maanantai 22. marraskuuta 2010

Suklaamonni ja Hunajahamsteri hemmoteltavina!

Saatiin joku aika sitten sähköpostiin viestiä meidän lukijalta, joka esitteli itsensä tuttavallisesti Kukkakepiksi :D Samainen Kukkakeppi oli meitä kommentoinut blogiinkin ja myös siis mieleen jäänyt (ei ollu kerran uskaltautunu tulla meitä jututtamaan ku oli törmänny). Viestin otsikkokin oli selkeesti meitä varten hiottu ja olikin "SUKLAATA" :D No Maarithan se sieltä lähestyi ja pyysi meitä luokseen suklaakasvohoitoon. Voiko tämmöset suklaamonnit moisesta kutsusta kieltäytyä, varsinkin kun sitä suklaata kuulemma saa vielä samalla syödä? - Ei. Eli arvateenkaan ei siis kieltäydytty...

Mentiin Beautyluxiin (joka sijaitsee siis kätevästi keskustan Sokoksella) just ennen meidän Egyptin reissua ja saatiin ihot kuntoon ennen meidän operaatio rusketusta (siinä olikin nimittäin melekonen operaatio, ainakin Pepin osalta :D).


Mimmelille suoritettiin ensin ihon kuorintaa ihan useempaan otteeseen, kun ensin saatiin meidät rauhottumaan aloilleen. Tultiin nimittäin tosi hyvin juttuun Maaritin kanssa ja naurettiin ihan sikana heti kaikille tyhmille jutuille, esim sille kun asetuin tuohon tuoliin ja Peppi otti kuvan, eikä mun päätä näkyny, näky vaan musta möhkäle :D Eli taitaa olla myös pienipäämipsu, kun on kerta pienipääpepsukin ;)


Kuorintojen jälkeen tuli suklaanaamion vuoro. Voi olla, että tuli tuossa hieman tuota suklaatia myös ohimennen lipastua... Onneks Maarit anto mulle suklaapalasen myös suuhun, muuten oisin saattanu lipoo koko naamion suihini :D Sitten tuli vielä hierontaa ja kaikkee ihanaa, en ees muista mitä, koska taisin ottaa tuossa pienet torkut. Ainiin, myös hartioita ja päätä hierottiin. Parasta!


Mimmin iho HEHKUI suklaanaamion jälkeen ja oli muuten tosi pehmee. Peppikin tavallaan hehkuu jo tuolla takana (hieman omahyvänen hymy hänellä siellä).


Pepin suhteen tehtiinkin muutos suunnitelmiin ja Maarit näki parhaaksi tehdä Pepille suklaan sijaan hunaja-happihoidon. Hoidosta kerrotaan näin : HUNAJA- happihoito Elottomalle, väsyneelle, tukkeentuneelle ja entiselle akneiholle soveltuva kirkastava ja uudistava hoito. - Ei ihme, näyttäähän Peppi olevan ihan tuon tarpeessa ;)


Peppi pääsi myös Maaritin helläkätiseen ihonpuhdistukseen (ja pääsee vielä jatkossakin)... En tiiä onko teillä muilla muuten semmosta vimmaa, että esim. poikaystävän ihoa tulee räplättyä ja finnejä puristeltua. Ite nimittäin RAKASTAN sitä. Meinasin joskus opiskella kosmetologiks ihan sen takia. No Maaritilla ja mulla on sama villitys ja Peppi oli tosi tyytyväinen ku molemmat tsuumailtiin sen ihohuokosia suurennuslasin kanssa :D
Jälkeen-kuvia Pepistä ei nyt sitten olekaan saatavilla, sillä Mimmi lähti kameran kanssa bussiin ja Pepe jäi vielä käsittelyyn. :D

Maarit on paras! Eikä siinä vielä kaikki, sillä nyt jos koska kannattaa hemmotella itseään tai muita (tai vaikka molempia) sillä Maaritin palveluista saa More To Love:n mainitsemalla nyt -10% kahden viikon ajan (6.12.2010 asti) ja myös siis lahjakorteista saa tuon kivan alen. Aikoja voi varailla suoraan täältä tai soittamalla ihanan rempseälle Maaritille. Aika hyvä joululahjaidis mielestämme, me ainakin otettais nimittäin mielellämme jotain aineetonta tänä jouluna lahjaksi (no ok, otetaan mielellämme myös niitä konvehtirasioita :D )!

