keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Muodokkaita naisia catwalkilla!

Ihana lukijamme Maya vinkkasi meitä tänään tällaisesta jutusta, joka oli sattunut menemään ohi valvovien silmiemme ja kuten Maya oli kirjoittanut, niin tämä todellakin sopii meidän blogimme teemoihin.

Alunperinkin blogin idea on ollut osottaa, että isommatkin naiset huolehtivat itsestään ja voivat olla myös hyvännäköisiä! Meidän mielestä on ihanaa, että maailmalla on ruvettu ottamaan huomioon myös rehevämmät naiset, koska faktahan on se, että joskus ennenvanhaan meille tehtiin vaan sellasia teltan mallisia trikoovaatteita ja ne päällä piti sit lyllertää tuolla kaupungilla ja tuntea vielä ittensä hyvännäköiseksi. As If. Onneksi nykyään myös ns. "normaaleissa" nuorten vaatekaupoissa löytyy isompia kokoja ja kaikille annetaan mahdollisuus näyttää hyvältä.

Muodokkaat naiset valloittivat catwalkin

Torstai 20.8.2009 klo 14.31

Sydney Fashion Festival 2009 tarjosi tänään tavallisista muotinäytöksistä poikkeavan esityksen.

Tapahtuma oli Australiassa ensimmäinen laatuaan.
Tapahtuma oli Australiassa ensimmäinen laatuaan.

Australialainen vaatememerkki City Chic esitteli mallistoaan Rosemount Sydney Fashion festivaaleilla. Torstaina nähtyyn muotinäytökseen etsittiin kahta plussakoon mallia ammattimallien rinnalle, jotka pääsivät nyt ensi kertaa näyttämään kykynsä catwalkilla. Vastaavaa näytöstä ei Australiassa ole ennen nähty.

Vaatemerkki esitteli aitojen naisten esittelemänä asuja kokoluokasta 40 ylöspäin.

- Australiaisnaisten yleisimmät vaatekoot ovat 40 ja 44 välillä, vaatemerkin edustaja Phil Ryan kertoi.

- Erityisesti tässä kokoluokassa olevat nuoret, 18-28 -vuotiaat naiset on muotiteollisuudessa jätetty vähäiselle huomiolle.

KUVAT: GETTY IMAGES




Kurvikkaan ei tarvitse kätkeytyä kaapuihin.
Kurvikkaan ei tarvitse kätkeytyä kaapuihin.

Odotetaan jo innolla millon tänne Suomeen rantautuu tämmösiä muotinäytöksiä, me ainakin halutaan ehdottomasti seuraamaan niitä paikanpäälle ja olla hurraamassa siellä jokaiselle tytölle, joka nousee catwalkille. Niin ja niiden näytösten tulisi olla sit kans tyylikkäitä, ei pysty ymmärtämään sitä, että Suomessa edelleen hyvin usein esim. nää Miss XL-kisaajat stailataan ihan äärettömän mauttoman ja suttusen näkösiks ja sit viel survotaan johonki 2 kokoa liian pieniin uimapukuihin. Mitäs järkeä siinä on?

Isot tytöt on muuten ihanan pehmeitä!

artikkeli varastettu täältä!


14 kommenttia:

  1. Oho, linkitykseni pääsi ihan tänne saakka :)

    VastaaPoista
  2. Todella ihanaa että tuollaisia on järjestetty! Vaikka itse olen pienikokoinen, on mielestäni kyllä vääryys että tuollaista ei Suomesta vielä löydä.

    Olihan Huppumalli Haussa kilpaulussakin kaks plus koon mallia (siis tällä uusimmalla Jenkki version tuotantokaudella).

    VastaaPoista
  3. Ihan sairaan hotteja naisia! :)

    VastaaPoista
  4. Mä kans törmäsin tähän pari päivää sitten :) Nuo naiset näyttää upeilta lavalla! Normaalisti lavalla kävelevät catwalk mallit saavat multa kommentin "vau onpas toi vaate hyvän näköinen" mutta ylläolevat saavat kommentin "vau onpas nuo NAISET hyvännäköisiä!" :)

    VastaaPoista
  5. Anorektikkomallit ei ikinä näytä noin hyvältä!

