tiistai 3. tammikuuta 2012

New York Fashion Week!

Kuten monet tietävätkin, olin viime vuonna New Yorkin Fashion Weekeillä ensimmäistä kertaa ja voin kertoa, että aika monet kaverini ovat olleet mulle todella kateellisia. Fashion Weekeille haluaa aina moni ja niin, New Yorkin Fashion Weekeille erityisesti.

Itse jouduin sinne vähän "vahingossa" kun sain kutsun IVANA Helsingin näytökseen ja lupauduin sieltä sitten raportoimaan mm. Iltalehdelle tunnelmia. Muistan kuinka jotenkin jännitti ihan pirusti mennä sinne, onneksi mulla oli mukanani ihana Nicolette, joka tykkää suomalaisesta designista kovasti ja osaa myös arvostaa sitä.



Tullessani paikalle Lincoln Centeriin, olin aivan ihmeissäni. Ihmisiä oli ihan kauheesti ja kaikki oli jotenkin niin tyylikkäitä. (Kappas :D) Onneks siis olin itsekin sillon tajunnut pukeutua vähän arkista paremmin, enkä mennyt paikalle legginsseissä. Tämäkin nimittäin olisi ihan täysin mahdollista, olenhan Peppi More To Love. :D

Itse näytös oli ihan mielettömän hieno ja oli jotenkin niiin jännittävää katsella siellä IVANA Helsingin näytöstä, koska olen aina ollut IVANAN suuri fani ja rakastanut kaikkia Paolan suunnittelemia juttuja. Velvet lake otettiin tosi hyvin vastaan ja tietenkin tunsin pientä ylpeyttä sydämessäni. Näytöksen jälkeen juostiin takahuoneeseen haastattelemaan Paolaa ja siellä oli aikamoinen hulina. Paola oli ihana ja bileet oli käynnissä. Nopeasti kirmattiin vielä afterpartyihin, mutta mä jouduin hurauttaa äkkiä kotiin kirjoittamaan, joten en kerennyt jäädä pidemmäks aikaa. Voin kertoa, että siitä Fashion Weekillä työskentelemistä on glamour kaukana, kun joudut sinkoilla paikasta toiseen ja aikaeron takia deadlinet on aika tiukkoja. Siellä ei hirveesti parrasvaloissa paistatella, mutta kokemukset on ihan huikeita.

Kuten noista bannereistakin voi huomata, Veikkaus tarjoaa nyt ihan tajuttoman siistin kokemuksen muutamalle onnekkaalle:

"Veikkauksen kanta-asiakasarvonnassa on tällä viikolla palkintona kahden hengen matkoja New Yorkin muotiviikoille 8.–14.2.2012. Palkintoon kuuluu myös tapaaminen Ivana Helsingin suunnittelijan Paola Suhosen kanssa. Kahden hengen muotimatkoja arvotaan yhteensä kolme kappaletta."

Arvontaan voi osallistua täällä.

Mä myös itse aion mennä kyseiseen näytökseen jo toistamiseen ja ties vaikka liittyisinkin sitten tähän Veikkauksen porukkaan. Olisihan se kiva katsoa näytöstä suomalaisten kanssa ja fiilistellä yhdessä. Suosittelen kaikkia osallistumaan, koska paketteja tosiaan jaetaan kolme ja siis en kestä, että toi matka on 6 päivää!!! Siinähän kerkeää jo vähän tutustua New Yorkiinkin ja saa vielä valita kaverinkin mukaan. :)

Veikkausella ja Ellellähän on kilpailu myös bloggaajille, jossa voit äänestää lemppari bloggaajaasi mukaan tuohon reissuun ja raportoimaan suoraan Nycista. Itse kävin äänestämässä White Trash Diseasea, koska Nata on ihana, todella persoonallinen ja osais tuoda varmasti mielenkiintoisesti jotain uutta meidän nähtäväksi. Niin ja tietenkin haluaisin esitellä Natalle paikkoja New Yorkissa!

TSEMPPIÄ KAIKILLE! TOIVOTTAVASTI JOKU MEIDÄN LUKIJA PÄÄSISI YSTÄVÄNSÄ KANSSA REISSUUN!! :)

3 kommenttia:

  1. eikä!!! oikeastiko äänestit??! voi sua!!!!! :)))))) <33333
    mun silmät meni näin O__O ku luin tekstin!
    olisin otettu jos esittelisit paikkojas muahahah! :-D

    VastaaPoista
  2. KOSKA ARPOOTTE KALENTERIT? ÄÄNESTYSAIKA MENI JO!

    VastaaPoista
  3. Kalenterit arvottu ja lähetetty jo. Kuten postauksessa luki, voittajat ilmoitettiin meidän Facebookissa. :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.