Maaritin kanssa meillä on meneillään myös yks meitä kaksoisleukaisia varmasti kiinnostava proggis, josta lisää myöhemmin :D

Ps. Maarit on myös savolainen, ehkä siks tullaanki niin hyvin juttuun! :D
Pps. Projekti RUSKETUS onnistui täydellisesti.
Ppps. Mipe kirjotteli tän Pepen tunnuksilla, hääähää :D

30 kommenttia:

  1. Tota, pitäskö teidän laittaa tuonne banneriin että sisältää tuotesijoittelua ja piilomainontaa?

    Tää nimittäin alkaa olemaan ihan älytöntä, kun tiedostaa että esim miss mixin kautta tulee pikkutyttöjä lukemaan mainospostauksianne. Ei sillä, jeesusteluahan tää on kun itsekin istun juuri sponssihattu päässä ja sponssikasvorasvat imeytymässä, mutta tää alkaa olemaan ihan kuponkiuutiset tää blogi. Kyseenalaistamatta ollenkaan suklaahoidon ihanuutta.

    VastaaPoista
  2. Anteeks mut missä täällä on piilomainontaa? Se on Suomen laissa kiellettyä, tämähän on ihan rehellinen postaus, jossa kerrotaan päässeemme kokeilemaan Maaritin hoitoa. Käsittääksemme meillä on omassa blogissamme oikeus kirjoittaa juurikin niistä asioista, joista ite haluamme. Maarit ei oo maksanut meille mitään tästä kirjoittelusta. :)

    Jos koetaan joku asia hyväksi, niin mielellämme sitä "mainostellaan". Näin ollaan aina tehty ja näin tullaan aina tekemäänkin.

    Kannattaa jatkossa varmaan lueskella niitä kuponkiuutisia, sieltä saa varmasti vieläkin parempia tarjouksia kuin blogeista! :)

    VastaaPoista
  3. Pakko sanoo että mäkin haluun aina puristella poikaystävän finnejä.. :D:D hyvä etten oo ainut. :>

    VastaaPoista
  4. Kiitos maailman parhaasta blogista! Löysin sen noin kuukausi sitten ja olen nyt saanut lueskeltua sen kokonaan.. :)

    Pakko sanoa vielä mielipide Elsan kommentista.. Kävin vilkaisemassa hänen blogiaan ja uskon tuon ilkeämielisen kommentin johtuvan ihan puhtaasta blogikateudesta.. Kaikki ei voi mitenkään yltää MTL:n tasolle.. ;)

    Jatkakaa siis hyviksi todettujen juttujen mainostusta jatkossakin..

    <3

    -johanna 24v.

    VastaaPoista
  5. Lisään että ite en niin jaksa räpistellä näppyjä, mut kerrankin niinpäin, että POIKAYSTÄVÄNÄ räpistelee aina mun näppyjä! :D

    VastaaPoista
  6. Hajosin aika huolella tuolle ppps;lle, ei vissiin joku maanantaiväsy tai joku :DDDDDD Ihana mimmi Mimmi on<3

    VastaaPoista
  7. KYLLÄ. "Näpertely" on ihan parasta puuhaa! On jotain maailman tyydyttävintä puristella mustapäitä ja putsailla ihohuokosia :D

    VastaaPoista
  8. Siis kyllä! Poikaystävän finnien nyppiminen menee melkein jo terapiasta - harmi vaan, että fiilis ei ole aina molemminpuolinen... Mies ei pidä siitä, että olen aina näpräämässä tämän naamaa. Mutta mojova, iso "räkäpää"; pakko saada heti pois!

    VastaaPoista
  9. Hih, tuolle Elsaa arvostelevalle anonyymille tiedoksi, ettei ko. bloggarilla ole varmaankaan aikomusta yltää More to Loven tasolle. Elsahan taannoin pisti suositumman bloginsa jäihin ja bloggaa nyt kasvottomana juurikin syystä, ettei häntä esimerkiksi tunnistettaisi päivittäin :D :D

    Mutta tosiaan: MTL kirjoittaa todella usein lahjuksista ja mainostaa palveluita vastaan esimerkiksi ko. suklaahoitoja, jolloin blogin lukijoilta vaaditaan medianlukutaitoa huomaamaan hehkutuksen ja suoran mainoksen välinen ero.

