Lueskelin tänään teidän kommentteja ja tuli sellainen olo, että nyt haluan postata ja kertoa teille kuulumisiani. Keräilin tähän kuvitukseksi Instagram-kuvia (terkkuja vaan teille jotka niitä vihaatte), koska en ole kantanut kameraa mukanani kuukausiin, lukuunottamatta visiittiämme Jyväskylässä.
Tammikuisen lomani jälkeen päädyin siihen, että on vihdoin aika ottaa itselleni hieman aikaa. 2012 lopussa olin jo toistamiseen tämän lyhyeni elämäni aikana lähellä burn outtia, ensimmäisen kerran rakastunut pitkään aikaan ja näinpä myös aivan liian täynnä uusia tunteita, suurta epävarmuutta, isoja ajatuksia ja kaikkea muuta mahdollista. Mimmi esimerkiksi oli uupumiseni jo huomannut ja huomautti asiasta mulle ihan suoraan. Näinpä siis ryhdistäydyin ja ensimmäistä kertaa elämässäni vaan pysähdyin tarpeeksi ajoissa. Mulle tämä pysähtyminen on myös tarkoittanut totaalista eristäytymistä. En ole käynyt töiden lisäksi lähestulkoon missään, en ole nähnyt ystäviäni läheskään niin paljon kuin ennen, en ole tehnyt mitään.
Helmikuun lopussa muutimme poikaystävän kanssa uuteen kotiin ja tuo yli kuukauden kestänyt aivan järjettömältä tuntunut muutto imi musta kaikki viimeisetkin mehut. Ei huvittanut edes laittaa kotia, koska tuntui ettei siitä koskaan tulisi mitään. Nyt vihdoin koti näyttää jo kodilta, tavarat on paikoillaan (minun pääni ei siis kestä sitä, että nurkissa on laatikoita ja jätesäkkejä), vintti on täynnä (asun todellisen himohamstraajan kanssa...) ja näinpä myös vihdoin tykkään meidän kodista. Olin nimittäin tuon kuukauden varma, että tämä on huonoin idea koskaan muuttaa pois edellisestä kodista jossa viihdyin niin älyttömän hyvin.
Mitä elämääni sitten nyt kuuluu? Paljon kaikenlaista. Käyn töissä päivittäin, järjestelen suhteellisen isoa tapahtumaa Justin Bieberin faneille, joka järjestetään ensi viikolla, kokkailen iltasin poikaystäväni Jukan kanssa, olen totaalisen hurahtanut Sons of Anarchyyn, jännitän miten The Voice of Finlandissa käy, ikävöin Unoa aina kun se on Mikolla, kasvatan hiuksiani ja ripsiäni jotka on kärsineet pidennyksistä, päivittelen Instagramia liikaa, mietin olenko todella näin allerginen lepälle, kuuntelen kun alakerran Liisan tuore tyttölapsi itkee ja mietin miten pienet sormet sillä on, kaipaan kesää, odotan ensi kuussa koittavaa työmatkaa New Yorkiin, kaipaan lämpöä ja aurinkoa, odotan sitä, kun Jukka on luvannut viedä mut yöksi Bengtskärin majakkaan ja täten toteuttaa yhden suurimmista unelmistani, odotan rakkaan ystäväni häitä joissa saan kunnian olla morsiusneitona, käyn hoitamassa kehoani ja mieltäni "kehonhuoltajan" luona, käsittelen ensimmäistä kertaa elämässäni vaikeita asioita menneisyydestäni, odotan päivittäin Salkkareita, hoidan kirjanpitoa tilinpäätöstä varten ja iloitsen tulevista uusista tuulista.
Olen onnellinen, että olen ottanut itselleni aikaa ja pysähtynyt ajoissa. Tällaisena hetkenä sitä myös huomaa ketkä oikeasti ovat tärkeitä ja keille oikeasti olet tärkeä. Puhelin ei soi läheskään niin paljon kuin ennen, koska kaikki jo pikkuhiljaa tietävät että olen tylsä jolla saattaa olla huono mieli. En ole mikään aina-iloinen-halinalle-Peppi, vaan ihan Peppi vaan jolla on kaikki asiat todella hyvin, mutta mukaan mahtuu huonompiakin päiviä. Tämän takia mua on myös ruvennut ahdistamaan tämä "More To Love"-leima, jonka takia ihmiset tulevat pettyneinä sanomaan että olinpa vihaisen näkönen kun kävelin kaupungilla, en halannut kun tapasin jonkun uuden ihmisen tai että olen ylimielinen koska en postaa blogiin?
Mulla on ikävä bloggailua, kuvien ottamista ja erityisesti teitä lukijoita. Tuntuu, että elämästä puuttuu iso osa, kun en kirjoittele blogiin. Siltikään nyt ei ole vain ollut voimia eikä tietynlaista "intoa" tähän hommaan ollenkaan. Ollaan sovittu Mimmin kanssa jatkosta ja kerromme siitä myös teille piakkoin. Kiitos ihanista viesteistä Facebookissa, kommenteista ja kannustuksesta. Kiitos siitä, että jo neljän vuoden ajan jotkut teistä on jaksanut seurailla meidän juttuja ja olla meidän tukena. Teillä on isompi merkitys meihin kuin tuutte koskaan tajuamaan.
Voikaa kaikki hyvin. Minäkin jo huomattavasti paremmin. :)
Rakkaudella,
Peppi
