sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Ikilemppareita!


Meidän ikilempparit-kisaan on tullut aikamoisen kivasti osallistujia ja odotetaankin Mimmin kanssa, että päästään käymään käsiksi kaikkiin (ei siis kirjaimellisesti, hehe) osallistujiin ja valkkaamaan sieltä meidän lemppareita. Nyt jo voi sanoa, että valinta ei tule olemaan helppo, kun mukava on niin sydäntäriipaisevia tarinoita kuvineen.


Tässä on sattumanvaraisesti poimittu muutama teillekkin nähtäväksi, lisää sitten kilpailun jälkeen! ;)


IINA:



Kävelen näillä kengillä keväästä syksyyn! Ja kuljetan niitä myös mukanani ulkomailla, yhdessä valokuvassa taisikin pilkahtaa hieman hohtomaalia kengässä, Full Moon bileistä. :) Rakastan juuri tuota kenkämallia, koska voin käyttää niitä niin hameen, kuin housujenkin kanssa!
Turvaudun usein Vagabondin kenkiin, koska he valmistavat juuri minun isoon kavioon sopivaa buutsia. Kengät ovat kuin unelma jalassa ja laadukkaitakin vielä!


SUVI:



Mutta asiaan! Jokunen vuosi sitten, olisikohan ollut kesä 2005/2006, tallustelin pahaa-arvaamattomasti kenkäkauppaan ja kas! Katseemme kohtasivat ja rakastuin palavasti! Vagabondin hyllystä kurkistivat (puoleenhintaan alennetut!) surffarihenkiset kengät. Matala pohja, tylpähkö kärki, säkkikangasmainen ruskeanvihertävä materiaali ja ihkut palmut auringonlaskua vasten. Ja tietysti maailman parhaat jalassa!

Kasvoin niihin kenkiin melkein kiinni ja niiden kanssa koettiin monet hyvät reissut ja ainakin kaksi ihanaa kesää! Loppuvaiheessa poloiset palvelivat parvekkeellahengailukenkinä. Ainakin kaksi kertaa liimasin ja ompelin kenkäparat kasaan, mutta sitten lähiomaiseni alkoivat väläytellä termejä "biohasardi", "sammalkasat" ja "peikkokengät", ja kun pohja irtosi aivan totaalisesti toisesta kengästä, kyynel poskelle vierähtäen jouduin heittämään rakkaimpani pois. Ehkäpä vielä joskus koen samanlaisen palavan tunteen tossukoita kohtaan. En näe sitä ainakaan Vagabondien suhteen lainkaan mahdottomana ajatuksena, koska kaikki omistamani ja kokeilemani yksilöt on olleet ihan käsittämättömän hyvät jalassa. Ja kauniitakin vielä!


Nyt teillä kaikilla on mahdollisuus osallistua kilpailuun klo 18:00 asti ja voittaa itsellenne uudet Vagabondin kengät!!! KANNATTAA OSALLISTUA! :)

Tässä vielä ohjeet:

Ota kuva Vagabondin Ikilemppareista ja lähetä se meille osoitteeseen ikilempparit(a)yahoo.com (eli kuva vaikkapa ihan puhkirakastetuista Vagabondeista) ja kerro miksi juuri nämä kengät ovat Ikilempparisi ja miksi olet niihin niin kiintynyt. Me Pepin kanssa valitaan kuvista kolme "parasta" ja nämä kolme saavat valita uudet Vagabondin kengät Ikilemppareiden tilalle (tai ainakin rinnalle) Forumin Andiamosta. Aikaa osallistua on sunnuntaihin 18.4 klo 18 asti!

TSEMPPIÄ!!! Tänään me tytöt ollaan Forumissa yllättämässä asiakkaita Vagabondin tiimoilta, eli jos ootte kaupungilla niin kannattaa suunnata tietenkin Forumiin! :)

3 kommenttia:

  1. Those are too cute! :) And so comfortable-looking! :)

    http://curvygirlchic.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Hei
    Te kun olette pyörineet jonkin verran skeittimaailmassa niin saattaisi kiinnostaa tällainen blogi: http://dutw.blogspot.com/

    Kyseessä on kahden herran matka Tanskan läpi longboardeilla matkaten kesällä 2010. Hieman erilainen ja ekologisempi matkustustapa. :)

    VastaaPoista
  3. Apua, mitä Mimmin tukalle on tapahtunut? Näin teidät Forumissa ja se oli jotenkin tosi haalean oloinen :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.