    Tällainen mainostamiseen keskittyvä blogikulttuuri on Suomessa vielä onneksi aika vierasta enkä toivoisikaan sen yleistyvän ja ihan syystäkin tämän kaltaisille blogeille tulisi laatia selvemmät pelisäännöt esimerkiksi ilmaisten lahjojen/palvelujen esittelemiseen. Piilomainontahan ei ole mikään absurdi Elsan keksimä sana, vaan täyttä todellisuutta.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. oooi=)) tykkään tästä teijän blogista tosi paljon vaikka vasta iha vähä aikaa sitte löysinki tän :):) psps. suklaanaamio näytti ihanalta :)

    VastaaPoista
  12. Mielestäni on ihan ookoo mainita blogissaan tuotteista, palveluista tai alennuksista. On kivaa, että ihmiset tuovat esiin palveluita ja kulutustavaroita, jotka he ovat todenneet hyviksi tai mukaviksi. Uskon, että ns. suosituimmat bloggarit (kuten MTL), jotka pitävät blogia itsenäisesti ilman mitään taustayhteisöä, tuovat harvemmin esille tuotteita tai palveluita joista eivät oikeasti tykkää. Heillä kun on varaa valita.

    Sitä paitsi on monia palveluntarjoajia ja esim. yksityisyrittäjiä, jotka tekevät kovaa työtä vähällä palkalla, ja joille maininta tämän tyylisessä blogissa on oikeasti iso juttu. Siis toimeentulon kannalta.

    Kiitti kivasta blogista <3

    VastaaPoista
  13. MTL mainostaa palveluita vastaan toimintaa? Maarit on juuri aloittanut yksityisyrittäjä, joka otti meihin yhteyttä luettuaan blogiamme jo jonkin aikaa ja koska halusi tarjota meille hemmottelua. Maarit ei ole missään vaiheessa pyytänyt meitä tekemään mitään postauksia mistään asioista, vaikka luonnollisesti varmasti sitä toivookin.

    Me ollaan käyty Maaritilla jo pidemmän aikaa ja esim. oma ihoni on todellakin näiden lukuisten puhdistusten ja kosteuttamisien jälkeen pitkästä aikaa hyvässä kunnossa. Jos Maarit ei olisi hyvä - en todellakaan rupeisi siitä mitään kirjoittamaan. Mä kuitenkin olen todella iloinen jos voin edes yhden ihmisen ohjata Maaritin käsittelyyn, koska pidän naisesta ihmisenä ja siitä mitä hän on mun kropassa saanut aikaan työllänsä. Mä arvostan todella paljon nykypäivänä yksityisyrittäjiä, jotka uskaltavat ryhtyä toteuttamaan unelmiaan ja aina kun löydän hyvin tekijän, kehaisen siitä varmasti lukijoillenikin. En koe tässä mitään väärää. :)

    Mitä sitten mainostukseen tulee. Me ei olla mukana missään yhteisöissä, emmekä tee mitään sellaista yhteistyötä mikä velvottaisi meitä kirjoittamaan mistään tuotteesta/palvelusta. Näin me ollaan haluttu tän asian olevan ja tullaan se sellaisena pitämäänkin.

    On jotenkin typerää, että jos kirjotan Facebookissa käyväni kosmetologilla on ok vastata kaikille kysyjille missä käyn kosmetologilla. Jos kirjoitan sen blogiini, niin teen siinä joidenkin mielestä jotain väärää?

    Meidän blogi on mun mielestä edelleen pysynyt todella meidän näköisenä, koska pidetään tarkasti kiinni omista säännöistämme ja arvoistamme.

    Jos jotain oikeasti haittaa se, että vinkkaillaan täällä jostain, niin se on ikävää heille.

    Maksullinen mainostus blogissamme tapahtuu bannereiden kautta ja nekin me hoidetaan itse. Kukaan ulkopuolinen taho ei määrittele mitä bannereita tässä blogissa nähdään, vaan me teemme sen täysin itse ja otamme mainostajiksi ainoastaan sellaisia asioita, joista itse pidämme ja joihin voidaan itse vaikuttaa.

    Nyt tuli pitkä vuodatus, enempää tästä aiheesta tuskin on tarvetta jauhaa meidänkään.

