lauantai 1. joulukuuta 2012

# D i n g l e 3

Tällä viikolla on piisannut iltatapahtumia, sillä torstaina vietettiin illalla Dinglen 3v synttäreitä. Dingle on siis sosiaaliseen mediaan erikoistunut firma, jonka kautta olin sillä Sisters for Education-hyväntekeväisyysreissulla Senegalissa. Ja oli muuten sopivasti SOME-firmalle sopivat juhlat!


Seinällä oli iso Facebook "seinä", jolle sai jättää oman tervehdyksensä. Tietty raapustin omat onnitteluni ja kiitokseni illan aikana tuonne.



Isolta TV-ruudulta näkyi tweettauksia, joita vieraat juhlista lähettelivät ahkerasti. Hashtagilla #Dingle3 sai oman tweettinsä telkkariin. Paikalla oli myös Pinterest-huone, YouTube-huone ja Linkedin-huone. Kerrassaan nerokkaita ideoita :) Kaikkien tweettaajien kesken arvottiin Dinglen toteuttama ystävänpäiväfacebookkampanja ja voiton vei tällä kertaa DNA. Mieltä lämmitti, että eräs tyyppi (tais muuten olla itse onnetar) sanoi, että olisi toivonut että minä voitan sen, hän olisi kuulemma halunnut toteuttaa kivan kampanjan ystävänpäivänä More To Lovelle :)







Nam! Törkeen hyvä salaattibuffet.


Vieraita viihdyttämässä oli myös taikuri nimeltään Sami Paavola, joka oli muuten hauskin koskaan näkemäni taikuri :D


Taikuri veti ensin shown kaikille, jonka jälkeen lähti kiertämään pöytä kerrallaan ja teki "lähitaikutta". Jossain vaiheessa alko menemään oikeesti hermot, kun niitä temppuja ei vaan millään hoksannut! Oikeestaan tuo oli stand uppia ja taikuutta sekasin. Pitää pitää äijän nimi mielessä.




Korvikset New Look
Mekko Zara (M)
Laukku Marc by Marc Jacobs
Käsikoru Glitter
Legginssit Top Shop (44)
Kengät Seppälä (40)


Tutustuin tuolla myös yhteen meidän lukijaan ja paljastui, että ollaan seurattu toisiamme Instagramissa jo yli vuosi. Kiitos siis Johannalle myös näistä asukuvista! Oli hauskaa, kun Johanna alotti keskustelun pöydässä kanssani sanoilla "Mulla on muuten Gossipin farkut jalassa..." :)


Mukavat kekkerit kaiken kaikkiaan, mutta siisteintä illassa ehdottomasti oli kuitenkin tämä kunniakirja, jonka sain. Menee ehdottomasti työhuoneen seinälle. Kiitos vielä Dingleläisille tästä osuvasta tunnustuksesta :)

Nyt leffa pyörimään ja glögiä lasiin. Joko teillä joulukalenterit on korkattu? Täällä on, panostin oikein ja ostin eilen Fazerin konvehtijoulukalenterin ekaa kertaa ikinä! Nam.

Mukavaa lauantai-iltaa toivottelee Mimmi, who is best in getting naked and doing good through charity projects

Kengät ja käsikoru blogin kautta saatu. 

3 kommenttia:

  1. kyllä oot Mimmi kaunis noissa kuvissa:)

    VastaaPoista
  2. Mimmi sun hiukset on aivat ihanat! Oot niin nätti noissa kuvissa muutenkin :)

    VastaaPoista
  3. ONNEA KUNNIAKIRJAN JOHDOSTA! Se on ainutlaatuinen!

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.