torstai 25. maaliskuuta 2010

Mimmin ja Pepin meikkisuosikit at the moment!

Me tykätään käyttää meikkejä ja julistetaankin usein miellämme sitä ympäriinsä. Mimmihän opiskelee kauneudenhoitoalaa ammattikorkeassa (estenomiksi) ja Peppi taas on amatöörinä äärimmäisen kiinnostunut kosmetiikasta noin yleensä. Mimmin avulla ehkä Peppikin on oppinut jotain meikkaamisesta yms. ja edelleenkin välillä Mimmi joutuu huomauttamaan, että "Peppi sulla ei oo ollenkaan meikkivoidetta tossa toisella poskella" :D

Mimmicomment: Peppi yleensä suuttuu jos huomautan sille jostain asiasta, esim. siitä, ettei sillä oo meikkivoidetta ku puolessa naamaa, mutta Pepin tuntien se suuttuis myös siitä jos en sille siitä huomauttais. Peppi myös vihaa sitä, kun tuijotan muka arvostelevasti kun se meikkaa... Siltikin se aina yleensä tietoisesti tai ei ottaa meikäläisen neuvoista vaariin. Mielestäni on ärsyttävää, jos ihmiset tekee asiat väkisin vaikeamman kautta esim meikissä ja jos niille siitä huomauttaa ne "suuttuu", silti aina kaivattaisiin niitä meikkivinkkejä jne.


Tänään päätettiin kaivaa esiin tämän hetken lempparimeikkejämme, joita käytetään aktiivisesti ja vähän esitellä niitä teille..


Huomattiin, että meillähän tosiaan on melkosen paljonkin juttuja mitä käytetään ja vielä on muutamia juttuja varastossakin odottamassa testausta. Blogin kautta ollaan saatu paljonkin erilaista kosmetiikkaa ja ollaan suoraansanottuna aika nirsoja eikä välttämättä niistä mitään kirjoiteta, koska monet tuotteet on sellaisia ettei ne meidän aktiiviseen käyttöön edes päädy. Me ollaan alusta asti päätetty ettei kirjoteta asioista joiden takana ei voida 110% seistä. :)

Nyt on kuitenkin aika jakaa meidän aarteita teidän kanssa ja ensimmäisenä vuorossa onkin MIMMELIIIII!

Mimmicomment: Mulla on aina ollut tosi hyvä iho ja alotinkin meikkaamaan varsinaisesti vasta lukiossa ja silloinkin vaan siksi, että ärsytti kun aina kommentoitiin mun punaisia poskia. Meidän koko perheen on aina tunnistanu siitä, että kaikilla on punaset posket kun on kylmä tai kuuma tai normaali.



Mulla tuleekin olla tosi peittävä meikkivoide, jotta punaset posket peittyy (aina ku poistan meikkivoiteen niin ihmiset on ihmeissään että hetkonen). En käytä koskaan puuteria, joten pohjasta pitää tulla meikkivoiteella myös mattapintainen.

Tällä hetkellä käytän päivittäin jotain seuraavista:
The Body Shop Flawless meikkivoide kostealla sienellä/siveltimellä levitettynä. Leviää tosi nätisti ja kestää. Kuivana levitettynä vähän turhan tuhti.
Loreal True Match W3, kun saan vähänkään väriä niin w3 on mulle liian vaalea (harmi) sillä tämä on kuitenkin jo pitkään ollut ykköslempparini. Levitän yleensä aina sormilla ja kestää koko päivän, tarvittaessa jopa seuraavaankin. Sloveniasta ostin innoissani w5 väriä, mutta sitä ei täältä Suomesta saa :(
RVB Long Last Foundation 03: Yksinkertaisesti tosi hyvä ja peittävä.



Varjostuksiin käytän MSCHICin Shading Powderia. Älkää hyvät ihmiset varjostako sillä (oranssilla) aurinkopuuterilla.
Aurinkopuuterina RVB:n Hydra Bronzing Powder 51
Silmänalusiin Make Up Storen Cover All Mixista tuo punasempi ja valokynänä tällä hetkellä tuo MUS:n CAM:n valokynä.
Korostuksiin (esim. poskipäille) Make Up Storen Orion ja MSCHICin Kide (diamonds are forever)



Luomiväreissä oon aina tykänny TBS:n Shimmer Cubesista ja kevään paletti (nro 19) ei tee poikkeusta. Saman tyylistä värimaailmaa myös Tigin Bed Headin 4-Play luomiväripaletissa, josta valkea etenkin on tehokäytössä. Myös Bed Headin Cyperopticsin superpigmenttinen luomiväri (Green) toimii aina (ja herättää huomiota). Jos tykkää voidemaisista luomiväreistä niin voin suositella Tigin After Party-luomiväriä jossa oma lemppari tuo Purple Haze.



