Pidän sisustamisesta ihan tosi tosi paljon. Oon oikeestaan aina pitänyt ja omaan kyvyn hahmottaa mielessäni vaikkapa tietynlainen tapetti/maali/kuvio esim. seinään kokonaisuutena. Tämä kyky on mielestäni kehittynyt (tai ehkä vahvistunut) minulle parturi-kampaaja opintojen ja alalla työskentelyn myötä. Oon tilannut sisustuslehtiä (kuten Deko ja Glorian Koti) ihan koko pienen elämäni. Onnenpäivä on myös se, kun kampaajamme Simo on pari kertaa lahjoittanut kampaajareissullani kasan (muuten roskiin meneviä) ULKOMAISIA sisustuslehtiä minulle. Olen myös vuosikaudet kerännyt idiksiä ja sisustuselementtejä unelmakotiini repimällä mieleiset kuvat lehdistä talteen. Olinkin tosi innoissani kun meidät taannoin pyydettiin parin muun bloggaajan kanssa kokeilemaan uutta "mainostusmallia" Kioskedia (on muuten ainakin meidän mielestä aika kiva juttu) ja kampanja toteutetaan yhteistyössä IKEAn kanssa. Jotkut teistä ehkä muistaakin meidän IKEAN sisustuskilpailuun osallistumisen vuosi sitten (oli muuten ihan huippua, vaikka saatiinkin kutsu päivän varotusajalla...) ja sen, että lopulta harjattiin se yleisöäänestys! Jeee!
Oon (tai pikemminkin ollaan) keräillyt pikkuhiljaa kotiin design-klassikoita, kuten Tuplakupla-valaisimen, Iittalan Fireplace-takan, Hang It All-naulakon, Block-lamput, String-hyllyn jne. mutta muuten kodin sisustuksessa turvaudun usein IKEAn (tai kirpputorien) tarjontaan. Jossain vaiheessa huomasin asioivani IKEAssa viikottain (johtunee siitä, että tästä hurauttaa Espoon IKEAlle sen 15-20min :D) ja valehtelematta joka huoneesta, eli keittiöstä, makkarista, olkkarista ja yläkerran hengailuhuoneesta, sekä molemmista wc:istä ja kylppäristä löytyy jotain IKEAsta. Sauna taitaa olla ainut "IKEA-vapaa" huone asunnossamme.
Ootte toivoneet paljon sisustuspostauksia ja niitä varmasti on pikkuhiljaa luvassa (makkari alkaa olla nimittäin paria juttua (lue yöpöytiä jotka nekin on jo tilauksessa vaille valmis) ja nyt aijonkin vähän avata projektia jossa muutettiin meidän yläkerran toinen huone pelkästä hengailuhuoneesta (jossa ei oikein koskaan hengailtu, huone toimi lähinnä pyykinkuivatuksen apupaikkana ja ristinkin sen jo vaatehuoneeksi:D) minun työhuoneen ja hengailuhuoneen yhdistelmäksi. Sattuneesta syystä (lisätietoja huoneen tämän hetkisestä tilasta voi antaa vaikkapa Peppi More To Love) "työhuoneestani" ei tässä nyt ole kuvaa, joten havainnollistan tätä nyt kuvakollaasien myötä. Huone on siis pitkä, mutta suhteellisen kapea (ehkä about 3,5m x 7m) ja erotettiinkin huoneesta takaosa siis meikäläisen työhuoneeksi.
Kollaaseissa on semmonen erikoisuus, että siis asettamalla hiiren kohteen päälle, tulee esiin ostoskärry josta saa lisätietoja tuotteesta. Kätevää!

