tiistai 6. joulukuuta 2011

Maailman parhaat leggarit!

Varmasti moni on huomannut asukuviemme yhteydessä hyvin usein erään asian nimittäin Legginssit: Piruetti. Ollaan nyt reilu vuoden käytetty Piruetin legginssejä, kun ne meille joskus annettiin testiin ja älyttömintähän tässä on se, että meillä on edelleen käytössä ne samat kappaleet jotka joskus annettiin meille testaukseen.


Kaikki legginssejä käyttävät tietää miten helposti ne hajoaa ja etenkin meillä paksureisisillä on se ongelma, että ne hiertyy helposti reisistä rikki. Käytiin kerran Piruetissa ja Hanna väitti, että häneltä löytyy leggarit joille näin ei tapahtuisi, mutta mehän ei uskottu tätä luonnollisestikkaan. Nyt vuoden käytön, varmaan sadan pesukerran jälkeen ne edelleen palautuvat malliinsa, ovat napakat ja ehjät. Tää tuntuu aina yhtä oudolta, kun kiskot leggareitasi jalkaan ja ne tuntuu edelleen yhtä hyviltä, koska mulla ei valehtelematta ole yhtäkään muuta vaatetta joka olisi kestänyt tollaisen HC-kulutuksen (melkein päivittäinen) ja edelleen myös näyttäisi hyvältä. Väri on ehkä ihan millin verran kulahtaneempi, mutta ei edes mitenkään merkittävästi joka onkin mielestäni outoa. Musta kun tuppaa pakenemaan aina.


Meillä olevien legginssien materiaali on suplex ja pyysinkin siitä vähän tietoa Piruetista, että en rupeisi teille syöttämään mitään puutaheinää, koska en ihan hirveästi tällaisista materiaaleista tiedä. Tässä vastausta:

"Supplex on yksi urheiluun suunnatun kankaan kauppanimike ja niitäkin on montaa laatua. (kannattaa aina ottaa sormituntumaa supplexiin, jos se on hiukankaan karkea, ei kannata ostaa, sillä se tuntuu karkealta myös ihoa vasten. Korkealaatuinen supplex on hyvin pehmeä ja miellyttävänoloinen, vaikkakin suht paksuhko kangas.) Supplex jota käytämme on korkealaatuinen (lienet huomannut J ) napakka, joustava ja pehmeäpintainen, puuvillanomainen kangas. Kangas hengittää siis kuin puuvilla, mutta siirtää kosteuden hiotessa pois iholta. Kangas ei kutistu tai menetä muotoaan käytössä. Kankaan puuvillaisen pehmeä tuntu tekee kankaasta ihan lyömättömän ihoa myötäilevissä tuotteissa, siksi esim. ihonmyötäiset tuotteet kuten tiukat topit, legginsit tai bodyt ovat omimmillaan supplexissa. Kankaan värinkesto on erittäin hyvä, parempi kuin puuvillassa. Supplex kestää päivittäistä pesua, huuhteluaine lienee ainoa vihollinen kankaalle. (tosin, jos kangas on korkealaatuista, ei se satunnaista vahinkoa säikähdä) Tietenkin kun joustavia farkkuja on totuttu pesemään ilman huuhteluainetta, on varmasti helppo muistaa jättää huuhteluaine pois muistakin joustavista vaatteista."

Toinen hyvä näissä on se, että koska meitä on eripituisia niin myös Piruetti on ottanut sen huomioon. He lyhentävät legginssit sinulle sopivaksi, eli myös me pätkäsääret saadaan oikean kokoiset pöksyt itsellemme. Mä en ole lyhennyspalvelua vielä käyttänyt, mutta ajattelin seuraavan kerran kyllä kokeilla. Mulle nimittäin toi perusmalli on vähän liian pitkä, mutta taas Mimmille se on aikamoisen täydellinen. Lyhennyspalvelu maksaa 5 euroa, eli ei mitään siitä, että saa kerrankin juuri oikean pituiset.

