torstai 29. huhtikuuta 2010

Mitä olet aina halunnut kysyä Jenni Vartiaiselta?


Mehän fanitetaan Jenni Vartiaista ja nyt kun Jenni on valittu Nokian Comes With Musicin
Suomen keulakuvaksi niin meille tarjoutui mahdollisuus päästä juurikin CWM:n kautta haastattelemaan neitosta. Ensi keskiviikkona 5.5. klo 18 Jenni Vartiainen nimittäin esiintyy akustisesti (ah!!) ja ilmaiseksi viiden biisin verran Nokian myymälässä Aleksanterinkadulla ja me jos ketkä ainakin ollaan siellä.

Mutta meilläpä on ilouutisia myös niille jotka ei pääse paikalle, eli keikkaa voi seurata myös netistä! Keikka on siis nähtävissä reaaliaikaisen webcast-lähetyksen kautta Nokia.fi/Next-blogissa ja Facebook-sivustolla, sekä myös MSN.fi- tai Indiedays.com-sivustoilla. Myöhemmin keikka on tsekattavissa tallenteena myös edellä mainituilla sivustoilla. Siistiä! Mm. Rihanna (joka on CMW:n toinen kasvo) julkaisi viime marraskuussa uutuuslevynsä 'Rated R' Nokia-konsertissa suorana webcast-lähetyksenä. Jenni Vartiaisen keikka on muuten ensimmäinen Nokian Suomessa toteuttama live stream -konsertti, toivottavasti näille saadaan jatkoa!



Ollaan tosi fiiliksissä tästä ja myöskin siitä, että meille tarjoutui mahdollisuus arpoa teille 30kpl 10€ arvoisia musanlatauslipukkeita Nokian musiikkikauppaan. Tuolla kybällä voi sitten ladata vaikkapa Jennin Seili-levyn jonka Mimmeli onkin jo itselleen tietty Comes With Musicin kautta ladannut. On muuten sikahyvä levy, ellei oo jo tarpeeks sitä hehkutettu ;)



Tehtävänanto kuuluukin näin:

Kerro meille mitä olet aina halunnut kysyä Jenni Vartiaiselta. Laita mukaan sähköpostiosoitteesi ja anonyymit muistakaa keksiä itsellenne nimimerkki.

Paras kysymys esitetään Jennille ja 30 kysymystä palkitaan 10€ arvoisella latauslipukkeella :)

Eikun vaan kysymyksiä miettimään! :D Meitä ainakin jotenkin tosi paljon jännittää tavata Jenni!! :) Ehkä siks, koska se on niin täydellinen! (Ja koska Peppi on ihan ku lihava Jenni Vartiainen.:DDD)

Aikaa osallistua on sunnuntaihin klo 18 asti!



Liittykääpä myös Nokia.fi/Next:in faneiksi Facebookissa, siellä on lisäinfoa aiheesta! :)

Paras Jennin biisi meidän mielestä tällä hetkellä :



Nämä laadukkaat kuvat on muuten Mimmelin ottamia Jennin Virgin Oilin keikalta joka oli muuten ihan törkeen hyvä.

Eli siis, kaikki jotka kynnelle kykenee niin 5.5. keikalle ja loput koneiden ääreen :D Ja muuten 200 ensimmäistä paikalle pääsevää saa myös ton 10€ musanlatauslipukkeen, joten kannattaa tulla! :)

Osallistukaapa niin saadaan joku huippukyssäri Jennille!

Me lähetään nyt harrastamaan liikuntaa eli hohtogolffia :D HUH HUH!!

21 kommenttia:

  1. voi että toi nettiin on munki lemppari tällä hetkellä :D

    mut mä haluisin tietää mitkä on jennin omia suomalaisia lempiartisteja!

    sonjau-@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Olavi Uusivirta laulaa Me ei kuolla koskaan albumillaan siitä että "On niin helppoo olla onnellinen." Onko Jennin mielestä helppoo olla onnellinen, ja mistä onni koostuu?

    Toivotaan että onni suosii ja paljon terkkuja teille, olette ihania (edelleen)! :)

    ja s-posti epenblogi@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Millaisessa elämäntilanteessa haluaisit olla 30 vuoden päästä? :)

    VastaaPoista
  4. olen aina ihaillut jennin hyviä lauluja, joissa on aina joku tarina, eikä vain laulella ilman mitään ajatusta. Siksi haluaisin kysyä että mistä Jenni saa inspiraatiota lauluihinsa? ja onko aikoja jolloin on vaikeaa löytää inspistä, eikä ajatukset kulje?

    sanokaahan terkkuja jennille (;

    VastaaPoista
  5. Jos et olisi laulaja, mitä tekisit työksesi?