    Meillä on onneksi sen verran hyvin asiat ettei meidän tarvitse ruveta kirjoittelemaan jostain rasvapurkista väkisin postausta vaan sen takia, että ollaan se ilmaiseksi saatu ja jotta saataisiin niitä ilmaiseksi jatkossakin. Jos kuitenkin saadaan kokeiluun hyvä rasvapurkki, josta meidän mielestä kannattaa vinkata lukijoille, niin sen teemme varmasti jatkossakin. :)

    VastaaPoista
  14. Maarit on ihana! And so are you too <3

    VastaaPoista
  15. En olekaan tainnut kommentoida tänne aikaisemmin, vaikka olen kyllä lukenut blogianne jo ties kuinka pitkään. Ootte aika symppiksiä! :)

    Tuo mainostamisen kritisointikin on kyllä mennyt vähän älyttömäksi. Olen ihan samaa mieltä tuon Pepin ylemmän kommentin kanssa! Lukijoilla on myös vapaus valita - blogiin ei ole pakko tulla, jos se ärsyttää tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
  16. mullakin ois aina himoja näpertää poikakaverin näppyjä mutta se ei ikinä anna :( sanoo että se muka kasvattaa mun itsekuria..

    VastaaPoista
  17. Toi oli kyllä mahtava joululahjaidea! Sitten pitäs vielä keksiä kenelle... :D

    VastaaPoista
  18. MOI,
    kiinnostais mistä Mimmi toi sun puna, musta ruudullinen ihana paita on ostettu? :>

    VastaaPoista
  19. jenttu: Metsurineule IVANAhelsingin :) <3 Niiiin ihana!

    VastaaPoista
  20. mimmin huulissa on jotain kummallista

    VastaaPoista
  21. Digitoday 6.10.2009: "Yhdysvalloissa kauppakomissio FTC ehdottaa jopa 11 000 dollarin sakkoja piilomainostavalla bloggaajalle, joka ei julkista tietoja yrityksiltä saamistaan ilmaisista eduista tai tuotteista. FTC täsmentää, että kirjoittajan on kerrottava, jos hän on saanut ilmaiseksi tuotteita tai palkkioita yrityksiltä, joiden tuotteet tai palvelut hän mainitsee.

    Suomessa piilomainonta on kielletty lailla, ja se koskee myös verkkoyhteisöjä sekä blogeja. Omat ja positiivisetkin mielipiteet tuotteista saa toki kertoa, kunhan tekstistä tulee ilmi, onko kyseessä mainonta vai omaan kokemukseen perustuva, ilman maksettua kannustusta tehty huomio."

    Eli eiköhän tästä blogien ja ilmaistuotteiden yhteiselosta ole jo jotain pelisääntöjä tehty... Blogeissa ei nyt sinällään ole kyse mistään viestinnän vallankumouksesta vaan samanlaista kirjoitettua tekstiä se on kuin lehdissäkin - alusta vaan on eri. Samaa Suomen lakia netissäkin noudatetaan.

    Mun mielestä Peppi ja Mimmi on aina kertonut, mikäli kyseessä on yritykseltä saatu "testituote". Ja testituotteiden käyttöön saaminen ei ole mitenkään laitonta vaan se on paljon käytetty markkinoinnin keino.

    Ja jollei tekstissä kerrota, että kyseessä on ilmainen "testituote" voidaan olettaa, että tuotteesta tai palvelusta on ihan maksettu.

    Samalla tavalla MissMixissä ja muissa tyttöjen lehdissä varmasti esitellään erilaisia tuotteita (meikkejä yms.) lukijoille, kuten Mimmin ja Pepin blogissa, eikä siinäkään ole kyse piilomainonnasta. Eli tuskinpa lapset ja nuoret mitenkään "normaalia enemmän" uhreiksi joutuvat tätä blogia lukiessaan. Kyse on tosiaan ehkä enemmän (media)lukutaidon tarpeesta.

    Ja mitä tulee noihin "alennuskuponkeihin" niin eiköhän se ole yrittäjän oma asia, kenelle tarjouksia jakelee - ja toisaalta blogin kirjoittajan oma asia, jos tällaisia "mainoksia" haluaa ilmaiseksi julkaista. Tämä blogi on kuitenkin kaikille avoin, eikä alennuksen saaminen edellytä mihinkään liittymistä tai tuotteen ostamista.