    VastaaPoista
  6. Style With Curves - Wishwear

    Wow! Me tehtiin se Suomessa viime perjantaina Muodin Yössä Jyväskylässä. Johanna Harju suunnitteli omille asiakkailleen xxl-malliston, jonka me upeat ja kauniit isot naiset esittelimme sitten muotipäivien yleisölle.

    Vastaanotto oli innostava ja erittäin positiivinen. Kurvikkaat kauniit bile-/ juhla-/ iltapukukokonaisuudet sekä tietysti loppufinaali innoitti katsojat jopa paikallislehden yleisönosastokirjoitukseen.

    Meille isoille naisille on vain ruvettava tekemään kaunista ja nuorekasta. Ja meidän on oikeasti rohkaistuttava lavalle ja esille!

    Toivottavasti tämä mallisto (ja ennenkaikkea nämä upeat naiset) näkyy myös Helsingin muotipäivillä myöhemmin syksyllä!

    Maria

    ps. facebookista löytyy varmasti ainakin piakkoin kuvia muotishowsta. Siellä on oma ryhmä "Wishwear" ihmisille. www.wishwear.fi löytyy ehkä myös kuvia

    VastaaPoista
  7. Jep! Isommille = normikokoisille pitäisi olla jotain fiksua Fashionweek-tyylistä eikä mitään kuraista Seiska-karjanäyttelyä laivalla.

    VastaaPoista
  8. Aivan mahtavaa! Ja hei nuo mallit jopa hymyilevät ja näyttävät terveiltä... Tykkään kovasti tästä jutusta. Niin ja teidän blogin ideasta, ihanaa kun kaikki muotibloggarit eivät ole kokoa 34 ja käytä samanlaisia kledjuja. Kunnon naiset on asiaa!

    VastaaPoista
  9. Siis ihan huippua! Älyttömän seksikkäitä naisia :O <3 koskaan en ole malleja kummemmin ihaillut, mutta nyt kun NORMAALIkokoisia mallejakin näkyy jopa catwalkeilla enemmän kuin ennen, on juttu vallan toinen x)

    Ja kiitos Peppi ja Mimmi, ootte hassuja ja huippuja ja kauniita kans! Ei mulla muuta. x> hihi.

    VastaaPoista
  10. Siis upeita naisia. Muotoja ja upeuttu. Vau! Tällästä lisää!

    VastaaPoista
  11. Ihanaa kun catwalkilla näkee kunnon naisia! :)

    VastaaPoista
  12. Maya: Tietenkin pääsi, oli todella hyvä vinkki. Kiitos! :)

    emmymoi: Toivottavasti näitä rupee tulemaan enemmän tänne suomeen. Mun mielestä aivan upea juttu <3

    Juuli: No niinpä!!

    Cava: Nimenomaan! Upeita naisia ja kantaa itsensä niin hienosti. Juuri näin sen pitääkin olla. Isoille ihmisille myös upeita vaatteita ja catwalkille vaan! :)

    Mary: Totta turiset kuomaseni! :)


    Hellu&Rellu: Kauneus on katsojan silmässä, mutta siis kyllä nää naiset on niin upeita. :)

    Style With Curves: Kiitos vinkistä - käyn ehottomasti tutustumassa! :) Toivottavasti muotiviikoilla Helsingissä eksyis lavalle isompiakin naisia. Se olis niin upeeta ja mä haluisin olla eturivissä hurraamassa niille. <3


    Keiju: Nyt oot asian ytimessä! :DD

    Nooruska: Ihanaa kun tykkäät meistä ja mun mielestä on niin upeeta, että suomessa on rohkaistuttu oikeesti tuomaan esiin myös ISOJA, KUUMIA naisia! :) Meitähän on täälläkin vaikka kuinka paljon!

    Anonyymi: Hihi, kiitos itelles. <3 Joo, siis ei pysty kun ihailemaan noita naisia, voikun täälläkin tajuttaisiin jo pian että me halutaan myös nähdä vähän isompiakin naisia lavalla! :)

    aba: Nimenomaan tällaista lisää ja äkkiä!!

    Kailyn: Oon täysin samaa mieltä sun kanssa. :)

    VastaaPoista
  13. I went to this show! It was very exciting, if only to see all the beautiful fat girls lining up for a fashion show.

    I wrote a full review over at my blog: http://corpulent.wordpress.com/2009/08/21/fatshion-on-the-runway-the-rundown-on-city-chic/

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.