Työhuoneen erottelu hengailuhuoneesta tapahtui asettamalla tuo IKEAn Expedit-hylly (kuvassa) poikittain huoneeseen, jolloin se rajaa mukavasti työnurkkauksen jonne työpöytä (kuvassa) juuri ja juuri taas toisinpäin poikittain mahtuu. Kirjahyllyn ja seinän väliin toisessa suunnassa jää sitten mukava pujahdusaukko puolestaan hengailuhuoneeseen. Kiertelin aikoinaan tovin jos toisenkin etsimässä mieleistä kirjoituspöytää IKEAssa, mutta tuloksetta. Onneksi tajusin sitten katsella myös nuo pöytälevyt ja jalat (joista muuten erivärisiäkin vaihtoehtoja saatavilla) ja hoksasin tuon kuvassa olevan pöydän. Ja hintaakin oli vain 20€! Tykkään. Pöytä on sopivan simppeli makuuni.
Toisella puolella (eli hengailuhuoneen puolella) Expeditissä on kaksi ylintä hyllyä täynnä kirjoja ja kahden istuttava sohva (sattui olemaan juurikin kirjahyllyn levyinen) ihan kirjahyllyssä kiinni. Sohvan taakse jää työhuoneesta käsin kaksi riviä hyllyjä säilytystilaksi ja toiselle puolelle roippeet eivät puolestaan paljastu sohvan peittäessä alimmat hyllyt. Tästä tykkää erityisesti poikaystävä... Työtuolina mulla on vastaavanlainen tuoli kuin kuvassa (hankittu tosin kirppikseltä) ja sen päällä lampaantalja (kuvasta poiketen musta) pehmusteena. Mattona lattialla puolestaan on ruskeavalkea lehmäntalja.

Huone on tosiaan vielä siinä vaiheessa, etten ole tavaroita oikein paikoilleen ehtinyt asettelemaan ja yllä olevasta kuvasta löytyykin tarvikkeita, mitä aijon huoneeseen vielä hommata. Haaveena olisi saada pöydän yläpuolelle magneettitaulu (ko. seinä on tällä hetkellä muuten musta), johon voi kiinnittää kivoja juttuja (näkisittepä meidän jääkaapin ja pakastimen ovet...) ja to do-listoja (oon myös aikamoinen listojen kirjottelija...), saattaa tosin olla, että intoudun maalailuhommiin ja vetäsen siihen magneettimaalin ja liitutaulumaalin päällekkäin, saas nähdä...
Kuvan vastaavanlaisia IKEAn kukkaruukunpurkkeja mulla on jo useampi kynäpurkkeina, muistikirjoja nyt tarvii aina (näitäkin on blogin historian aikana täyttynyt useampi :D). Tuo työvalaisin on tosi kiva, ennenkuin raskin sijoittaa yhteen haaveilemaani Design-valaisimeen... Lehtiteline olis kiva myös työpöydän yläpuolelle, koska siihen vois laittaa kaikki laskut ja muut tärkeet paperit (näitä tärkeitten papereiden laatikoitakin mulla on _muutama_...). Nitojat, teipit yms. toimistotarvikkeet tarvii tietty aina ja toiselle puolelle (eli periaatteessa työpöydän edessä istuttaessa takana sijaitsevaan) seinään ajatuksena olisi saada hylly johon voin asetella vaikkapa hajuvedet :) Tuo punanen ois kiva. Haussa työhuoneeseen (ja muuallekin kämppään) on myös joku järkevä järjestys JOHDOILLE (en pidä)...

IKEAn kankaita kohtaan puolestaan mulla on asennevamma ja en oo koskaan ostanut ko. puljusta esim. verhoja. Nyt kuitenkin uudesta kuvastosta kankaita selaillessani löysin pari oikein mieleistä, jotka sopisivat mukavasti myöskin työhuoneessani sijaitsevaan ikkunaan. Tykkäänkin vetää verhon sivuun peittämään koko 1,5m leveän seinän, jossa on ihan kamala lasikuitutapetti, jota on revitty alas seinästä jo koko muu yläkerta... Mielestäni nuo kankaat ei jotenkaan näytä yhtään IKEAn normaaleilta kankailta ja ehkä siks lämpeen, mitä mieltä ootte? :)
Että semmosta työhuoneen sisustelua.
Pidättekö näistä sisustuspostauksista, esittelenkö muitakin huoneita? :) Entäpä miltä vaikuttaa Kiosked (eli tuo tuotetietojen löytyminen tarvittaessa suoraan kuvasta) :)
Huom! Ekassa kuvassa esiintyvät kotoa jo löytyvät IKEA-huonekalut kaikki hankittu ihan omilla rahoilla.