tiistai 29. toukokuuta 2012

Superfoodia koirille?

Meille annettiin molempiin koiraperheisiin testiin Koiralle.fi-verkkokaupasta Dogtoral-superfoodeja, eli siis superfood-jauhetta, joka on tarkoitettu lisättäväksi päivittäin koiran ruokaan. Lista jauheen ravintopitoisuuksista on varsin vakuuttava ja jos tekisin koiralle ruuat kotona itse (en siis tee) olisi tämä varmasti oikein oiva ravintolisä. Mutta kyllä me testattiin tätä superruokaa ihan ilolla silti, nimittäin purkkiruuan ja nappuloiden kaverina.

Jykä on ollut aina kova poika syömään ja ruualla onkin saanut herraa motivoitua tilanteessa kuin tilanteessa, viime aikoina kuitenkin aikuisten mopsien nappulat ei oo tehneet kauppaansa yhtä hyvin kuin penturuoka (johtuu kuulemma nappuloiden vähäisemmästä rasvapitoisuudesta) ja usein nappulat seisookin koskemattomana kupissa. Välillä oon sekoitellut nappuloiden sekaan kermaviiliä, mutta välillä oon vaan antanut niiden olla. Tätä superfoodia voi sekoittaa siis suoraan ruokaan tai veteen ja oonkin pari viikkoo sekoitellut lusikallisen pieneen määrään vettä ja kaatanut seoksen nappuloiden päälle ja johan on taas maistunut!

Paketti on 250g ja on kyllä riittoisa. Teelusikallinen viittä painokiloa kohti riittää.

Itse jauhe on tuollaista vihreää hienojakoista pulveria. Pakko myöntää, että mielessä kävi miksei ihminen voisi syödä tätä myös, kohta alan tujauttelemaan lusikallisen omaankin smoothieen ;) 

Meillä ruoka-aikaa odotellaan taas ihan uudella innolla :D 

Tuotteen vaikutuksista en osaa sanoa muuta kuin että nuo nappulat maittaa taas, kenties useemman viikon testillä huomaa enemmän eroa entiseen...

Koiralle.fi-verkkokaupassa on teille More To Love-koirille nyt tämä superfood-jauhe tarjouksessa 13,90€ ja salaiselle ALE-sivulle pääseekin TÄSTÄ.

Ps. Kuinka moni teistä muuten kokkailee koiralle ruuat kotona, ruokavinkit jakoon!? 
 


19 kommenttia:

  1. Heh kaikkee ne keksii. Mutta hyvä kumminkin että on ollu apua ja kaveri syö paremmin. Jykä on kyllä sit varsinainen söpöliini <3

    VastaaPoista
  2. Meillä haukut vetelee raakaruokaa, enkä oikeesti voi suositella sitä tarpeeksi. Ei allergioita, turkki ja koko koira upeessa kunnossa. Kannattaa tutustua aiheeseen! :)

    VastaaPoista
  3. Meillä koira syö vain raakaa lihaa, lihaisia luita, kasvissoseita ja yrjölänpuuroa. Vuoden verran menty näin ja koira voi paljon paremmin kuin aiemmin (oli paljon mahavaivoja vaikka mitään allergioita tai muutakaan löydetty). Alkuunsa vie hetken totutella ja aikaahan se vie hieman enemmän kuin vain tökätä kuivamuona kuppiin mutta koira kiittää =)

    VastaaPoista
  4. Oma koiranpentuni on todella huono syömään :/ Tänäänkin oksennettiin taas keltaiset vaahdot lattialle, kun ei tämä tajua mennä ajoissa syömään. Kermaviilitaktiikkaa en ole vielä kokeillut! Ja meidän prinsessalle maistuu vain tietyt pentunappulat, muut nappulat eivät laisinkaan! Tosin viikonloppuna kyläilemässä se söi vähän kissanruokanapsuja... Ota tästä nyt sit selvää :D
    http://inthispartoftown.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. nappuloita, raejuustoa, maustamattomia kanasuikaleita millon mitäkin sekasin :) Ja varmasti maistuu penturuuat paremmin ku niissä on reilummin enemmän rasvaa kasvavalle puppylle :D

    VastaaPoista
  6. Myös täällä mennään raakaruokinnalla ja koirat voi paremmin kuin koskaan! Yrjölänpuuroakin menee satunnaisesti ja maistuu koirille. Näkyvimmät parannukset, nappulan jäätyä pois ruokavaliosta, huomaa meidän nyt 11kk ikäisestä malamuutti-neidistä. Turkki on tuuhea ja kiiltävä, energiaa enemmän ja silmät/korvat yms. ei töhni laisinkaan. Lihan, lihaisten luiden ja kasvisten lisäksi menee erilaiset öljyt ja lisät. Esim. lohi-öljy, Vitsku-lisänä multidog (apteekista), ja satunnaisesti tarpeenmukaan lisä-kalkki ja valkosipuli. Jos lihojen hankinnan "vaikeus" epäilyttää niin esim. Musti&Mirri toi markkinoille juuri oman raakapakaste-merkkinsä (maukas) ja niitä saa kätevästi 500g pötköissä. Liha-vaihtoehtoja on monia (nauta, sikanauta, broileri, kalkkuna, hevonen, poro jne.) ja joitan luitakin taitaa valikoimasta löytyä. Raakaruokinnasta kannattaa ottaa hyvin selvää ettei mene puurot ja vellit sekaisin, mm. Anna Multaselta saa säpöön koirallesi suunnitellun ravinto-suunnitelman (raaka).