Ehdottomat lempparihuulikiillot tällä hetkellä ovat Diego Dalla Palman Gloss Your Lips 12 ja The Body Shopin Love Gloss nro. 18.



Eniten odotan, että pääsen käyttämään tuota MSCHICin glitteriä, vedenkestävää rajausta (violetimpi kuin kuvassa), huulipunaa ja The Body Shopin uutta Big&Curvy ripsaria.



Tässä vielä työvälineistöä. Shu Uemuran ripsentaivuttimet=PARASTA.
Siveltimiä The Body Shopilta (synteettistä karvaa), MSCHICilta ja Diego Dalla Palmalta.


Kynsilakkoja tykätään käyttää taas paljon, kun poistettiin rakennekynnet ja ollaankin ihan hurahdettu kaikkiin keväisen pirteisiin väreihin. Color Clubin uutuudet on meillä kovaa huutoa nyt, samoin toi Vero Modan Very-malliston yhteydessä tullut ihanainen "very mint", O.P.I:n Liisa Ihmemaassa-kynsilakka ja Essien aina täydellinen Pink Parka.

Päästetään Peppi irti:


Mulla on tosi ongelmainen sekaiho ja sen takia onkin ollut vaikeuksia löytää hyvä pohja, joka pysyy koko päivän ja näyttäis kuitenkin suhteellisen nätiltä vaikkei olisi kokoajan korjaamassa. Mulla tulee helposti näppyjä, iho rasvottuu ja on kuitenkin pintakuiva. Oonkin huomannut, että se ihonhoito on ihan äärimmäisen tärkeetä ja nykyisillä tuotteillani oonkin saanut ihoni melkosen hyvään kuntoon.

RVB:n long last foundation on sellanen jonka meikkaajamme Cindy mulle sujautti kerran mukaan ja olin täysin myyty. Se peittää virheet, pysyy nättinä eikä tee ollenkaan sellasta pintakuivaa tulosta. Rakkautta.

Make Up Foreverin paljonkin hehkutettu HD-meikkivoide on todellakin kehujensa arvoinen. Se ei ole mun mielestä niin peittävä, mutta koostumukseltaan ihanan kevyt ja jättää nätin, kuulaan ja luonnollisen pinnan. Jos mulla on vaikka se aika kuukaudesta ja paljon näppyjä, niin sillon en välttämättä laita tätä, koska ei peitä mielestäni tarpeeks.

The BodyShopin Flawless-meikkivoide on se mitä käytän paljon arkisin. Peittää hyvin ja jättää ihon tasaiseksi. Välillä saatan kyllä sutia sitä naamaani vähän liikaakin.. :D Tämä on hyvä siitä, että mukana on iso peili, joten helppo laittaa vaikka junassakin. Jos tuntuu että jättää liian kuivan pinnan, niin voi käyttää kans kosteutetulla sienellä. (Mimmiltä opittu 8)


Mä oon todella surkea varjostamaan ja aionkin mennä ihan Cindyn varjostus-kouluun. Mulla on varmaan aina aivan vinksallaan kaikki yritykset, mutta eipä voi mitään..

Make Up Foreverin Sculpting Kit on loistava, koska siinä on varjostusväri ja korostusväri samassa ja ne pysyy naamassa pitkään.

Ennen en käyttänyt ollenkaan aurinkopuuteria, mutta sit Cindy tutustutti mut RVB:n aurinkopuuteriin, joka on nykyään mun yks ehdottomasti "pakko olla aina mukana"-meikeistä. Ihan täydellinen, ei liian tumma ja levittyy tosi nätisti.

Bed Headin Shake-It Loose Powderi Shimmeria käytän korostukseen esim. poskipäihin, kulmaluulle ja sitten jos oikein villiksi heittäydyn, niin sitä saattaa tulla vaikka dekoltee-alueellekkin! uuuuuu!

The Body Shopin Shimmer Wavesia käytän paljon myös arkena juuri poskipäihin ja kulmaluulle, koska siitä saa aika hillityn kimalteen.

