naikkoselta.

    http://www.youtube.com/watch?v=jSfVi7TThsQ

    VastaaPoista
  58. 3OH!3 feat. Katy Perry - Starstrukk
    jees:)

    VastaaPoista
  59. Tän hetken biisi olis kyllä varmaankin Adam Lambertin ihana versio mad worldista! Menee aina kylmät väreet kun kuulee sen, siis oikeesti, vaivun suorastaan johonkin transsiin :D Ei itketä useimmiten mut tulee ihan ihme olo. Se ääni ja kaikki ooh natsaa <3

    VastaaPoista
  60. Tämän hetken ykkösenä taitaa olla itselleni suhteellisen uusi tuttavuus Skillet Comatose kappaleellaan :) Pelkään kyllästyväni siihen kun olen sitä koko viikon kuunnellut lähes repeatilla, mutten vain voi lopettaa sen kuuntelemista!

    -kuuras

    VastaaPoista
  61. Nyt täytyy kyllä myöntää, että näin kun on enää 11 yötä jouluun (ja laskin aivan itse!), alkaa tämmöistä teiniäkin vanhat jouluvirret lämmittämään. :) Nyt tämän hetken ehdottomat ykköset ovat: Sylvian joululaulu (jooku todella vanha nauhoitus), Heinillä härkien kaukalon, Varpunen jouluaamuna (Joko Suvi Teräsniskan, tai Vesa-Matti Loirin esittämänä) ja paras näistä kaikista, Tonttu. Ihania fiilistely biisejä, ja mikä parasta niiden matkassa voi laulaa sydämensä kyllyydestä!

    Ihanaa Joulun odotusta Mimmille ja Pepille! <3

    Rakkain terveisin: Anonyymi-Oona

    VastaaPoista
  62. Tällä hetkellä saksalaisen Liquido-nimisen bändin kappale Narcotic. Olen tässä nyt monta päivää viettänyt kaiken kotona vietetyn valveillaoloaikani tämän biisin parissa. Kyllästymistä odotellessa!

    VastaaPoista
  63. Eric Claptonin Layla. Löydän sen uudelleen aina säännöllisin väliajoin! :)

    VastaaPoista
  64. tän hetken fiilaribiisi on ehdottomasti Melissa Hornin Jag kan inte skilja på. Jotenkin todella koskettava ja ihana ja rauhallinen ja oivoi, kaikkea :D
    Spotifysta on muuten pystyny kuuntelemaan jo viikon verran Alician uutta levyä, joka on aivan mahdottoman upee!

    VastaaPoista
  65. disney musiikkia rakastaen lempparini on pocahontasista colors of the wind. Sitä on tultu aika paljon kuunneltua. Lisäks näin MJ muistoa kunnioittaen earth song on ihana aina ennen nukkumaan menoa :)

    VastaaPoista
  66. Calf-Tyhmät suuttuu! :D Tosi harva on kuullu ton biisin, mut toi on niiiin mahtava ja niin hyvät sanat. Mut niin se vaan on et tyhmät suuttuu ;)

    VastaaPoista
  67. Vihasin Chisun Mun koti ei oo täällä-biisiä, teki aina mieli vaihtaa kanava kun se radiosta pärähti soimaan. Muutama viikko sitten eksyin kuulemaan neitokaisen uudelta levyltä biisin nimeltä Lähtö enkä melkein pystyny hengittämään. Biisi yllätti ihan totaalisesti ja tuon biisin kautta eksyin kuuntelemaan muitakin Chisun uuden levyn kappaleita ja nyt mielipiteeni on muuttunut täysin. Ihanan lahjakas ja tyylikäs nainen!

    VastaaPoista
  68. Modest Mousen The View on ikilemppari, iskee joka kerta !

    VastaaPoista
  69. http://poskisuudelma.blogspot.com/2009/12/when-you-gonna-love-you-as-much-as-i-do.html

    Tuossa postauksessani hehkuttamani biisit soivat jatkuvasti, ihania talveen sopivia tunnelmapaloja. :>

    VastaaPoista
  70. Anonyymi kirjoitti...

    stellan blogi on nykyään erään musiikkialan yrityksen markkinointikanava ja nyt tapaatte sen ja yhtäkkiä teillä on jaettavaksi jotain sinkkuja. haa!

