tiistai 18. joulukuuta 2012

Tiina testaa: Wet n Wild -meikit

- Postaus on osa Tiina testaa -postaussarjaa, jonka testituotteet ja -palvelut on kaikki blogin kautta saatuja ja More To Love:n työharjoittelijan Tiinan testaamia. -

Nyt olisi luvassa se lupaamani viimeinen meikkitestailu ja tällä kertaa Wet n Wild:n tuotteilla. Sen verran sain vaikuttaa oman testisettini sisältöön, että toiveena oli värikkäitä silmämeikkejä ja kynsilakkoja. Meikkipohjan valinta ilman sävytestailua on sen verran haastavaa, että päätin jättää ne suosiolla testaamatta. Meikkipohjan tekoonkin tuotteita kuitenkin löytyy ja takavuosina etenkin eräs peiteväripaletti oli itselläni käytössä pitkään. Tällä kertaa siis kuitenkin tilasin väriä ja väriä myös sain!



Aluksi tuo kolmen värin luomiväripaletti näytti omaan silmääni vähän liian hurjalta, mutta kokeilemisen jälkeen olin aivan myyty. Alakulmassa testailua meikkipaletin ohjeistuksen mukaisesti, eli silmäluomella fuksiaa, luomivakoon sinistä ja kulmaluulle helmiäisvalkoista. Kokeilu suoritettiin ennen töihin lähtöä ja totesin, että look on liian My Little Pony -henkinen työolosuhteisiin jopa minulle, joten meikkileikit suoritettiin vain pikaisena kokeiluna. Luulen kuitenkin toteuttavani tällä paletilla uuden vuoden meikkini. Tykkään kovasti noista vibranteista värisävyistä yhdessä ja erikoistilanteissa tulen ehdottomasti käyttämään tätä meikkipalettia. 

Yksittäisissä Coloricon -luomivärinapeissa kokeiluun saapui vihreä sävy Envy sekä sininen Lagoon. Kummassakin luomivärissä on pehmeä ja hyvin levittyvä koostumus sekä paljon pigmenttiä. Vasemmalla jonkin sortin metsän vihreäksi kuvailtava sävy, jolla olen tehnyt meikkiä jo useaan otteeseen ja se sopiikin loistavasti yhteen mm. talvitakkini ja piponi värin kanssa. Matchaus ennen kaikkea! :) Yhdistän arkimeikkiin vihreän luomivärin kanssa yleensä beigeä, jotta lopputulos ei olisi liian tumma. Iltameikissä tällä pärjää pitkälle ihan yksinäänkin muuntelemalla sävyn intensiivisyyttä. 

Sinistä luomiväriä käytän todella harvoin, sillä saan sillä useimmiten mielestäni aikaan lähinnä "pubiruusua" muistuttavaa lopputulosta. Värinappi on muuten kaikin puolin toimiva luomiväri, mutta kun se tosiaan on sininen, niin se jää luultavasti odottamaan kevään lätkän MM-kisoja ja sen mukanaan tuomia sinivalkoisia meikkileikkejä. On kuitenkin ihmisiä, joilla sininen silmämeikki näyttää lumoavan kauniilta ja heille voinkin suositella tätä luomiväriä  hyvän pigmenttisyytensä ja kauniin sävynsä puolesta. Mä en vaan osaa!



Sitten niitä kynsilakkoja. Pääsin kokeilemaan merkin kolmea eri kynsilakkasarjaa. Ensimmäisenä silmille pomppasi tietysti tuo sitruunankeltainen Fastdry -kynsilakka sävyssä The Wonder Yellows, joka pääsee varmasti kokeiluun paremmin kesällä. Testailu kuitenkin osoitti, että lakka kuivuu nopeasti, koska geelimäisen koostumuksen ansiosta kerroksista saa ohuita.  

Vasemmalla on lila Megalast -lakka sävyssä On a Trip, joka on varutettu leveällä ManiCurve Pro Brushilla. Sivellin siis on jämäkkä, ohut ja leveä. Yhdellä vedolla saa levitettyä kerroksen lakkaa koko kynnelle. Vaatii vähän totuttelua, mutta huolellisella työskentelyllä lakka tosiaan levittyy kauniisti yhdellä vedolla. Lakkaus pysyi hyvänä noin neljä päivää. Omat kynteni tosin ovat muutenkin nyt todella hauraat, joten neljä päivääkin on jo hyvä saavutus. 

Oikealla on kimaltelevan sininen Wild Shine -lakka sävyssä Bijou Blue. Sävy on oikeasti aavistuksen vihertävämpi sininen, mitä kuvassa. Kuten luomiväreissäkin, niin vierastan yleensä sinistä väriä myös kynsilläni. Tämä sinisen voi kuitenkin mieltää joko kauniin laguunin siniseksi kesäsävyksi tai lumikuningattaren kirpeäksi pakkassävyksi. Olen siis uskaltautunut kokeilemaan tätäkin muutaman päivän ajan ja pienen totuttelun jälkeen olen tykästynyt tähänkin väriin. Tämän lakan sivellin on todella ohut ja kapea. 