Näiden legginssien hinta on 41 euroa joka voi tuntua hieman korkealta hinnalta joidenkin mielestä legginsseistä, koska me kaikki ajatellaan, että no nehän ei hirveen kauan kestä. Jos kuitenkin ajattelen ne eurot jotka oon säästänyt vuoden aikana, kun en ole halunnut ostaa enää mitään "Nää on vaan kympin"-leggareita jotka kestää 5 käyttökertaa niin uskoisin säästäneeni aika pitkän pennin. Nää on myöskin napakat ja sen verran paksut ettei näy läpi alusvaatteet, joten voi käyttää vähän lyhyempienkin paitojen kanssa. Näissä supplexeissa minun koko on L ja Mimmin XL.

Sain juuri testiini sitten Piruetista myös "talvileggarit" jotka on valmistettu thermolycrasta. Ne on hyvin samanlaiset kuin nuo supplexit, mutta lämpimämmät ja ainakin muutaman käyttökerran jälkeen nousemassa suosikkihousuikseni talvella. Niiden hinta on 46 euroa ja suosittelen ottamaan yhden pienemmän kun normaalikoko, koska ne venyy paljon.

Näitä voidaan molemmat suositella sydämiemme pohjasta, jaksetaan jatkuvasti hämmästellä miten nää vaan vieläkin on ehjät. Kävipä tuossa taannoin Mikkelissä sellainen, kun Mimmi ihmetteli mihin sen leggarit oli hävinnyt sängyltä niin ne löytyikin Pepin päältä vahingossa. :D

Piruetti lupasi kaikille More To Loven lukijoille -10% legginsseistä jos mainitsee kassalla More To Love.

Kannattaa käydä panostamassa ja kokeilkaa myöskin tuota lyhennyspalvelua ja kertokaa mitä ootte pitäneet.

Huom te pitkäsääriset, noi thermolycrat on ainakin extrapitkät, joten myös teitä on muistettu!

Piruetti löytyy Helsingistä Forumin Kukontorilta, Tampereelta ja Turusta. Tarkemmat yhteystiedot täältä.

Kun kerkesitte jo kysellä niin Supplexit löytyy verkkokaupasta koodilla 02NP ja "talvileggarit" koodilla SKP-1073!

30 kommenttia:

  1. Itelläni on myös (voimistelija kun olen, niin on tullut piruetissa vierailtua useampaan otteeseen) noi piruetin legginsit, tosin lycrana, ja lisäks myös höntsyt!! Ja oon kyllä täsmälleen samaa mieltä, parempia housuja ei löydä mistään! Höntsyt on majaillu täällä 5 vuotta mutta mitään kulumisen merkkejä ei näy! Legginssit onkin vähän uudemmat tulokkaat, ostin viime kesänä, mutta tosi hyvin on tähän asti kestäneet ja myyjäkin kertoi kuinka jotkut on tullu 10 vuoden jälkeen kertomaan miten käyttävät housuja yhä :). Hinta kirpaisee kerran, mutta en ole koskaan katunut näiden ostoa ja suosittelen lämpimästi muillekkin! :) Täytyy itekkin käydä tsekkaamassa noi talvileggarit jos lähtis mukaan :p

    VastaaPoista
  2. Ei toimi noi linkit tuossa "täältä löytyy supplexit ja talvileggarit".

    Kuulostaa aivan huipuilta leggareilta - itse olen myös legginssien suurkuluttaja ja tommoset jotka kestäis käyttöä olisi enemmän kuin tervetulleet!

    VastaaPoista
  3. Hei, osaisitteko sanoa mielipidettä siihen, miten nuo kyseiset leggarit käyttäytyy hieman pyllyisän ja mahaisan joogaajan päällä :)

    Olen tässä nyt jonkin aikaa kärvistellyt halpisleggareissa ja ne kyllä rullautuu ja pyörii jaloissa ihan luvattomasti.

    VastaaPoista
  4. Tämä mahakas ja pyllykäs jumppailija on ainakin joogannut noi päällä ja hyvin on pysynyt. :)

    VastaaPoista
  5. Oh, hienoa! Elikkäs, Piruetteja ostamaan :)

    VastaaPoista
  6. kauniina taas kerran & itse ostelen legginssejä mistä sattuu ja kovassa käytössä on varsinkin h&m legginssit c:

    VastaaPoista
  7. Onkos tuo 10% alennus ihan joka kaupungin piruetista, vai vaan Helsingin? :)