    Moikkelis anonyymi!
    Aikamoisen yhteenlaskun oot tehnyt. En tiedä missä välissä siitä välistä on tippunut muutama fakta pois. Stellahan on ihan julkisesti töissä juurikin siinä erässä musiikkialan yrityksessä ja toiseksi olen ihan täysin itse pyytänyt Stellalta näitä hänen promoamansa bändin sinkkuja teille jaettavaksi, koska tykkään kyseisestä biisistä kovasti. Voin kertoa, että me More to loven tytöt ei olla ihan noin vain ostettavissa, siihen tarvitaan paljon aikaa ja ruokaa! ;)

    VastaaPoista
  71. Tällä hetkellä vuodenaikaan sopien tulee kulutettua aika paljon joulumusiikkia, joulusta kun niin paljon tykkään! Paras biisi näistä kaikista joululauluista tällä hetkellä on Kelly Clarksonin My Grown-Up Christmas List. Se on ihanan rauhallinen ja sisältää sanomaa, vaikka ehkä hiukan imelä onkin ;) Mut musta se sopii hyvin jouluun :)

    VastaaPoista
  72. Watcha say - Jason Derulo ft. Imogen Heap , kylmät väreet vaa menee ku kertosäkeistö tulee ja muuten iha hyvää hiphopin tapasta ja sit FIREFLIES- OWL CITY maailman ihanin ehkä !!!! :)

    VastaaPoista
  73. regina spektor tekee aivan loistavaa fiilistely musiikkia. tämäkin kappele uppoo ja syvälle :)

    VastaaPoista
  74. Tämän hetken ehdoton ykkönen on Vesa-Matti Loirin Hyvää Puuta! En tiedä miksi, mutta jostain syystä tämä nyt vaan kolahtaa normaalia enemmän. Loirin ääni on vaan NIIN upea..

    -Peipa-

    VastaaPoista
  75. muakaan ei koskaan haettu tanssii koulun diskoissa. Olin se ujo luuseri luuranko :D Mut samat harrastukset mullaki oli niissa diskoissa, eli pakko oli aina kuitenki menna, koska sai pari markkaa mukaan ja silla voi ostaa KARKKII!! :)

    VastaaPoista
  76. Emiliana Torrinin Loosen up. Ja yleensäkin koko Torrinin levy on mahtavaa kuunneltaa näin talvisen kaamoksen keskellä.

    Nim. RubyTuesday

    VastaaPoista
  77. Rasmus - sophia
    Ihan mieletön fiiliksen nostattaja, joka toimii vieläkin vaikka on jo kymmenisen vuotta (!) vanha (: En muuten tykkää The Rasmuksesta nykyisellään, mutta poikien kaks ekaa levyä on kuuntelemisen arvosia!

    VastaaPoista
  78. Mun suurin rakkaus on Tehosekoittimen Valonkantaja, loistava biisi ja kylmät väreet menee aina kuunnellessani tätä (oli pakko heti laittaa soimaan <3). Tää on vaan rakkautta, ah.

    VastaaPoista
  79. Se on tavattoman kaunis se biisi, missä Jippu ja Samuli Edelman laulaa yhdessä, vaikken Jipusta muuten kyl tykkääkään. En oo kyl varma mikä se biisin nimi oli, mut muistaakseni se oli "jos sä tahdot niin".
    Lisäksi se Sunrise Avenuen - Welcome to my life saa mut aina kyyneliin. Ne sanat koskettaa jotenkin omaakin elämääni ja lisäksi se video on myös niin ihanan koskettava.
    Oli pakko sanoo kaks tollasta kaunista biisiä, mut ei kyl oo ainoot lempparit, mut tollaset herkistelybiisit halusin kertoa kun Peppikin on herkistelijä, vaikkei suomalaisesta musiikista yleensä tykkääkään:)

    VastaaPoista
  80. Alicia Keys: Like the sea.
    Need I say more? :)

    VastaaPoista
  81. Ultra Bran Minä suojelen sinua kaikelta, oi, niin ihana.

    VastaaPoista
  82. paras biisi tällä hetkellä on
    lady gagan ja beyoncen telephone! (elkää sekoittako video phoneen:))

    VastaaPoista
  83. Koko viikonlopun oon fiilistelly joululauluja, ja etenkin Britney Spearsin My only Wish on soinu repeatilla!:D
    Ihanaa kohta on joulu<3
    ps. ois kiva jos tekisitte jonku joululaulu/joulufiilistely postauksen! Ja tietty kuvia edellisiltä jouluilta:)

    VastaaPoista
  84. MUSE - New Born. Musea kauan kuunnelleena löysin tämän biisin ihanuuden vasta vähän aikaa sitten, onneksi tein näin :)

    VastaaPoista
  85. Joseph Arthur - Favourite Girl :):)

    -ninni

    VastaaPoista
  86. Oma tämän hetken biisini on kyllä ihanan Morrisseyn b-puoli My Dearest Love. Aivan mahtava ja soinut repeatilla monta päivää jo. Manboystakin tykkään ja melkeen kaikki levyt löytyy hyllystä ;D (no sitä tuoreinta ei).