    Itse en ole ottanut selvää mitä tuossa teidän syöttämässä lisässä on, mutta kannattaa miettiä tarkkaan sen syöttämistä samaan aikaan nappuloiden kanssa.

    VastaaPoista
  7. Voi sitä kai kasviperäistäkin tavaraa koiraansa tunkea, mutta en ymmärrä miksi, kun sille luontaisempikin vaihtoehto olisi. Ton tuotteen kohdalla kyseenalaistasin esim. sen imeytymisen.

    VastaaPoista
  8. Mun koira syö välillä raakaa, välillä 1st Choicea ja toisinaan kaupan tavaraa. Ravintolisiin suhtautuisin silti varauksella, useimmiten koirille tarkoitetut ravintolisät kun on turhia, ainakaan jos koira ei selkeästi kärsi mistään puutostilasta tai allergiasta. Kaikenlaisen "turhan" syöttäminen koirille yleensä vaan enemmän lietsoo niitä allergioita... Ja esim. jos turkki menee huonoon kuntoon niin ravintolisien sijaan kannattaa ruokaan lisätä rasvaa.

    Vähän turhia hömpötyksiä tällaiset, mutta kukin kai tyylillään. :)

    VastaaPoista
  9. Toi vois kyllä olla kokeilun arvoinen meilläkin!
    Teen itse meidän koirille (bostoni 2 v ja tiibetinspanieli 14 v) "puuroa" : tummaa riisiä, pakaste vihanneksia ja juureksia, valkosipulia (etenki keväisin ja kesäisin lisään valkosipulia, pysyy punkit poissa), voita ja öljyä.
    Tämän lisäksi molemmat syö raakaruokaa, ja bostonilla nappuloita ruoan seassa myös hieman.
    Seniori on kovin allerginen (vehnä, nauta..) joten tämä ruokavalio on toiminut mielestäni todella hyvin ja oireet vähentyneet huomattavasti sen jälkeen kun tälläiseen ruokavalioon siirryttiin. Seniorilla ei ole tällä hetkellä nappuloita koska en ole vielä 100% sopivia löytänyt.
    Itse en osta ( markettien) purkkiruokaa koska ovat täynnä kaikkea turhaa ja liiaksi allergisoivia, kuten juuri venhää (jotta saadaan tuotteeseen lisää painoa mutta hintaa alas)ja nautaa.
    Kun tekee itse, varmasti tietää mitä koira syö :)

    VastaaPoista
  10. Ai että tuo siun muru on niiiiiiin lutunen!!! <3 :) Miun poikaystävä sano että vaikken oiskaan allerginen niin meille ei vois koiraa hankkia, koska aina kun se kattos mua tuolleen niin minä en vois kieltää siltä mitään :DD Siitä tulis katastrofi.

    VastaaPoista
  11. Kannattaa kokeilla laittaa n.1/2 - 1 dl piimää,raaka kananmuna tai vaikka vähän ruokaöljyä.

    VastaaPoista
  12. Täällä koira syö raakaa/keitettyä lihaa, viiliä, raejuustoa, tummaa makaronia/riisiä, vihanneksia yms. ja ihmiset kehuvat turkkia valtavasti! Olen kuullut raakaruokinnasta pelkkää positiivista sanottavaa. More to lovelle ja muille joilla voi olla jaksamisesta kyse, että ostavat valmista ruokaa: teette isomman annoksen kerralla pakastimeen, laitatte pieniin annoksiin ja sieltä helppo mikron kautta sulattaa jos ei jaksa usein kokata. Harmillista kun edelleen koirille syötetään kaupan valmiita ruokia joissa tosiaan iso osa viljaa joka ei koiralle erityisen hyväksi. Koiran kuuluisi syödä "tuoretta" lihaa. Jos annatte nappuloita niin lisätkää edes joukkoon raejuustoa, raakaa jauhelihaa tms. edes muutama lusikallinen/ateria jottei ihan hapankorpulta maistu. Sanonkin aina nappulaa syöttäville: Olisitko itse valmis elämään pelkällä hapankorpulla ilman lisukkeita koko elämäsi? En oikein usko. ;) (Valitettavan moni koira elää kuivilla nappuloilla jota itse epäilen yhdeksi syyksi koirien lisääntyneisiin sairastumisiin) Herkullisia (uusia) ruokakokemuksia kaikille karvaisille ja karvattomille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syöhän esim. hevoset koko ikänsä samaa. Ja ylipäätänsä lähes kaikki luonnossa elävät syövät samaa ruokaa. Ei inhimillistetä eläimiä, niille ruoka on ihan puhtaasti polttoainetta.