Kulmassa swatchattuna kynsilakat kahden kerroksen jälkeen. Lila on koostumukseltaan lakoista peittävin ja väri ei sisällä kimalletta. Keltainen ja sininen ovat ohuempia sekä kimaltelevia. Kolmannen kerroksen olisivat kaikki vielä vaatineet.

Tykästyin kovasti Wet n Wild:n hinta-laatusuhteeseen ja ylipäätään mielikuva edullisista meikkibrändeistä on muuttunut huomattavasti positiivisemmaksi kokeilujeni jälkeen.
Hinnat pyörivät n. 5 €:n hujakoilla, joten panostus ei ole suuri, vaikka kokeilisikin vähän villimpiä värejä. Wet n Wildia myy mm. Seppälät kautta maan.

Oletko sinä löytänyt omia suosikkeja Wet n Wild:n valikoimasta?

Testiterkuin: Tiina

12 kommenttia:

  1. Mulla ei oo kokemusta vaan kuin kynsilakasta, en oikein tykännyt. Kuivuu niin hitaasti ja tulee niin ohut kerros väriä että saa monta kertaa lakata... Mutta ostin sen lakan ehkä vuosi (?) sitten, olisivatkohan Wet n Wildilla muuttaneet koostumuksia tms. kun onhan tuosta aikaa kun ostin tuon lakan :) Ihania värejä on kyllä kynsilakoissa ja luomiväreissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koostumus tosiaan jakaa mielipiteitä. Ohut se on edelleen, mutta ainakin omata mielestäni kerrokset kuivuivat nopeasti. Väriskaala tosiaan on mahtava ja edullisilla hinnoilla uskaltautuu hieman oman mukavuusalueen ulkopuolellekin värivalinnoissa.

      Poista
  2. heippa. Oon käyttäny W&W meikkejä jo monta vuotta ja melkein koko meikkipussin sisältö on heidän tuotteitaan. Hyväksi havaittuja ja toimivia :) ja hinta-laatusuhde kerrassaan kohdillaan. Erityinen suosikkini on nestemäinen rajausväri, jossa on sivellin. Sen hintakin pyörii 4 euron tietämissä :) Kannattaa muidenkin testailla!

    Terveisin Johanna Näykki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen vuosien varrella yllättynyt monesti WnW:n toimivuudesta. Minullakin oli muuten tuo eyeliner yhteen aikaan käytössä. Täytyykin ehkä hakea se taas kokeiluun kun saa nuo muut rajaukset vähän hupenemaan. Kiitos muistutuksesta! :)

      Poista
  3. Mites, onko näitä testattu eläinkokeilla?

    VastaaPoista
  4. Testaavatkohan eläinkokeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin tutkimassa PETA:n sivuilla asiaa ja he antavat merkille puhtaat paperit. Ei siis ole testattu eläimillä.

      Poista
  5. Jätit kaiken tärkeimmän pois, eli luomivärien ja kynsilakan pysyvyyden!
    Onko luomiväreissä tarpeeksi pigmenttiä, vai joutuuko palettia oikeen hinkkaamaan ja kestikö luomenrasvoittumisen eli pakkaantuiko. Yksinkertaisuudessaan, pysyisikö illan siistinä?

    Sama kynsilakoissa, montako päivää kestää vai lähteekö ensimmäisessä suihkussa pois? Kaikkihan me nähdään kuinka nättejä ne on pakkauksissa ja mainoskuvissa mutta se pysyvyyshän ja käytäytyminen ois se mitä olisi pointtina valoittaa.

    - I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pigmenttiä löytyy sekä väripaletista että -napeista hurjasti ja koostumus on pehmeä, joten hinkkaamista ei vaadita. Levittyvyys on hyvä ja koska itse pohjustan aina luomen muutenkin, niin en koskaan joudu kärsimään luomivakoon karkaavista luomiväreistä.

      Kynsilakat on koostumukseltaan ohuita, mikä varmasti jakaa mielipiteitä. Minä tykkään siitä että saan useamman ohuen ja välissä hyvin kuivuvan kerroksen, mutta jotkut varmasti haluavat täyden peittävyyden jo yhdellä kerroksella. Suihkussa minun kynsilakoilleni ei ole ikinä tapahtunut mitään. Ainoa tapa miten lakat kärsivät on kuluminen kärjistä, mikä viime aikoina on selittynyt ihan omien kynsieni liuskoittumisella. Valitettavasti en osaa siis antaa varmaa arviota kuluvuusnopeudesta sileällä kynnellä, mutta siis ainakaan mitään liukenemista ei tapahdu.

      Poista
  6. Kiitos hurjasti tarkennuksista Tiina! :)
    Nyt voisin uskaltaa kokeilla luomivärejä. Voisi ostaa uudeksivuodeksi jotain villimpiä värejä! Kun hinta on nii halpa että ei haittaa jos ei muuten kovasti tuu käytettyä.
    -I

    VastaaPoista
  7. http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1739597/more_to_love_pilalla

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.