    VastaaPoista
  87. Oon löytäny ehkä ikuisen korvaorgasmibiisin: Epik High-One
    Kuunelkaa ihmeessä!

    http://www.youtube.com/watch?v=WNnkbwFo9hU

    VastaaPoista
  88. aahh tällä hetkellä paras biisi on niin ehdottomasti Emiliana Torrinin Big Jumps!!

    VastaaPoista
  89. Chisu - Saaliit
    Se kuulosta sellain jännästi vanhalta ja on hassu kappale :)

    VastaaPoista
  90. Tämän hetken paras biisi on mielestäni Snow Patrolin Just Say Yes ja muutenkin koko Snow Patrolin tuotanto iskee kovaa

    VastaaPoista
  91. Faith No More - Evidence

    Sydän pompsahtaa aina kun kuulen sen :)

    VastaaPoista
  92. Tän hetken THE biisi on ehdottomasti Timbalandin Morning after dark! En vaan voi sille mitään, että alan hytkyttää aluksi päätä kun se alkaa soimaan, ja pikku hiljaa hytkyntä leviää tähän (ei niin pienikokoiseen) kroppaankin! Ja loppujen lopuksi heilunkin jo sitten ihan fiiliksissä:D Voin kuvitella kuinka "hauskalta" näytän autoa ajellessa hytkyessäni biisin tahdissa...

    VastaaPoista
  93. Hahaa, tää on helppo! Itseäni vaivaa myös tuo mainitsemasi Alicia Keys -syndrooma, mutta minun kohdalla artisti on HIM. Aina, kun uutta levyä pukkaa, innostus nostaa päätään :) eli vastaus kysymykseen: HIMin uutta singleä, Heartkilleriä. Siinä vasta potkiva biisi, tsekatkaapa Youtubesta!

    - lovemetalqueen(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  94. Mun tän hetken biisejä on ehdottomasti 30 STM:n (Jared, iiikkk!) Hurricane, Chisun Sama Nainen jajajaja Hardcore Superstarin (joka on mun ultimate suosikki) Someone Special.

    Lisää näitä musapostauksia, nää on kivoja! :)

    VastaaPoista
  95. kings of leon - use somebody :) tykkäsin tosta aina ihan ok verran sillonkun sitä kokoajan soitettiin, mutta pari viikkoa sitten tuli ehdoton valaistus tän biisin suhteen. repeatilla jatkuvasti :D

    VastaaPoista
  96. Tämän hetken biisi tai oikeastaan jokahetken biisi on Kings of Leonsin Use somebody. Se tuo ihan hulluna muistoja mieleen, enkä vaan kyllästy siihen vaikka soittaisin repeatilla :D

    Ps. KIITOS teidän ihanasta blogista, tää on niin tälläsen stressintäyteisen elämän pelastus<3

    VastaaPoista
  97. Kyllä se taitaa olla Lady Gagan Telephone. Järkytyksekseni olen joutunut huomaamaan, että ihan oikeasti tykkään tästä sen uudesta levystä ja se on täynnä ihan helmi biisejä. :)

    VastaaPoista
  98. The Kooks - See the world. Ihana <3 :D

    VastaaPoista
  99. Hmm, jos joululauluja ei ota laskuun mukaan niin tän hetken paras biisi on ehdottomasti Vitamin String Quartetin cover 3 doors downin Kryptonitesta!

    VastaaPoista
  100. Tämän hetken biisi on Apulanta - Paska meininki (ässä hihassa). Tai oikeestaan se on kaikkien aikojen biisi, iskee ja lujaa.

    siisii / thckoitin@hotmail.com

    VastaaPoista
  101. Tämän hetken lemppareihin kuuluu ehdottomasti ainakin tämä: The Black Ghosts - Full Moon!

    Kyseinen biisihän on Twilightin sountrackilta. :) Aivan rakkautta jo muutaman kuukauden!