      Meillä koira syönyt 9 vuotta kuivia nappuloita auringonkukkaöljyllä ja voinut mainiosti (ei mtn ongelmaa missään). Pari kertaa viikossa saanut myös kunnon ydinluun. Tervein koira, mitä mulla ikinä on ollut, tosin onkin vehnäterrieri, joka on vielä toistaseksi säästynyt kaikelta ylijalostukselta yms. pakalta, mikä kuitenkin on suurempi syy niihin lisääntyneisiin sairastumisiin. Mutta yksilöllistähän toi on, miten koiraa ruokkii :)

      Mutta sitä en kyllä tasan ymmärrä miksi koiralle mätetään rehuja.. Ei koiran elimistö hyödynnä kasvisten ravintoarvoja juuri mitenkään ..

      Poista
  13. Anonyymille joka kirjoitti hapankorpusta: Koiraa ja ihmistä ei voi verrata noin. Koira ei "kyllästy" vaikka söisi samaa ruokaa päivittäin, kuten ihminen. En silti sano että kannatan pelkkää nappulansyöttöä.

    Omalle koiralleni teemme täysjyväriisi-maustamaton kana sekoitusta jonka sekaan lisäämme nappulat. Laitamme joukkoon myös hieman öljyä, joka parantaa ihon ja turkin kuntoa. Olen kuullut paljon hyvää raakaruokinnasta, oma koirani on tosin jo niin vanha etten viitsi radikaalisti muuttaa sen ruokavaliota.

    VastaaPoista
  14. Juurihan me inhimillistämme eläimiä nykypäivänä kun pakotamme ne syömään sellaista,mitä ne eivät luonnossa söisi eli raksuja.Koirakin kyllästyy tai ryhtyy ainakin nirsoksi parempaa kaivatessaan,kun kun niille selviää,että ruoho on joskus vihreämpää aidan toisella puolella.Hoitokoirillemme ei kotona enää pelkät raksut kelvanneet kun olivat meillä hoidossa ja saivat muuta ruokaa nappuloiden lisänä. :) Noihin lisäravinteisiin suhtautuisin varauksella.Kiva kuulla että muillakin vain hyviä kokemuksia raakaruokinnasta!Jos koiralla terveysongelmia, lähinnä siis allergiaa,niin kannattaa aloittaa raakaravinnon kokeilulla,monilla tepsinyt.

    VastaaPoista
  15. Meillä syötetään rennoin rantein vähän sitä, mitä sattuu löytymään. Välillä nappulaa ja välillä raakaruokaa, välillä ihmisruuan jämiä. Raakaruoka sisältää jauhelihoja, lihaisia luita, vihanneksia, kananmunia, kalaa (tosin raaka kala ei tahdo upota joten tehdään sitten kalakeittoa) jne.

    Koirahan on sekasyöjä, joten Anonyymin ihmettelyyn kasviperäisistä asioista on ihan peruste. Kissat ovat lihansyöjiä, mutta koirat syö myös kasvikunnan tuotteita :)

    Itse olen myös oppinut sen, että välttämättä ei kannata sotkea nappulaa ja raakaruokaa, sillä niiden sulamisajat ovat erilaiset. Ainakin meidän nuorempi koira saa siitä vatsanväänteitä, jos sotkee nappulat ja barffit. Mutta erikseen syötettynä kumpikin kelpaa ja koirat pysyy terveinä. Jokatapauksessa raakaruuan kanssa koirat ovat energisempiä ja turkki voi paremmin.

    VastaaPoista
  16. meillä syötetään lisäaineetonta ruokaa, mm. Orijen -nappuloista, ja Neu-koiranmakkaraa. Koirilla ollut niin paljon syöpiä viime vuosina, että minä olen vakuuttunut, että johtuu lisäaineista. Muuten tuota Orijenia saa, jos innostuit Topdogista, joka on Nummelan Hong Kongin lähellä :) Samasta paikasta saa Neuta, Enkä muuten ole kyseisen lafkan omistaja tai edes töissä siellä :))

    VastaaPoista
  17. Mua säälittää tuo koira aivan järkyttävän paljon. :( Miksi syöttää koiralle terveysruokaa, kun se on jo alkujaankin jalostettu lättäkuonoiseksi ts. hänellä on erittäin huono hajuaisti ja hän hengästyy alta aikayksikön? Kaiken lisäksi lättäkuono on hyvin epäkäytännöllinen ihonkin kannalta: jos et putsaa ihokerroksia, koira saattaa saada pahimmassa tapauksessa erittäin kovan tulehduksen. En ymmärrä miksi ihmiset pitävät tämmöisiä koiria niin älyttömän söpönä ja sitä kautta suosivat tällaista eläimelle vain haittaa tuovaa jalostusta? Tässä ei ole mitään söpöä! :(

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.