maanantai 28. joulukuuta 2009

Hei me lomaillaan!!


Nyt on aika lomailun. Ollaan jo pidempään puhuttu, että meidän tarttis ehdottomasti päästä johonkin lomalle ja sitten päätettiinkin, että on tartuttava tositoimiin ja nyt tämä väliviikko oli oikein otollinen pienelle roadtripille RUKALLE. Tämä onkin eka kerta, kun Peppi uskaltautuu kohti Pohjoista ja Mimmi onkin viime päivät ahkerasti valmentanut Peppiä talviurheilun saloihin. Tässä kuvatodisteita ja sneakpeakia tulevasta viikostamme! ;) Enjoy.


Hieman hiihtoa luvassa, Mimmihän on entinen kilpahiihtäjä, joten valmennus on varmasti ensiluokkaista. Valmentaja näyttäis ainakin olevan hyvin innoissaan kuvasta päätellen. Valmennettava muuten on AINA vihannut hiihtoa ja onkin vähän kauhuissaan tulevasta.


Arezin Jeppe vihjasi, että Rukalla on aurinkoista, joten otettiin vaatetus sitten sen mukaan.. Nähdään rinteessä, meitä ei varmasti voi olla huomaamatta. (Ollaan ne kaks palloa jotka pyörii alas rinnettä kaakaotermari ja läppäri toisessa kädessä)


Tapaturmiakin saattaa osua myös meidän kohdalle. Tavoitteenamme on kuitenkin selvitä reissusta ilman luunmurtumia tai muita haavereita.


Haluttaisiin kovasti myös esim. koiravaljakkoajelulle. Meidän tapauksessa tilanne kuitenkin saattaisi kääntyä enemmänkin näin... Johonkin se koirienkin vetokyky rajottuu.


Mimmin poikaystävä Anssi (Koivuranta) toivottavasti tulee valmentamaan meitä myös mäkihypyssä. Treeneissä ainakin Peppi osoitti luontaista lahjakkuutta ko. lajin parissa..

Nyt lähdemme ajelemaan kohti Kuusamoa. Talvisia postauksia siis ehkä tiedossa, rentouttavaa lomaa haetaan ja se toivottavasti myös saavutetaan.

Alkuperäiset kuvat täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

28 kommenttia:

  1. Ihana postaus :) tällaisten postausten jälkeen lukijoilla ei voi olla ku hyvä päivä!

    VastaaPoista
  2. Ai että, ihan kateeksi käy!:D

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa Kuusamoon ;)

    Lähetin teille viime viikolla (?) sähköpostia, aiheena behnfordsin lemppariherkut :)

    VastaaPoista
  4. Oli muuten pakko tulla kertomaan, että ihana avomieheni oli käynyt ostamassa behnfordsilta mulle lahjaksi jelly belly bean machinen! Tuli tarve tulla jakamaan tää teidän kanssa heti, kun mahdollista ;)

    VastaaPoista
  5. Vilkutan kun ohi ajatte :) Ellette jo ehtinyt mennä. Mukavaa lomaa Rukalla!

    Sanna

    VastaaPoista
  6. Nyt kyllä nauratti. :D

    Ite oon kerran Rukalla ollu enkä toista kertaa taia mennä. Laskettelu oli kaikkea muuta ku tuulen lailla sujahtelua (vihaan myös hiihtoa, joten sukset jalassa tasapainoaisti on pelkkää utopiaa) ja parhaaksi muistoksi jäivätkin iltabileet sekä kuhmu, jonka hiihtohissi aiheutti lyödessään mua takaraivoon kaaduttuani suksineni vähän väärällä hetkellä...

    VastaaPoista
  7. hahah..voin kuvitella teidän naurut ja ilmeet kun ootte liittäny naamojanne noihin kuviin =D

    VastaaPoista
  8. Voihan vitalis :) Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Naurattaa niin että vesi silmistä tirskuu. Helkkari, mä en nää mitään. Onks täs kirjoitusvirheitä.. ha, ha, haa. Hauskaa matkaa ja postauksia Kuusamosta.

    VastaaPoista
  9. tyhmä ja turha postaus, hauska? ei

    VastaaPoista
  10. Vitsit nää teijän kuvapostaukset on ihan parhaita!! ; )
    Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
  11. Hei vähänks oon kade! Naiset on bikinikunnossa keskellä talveakin!

    VastaaPoista
  12. OOTTE IHANIA <3 Nauroin aivan hulluna tälle, piritsi niin päivän :'')

    VastaaPoista
  13. Tää oli niin hauska postaus, nauran vedet silmissä :D

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus :D oon itekki tulossa pian Rukalle niin täytyypä sitten etsiskellä teitä sieltä rinteestä, jos sitä saisi yhden niistä kuuluisista haleistakin ;) hauskaa lomaa!

    VastaaPoista
  15. Mukavaa reissua teille tytöt! :)

    VastaaPoista
  16. tervetuloa vaan =) toivottavasti törmäillään. mutta varautukaa; tänne JÄÄTYY

    VastaaPoista
  17. Ruka on oikeen mukava paikka!

    Ps. Viime talvena sain siellä Anssilta opastusta mäkihypyn saloihin :D Tänä talvena mennään taas uuestaan Anssin kaa Rukalle mäkihyppäämään.

    VastaaPoista
  18. Oikein hyvaa lomaa ja kiitokset aivan ihanasta blogistanne. Se on ilahduttanut aivan alusta asti, joten kiitos kuluneesta vuodesta. Mahtavaa uutta vuotta 2010 toivotellen <3

    VastaaPoista
  19. IHANAA!
    En lukenut kuin muutaman kappaleen tuota loistavaa tekstiä sillä hyrisin ja hymisin niin PALJON noille kuville!!! :D

    oote mun idoleita!

    VastaaPoista
  20. Heeeii asun lähellä Kuusamoa! Ois kiva tulla moikkaa teitä mut en pääse. :( Hauska postaus muuten. :D

    VastaaPoista
  21. Tervetuloa vaan :) Jäätävän kylmähän täällä on mutta kyllähän te ootte sen verran sisukkaita tyttäriä, ettette pakkaseen jähmety :)
    Kiitos miljoonista nauruista, toivottavasti törmään teihin (jossakin muualla kuin kirjaimellisesti rinteessä)

    -Em

    VastaaPoista
  22. Vau tytöt! Aivan mahtavaa lomaa sinne :) (ja joka kerta kun mä oon ollu rukalla, siellä on ollu aivan järkky sumu)

    Aurinkoisia kelejä ja hyvää mieltä!

    Terkuin,
    Heini

    VastaaPoista
  23. ihana postaus, hymyilytti ainakin mua (: <3 Pitäkäään oikein hauskaa meidän muidenkin puolesta.
    ihanaa että ainakin yksi poikaystävä on tulossa mukaan !

    VastaaPoista
  24. Oikein rentouttavaa lomaa Rukalla!
    Harmi vaan että ite satuin just eilen lähtemään "kotoa kotoa" Kuusamosta pois, ku työt Joensuussa odotti taas tekijäänsä.. muuten oisin tullu etsimään teidät käsiini Rukan rinteistä tai yöelämästä!

    Ihanaa ja kaunista uutta vuotta 2010 <3

    t. Risu

    VastaaPoista
  25. Tämä oli niin hauska!
    Kiitos!

    VastaaPoista
  26. Tosi makeita nää kuvat et ootte joko tosi taiteelisia tai sit ootte jotain grafiikka-mestareita!

    VastaaPoista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.