    VastaaPoista
  8. Joo itekkin ex voimistelijana oon peruetin housuissa kulkenu, ja satunpa tietää et yks kolme vuotta sitte voimistelun lopettanu kaveri käyttää vieläki niitä samoja piruetin legginssejä missä aikanaa voimisteltiin :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos! Tää tuli kuin tilauksesta! Heitin juuri kahdet tänä syksynä (!!) ostamani seppälän ja lindexin leggarit pois, koska saumoista ovat ihan rei'illä. Kuitenkin vaatepartta tulee käytettyä oikeastaan ihan joka päivä, joten ilomielin käyn heti myöhemmin tällä viikolla hankkimassa Piruetista uudet koekäyttöön! Mahtavuutta :)

    VastaaPoista
  10. kuulostaa hyvältä, kun tosiaan melkein jokaisiin mun leggareihin on puhjennu reikä reisien kohdalle. harmi vaan, että toi hinta on vähän liian korkee 15-vuotiaalle joka maksaa vaatteensa ite eikä tulojakaan oikeen oo =( toisaalta, niinku tossa kirjotittekin, pidemmän päälle ajateltuna toi tulis halvemmaks kuin ostampas-kun-halvalla-saan-legginssit noin kerran kuussa.

    VastaaPoista
  11. Saako -10% alennuksen myös verkkokaupasta?

    VastaaPoista
  12. Kiitos vinkistä, lähetän miehen heti tänään piruettiin työmatkallaan. Mietin vaan, et nois supplex leggareis ei nettikaupan mukaan ole kokoja kuin L:ään asti. Muistelen, et ootte joskus maininneet, et piruetis voi teettää isompaa kokoa? Tosin meinasin kyl ottaa kokeeksi tuon L koon jos se vaik oiskin sopiva.

    VastaaPoista
  13. Päivitättekö tota backstagea enää ollenkaan? :--)

    VastaaPoista
  14. Itse oon käyttäny jo parin vuoden ajan KappAhlin XLNT-malliston legginsejä. Ne on mukavan napakat, miellyttävät päällä, ja toosi hyvän laatuset:) suosittelen kaikille niille, joiden on vaikea saada noita piruetin legginsejä!

    Olen muuten jo pitään miettinyt, että ootteko te Mimmi ja Peppi ikinä ostanu/tutustunu KappAhlin XLNT-mallistoon? Sieltää yllätävän kivoja ja nuorekkaita vaatteita meille isokokoisemmille:)En ole ainakaan ikinä törmännyt täällä logissa XLNT:n vaatteisiin, niin mietin että oletteko edes tietoisia niistä?:) se on mielestäni yhtä hyvä juttu kun sokoksen gossip!

    VastaaPoista
  15. Heippa! Valitettavasti Piruetin verkkokaupassa ei ole mahdollista säätää tota alennusta, joten sitä ei siellä puolen saa. Kaikki myymälät (HKI, TURKU JA TAMPERE) antaa kyllä ton alennuksen. :)

    VastaaPoista
  16. Leggareita ja muitakin vaatteita ostaessa kannattaa kurkata sitä materiaalikoostumuslappua. Supplex on tekokuitua ja kuten tekokuidut yleensäkin, on paljon kestävämpää kuin esim. puuvilla. Ohuet puuvilla-leggingsit ovat halvempia koska puuvilla kuituna on halvempaa. Supplexin lisäksi kestäviä laatuja ovat muutkin polyamidpohjaiset kankaat, kulkee myös kauppanimellä Nylon. Teknisissä tuotteissa on yleensä myös elastaania jota sisältävät tuotteet kulkevat usein kauppanimellä lycra.
    Puuvilla-leggareita ei oikeastaan voi edes verrata noihin supplex-laatuisiin koska toinen on luonnonkuitu ja toinen tekokuitu. Supplex, kuten käytännössä monet muutkin tekokuidut, on muovia ja siksi niin kestävää. Nykyaikaiset polyamid-laadut ovat käytössä kuitenkin hyvin hengittäviä.

