More to hate?

Koska me ollaan otettu blogin kanssa alusta asti rehellinen linja, puhuttu asioista niiden omilla nimillä ja tuotu esiin meidän fiiliksiä avoimesti niin hyvässä kun pahassakin, niin mä päätin tänään kaivautua taas syvälle ja kertoa teille asiasta, joka on painanut mun mieltä paljon viime päivinä.

Olin perjantaina kokouksessa Mimmin ja muutaman muun ihmisen kanssa. Loppuillasta sisään asteli tuttuja ihmisiä, joita en ollut hetkeen nähnyt. Yksi näistä ihmisistä on ollut mulle elämäni aikana äärimmäisen tärkeä, jonka kanssa olen jakanut ylämäkiä ja alamäkiä hyvinkin paljon. Tää ihminen tietää mun elämästä todella paljon, ehkä jopa liiankin paljon. Mä myös tiedän tän ihmisen elämästä paljon, koska me ollaan oltu ystäviä ja jaettu asioita keskenämme.

Viimeaikoina ei olla kuitenkaan pidetty yhteyttä paljoakaan, välillä vaihdettu kuulumisia, mutta todella harvoin. Niinpä olikin kiva nähdä, kuulla mitä tälle tytölle kuuluu, mitä se on tehnyt ja miten se voi. Juteltiin nopeasti siinä, hän kertoi kokeneensa, että on ollut huono ystävä, kun ei ole pitänyt muhun mitään yhteyttä, mutta että hänellä on ollut niin paljon kaikkea muuta. Mä ymmärsin sen täysin, koska mä tiedän sen myös itsestäni, että aina ei voi pitää kaikkien ystävien kanssa tasapuolisesti yhteyttä, koska välillä meillä kaikilla on jotain muuta. Ystävyyssuhteet onneksi on sellaisia, että ne kestää tällaiset asiat ja mulle on ainakin tärkeää, että mun ystävät tietää sen, että vaikka en kerkeisi heitä hetkeen nähdä, niin olen aina täällä. Ainakun he mua tarvitsevat. Tämän sanoin myös tälle ihmiselle perjantaina.

Mä olen myös ollut aina tän ihmisen tukena. Ihan aina ja niin se on itsekin sanonut, kuinka mä olen ihminen johon se voi luottaa, kuinka se voi tulla mun luokse ja kuinka yritän aina parhaani mukaan auttaa. Vaikka meidän välillä on tapahtunut kaikkea ikävääkin, niin mä olen myös aina pyrkinyt uskomaan tästä ihmisestä pelkkää hyvää. On ollut moniakin tilanteita joissa se on mun mielestä toiminut erittäinkin tyhmästi, mutta mä en ole koskaan tuominnut sitä niistä, vaan yrittänyt ymmärtää miksi. Olen sanonut hänellekkin aina suoraan mitä ajattelen, kuten mulla yleensä on tapana puhua suoraan ystävilleni.

Perjantaina keskustelumme lomassa puhuttiin myös paljon tästä meidän blogista ja suoraansanottuna musta tuntui oudolta, kun tyyppi ei ollut kertaakaan sanonut mulle mitään meidän blogista, paitsi kerran jossain mesessä kuinka aina naureskelee meidän jutuille, että nyt hän ylisti täysillä meitä. Ollaan niin loistavia, hän on huomannut kuinka paljon meillä on lukijoita, ollaan niin täysin erilaisia kuin monet muut blogit, kuinka onnellinen hän on meidän puolesta, kuinka kiva juttu on tää ja tuo ja se ja ...

Samalla hän myös kertoi omia juttujaan ja täytyy myöntää, että mulle tuli oikeasti tosi paha mieli tän ihmisen puolesta, koska vaikutti että hänellä on ollut nyt raskasta. Tai lähinnä että hänen kavereillaan on ollut ja hän on ottanut niistä ison taakan harteilleen. En oikein tiennyt mitä sanoa tai miten reagoida, koska mä en tunne näitä ihmisiä joilla on ollut vaikeeta, mutta toivotin vaan voimia paljon ja myös sanoin, että ovat onnekkaita kun heillä on tän tyypin kaltainen ystävä, joka auttaa ja on tukena. Sillonku on vaikeeta, niin me kaikki tarvitaan ystäviä. Hän myös sanoi mulle ettei kestä enää yhtään huonoja uutisia ja tähän vastasin, että no multa niitä ei ainakaan tarvitse kuulla, koska mä oon tällä hetkellä onnellinen ja pyysin häntä tulemaan meidän luokse joku ilta juomaan teetä ja vaihtamaan kunnolla kuulumisia. Hän sanoikin olevansa niin iloinen kuullessaan, että mulla menee hyvin ja että tulis erittäin mielellään. Siinä sitten halattiin, hän pyysi mua vielä jäämään heidän kanssa bailaamaan, mutta mä en voinut koska mulla oli aikanen aamuherätys ja halusin kotiin.

