torstai 6. joulukuuta 2012

HBD Finland!

Eilen illalla juhlittiin Peetan synttäreitä ja ehkä vähän myös samalla itsenäistä 95-vuotiasta Suomea. Bileistä lisää kuvia myöhemmin, nyt jatkan linnanjuhlien seuraamista. Tuijotan linnanjuhlia orjallisesti joka vuosi, aika upeita pukuja kyllä tänäkin vuonna. Mahtavaa, että vuosi vuodelta yhä enemmän linnassa näkyy nuorten suunnittelijoiden suunnittelemia pukuja.

Kerrottakoon tähän väliin pieni salafakta minusta, nimittäin minua liikuttaa ihan äärimmäisen paljon kaikki veteraanijutut. Joskus melkein herkistyn esim niistä pelkistä tv-mainoksista joissa mainostetaan jotain veteraanien tukimerkkiä tms. Oon siis äärimmäisen isänmaallinen, kun sille päälle satun. Ootankin innolla joulua, kun pääsen viettämään aikaa 86v ukin kanssa, joka on myös puolustanut maatamme sodassa. Ukki on alkanut kertoilla "sotajuttuja" vasta viime vuosina  ja on kyllä mielenkiintoista jutella ukin kanssa asioista. Oon ihan sanoinkuvailemattoman kiitollinen kaikille maatamme puolustaneille sotaveteraaneille ja lotille.



Vein eilen synttäreille cupcakeja ja yks niistä oli jo itsenäisyyspäivän tunnelmissa.  

Meille ei linnanjuhliin tullut kutsua tänäkään vuonna, mutta ehkäpä sitten ensi vuonna, vai mitä Sauli? ;)

Miltäs teidän mielestä näyttää linnan pukuloisto tänä vuonna, kenellä on kaunein puku?

13 kommenttia:

  1. Vanhoista nahkatakinsuikaleista liimattu puku on ehdoton suosikki naisten puvuista !:) Miehillä voiton vei Cheek, aivan ihana :P

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin tosi paljon Jennin puvusta! Turkoosi Versace mekko oli myös todella kaunis, en vaan muista kellä se oli! Siellä on tosi paljon ihania pukuja tänä vuonna!♥

    VastaaPoista
  3. Me just mietittiin kaverin kanssa että millonkohan joku bloggaaja saa luvan astua tonne ! Päädyttiin kyllä siihen, että jos joku sinne menee, sen pitää ehdottomasti olla Marianna, Nelliina tai te :-)

    VastaaPoista
  4. Olen ihan samanlainen noissa veteraanijutuissa! Aina kun veteraaneja ja lottia haastatellaan linnan juhlissa niin herkistelen kotona.

    Omasta mielestä top 3 oli Laura Birn(nahkapuku), Jaana Pelkonen(peblum) ja Tuuli petäjä(sininen halkiopuku)

    VastaaPoista
  5. Jos oot itte tehny noi cupcaket, niin minkä makusia noi kuorrutukset on? ;)
    Yks mun suosikkipuvuista oli Katri Niskasen liukuvärjätty (turkoosi) mekko.

    http://saltsugarandstyle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/sotaveteraani-ei-valita-puhua-sankaruudesta/1276892

    Hyvä teksti. Kunnioitan itsekin veteraaneja, aivan kuten muitakin ihmisiä. Taistelut ovat erilaiset eri ikäpolvilla. Isänmaallista minusta ei silti saa tekemälläkään, jos sillä tarkoitetaan Saulin politiikkaa ja Suomi-uhoa.

    Hyvää itsaria kuitenkin kaikille, onhan Suomi hieno maa :)

    VastaaPoista
  7. Heippa. Tiättekö, että eilen ajattelin linnanjuhlia seuratessa, että teidän kuuluisi olla siellä.:) Olette jotenkin uskomattomia! Positiivia ja hyvien asioiden puolesta puhujia. Ehkä ensi vuonna..toivottavasti.;)

    VastaaPoista
  8. Mun lempparipuku oli ehdottomasti Maria Ylipään puku, niiiin kaunis! Ja Cheek oli illan komistus ;>

    VastaaPoista
  9. Hei! Onko noi cupcaket itse tehtyjä? Jos on, niin mistä löytäsin hyvän ohjeen? Näyttää niin hyviltä! ;P
    Itse asiassa mäkin aattelin just vähän aikaa sitten, että miks Mimmi ja Peppi ei ollu linnanjuhlissa..? Kyllä pitäis kutsu käydä ens vuonna!! ((;

    VastaaPoista
  10. Ylitse muiden oli ehdottomasti kansainvälistä glamouria henkivä Maria Ylipään punainen luomus hopeisine vöineen.

    VastaaPoista
  11. Mun mielestä Laura Birnin nahkapuku oli ykkönen!

    VastaaPoista
  12. Cheek oli aivan ihana :)

    VastaaPoista
  13. muakin nyt kiinnostais noi cupcaket, tai oikeastaan toi kuorrute? :D miten se on tehty? :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.