perjantai 17. joulukuuta 2010

ON SE NEW YORK MEILLÄKIN!!!

Eilen oli sattuneesta syystä kaamein herätys aikoihin, mutta onneks siitä selvittiin kuitenkin säikähdyksellä (ja parilla palovammalla, mutta onneksi kuitenkin melko vähällä, HUH).

No lähdin sitten Pepin kanssa juttelun (eka puhelimessa, sitten Skypessä) ja palovammojen tiirailun jälkeen heti aamusta hoitamaan työjuttuja Helsinkiin ja töytyytin samalla Janen junalle. Rautatieasemalta suuntasin pitkästä aikaa Javaan salaatille.


Tosi usein jos käyn yksin syömässä, on kohde Cafe Java lasipalatsissa ja ruokalistalla salaattia. Oli muuten jännä päivä, ei tehny nimittäin yhtään mieli sushia :D (Oltiin toki edellisenä päivänä käyty Janen kanssa sushilla.) Tuolla on vaan niiiin hyvät salaatit ja niitä oon hehkuttanu täällä monesti aikasemminki :)


Javasta köpöttelin Forumiin, hoidin asioita, kiertelin vähän kauppoja ja kipusin Kukontorille Forumin Peiliin Simon iloksi.



Olin edellisenä päivänä käyny ilmottamassa, että haluun vaaleemman tukan ja Simolla oli tietty visiot heti valmiina.


Simo ilmotti, että tehdään mulle kupari tukka ja sehän sopi.


Tässä näkyy aika hyvin tuo väri. Sekaan tuli myös vaaleempaa ja punasempaa raitaa. Tykkään ihan sikana!


Kampaajalta suuntasin sitten hoitamaan lisää työjuttuja ja tarvoinki hangessa Bulevardin ohi jonne oli perustettu New York. (6622km muuten 6th Avenuelle! Onpa lohduttava tieto...)


Siinä punapää puuskuttaa... Otsista ei muuten leikattu tällä kertaa yhtään :)


Ja ku olin eka käyny Korkeavuorenkadulla (ja nimenomaan siellä ihan korkeimmalla kohdalla) hoitamassa asiat puuskutin tietty toiseen suuntaan ja takas Forumiin :D Tuolla oli muuten hodari-koju ja kaikkee. Hauska idea :D - En kuitenkaan pysähtyny.


Forumista pyyhälsin Narikkatorille tiirailemaan mm. Villawoolin pipovalikoimia. Siellähän niitä oli ja tais olla salasanalla "NAKKIPIILO HINTA PLIIDE" kaikki 25€ kipale. Ei tosiaan paha. Tori auki tiistaihin asti ja ainaki meikä meinaa vielä tuolla poiketa, koska käteistä sattu olemaan mukana aika hintsusti.


Oli siellä jos minkälaista kojua.


Ja karuselli kanssa.


Liekö on New Yorkissa joulutorilla tuommosta karusellia??!?!

NO LUNTA TUSKIN NÄIN PALJO AINAKAA! NEE!!! ;D

Ps. T.G.I.F !!!

12 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän ihanat hiukset!! Piti jo aiemmin kommentoida edellistä versioo, kun olivat aivan ihanat, mutta jos mahdollista nää kupariset on vieläkin ihanammat! Määki haluun! :D

    VastaaPoista
  2. Ihanat hiukset! :D Tuli himo värjätä samanlaiseks!

    VastaaPoista
  3. iih, sä laitoit punaisen!!
    tosi kiva :) olin suunnitellu mun blondiin tukkaan vähän samanlaista mut en sitten uskaltanu..ehkä vielä laitan sen tästä rohkaistuna :D näin ne blogit vaikuttaa, kohta ollaan kaikki punatukkaisia!

    VastaaPoista
  4. mikä yhteen sattuma, mäkin kävin kampaajalla värjäämässä tukan kuparin värikseks :D
    tosi nätiltä näyttää ja sopii sulle hyvin <3

    VastaaPoista
  5. Iiiiihanat hiukset <3
    Uskallan jopa väittää että nuo sopii sulle paremmin kun viimekertaiset (; Vaikka edellisetkin sopi, tietysti.
    Muttajoo, tosi nätiltä näytät <3 ;3

    VastaaPoista
  6. Huh miten sun hiukset voi olla noin hyvässä kunnossa, vaikka värjäät niitä kokoajan. Nyt vinkkejä! Itsehän värjään noin 3 kertaa vuodessa ja hiukset kamalan kuivat :( Ainiin, ihanat hiukset<3

    VastaaPoista
  7. Ihana porkkanapää!!

    VastaaPoista
  8. hei, oliks sulla ne seppälästä ostetut papukaija-korvikset? muistan ku jompikumpi niitä hehkutti joskus kauan sitten. =) mulla on ne mustat, ja ois toooosi kiva nähä kuvia missä sulla on ne korvissa (--:

    VastaaPoista
  9. mistä peace-pipo?:-D

    VastaaPoista
  10. Kiitos kiitos, nyt kaikki vaan värjäämään kupariks ;)

    Ja Anonyymi joka kyseli hiusten kunnosta niin oikeilla tuotteilla kun hoitaa niin kunnossa pysyy. Pitäis taas tehä hiustenhoitopostausta, ei ookkaa vähään aikaan ollu :)

    Anonyymi: On mulla Seppälän papukaijakorvikset, pitää ehtiä kuvia :) Tai ottaa ens viikolla lisää... Ne on ihanat!

    Viim. Anonyymi: Villawoolin :) Aevan huippu! Nimi on Phiis. Pepillä on valkonen.

    VastaaPoista
  11. Hei siis ylitörkee makee tukka! oon punasena kateudesta! Mitä tuo ihmemies Simo maksaa tavalliselle tallaajalle? Haluun kans! =)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.