MSCHICKIN KIDE-hohtopuuteri sisältää oikeita timantteja ja siitä saakin aikamoisen kimalteen päälle jos niin tahtoo. Tätä käytän aina kun haluun kimaltaa oikein kunnolla.

Make Up Storen High Tech Lighteria laitan välillä hädässä myös esim. luomiin jos oon unohtanut luomivärin kotiin. Mimmi kuitenkin haluaa huomauttaa, että se menee mulla aina suoraan niihin luomien vakoihin (on kuulemma liian rasvottuvat luomet meikäläisellä), joten en lähtis välttämättä suosittelemaan siihen käyttöön. Kulmaluulla ja poskipäissä toimii erittäin hyvin ja välillä tätäkin humpsahtaa Pepillä aivan vääriin kohtiin ja sillon Mimmi kirmaakin apuun auttavan sormensa kanssa. :D


Mimmi opetti mut käyttämään tätä The Body Shopin kulmapalettia. Se on ihan loistava, koska siinä on toi ruskea ja musta. Käytän myös esim. silmien rajaukseen välillä. Kulmageeliä ilman en osaa elää, koska mulla on niin sekavat noi karvat tossa silmien yläpuolella. Myös nyppiminen vois tehdä joskus hyvää............. (Myös Mimmi käyttää tätä kulmapalettia.)


Uudenvuodenlupauksena päätin ruveta käyttämään värikkäitä luomivärejä ja tähän mennessä se onkin onnistunut melkosen hyvin! Oon aivan hurahtanut noihin Tigin luomiväreihin tuossa 4-play paletissa ja Ben Nyen luomivärejä voisin ottaa kaikissa mahdollisissa väreissä.

Unohdin kuvata mun ripsarin, mutta tällä hetkellä käytössä on Make Up Foreverin vedenkestävä Aqua Smoky Lash, joka on LOISTAVA! Sittenkun en käytä vedenkestävää, niin käytän Helena Rubinsteinin Lash Queenia. Se on mun pitkäaikainen suosikki.


Huulissa tykkään käyttää yleensä vaan kiiltoa, mutta nyt oon oppinut tykkäämään myös huulipunista. Ainoana ongelmana toki se, että usein ne voimakkaat värit huulipunissa tuppaa eksymään myös mun hampaisiin ja taas tulee kuittia Mimmiltä.. On se kumma.
Lemppari kiiltojani on tällä hetkellä The Body Shopin persikkainen Love Gloss, Tigin Shine Junkie ja Diego Dalla Palman ihana oranssinsävyinen kiilto, joka pysyy huulilla pitkään. Huulipunista rakastan tota DDP:n oranssia punaa ja MSCHICKIN Yopusua.


Odottelen kovasti näiden korkkaamista, saatiin testaukseen tollaset Inglotin luomiväripaletit jossa on paljon houkuttelevia värejä. Samoin Inglotin eyeliner gelillä saa varmaan aika makeet rajaukset. Eilen sain tollasen The Body Shopin ripsarin testaukseen ja koska mä oon todella nirso ripsarien kanssa (pitkien ja tuuheiden ripsieni takia jotka on aina solmussa), ni saa nähdä pääseekö tämä mun tykkäys-listalle. Toivottavasti!

Kiinnostaako teitä tämmöset viiltävät analyysit esim. hius- tai vartalotuotteista? Sillä mehän jos ketkä ollaan kosmetiikkafriikkejä! ;)


Ps. Tsekatkaa myös Forumin blogi :)

32 kommenttia:

  1. tehkää sellain postaus missä näytätte et miten käytätte näitä tuotteita, jooko? tai tulkaa pitää mulle kotii viikonloppukurssi siitä et miten meikataan niin et naama näyttää meikin laittamisen jälkeen paremmalta kun ilman meikkiä :D

    VastaaPoista
  2. Mitä puhdistustuotteita Peppi käyttää? Mulla nimittäin pukkaa e-pillereiden lopettamisen jälkeen aikuisiän aknea naamaan, iho on rasvoittuva mutta pintakuiva enkä ole löytänyt hyviä tuotteita. Näppyjä ei silleene pahasti ole, kipeitä mohkuloita muutamia välillä ja mustapäitä.

    VastaaPoista
  3. moikka ihanat!
    kyllä kiinnostaa samankaltainen postaus etenki hiustuotteista! :) ja samaan syssyyn vois lykätä vähän tutoriaalia miten te laitatte hiuksenne. ite ainaki kaipaisin vinkkejä miten saisin paksut, mutta raskaat hiukset pysymään tuuheina.