Erottiin sitten siinä, hän lähti ylös ja mä menin ystävieni luokse. Kipasin kuitenkin vessaan vielä ennen lähtöä ja istuessani siinä vessassa mä kuulin jotain, joka ei varmasti ollut tarkoitettu mun korville. Tää samainen ihminen keskusteli parhaan ystävänsä kanssa siitä kuinka ylimielinen ihminen musta on tullut, kuinka luulen aivan liikoja itsestäni ja haukkui myös meidän blogin aivan täysin. Samalla hän kertoi kuinka hänellä on edelleen idioottihymy huulillaan ja tietenkin myös kuinka oli kuulemma oikein oli yrittänyt saada kaiken kuulostamaan entistä kamalammalta mitä onkaan, mutta mä en ollut reagoinut mitenkään, koska olen niin itsekäs ja omahyvänen ihminen nykyään. Samalla hän myös kertoi ystävälleen täysin pokkana kuinka muka olisin reagoinut tän parhaan ystävänsä eroon poikaystävästään jotenki todella intohimoisesti ja kysellyt kaikkea juorujanoisesti, vaikka mä en todellakaan tehnyt niin, koska mua ei suoraan sanoen voisi vähempää kiinnostaa tän ihmisen asiat, enkä siis edes kysässyt asiasta sen enempää, kun että onhan tällä ihmisellä nyt kaikki hyvin. Hän siis valehteli vaan saadakseen mut kuulostamaan vieläkin inhottavammalta ja kylmemmältä ihmiseltä. How cool is that?

Istuessani siellä kopissa ja kuunnellessani näitä juttuja mä mietin mitä tekisin. Jäisinkö sinne kuuntelemaan ja odottaisin, että menevät pois, vai kävelisinkö ulos. Päädyin jälkimmäiseen, avasin kopin oven ja kävelin seisomaan näiden molempien tyttöjen taakse, kun olivat asettuneet peilin eteen vierekkäin ihastelemaan omia peilikuviaan. Otin molempia hartioista kiinni ja kiitin heitä syvästi. Tämä "ystäväni" ei saanut sanaa suustaan, hänen ystävänsä sen sijaan yritti hirveesti jotain sanoa, mutta tässä vaiheessa mä kävelin jo vessasta ulos, enkä katsonut taakseni. Mä menin Mimmin ja muiden luokse, tärisin ja halusin lähteä kotiin.

Mä voin sanoa, että muhun sattu ihan hirveesti. Ei se, että musta/mun jutuista ei tykätä, mutta se että ihminen josta mä oon AINA halunnut uskoa kuitenkin hyvää, jota mä oon puolustellut ties minkälaisissa tilanteissa pettää mut noin täysin. Me mietittiin Mimmin kanssa sitä, että koska ollaan täällä blogissa vältytty näiltä ns. "ilkeiltä anonyymeilta" joista monet puhuu, niin jostain syystä nää kaikki ilkeydet tuleekin omien kavereiden keskuudesta ja nyt tämä oli vieläkin lähempänä. Kuten Amiksen jutussa sanoin, että olen kuullut kyllä ihmisen puhuvan, jotka ovat varmaan kuvitelleet etten kuulisi niitä ja sehän kuuluu asiaan. Kaikki ei voi tykätä, eikä kaikkien pidäkkään tykätä.

Mutta jos yksi asia on varma, niin se on se että me läskit ei voida sietää mielistelijöitä. Kaikkein oksettavinta on mielestäni se, että mua tullaan ylistämään ja mielistelemään ja seuraavaks haukutaanki maanrakoon selän takana. Mitä järkeä tossa on? Miksi tulet mun luokse esittämään jotain, kun voisit a) sanoa suoraan ettet tykkää b) pysyä poissa mun elämästä, koska sillon mäkin kyllä pysyn pois sun elämästä.

Tämä oli mulle hyvä opetus ja syy miksi tän kirjotin oli täysin se, että mä haluun olla teille rehellinen ja kertoa, että mulla on ollut sisälläni todella huono fiilis viimeset päivät. Mä myös haluun eroon tästä fiiliksestä ja siksi se oli pakko purkaa jotenkin. Mulle se purkaminen tarkottaa yleensä kirjoittamista.

Mä tiedän, että tää ihminen on sen verran ylpee, että se tuskin tulee koskaan multa pyytämään tätä anteeksi ja miksi toisaalta tulisikaan..

Miksi kukaan pyytäisi anteeksi ihmiseltä, joka on muuttunut empaattisesta ja rakkaistaan aina välittävästä ja puolustavasta ystävästä, kylmäksi, tunteettomaksi ämmäksi?

Kiitos jälleen kerran, kun sain jakaa tän teidän kanssa. Ehkäpä tää purkautuminen auttaa mua vaan hymyilemään tällekkin asialle, koska loppujen lopuks oon äärimmäisen onnellinen, että kuulin nämä ja nyt tiedän miten asiat oikeasti on ja mitä se ihminen oikeasti musta ajattelee.

Eilinen oli ainakin niin huippu ilta ja äärimmäisen ihanien tyttöjen kanssa, että hymyilyttää vieläkin! Kuvamatskua tulee varmasti myöhemmin ja se ei oo läheskään näin negatiivista! ;)

kuva täältä ja toinen on ystävän tekemä.