Lueskelin eilen pitkästä aikaa meidän blogia. Ajatella, että tätäkin on pidetty jo yli 3 vuotta ja tänne on kyllä vuodatettu jos jonkinlaista.
Juttelin eilen myös pitkästä aikaa ystäväni Nanan kanssa ja Nana sanoi, että "Ette varmaan oikeasti haluaisi tietää kuinka moneen ihmiseen ootte vaikuttanut ihan tietämättänne." ja kyllähän se niin on, että jos sitä rupee liikaa mietiskelemään niin se tuntuu todella hassulta.
Oon tässä viime aikoina miettinyt omaa elämääni, osaani tässä blogissa ja More To Lovessa yleensäkkin. Uuden työn aloittaminen on vienyt ihan järjettömästi energiaa ja oikeastaan kaiken mun keskittymisen, eikä mulla ole ollut työpäivien jälkeen oikein mitään annettavaa kenellekkään. Viime viikonlopun vietin täysin omissa oloissani, puhuin oikeastaan melkein ainoastaan vaan mummin ja äidin kanssa. Tarttin pienen irtioton kaikesta ja se teki tosi hyvää.
Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen mun elämässä on niin, että More To Love ei ookkaan enää se suurin asia johon uhraan lähes kaikki ajatukseni ja se tuntuu jotenkin todella oudolta. Oikeastaan mun oloa kuvaisi ehkä enemmän sana haikea. Te ette tiedä kuinka paljon ollaan annettu tälle jutulle ja kuinka sydämellä me ollaan oltu tässä mukana. Ollaan saatettu laittaa viestiä keskellä yötä, tai soittaa vessasta että "Tuli muuten mieleen, että pitäisköhän meidän tehdä näin ja näin." ja sitten Mimmi on hipsinyt alakertaan koneelle (ja jääkaapille) tekemään juttuja mun kanssa.
More To Love on vaikuttanut myös meidän ystävyyteen tosi paljon, sillä lähes aina kun nähdään niin se on työn merkeissä, tai ainakin siihen liittyy jotenkin työt. Me ollaan kuitenkin oltu ystäviä joku kymmenisen vuotta (En ikinä osaa tätä oikein), eikä se ystävyys siitä oo miksikään muuttunut, vaikka ollaankin asuttu missä tahansa ja eletty kuinka erilaisia elämiä tahansa.
Irtiottoja ja "ystävyyshetkiä" onkin olleet noi kaikki meidän yhteiset reissut. Päätinkin koota tällasen pienen kollaasin reissuista, kun rupesi naurattamaan monet noista hetkistä:
Muisteltiin just viimeksi kun nähtiin meidän Egyptin matkaa jossa jokaisen tarjoilijan nimi oli joku sama Muhammed ja Mimmi käytti melkeen koko viikon samaa mekkoa. Ainoa mikä muuttui oli alusvaatteet ja juhlapäivinä päässä oli huivi. ;) Vitsaillaan myös aina toistemme pakkaamistavoista ja siinä missä minä pakkaan koko omaisuuteni mukaan, Mimmi ottaa tyyliin yhdet kengät ja sit niillä mennään vaikka kiipeiltäis kallioilla (joo ei huolta!) tai oltais jossain hienoissa juhlissa. :D Mimmin vakiolauseeksi muodostunut "Et sitten jää tutkimaan" on kääntynyt ihan päälaelleen, kun meistä EHDOTTOMASTI pahempi tutkija on Mimmi.
Viikkojen kohokohtia on aina se, kun Mimmi tulee yökylään ja huomenna se taas tuleekin! Täytyy varmaan fiilistellä meidän tulevaa reissua yhdessä, päästäänpähän taas sekottamaan maailmaa More To Lovemaiseen tyyliin. :D
En siis ole kadonnut minnekkään, vaan täällä minä olen. Peppi More To Love.