    VastaaPoista
  102. Kävin tänää The Body Shopissa kattoo että jos Mimmi on töissä ni käyn kiittää teitä tästä ihanasta blogista joka aina piristää, mutta sitten ku näin Mimmin ni en uskaltanukkaan. :( Eli Mimmi se stalkkeri olin minä, ei hätää. :D

    Mutta kiitän sitten tässä,
    kiitos ihanat Peppi ja Mimmi jotka piristätte aina ja autatte muakin itsetunto-ongelmissa kun näkee teiän blogin kautta että hauskanpito, kauneus ja positiivisuus ei ole riippuvaisia koosta. :) Kiitos. <3

    VastaaPoista
  103. Täytyy kyllä sanoa että kulutan tällä hetkellä melkeinpä vain jouluradiota ;)

    VastaaPoista
  104. Tän hetken ehdoton ykkösbiisi on PMMP:n Pariterapiaa! Aivan saakelin hieno biisi, ei mikää tavallinen ja sopii niin moneen tilanteeseen. Eli sama se soiko se esim. automatkalla töihin, kotona siivotessa, lenkillä ämppäristä tai baarissa tanssin huumassa! Uppoaa aina <3

    t. Risu

    VastaaPoista
  105. Mahtavaa, tosi monta hyvää uutta biisiä ja monta jotka on päässeet unohtumaan on tullut juutuubitettua tätä lukiessa. Eli iso kiitos kaikille, erityisesti sille joka manitsi Tontun, ensimmäisen kerran tuli joulufiilistä sitä kuunnellessa!

    Mut tämän hetken ehdoton fiilistelybiisi on Sleepthief ft. Jody Quine: Eurydice.

    Tuo Manboyn coveri kyllä veti hiljaseks: en osannut odottaa, että olis noin hyvä!

    Kiitos mahtavasta blogista, aina tulee hyvälle mielelle teidän juttuja lukiessa.

    t. Lurker

    VastaaPoista
  106. Ehdottomasti Mikan Lollipop! "Hey, what's the pii ai pii a" <3

    VastaaPoista
  107. Tän hetken biisi on ehdottomasti Juha Tapion Ei viisaampaa, aivan ihanat sanat ja sopii niin hyvin iltaisin fiilistelyyn kynttilöiden kera :)
    Ja sit "vähän" kaupallisempi, joka saa aina tanssijalan vipattaan (olipa hirvee ilmasu :D): Pitbull: Hotel Room Service :>

    VastaaPoista
  108. Kun joskus tossa kuulin mainoksen, et Alician levy tulee Spotifyhyn ennen julkasua, ni ajattelin et todellakin odotan sitä aitoa levyä jonka sit kulutan puhki.. No enhän mä pystynyt ja tänään menin kuuntelee ja VOI POJAT MIKÄ LEVY!!!!! <3<3<3<3<3<3<3

    VastaaPoista
  109. Uh. Nyt ei oo kyl mitään tsäänssejä pysyä vaan yhdessä kipaleessa, mut ehkä se ei haittaa. :D

    Pari itsellä viime aikoina pinnalla ollutta ovat:


    - Jenny Wilsonin like a fading rainbow - jää soimaan päässä tosi helposti, eikä yhtään haittaa. :)http://www.youtube.com/watch?v=TBxg_yqi7eM

    - Chisun Baden Baden, en ole ollut aiemmin Chisun ihailijoita mutta nää lyriikat on vaan ihan mahtavat. :D
    http://www.youtube.com/watch?v=Yu19IWuIArY

    - No joo rihanna on ihan okei ja baseballs myös, mutta tää on EHDOTTOMASTI ihanin umbrella -versio! Oooh niin kaunista. Mandy Moore esittää:
    http://www.youtube.com/watch?v=BMB6YOWzQMY

    - No kai kaikki HUBAn tietää? Parasta mitä suomesta on tullut toooosi pitkään aikaan! Viimeisimpänä soinut toi noilta myspace -sivuiltakin kuunneltavissa oleva man brings the bread. "man brings the bread but it's the woman who brings the soul to the household!" -tätä pitää muistuttaa poikaystävälle säännöllisin väliajoin niin pysyy ruodussa. ;)http://www.myspace.com/hubamusic

    Ja sitten vielä ihan rehellinen fiilistelyosasto. Oon menossa ens vuonna naimisiin ja jos saisin yhden kappaleen esittää häissämme tulevalle miehelleni, se olisi Coldplayn til kingdom come. Ei tätä varmaan tarvitse edes selittää, riittää kun kuuntelette: http://www.youtube.com/watch?v=6jSisMP2_F4

    Huh. Tuli ihan sellainen olo kuin olisi jakanut palasen itsestään. Todella jännä miten henkilökohtainen asia musiikki voi olla. Toivottavasti tykkäätte. <3

    VastaaPoista
  110. Mun tällä hetkellä ainakin päässä soivin biisi on Chisun Baden baden, On se ihan kivakin, vaikka tavallisestihan päässä soi ne rasittavimmat biisit ever...