    VastaaPoista
  6. Oon aina halunnut kysyä Jenniltä että...että... perskele ompa vaikeeta keksii!
    Haluaisiko se joskus tehdä levyn, johon sanottaa itse kaikki biisit? Ja mikä on hänelle rakkain biisi Seili-albumilta?
    Sit mä haluaisin kans tietää tykkääkö Jenni Ben&Jerry's jätskistä, ja jos niin mikä sen lempparimaku on :) Mutta empä tiiä kehtaako tollasta kysyä :D

    VastaaPoista
  7. Mikä on tärkein kappale sinulle?
    kato-tv@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Hyvä biisi, en ole kuullutkaan aiemnmin.
    Rupes naurattamaan tuo kohta "Sinä munapää et voi ymmärtää..." En osannut yhtään odottaa sitä, tuli aika puskista. :D
    Mutta hyvät sanat ja hyvä biisi, täytyy varmaan alkaa tutustua paremminkin Jennin tuotantoon. :)

    Muutenkin aika kivasti ainakin tässä biisissä on tuo tarinan ja sävelen kontrasti. Sävel on kevyt ja iloinen, tarina ei niinkään. Hyvin toimii!

    VastaaPoista
  9. Mistä oot saanu ton sun itsevarmuutes?

    VastaaPoista
  10. Miten hoidat hiuksiasi?

    Katri--@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Miten olet pystynyt nousemaan suureen suosioon ja päässyt ylityttöbändi imagosta, kaikkien gimmel vuosien jälkeen?


    - meri (merikirsti@luukku.com)

    VastaaPoista
  12. Tykkään Jennin musiikista, mutta tälle uudelle Nettiin biisille olemme kaverin kanssa naureskeltu siitä asti kuin kuultiin tämä. Onko tämän sanoittanut joku ala-asteikäinen?:D "Hei munapää..."
    "Laitoit minut nettiin niinkuin luonto minut tarkoitti..."
    :D :D :D

    En voi lakata nauramasta tuolle biisille....

    VastaaPoista
  13. Jenniltä voisi vaikka kysyä mitä mutta ehkä eniten tällä hetkellä kiinnostaisi että mikä on Jennin tähänastisen uran huippuhetki ollut? Että sijoittuuko ne enemmän Gimmel-aikoihin (hope not ;) ) tai tähän soolouraan <3
    Ja sen sille voi aina kertoa että se on vaaan niiiiiiiin kaunis ja loistava sanoittaja ja laulaja :)

    VastaaPoista
  14. Jos oisit työhaastattelussa ja pitäis sanoo VAAN yks peruste miks just siut pitäs ottaa töihin kaikkien muiden joukosta niin mikä se ois?

    henna765@hotmail.com

    Hennaj-

    VastaaPoista
  15. Kysyisin Jenniltä: Mikä päähine olisit ja miksi? Olen sitä mieltä, että päähine voi kertoa paljon henkilöstä itsestään. : D

    VastaaPoista
  16. Minun kysymykseni: Mitkä oli tunnelmat ennen aivan ihka ensimmäistä keikkaa?

    VastaaPoista
  17. Hei tuliko mun kysymys perille??? Eli: Miltä tuntui ennen ensimmäistä keikkaa?

    VastaaPoista
  18. Kysykää vaikka, että milloin Jenni lauloi ensimmäisen kerran julkisesti ja missä.

    strawberry_2@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Ah, Seili on ihan mahtava levy. Mun lemppari on tällä hetkellä Halvalla, niin nätti biisi!

    Mä haluaisin kysyä Jenniltä, että mikä on Nettiin-biisin tarina. Kertooko se omasta kokemuksesta? :D

    ella_1991_@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Kilpailuun osallistun ja siis kysymykseni Jennille olisi, että lähtisikö hän johonkin popstar/idols -tyyppiseen juttuun mukaan, jos olisi nyt miettimässä ensimmäistä osallistumistaan.

    VastaaPoista
  21. uu, Jenni Vartiainen. Vitsi ku pääsis paikalle, mut ehkä tosiaan tuolta netistä vois seurailla :)

    Kysymys kuuluu:

    Mistä Jenni on keksinyt "En haluu kuolla tänä yönnä"-biisin sanat? Ne jotenkin iskee ja kovaa, ja oisi kiva kuulla mikä on tarina niiden taustalla..

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.