    VastaaPoista
  17. that scenery is so beautiful!! your shoes, the dress.. the flats look chanel! amazing
    xx-
    www.samplesize16.com

    VastaaPoista
  18. Hei, mulla olisi yksi kysymys teille ja olisin superkiitollinen jos vastaisitte. :)
    Omistatteko OnePiece/Jumpin-haalareita ja jos omistatte niin mitä kokoa? Oon mielestäni suht samaa kokoa teidän kanssa ja haluaisin sellaisen, mutta en uskalla tilata, jos en vaikka mahdukaan niihin... :D Ehm.
    Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
  19. Hei.
    Kiitos leggari-vinkistä. Kysyisin kuitenkin nyt sukkahousuista. Onko teillä tai jollakulla muulla tietoa, mistä saisi lyhyt ja lihava paksuja sukkahousuja (100den tai yli). Olen netistä etsinyt, mutta mitään ei löydy! Olen 160cm ja painan 80kg. Pituuden mukaan pitäisi valita XS ja painon mukaan XXL - osta siinä sitten sopivia.. sopivan leveät ja 20 cm liian pitkät makkarapöksyt...

    VastaaPoista
  20. Moikka maiu!
    Täällä yksi OnePiecen onnellinen omistaja. Pituutta 172 ja painoa reippaasti :) OnePiece kokoa L. Mahtuu mukavasti päälle ja on vielä hyvän tuntuinenkin.

    VastaaPoista
  21. hei mistä on kuvan tunika:):) minäkin haluan:)

    VastaaPoista
  22. Ânonyymi: Mimmin musta tunika Gossipin :) Eli Sokokselta.

    VastaaPoista
  23. Kävin kans ostamas tollaset leggissit ja ihanat on!♥Ite tulee käytyä piruetissa aika usein kun taitoluisteluu harrastan:)

    VastaaPoista
  24. HUIJAUSTA HUIJAUSTA HUIJJJJJJJJAUSTAAA!

    kävin eilen helsingin piruetissa ja sanoivat että nämä kyseiset leggarit ovat olleeet loppu jo monta viikkoa!! ai että ketutti!

    VastaaPoista
  25. Hahaa! Omistan itse piruetin jotkut urheiluhousut,trikoota,leveät lahkeet. Käytössä yli 10vuotta. Vain yksi reikä,ja sekin jostain tikun raapaisusta metsässä kiipeillessä. Jotenkin huvitutti, kun näin kyseisen merkin. Ja ne on tosissaa ollu ahkeras käytössä. 10vuotta! Tai vähän yli,aika rientää...

    VastaaPoista
  26. En tiedä onko huijausta tai onko kaupoista loppu MUTTA mun nettikaupasta tilaamani talvileggarit saapu tänää ja oih <3
    Koko xl sujahti näpsäkästi jalkaan, vaikka housukoko onkin 50! Kannatti tosiaan ottaa reippaasti pienemmät. Eikä menny toimituksessa ku 4 päivää!

    VastaaPoista
  27. Hei!

    Kommentoin nyt tällaiseen vanhaan kirjoitukeen, mutta nyt, lopen kyllästyneenä ostamaan monet legginssit kuukaudessa, ajattelin ostaa nuo piruetin supplex-legginssit. Mutta! Yleensä käytän L-kokoa legginsseissä, olen 166cm pitkä ja silloin normaalit legginssit nousevat reilusti navan ylle, niinkuin haluan kun hametta käytän. Mites näissä pirueteissa, miten koot menevät? Että ostaako tavallista kokoa (esim. sama kuin Lindexin sukkahousuissa) vai ostaako esimerkiksi M-kokoa? Ja miten korkea vyötärö näissä on, pysyvätkö ylhäällä kunnolla ja väh. navan korkeudella jos haluaa siellä pitää? :D

    terveisin nainen joka ei halua vilautella alaselkäänsä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Tilaa Supplexeista ehdottomasti tällöin koko M, ne antaa periksi. Niissä toisissa on hieman matalemmat myös vyötäröt (en kuollakseni muista sitä mallia, mut lukee tässä postauksessa :D) ja Supplexeissa taas hiukan korkeempi vyötärö. :)

      Poista
  28. Piruetin mallisto löytyy myös meidän myymälästä ja verkkokaupasta. Tällä hetkellä supplex-legginsejä löytyy myös seniorikokoisina hyllyssä. Tilaukset toimitetaan omasta varastosta 24 tunnissa varastotilanteen mukaisesti. Ilmainen toimitus.

    www.caima.fi/fi/tuote/urheilu/taitoluistelu/piruetti/PIR-1073S/luisteluhousut-supplex#PIR-1073S-BL-XS

    www.caima.fi

    - Verkkokauppa Saimaan rannalla -

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.