sunnuntai 1. tammikuuta 2012

2k12!


Ihanaa uutta vuotta 2012 kaikille!


Tänään on ainakin meillä Nummelassa ollut varsin pirtsakka pakkaspäivä. Oikeestaan talven eka vieläpä. Eilen juhlistettiin tosiaan vuoden vaihtumista ystäväporukalla ja Jykä ei ollut onneksi pommeista moksiskaan (en tiedä oliko osuutta tuolla "rauhottavalla" pannalla) ja osallistui siis osaltaan myös juhlimiseen. Käppäiltiin sitten jo yhen aikoihin koko perhe kotiin nukkumaan. Että semmoset vuoden viimeiset kekkerit :D





Vuosi 2011 oli kaikilta osin varsin huikea. Kolme parasta asiaa olivat ehdottomasti kyllä Jykän meille tulo, Gossip-kiertue ja se, että sain tehtyä koulun loppuun. 2012 joutuu pistämään kyllä kaiken peliin lyödäkseen vuoden 2011 ;D Innolla odottelen siis mitä tuleman pitää.

Mikäs fiilis siellä vuodesta 2011? Entäpä mitä odotuksia vuodelle 2012?

Kuvan lasit ja tunika blogin kautta saatu.

Ps. Vielä on aikaa voittaa itselleen ihana More To Love-kalenteri tälle vuodelle! :)


4 kommenttia:

  1. Onnellista uutta vuotta sinnekin! :)

    Mulle on toivottavasti tulossa hyvä vuosi. Viime vuosi oli vähän surullisempi joten nyt vaan reippaasti kohti uusia juttuja :) Pari reissua ulkomaille on jo tälle vuodelle buukattu ja se piristää työssäkäyvän opiskelijan mieltä todella paljon :)

    VastaaPoista
  2. ootteko ikinä kännissä?

    VastaaPoista
  3. Hei! onko teillä tietoa onepieceistä? mikä koko teillä niissä on? Olen jo pitkään halunnnut sellaisen, mutta mietin että tuleeko sitä kuitenkaan käytettyä? mitä mieltä te olette? ja jos teillä on omat onpiecet, niin minkälaiset onepiecet teillä on ?

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.