    VastaaPoista
  111. Aivan ihana blogi teillä tytöt! :) Tän hetken biisi on tietenkin Lady Gagan Love games! :))

    VastaaPoista
  112. Mun tän hetken ehdoton fiilistelybiisi on ruotsalaisen megadiivasuperääni - Carola Häggkvistin upea joululaulu Himlen i min famn.
    http://www.youtube.com/watch?v=0nbobVR8oRg&feature=PlayList&p=9E84F441008E9CA3&playnext=1&playnext_from=PL&index=29

    Lasi punaviiniä, sellanen suklaarasia, jossa on vain hyviä suklaita (onko muunlaisia :), kynttilä soimaan, pehmeä sohva, silmät kiinni ja tää biisi soimaan. Ah, jouluparhautta!

    VastaaPoista
  113. ... niin eihän sitä kynttilää tietenkään soimaan laiteta vaan: sytytetään tunnelmallinen kynttilä. Vaikkei sitä kynttilän tuiketta näekään, kun fiilistelee silmät kiinni, mutta sen päälläolon kyllä tuntee.

    VastaaPoista
  114. Tämä kommentti on toki liian myöhään osallistuakseen arvontaan, mutta en anna sen häiritä, koska hyvään musiikkiin kuuluu aina koukuttaa muitakin.

    Mulla on useampikin sellainen vähän pidemmän aikavälin kappale, kuten die Toten Hosenin Alles was war, Wort zum Sonntag ja Auswärtspiel. Die Toten Hoseniin hurahdin jo joskus teininä, mutta silloin Beatles nyt vain oli se paras, mutta jotenkin Beatlesit joutuivat playlisteilläni antamaan tietä DTH:lle, ja tuohon olen jymähtänyt, vaikka muutakin kuuntelen.

    Sonata Arctican Black and White on myös aivan mahtava. :)

    Klassikoista pitää suositella Pet Shop Boysin It's a Sin -kappaletta (juu, ihan oikeasti tykkään tosta, kuulin sen ekan kerran Sydneyssä, jossa sitä soitettiin paaaaaljon keväällä 2005, ja koska Sydney on maailman paras kaupunki, niin tuo kappalekin on mahtava). Niin, ja Queenin No-one but you (only the good die young) on jotain aivan uskomatonta. Siitä oli muuten varsin erinomainen versio myös Uppsala Champions of Rock musikaalissa/konsertissa. Mutta ehkä tuon kappaleen itse aikoinaan lähinnä noteerasin, koska kuulin sen hetkenä, jolloin sanat jotain merkitsivätkin.

    Vuodenaikaan sopiva suositus (jos ette mitään muuta suositusta tältä listaltani ota vakavasti, niin ottakaa tämä. :) on Jussi Björlingin versio O Helga Natt -kappaleesta (Adamin joululaulu). Aivan käsittämättömän mahtava ja upea kappale, ja Björling laulaa sen niin, että kylmät väreet menevät pitkin selkää ja käsivarsikarvat nousevat pystyyn. (Unohtakaa se Pavarotti, on sekin tuon levyttänyt, mutta ei vain ole Björlingin tasoa... :)

    VastaaPoista
  115. Oho osuupa meiän musamaut hyvin yhteen 8) Kiitos uusista biiseistä, niitä onki kaivattu kun oon kuunnellu omia lemppareita kyllästymiseen asti.

    VastaaPoista
  116. IYAZ-Replay,saa aina hyvälle tuulelle !:D

    VastaaPoista
  117. Tässä teille maailman IHANIN JA SULOISIN JA HELLYYTTÄVIN BIISI IKINÄ<3

    Bosson - Runaway with you

    Olis maaaaaaailman ihaninta jos se oma tuleva mies laulelis jotain tollasta 8)<3

    VastaaPoista
  118. oi kiitos !!! RAKASTUIN regina spektoriin ja kuuntelen sitä nyt koko ajan < 3

    VastaaPoista
  119. Tyrone Wells - Sink or Swim !!

    VastaaPoista