    Loppujen lopuksi, on se nyt piru vie kumma, kun ilmaiseksi tarjotaan alennusta jostain palvelusta niin me suomalaiset ollaan niin ihmeellistä kansaa, ettei olla vaan hiljaa ja tyytyväisiä, vaan valitetaan siitäkin... :D

    VastaaPoista
  22. Ihana kun pepillä on aina noin innostuneet ilmeet (;

    VastaaPoista
  23. Onks noi pyyhkeet ja peitteet yms HM-Homesta? Kuulemma laadukkaita!!

    VastaaPoista
  24. Mun mielestä blogeissa on tärkeätä se, että lukijat saa samalla vinkkejä jutuista, mitä kannattaa kokeilla :)) ei tää mitään mainontaa ole, haluttaa muakin aina ylistää maasta taivaisiin jos saan jossain ylihyvää palvelua :-))

    Joop, ja Elsahan on tietenkin supersuosittu bloggari joka nyt pisti naamansa piiloon, voi tätä julkisuuden määrää....

    VastaaPoista
  25. Heippa vaan! Luin tossa uusinta Elleä, ja siellä oli juttua pluskokojen muodista. sivun reunassa oli teidän kuvanne ja maininta kaupasta Torrid. jos en ihan väärin muista ostitte jenkeistä teidän ylipolvensaappaat juuri sieltä kyseistä liikkeestä, ja nyt haluaisinkin tiedustella (kuinka tyhmältä tää kuulostaakin) että mikä on teidän pohkeidenne ympärysmitta jos noi saappaat teidän jalkaanne hyvin menee. Olisin kiinnostunut itsekkin tilaamaan niitä samoja kenkiä, mutta nyt vaan kiinnostaa että mahtuukohan ne ollenkaan mun jalkaani. olen täältä kotosuomesta yrittänyt etsiä itselleni ylipolvensaappaita mut mistään ei läydy sopivan kokoisia, kaikki tyssäävät tohon nilkan yläpuolelle.. olis tosi kiva jos näkisitte vaivaa sen verran että mäki voisin tilta unelmieni kengät itselleni!
    ps. ootte mahtavia!

    VastaaPoista
  26. Anonyymi: taitaa olla H&M Homesta, mulla on samanlaisia mitä ostin sieltä ja on TOSI laadukkaita! Ihana myös se viltti, mikä näkyi... Ajattelin ostaa sen itselleni joululahjaksi! :D

    VastaaPoista
  27. Pyyhkeet, peitto ja ns. oviverho on tosiaan H&M Homesta. Minulle niitä suositeltiin, koska joudun pesemään niitä jatkuvasti.
    Ovat kyllä todella hyviä ja laadukkaita.
    Ja tuo peitto on ihana,kun on sellainen raskas.Sitäkin olen pessyt jo monta kertaa, eikä ole mennyt miksikään.
    Pyyhkeitä aion ostaakin lisää.

    Vielä tuosta mainonnasta. Ajatukseni oli saada antaa hyvää mieltä Mimmille ja Pepille, koska heidän kirjoituksistaan olen saanut voimaa ja ajateltavaa.
    Minulle oli heti selvää, että haluan tuon paikan, sarjaksi Cassieren ja More to loven tytöt hoitoon.
    Olen jaksanut uskoa itseeni ja omiin valintoihin. Olen sitä mitä olen.
    Haluan antaa positiivista energiaa asiakkailleni :)

    T.Maarit

    VastaaPoista
  28. mimmi ja peppi, tuli mieleen että kun te ivanahelsinkiä kovasti fanitatte nii satutteko tietää koska on seuraava klubimyynti?

    kiitos ihanasta blogista, se saa aina hyvälle mielelle. :)

    VastaaPoista
  29. AAA tuo toisten ihmisten finnien puristelu on parasta :D ollaan aina sukulaisten kanssa toistemme selkien ja muidenkin kimpussa ja ihan onnessaan puristelemassa finnejä ja muita epämääräisyyksiä! ;D
    mm tuo suklaa näyttää niin hyvälle, minkähän hintaista tuo olisi? onneks ihmisellä on lyhyt kieli, niin ei pysty koko naamaa suklaasta lipoon heh ;)
    ootte huikeita akkoja, tykkään tosi paljon teijän blogista ja teijän asenteesta! :-)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.