    VastaaPoista
  4. Moi! Voiko noita ihania Color Club - lakkoja ostaa Suomesta? :) Ja kyllä ehdottomasti tälläisiä postauksia, itseä kiinnostaisi ainakin vartalotuotteet. :----)

    VastaaPoista
  5. tää oli tosi kiva postaus!
    mä oon ehtiny pari kertaa käyttämään tota inglotin eyeliner geliä ja sillä saa paljon siistimmän lopputuloksen kun nestemäisillä eye linereillä. tai sit mä vaan en osaa :D

    VastaaPoista
  6. Mä tykkäsin tästä postauksesta:)!
    Haluisin tietää, että miten tuo varjostusväri eroaa aurinkopuuterista. Ja mitä haittaa on jos varjostaa aurinkopuuterilla :D

    VastaaPoista
  7. Tosi mukava postaus putkahti teiltä, mie tykkään! Itse olen hirveän utelias kuulemaan aina toisten mielipiteitä käyttämästään kosmetiikasta/ihonhoitotuotteista. Laittakaa ihmeessä hius- ja vartalotuoteanalyysiä jahka kerkiätte! <3

    -M

    VastaaPoista
  8. JES ! Ihana postaus , rakastan tälläsiä !! :) :) =) Jooo tehkää lisää hiuksiii ja kehoo liittye ja lissää tämmösiä mun puolesta ois kiva tulla lisää !:)

    VastaaPoista
  9. Mäkin toivoisin kans sellasta postausta missä on kuvia siitä miten te näitä käytätte, ja enemmän kun tarkat ohjeet.
    Postaukset kynsi-, ja hiustuotteista ois kans ihanat.

    VastaaPoista
  10. Moi! :) Tehkää ihmeessä lisää vastaavia postauksia, tätä oli tosi kiva lukea! Just vaikka teidän lemppari hiustuotteista olis kiva tietää. Jos jatketaan tällä lempparilinjalla, niin miten olis vaikka molempien lempivaatteet, kengät ja asusteet? :)

    VastaaPoista
  11. Heippa!

    Minäkin haluaisin tietää, että mitä puhdistusaineita/kasvovoiteita ym. Peppi käyttää, koska kuulostaa siltä että meillä voisi olla hyvin samantyyppinen iho. Itse olen juuri viime aikoina kärsinyt kaikenlaisista iho-ongelmista, joista yritän juuri kovasti päästä eroon.

    VastaaPoista
  12. Mä ainaki tykkään :)

    VastaaPoista
  13. Moikka,

    kiinnostaa paljonkin tämmöiset aiheet, itse olen yhtä "hyvä" meikkaaja kuin Peppi, enkä ees tiedä miten varjotukset tehdään :D
    Mutta, miten ihmeessä eyelineria sais laitettua nätisti?? Voitko Mimmi neuvoa ja vaikka suositella jotain tuotetta? Oon koittanut opetella eyelinerin laittoa, mutta en vaan ossaa!
    t. Maija

    VastaaPoista
  14. Joo todellakin olisi kiva kuulla hius- ja vartalotuotteista samanlainen postaus! Ja ihonhoito kans, koska myös mulla on vähän sellainen iho kun Pepillä ja siksikin olisi tosi kiva kuulla mitä tuotteita käytät ihonhoidossa.
    Niin ja Mimmiltä halutaan kuulla ne ihonhoitotuotteet siksi, että sais tietää miten tuollaisen ihon saa! :D

    Mutta tosi kiva postaus oli ja itsellekin tuli tehtyä tuotebongauksia, että mitä vois kyl kokeilla joskus :)

    VastaaPoista
  15. Ihania herkkuja teillä! Nuo Ben Nyet näytti aivan erityisen houkuttavilta. Tosi kiva postaus!

    Mimmiltä pitää kysyä että miten saat meikkivoiteen pysymään paikoillaan ilman puuteria...? Eikö se tarvitse mitään kiinnitystä?

    VastaaPoista
  16. Täällä myös yksi kosmetiikkaintoilija ilmoittautuu! Katselisin mielelläni meikkikuvia (siis molempia, sekä meikkejä rasioissaan että kasvoilla :D) vaikka päivät pitkät, eli lisää vain, s'il vous plaît.

    VastaaPoista
  17. Tehkää ihmeessä analyyseja ja muutenkin lisää kosmetiikkapostauksia!

