torstai 5. tammikuuta 2012

Kahden hengen miniloma Tallinnaan

Tere!

Tallinnakuvia kyseltiinkin jo ja nyt tuleekin sitten muutama kuva meidän viime viikon reissulta.

Lähdettiin siis tiistaina ja merellä oli vähän tuulista... Olin varannut pari viikkoa aikaisemmin meille loman netistä Matkapoikien kautta ja koko setti eli kahelta hengeltä laivat + hotelliyö aamiaisella ja kylpylän käytöllä kustansi yhteensä 120€. Laiva rantautui siis Tallinnaan joskus kahen aikaan ja napattiin samantien taksi hotellille, joka oli siis Meriton Grand Conference & Spa. Keli Tallinnassa oli ihanan aurinkoinen (kuten etelän lomalla kuuluukin olla ;)). Hotlasta oltiin myös sähköpostitse varattu molemmille muutamat hoidot ja ite menin samantien rentouttavaan kasvohoitoon ja jalkahoitoon ja Matti meni miehille suunnattuihin hoitoihin. Oli kyllä paras mahollinen ajotus lomalle, suosittelen lämpimästi. Tuolla sai vieläpä ennen viittä alkavista hoidoista -20% alennusta.



Hoitojen jälkeen (kestivät n. 2,5h) suunnattiin hotellin ravintolaan syömään Aasialaista, jonka jälkeen kipastiin huoneesta uimapuvut ja paineltiin saunomaan ja uimaan. Tuolla oli aika mukava valikoima erilaisia saunoja ja uutena tuttavuutena mulle tuli suolasauna ja yrttisauna. Parin tunnin uiskentelun (TOTUUS: Porealtaassa hierottavana lillumisen) jälkeen lähettiin vielä kävelemään Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Kello oli tässä vaiheessa jo yli 21 ja mikään paikka ei ollut auki. Tuuli ihan jumalattomasti ja oltiin kieltämättä hieman ihmeissämme, kun yhtäkkiä pamahdettiin yhdelle Tallinnan vanhankaupungin näköalapaikoista. Harmitti kyllä ihan vietävästi, kun kamera oli jäänyt hotellille. Kannattaa siis ehdottomasti pistäytyä tuolla vanhan kaupungin laella tiirailemassa Tallinnaa, se nousu on kyllä sen arvoista ;) Paluumatkalla hotellille törmättiin yhteen kuppilaan, jonka ovi näytti olevan raollaan. Mentiin sisälle, oltiin paikan ainoat asiakkaat ja tilattiin glögit lämmikkeeksi. Voin kertoo että kyllä muuten nukutti hyvin! :D



Keskiviikkona aamulla aamiaisbuffetin (ja puolentoistatunnin lisäunien :D) jälkeen luovutettiin huone ja otettiin taksi suoraan Casabella-kauneushoitolalle. Mulla oli tosiaan ripsienpidennysaika varattuna ja pääsin siis köllöttelemään lisää vähän reiluksi tunniksi. Ajanvarauksesta Casabellaan olikin kyselty ja ite varasin ajan sähköpostilla ihan suomeksi ja oikein hyvin hoitui. Uusien ripsien jälkeen ajatuksena oli pyörähtää alennusmyynneissä, mutta lähes missään liikkeessä ei vielä alennusmyynnit olleet alkaneet. Harmitti vähän (toisaalta hyvä vaan...). No mukaan tarttui muutama normihintainen paita Bershkasta, eikä paljon muuta. Ruokailun jälkeen käveltiinkin jo laivalle.


Kaiken kaikkiaan matka oli tosi onnistunut parin päivän irtiotto ja oltiin molemmat rentoutuneita reissun jälkeen. Olisihan tuolla viihtynyt kauemminkin, mutta tuo yksi yönseutu tuntui paljon pidemmältä mitä kuitenkaan todellisuudessa oli. Kasvohoitokammoinen mieskin tykkäsi hoidoista (kasvohoito + hieronta, kuulemma hieronta oli parempi, koska kasvohoidossa meni kuutta eri ainetta naamaan :D...), joten suosittelen vastaavanlaista hemmottelulomaa kyllä lämpimästi kaikille pariskunnille :)

Onko teillä kokemusta Tallinnan Spa-hotelleista, entäpä kylpylöistä muualla päin Viroa? :)

21 kommenttia:

  1. Heippa, tosi kivanolonen blogi teillä! :)

    VastaaPoista
  2. olin virossa joulukuun aluilla, ja siellä on kyllä ihan mahtavat ravintolat! tosi halpaa ja hyvää palvelua. ja tietty maku ;p ! tallinna on kyl tosi kiva paikka (:

    VastaaPoista
  3. Me käytiin viime keväänä poikaystäväni kanssa samassa hotlassa lomailemassa! Me oltiin vaan kaks yötä siellä että saatiin vähän enemmän hemmottelua ;D Itsekin olen kaikille suositellut tuota koska se ihan tosi oli tosi hyvä loma :) Meilläkin miehinen puolisko tykkäsi paikan hieronnasta kun sen otti. Varsinkin kun monet hierojat ovat kaameita kaappeja suuuuurine lihaksineen ja poikaystäväni kammoaa hierontoja juuri siksi mutta tuolla oli "normaalikokoinen" hieroja poika :DD Itse tulin onnelliseksi teestä oman suklaakylpyni jälkeen ja poikaystävä mukavasta hierojasta :)

    VastaaPoista
  4. te ootte molemmat tosi kauniita! :) ootte niin aitoja ja teijän tekstejä on ihana lukee! :-)

    VastaaPoista
  5. Love you sequin beret, so cute!
    xoxo
    Stiletto

    Stiletto Siren: A Life & Style Blog With Curves
    http://stilettosiren.com

    VastaaPoista
  6. Todellatodellatodella hyvin sopii nuo hiukset sulle! (:

    VastaaPoista
  7. toosi mukava blogi teillä ! ja hei mikä toi sun kameras on :) ?

    jos viitit/viititte käydä kattelees mun blogii ja jäädä seuraa jos tykkäätte ! :-)

    http://annika-pakkanen.blogspot.com/

    VastaaPoista
  8. Voi että tota paljettipipoa! Ihan hirmu söpönen :)

    VastaaPoista
  9. Jos en ihan hakoteillä ole, niin Eestissä on alennusmyynnit jo ennen joulua!

    Ps, tekisin mitä vaan (no melkein ainakin) jos saisin yhtö ihanan ihon kuin sulla on!

    VastaaPoista
  10. Moi naapuri!

    Halusin tulla toivottamaan hyvää uutta vuotta sulle ja Pepille :) Pitää nähdä nyt pian kun asun vielä tässä sun naapurissa, muutan helmikuun lopussa Helsinkiin. Kerroinks mä tästä viimeks..? Soitellaan pian :D

    P.S. Ihanat hiukset nyt!! Tosi kivat

    -T

    VastaaPoista
  11. härrekyyd sun iho on uskomaton <3

    VastaaPoista
  12. kiesus sun iho on täydellinen!

    VastaaPoista
  13. Selailin blogianne ikuisuuteen asti, mutta en onnistunut löytämään minkä kokoiset teidän Jumpinit on! Oon harkinnut Jumpinin tai One Piecen ostamista, mutta en oikein tiedä minkä koon valitsisin! Oon n. 169cm pitkä ja vaatekoko normisti joku 44-46. Minkä kokoiset Jumpinit teillä on, tai osaatteko sanoa uskallanko tilata ihan tuon oman kokoiseni, vai onko se sitten kuin makkarankuori päälläni? :D Kiitos ihanaiset. <3

    VastaaPoista
  14. Ciao,

    Kiinnitin huomion sanaani Bershka ja metsästin sitä pari kuukautta sitten Tallinnasta löytämättä. Hassuinta oli, että paikallisetkaan ei tuntunut tietävän paikastaa mitään :D Olisiko mahdollista antaa mitään koordinaatteja kyseisen vaatekaupan sijainnista?

    KIITOS PALJON JO NÄIN ETUKÄTEEN!

    VastaaPoista
  15. Oon käynyt myös tuolla samassa hotellissa, ja tykkäsin kyllä siitä tosi paljon. Allasosastot oli tosi siistit ja muutenkin ihana paikka :) Täytyykin mennä joskus uudestaan!

    VastaaPoista
  16. Ihan mielenkiinnosta kyselen, että paljonko maksaa ripsenpidennykset virossa ?:)

    VastaaPoista
  17. Annika: kamera on Nikon D5100

    Anni: niin minäkin luulin, mutta esim bershkassa oli vasta alkamassa ja myyjät vasta raivaili tilaa alekamoille.

    Janina: Meidän Jumpinit on L- kokoa. :)

    Anonyymi: en oo varma vastasinko tähän kysymykseen jo, mutta tosiaan vähän piilossa se on, mutta löytyy se Tallinnasta...

    Anonyymi: maksoin 35€

    VastaaPoista
  18. Turha on Tallinnassa tuhlata rahaa taksilla matkustamiseen, kun julkisellakin pääsee. Lippuja voi ostaa ärrältä ja ne maksaa siellä vaan euron kipale. Julkinen liikenne toimii Tallinnassa ihan hyvin ja koska kaupunki on niin pieni niin ei se ole mitenkään sekavaa.

    VastaaPoista
  19. Moi! Olitko tyytyväinen Casabellan ripsiin? itse olen parin viikon päästä menossa kyseiseen paikkaan, ja olen kuullut huonoja ja hyviä puolia tästä paikasta! Muistatko kuka laittoi ripset, voitko suositella häntä?

    VastaaPoista
  20. Mua kiinnostais noi Casabellan ripset! Millaset tuli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Tuli kyllä tosi hyvät :) Tosin siitä on jo yli vuosi, niin enää en tiedä millainen tekijä siellä on. Muistaakseni mulle ne laittoi n. 50v vaalea nainen :)

      Poista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.