perjantai 1. lokakuuta 2010

Voicen muotoviiko.. siis muotiviikko!

Eilen oltiin Voicen muotiviikolla kattomassa IVANAhelsingin ensi kevään näytöstä ja muutenkin vähän haistelemassa muotiviikkojen tunnelmaa. Paikalla oli paljon kaikkia kivoja tyyppejä ja vaikka Mimmi karkaskin kotiin ennen Antti Tuiskun keikkaa, niin täytyy sanoa että minä, Pepperoni olin kyllä aivan fiiliksissä. Antti veti ihan mielettömän hyvin ja yleisö eläytyi. Parasta oli tietenkin se, että pääsin vielä syleilemään ihanaa Anttia keikan jälkeen!

Saatiin seurailla näytöksiä eturivistä ja laitetaankin tuosta Ivanasta kuvia ihan erikseen, siellä oli nimittäin paljon mekkoja, jotka me halutaan. Ahh. IVANA on ollut meidän yksi suosikki jo vuosia ja sen takia oltiin todella fiiliksissä, kun päästiin ensimmäistä kertaa näkemään heidän näytös.


Päätettiin juhlan kunniaksi vetästä päälle taas noi ihanat Antin meille tekemät mekot ja yhdistellä niitä vähän erilailla kumpainenkin..



Nahkatakki: Vila (L)
Mekko: Antti Asplund (mittatilaus)
Sukkikset: Seppälä (L)
Kengät: Monki (38)



Mimmin uus tukka on ihan mun suosikki! Meidän kampaaja Simo on tehnyt taas ihan täydellistä työtä ja Mimmiä pukee toi hieman lyhyempi, epäsymmetrinen leikkaus (+täydellinen syysväri)) ihan loistavasti. Hehkutin sitä eilen varmaan niin paljon, että Mipellä ois voinu mennä hermot. Mutta eihän sillä mee, koska olenhan sentäs hänen ihanan Peppinsä :))



Paita: Torrid (2)
Pinkki tuubi: Seppälä (42)
"Hame": Antti Asplund (mittatilaus)
Legginssit: Object (L)
Kengät: Nike (9.5)

Oli ihan huippu ilta! Ainoo miinus oli se, että Mimmi lähti ihan liian aikasin Nummelaan (ja yritti kyllä houkutella muakin mukaan vedoten, että tänään on puoliksi vapaapäivä...) Siinä olis Mimmin poikaystävällä ollut kiva herätys, kun koko More To Love olis pamahtanut sisään hihitellen. :D No eipä olis kyllä ollut ensimmäinen kerta, se on jo tottunut tähän kauhukaksikkoon!

Perjantain kunniaksi on pakko jakaa teidän kanssa myös tämän hetken koukuttavin video ja biisi, tuijottelen/kuuntelen tätä nimittäin koko ajan. Mitenkäs noi ilmeet, eleet yms. I love Pharrell. Siitä ei pääse mihinkään!




Ootteko te käynyt tai aiotteko mennä Voicen muotiviikoille? :)

Tänään muuten alkoi myös Roosa nauha-kampanja ja kuten näkyy, meillä on jo rusetit rinnuksissa. Mitenkäs teillä? :))

12 kommenttia:

  1. Tänään olisi tarkoitus suunnata Voicen muotiviikolle, jee :)

    Mimmin pitsipaita on ihanaihanaihana!! Olen niin ihastunut kaikkeen pitsiseen viime aikoina.. Ja siis mahtavasti sopii toi pinkki tuubi tonne alle :)

    VastaaPoista
  2. Mimmin hiukset on aivan yli-ihanat<3

    VastaaPoista
  3. ihana toi sulka-kaulanauha!!! mistä se on?

    VastaaPoista
  4. Voisitteko vastata alemman postauksen kysymyksiin?

    VastaaPoista
  5. Voi jukra, oottepa ollu nätteinä!

    Ehkäpä tuo Mimmin rohkelias paita saa mutkin kokeilemaan moista yhdistelmää vaikkei pyykkilautavatsaa löydykkää :D

    VastaaPoista
  6. Wau Mimmi! Tuo tukka sopii sulle TOSI hyvin!

    VastaaPoista
  7. Hei! Löysin bloginne vasta vähän aikaa sitten ja ihastuin saman tien kahteen upeaan persoonaanne sekä hienoihin kuviin, teillä on todella kuvaussilmää. Jatkakaa samaan malliin, asenteenne on 110 % <3 ja sanon vielä että olette todellisia kaunokaisia :3

    VastaaPoista
  8. Mimmin tukka on kyllä loistava :) Ite satuin asumaan Simon kanssa kämppiksinä joskus ja tukka muuttui varmaan kerran viikossa.. Loppujenlopuksi sitä ei enään oikein voinut edes lyhentää :D Kumpa mulla olisi taas personalkampaaja kotona!

    Noi teidän hameet on myös hurjan ihania, Antti sais laittaa samanlaisia myyntiin :(

    VastaaPoista
  9. oh god, Nerd are too good to be true. you guys looks so cute in your matching skirts! <3

    VastaaPoista
  10. Mimmin tukka on ihana! Teijän pitää tehdä uus bannerikin, missä uutuushiukset näkyy! :)

    VastaaPoista
  11. mimmi näyttää kyllä erityisen upealta! tykkään.

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.