    VastaaPoista
  18. Hius-ja vartalotuote postaus ois enemmän kun tervetullut! Tykkään ihan sikana tälläsistä kosmetiikkapostauksista. Ois kyl kiva nähä millain laitatte meikit yms esim just niistä varjostuksista!

    VastaaPoista
  19. Täälläkin eräs haluaisi tietää Pepin ihonhoitorutiineista. Sullahan on aivan älyttömän upean näköinen iho! Katselen sitä aina ihan kadehtien :( nimim. toinen sekaihoinen

    VastaaPoista
  20. Jee! tykkäsin kovasti tästä haluisin myös tietää mitä voiteitta käytätte meikin alla? Varsinki Peppi koska sun iho kuulostaa tosi samanlaiselta ku mulla ja mun mielestä hankalinta on löytää sopiva päivävoide. Tiiättekö mistä tota meikkivoidetta jonka sait siltä meikkaajalta?
    t:Saippeli

    VastaaPoista
  21. Missä mimmi opiskelet estonomiksi (oppilaitoksen nimi)? Olisi kiva saada joku pieni postaus kyseisestä tutkinnosta. Netistä ku tutkii ne eipä siellä paljoo mitään kerrota siitä!

    VastaaPoista
  22. tää oli tosi hyvä postaus! :) kosmetiikkajutut kiinnostaa aina. lisää näitä, kiitos! :)

    VastaaPoista
  23. Ehdottomasti kiinnostaa, kosmetiikkatejutut on just kivoja! Ja aina parempi jos vielä lisäksi näkis, miltä tuotteet näyttävät kasvoilla :)

    VastaaPoista
  24. Ihana postaus! Kiinnostaisi myös ihonhoito- ja hiustuotteenne? Ja jonkin sortin juttu siitä miten laitatte hiuksenne jne :-)

    VastaaPoista
  25. Kääk, mie en oo ikinään ees tajunnu, että näin paljon erilaisia meikkejä on olemassa! Joku kulmageelikin, huijuih :D huippua olis kyllä oppia käyttämään kaikkia meikkejä ja mm. varjotukset kuulostaa kivalta (mitä se sit tarkottaakaan?). No enivei, olis kiva päästä vaikka Mimmin opastukseen, niin opittais myö muutki meikkaamaan yhtä nätisti ku työ :)

    VastaaPoista
  26. "...ja sillon Mimmi kirmaakin apuun auttavan sormensa kanssa" :--D

    Ihania meikkejä teillä, etenkin tossa viimesessä kuvassa olevat luomivärit ♥

    VastaaPoista
  27. Kiva postaus! Meikit kiinnostaa aina :) Ja kun sit vielä osais käyttää niitä.. Teillä on esimerkiksi aina nätisti värikkäitä luomivärejä-ite kun niitä yritän laittaa niin näytän lähinnä siltä että olen saanu turpaan!

    Johonki meikkauskouluun pitäis mennä-ellette sitten ala laittaa jotain step-by-step-opetusvideoita :D

    Mutta kysymys; tiedättekö mistä noita Shu Uemura ripsentaivuttimia sais hankittua??Olisi halua..

    VastaaPoista
  28. mistä tota RVB:n long last foundationia saa? =)

    VastaaPoista
  29. Mistä tuo DDP:n oranssi huulipuna? oon pitkän aikaa yrittäny metsästää vastaavaa, ilman tulosta.

    VastaaPoista
  30. Miten tota kulmapalettia käytetään? Sitä vois mun puolesta esitellä tarkemmin! :)

    VastaaPoista
  31. Cindy on luvannut, että tehdään ihan sellanen "meikkikoulu" jossa se opettaa esim. mulle miten vaikka varjostukset tehdään oikeaoppisesti. Niistä vois tehdä teille sitten kunnon postauksia, kun kerta ootte niitä paljon toivonut! :)

    RVB:n tuotteita saa ainakin esim. Point Aleksista. Sinne voi vaikka soittaa ja pyytää Cindya, joka on expertti niiden kanssa. Suosittelen RVB:n tuotteita ihan 100%, ne kaikki on ollut mulle loistavia! <3

    Sama pätee myös Diego Dalla Palmaan! :)

    VastaaPoista
  32. Hey! Tosi hyvä postaus! Olenkin salaisesti toivonut tällaista, koska molemmilla tytöillä on aina naamat tosi hyvin ja pohdin, onko jokin purkki avittanut luontoa :D

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.