torstai 31. joulukuuta 2009

Vuosi 2009 purkissa!




Tässäpä mennyt vuosi 2009 kuvina.

Minusta tuntuu, että vuosi 2009 oli paras vuosi elämässäni. Vuoden 2009 aikana tuli oltua kevät vaihdossa Sloveniassa ja samalla vierailtua 10 eri maassa puolen vuoden aikana. Blogikinhan tosiaan aloitettiin minun ollessa vielä ulkomailla. Kesä meni töissä ja pari kuukautta syksystä Kuopiossa harjoittelussa. Yhdeksi vuoden kohokohdaksi voisin myös mainita syksyisen Intian reissun ystävieni kanssa.

Vuosi 2009 antoi paljon, mutta myös otti. Merkittävimpänä menetyksenä mainittakoon koiramme menehtyminen äkillisesti keväällä.

Juhlapuheen muodossa kuluneesta vuodesta kiittäen,
Mimmi More To Love

ps. Niin ja tammikuussa pitäisi syntyä pentue, josta alustavasti meille olisi tulossa koiranpentu! :)

Ensi vuosikymmen tuo muutoksia siis myös blogiin tai ainakin sen osoitteeseen, sillä mekin siirrytään osaksi Indiedays-blogiyhteisöä, joka julkaistaan 4.1. Vanha sisältö siirtyy uuteen osoitteeseen, kommentointi sujuu paremmin, Mimmin kymmenessä minuutissa tekemä banneri tulee olemaan historiaa (huh) kun ulkoasu uusiutuu ja jutut pysyvät varmasti yhtä älyvapaina kuin aikaisemmin. Me ei nimittäin lähdettäis mihinkään mukaan joka rajottais jollain tavalla meidän olemista tai tekemisiä, kun ei me viittitä turhia stressata ensi vuonnakaan.

Aloitetaan myös kirjoittamaan sinne
Miss Mixin puolelle iso siskoina ja ensimmäistä palstaamme valmistellaan jo kovalla draivilla. Haastatteluitakin tullaan lehteen tekemään, toivottavasti muuten päästään syleilemään joitain ihania tyyppejä. Kovasti odotellaan myös meidän yhteistä reissua New Yorkiin, ei meinata pysyä pöksyissämme, se nimittäin toteutuu vuoden 2010 aikana!!!!!!!

Kohta vaihtuu vuosi ja räppi on edelleen mahtavaa! Ihanaa vuotta 2010 kaikille, tänään tanssitaan täällä Rukalla! (toivottavasti esim. Anssi Koivuranta olisi paikalla)..

Rakkautta ja paljon lämpimiä syleilyitä teille lähettää More To Loven tytöt!

10 kommenttia:

  1. No voihan.. Miksi juuri Miss Mixiin, kun nyt satun tilaamaan Demiä!? :D Pitää näköjään alkaa ostelemaan sitten Miss Mixin irtonumeroita. Hyvää uutta vuotta teillekin! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa Uutta Vuotta teillekkin ja kiitos upeista jutuista. Vasta vuoden lopussa löysin teidän bloginne, mutta kaik on luettu ja tosi hauskaa oli, välillä vesi lensi silmistä. Jatkakaa samaan, upeaan tyyliin....

    VastaaPoista
  3. Ihanaa Uutta Vuotta!
    Toivvvooo Riksu

    VastaaPoista
  4. mun on pakko tuottaa teille pettymys! oon nyt rukalla, ja mun sisko lens täältä pois viime tiistaina, ja arvatkaa mitä.... anssi koivuranta oli samassa koneessa! eli helsinkiin matkalla... voi teitä, surku.

    VastaaPoista
  5. Hienoa uutta vuotta 2010 tytsyille! :)

    VastaaPoista
  6. oijoi ewikai ihana muffini lähe poies? uusia vuosia sinnekkin!

    VastaaPoista
  7. nyt on hyvä syy käydä ainakin kerran kuussa kirjastossa, että pääsee teitä lukemaan! :)

    VastaaPoista
  8. Hyvää vuotta 2010 teille tytöt! Voitteko pakata mut mukaan teidän matkalaukkuun tonne New Yorkiin? :D

    VastaaPoista
  9. new york! minä myös siellä keväällä! tai asun kevään kanadassa ni nykiin pääsee 30€ meno-paluu-bussilla. taatusti käyn.

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.