torstai 28. lokakuuta 2010

Maura, Maura, nyt ei kunniankukko laula...


Nyt muutamassa eri lähteessä on tullut vastaan uutinen, jonka mukaan Marie Clairen bloggaaja on suututtanut useat lihavat ihmiset lausunnoillaan siitä kuinka lihavia ei pitäis päästää esim. telkkariin ollenkaan..

"Oksentaisin, jos minun pitäisi katsoa kahta läskivuorta suutelemassa toisiaan...minua yrjöttäisi nähdä heidät tekemässä mitään"

Hän jatkaa, ettei oikeastaan pysty katsomaan edes todella lihavaa ihmistä kävelemässä huoneen päästä päähän.

H-U-O-H . . .




Myös meidän ystävä Melinda on kirjottanut Mauralle avoimen kirjeen, me sensijaan ajateltiin tehdä tyylillemme uskollisena Mauralle oma runo:


Runo Mauralle

Kuule Maura, nyt kyllä täytyy myöntää, että nää sun juttus maistuu pahemmalle kuin kaura...puuuro. Vaikka oonkin läski, niin en oo mikään kuuro.

Tämmöstä skeidaa ei todellakaan Mimmi ja Peppi jaksa istua hiljaa kuuntelemassa:
Sä kerrot ettet voi sietää kattoa läskejä suutelemassa..
Kuule noilla puheilla innostat vielä enemmän imuttelemaan, jos tiedetään, että siellä on joku sun kaltanen tyyppi huutelemassa.


Meillä on sulle sanottavana pari sanaa vahvaa, eli istahda alas ja hetki tuijota tätä höllyvää jenkkakahvaa

Maura Maura, nyt ei sun kohdalla kyllä kunniankukko laula, vaikka sulla onkin ehkä meitä selvempi kaula ja painat vähemmän ku rautanaula

Sä kerrot että oot toipumassa sairaudesta vakavasta, siitä puhuminen kertoo selkeesti rohkeudesta, mutta Maura miksi ihmeessä rupeet meitä läskejä mollaa? ihmisiähän mekin tässä vaan ollaa

Sun pitäis selkeesti kerran päästä meidän pehmeeseen haliin, upotettais sut oikein mielellämme tähän taliin

voitais tutustuttaa samalla sut meidän saliin, ei me kaikki lihavat niin epäterveellisesti elellä, että sä voisit tollasia yleistyksiä suustas tosta noin vaan vejellä.

jos meidät tolleen maanrakoon lyödään, niin sitten on varma että vielä enemmän sun kiusakses syödään.

Maura sun on nyt vaan ite katottava peiliin, uskotaan että me lihavat ja laihat voitais kyllä skeitata samaan reiliin.

Kyllä meillä isommillakin on oikeus rakkautta jakaa, se että vartalo on kuin mallilla ei välttämättä hyvää kyytiä takaa.

Kunhan jokaisen oma elämä on sopivan vakaa, eikä yksin pelkästään kotona makaa, uskotaan että meistä voisi tulla ystäviä, lähetään yhdessä syömään ja pidetään lystiä.

Maura säkin oot varmasti ihan hyvä mami, jos alat väittelee niin sit kutsuu meitä kolmea tatami

Siis Maura ota ihmeessä meihin yhteyttä, ei kanneta kaunaa, ehkäpä voitais tehdä vaikka yhdessä jouluksi pari kauralyhdettä.

Mimmi ja Peppi


Mitäs mielipiteitä tämä teissä herättää?

27 kommenttia:

  1. Runo ainaki herättää hilpeyttä:)

    VastaaPoista
  2. Hah, ihan mahtava runo:D Ja vielä täyttä asiaa! Olette kyllä lahjakkaita..

    VastaaPoista
  3. mun mielestä telkkarissa on hyvä näkyä kaikenlaisia ihmisiä; oli ne sitten minkälaisia tahansa :) Nuorille varsinki on ihan tervettä nähdä muutakin kuin langanlaihoja ihmisiä!

    VastaaPoista
  4. Mahtiruno, ette arvaakaan kuinka hyvin se täällä iski! :D

    Jes!

    VastaaPoista
  5. toi runo oli just loistava!
    eihän ton mauran oo sit pakko kattoo sitä suuteluu, jos noin äklöttää -.-

    VastaaPoista
  6. Maura miksi ihmeessä rupeet meitä läskejä mollaa? ihmisiähän mekin tässä vaan ollaa ;DD ♥

    VastaaPoista
  7. Luittekos sen oikean tekstin, mistä tässä kirjoittelette? Vai vaan iltalehden uutisen ja vapaasti käännetyn suomennoksen? Ite luin sen, ja ajattelin sen kyllä eri tavalla mitä monet muut. Joo, vähän kärkkäästi neiti kirjoitteli, mut en ite ottanut sitä jotenkin niin negatiivisesti kuin niin moni on näköjään ottanut. Ja osoittais fiksumpaa kuvaa teistä jos linkkaisitte sinne actual textiin ja postaisitte siitä virkkeitä. Peace.

    VastaaPoista
  8. maailman paras toi runo :DD voi Mauraki ymmärtää et me läskitki ollaa ihan samanlaisia kuin muutkin!! Te olette oikea esimerkki naisesta joille ei ulkokuori ole kaikkein tärkein, paljon haleja teille tsemitsemi !!

    VastaaPoista
  9. "- - se että vartalo on kuin mallilla ei välttämättä hyvää kyytiä takaa."
    Voi luoja tytöt, kiitos tästä! :D
    Ihanaa että jaksatte suhtautua tuollaisiin negatiivisiin ihmisiin pilke silmäkulmassa!

    Kaikki mielipiteethän on tietysti sallittuja (vaikkei aina niin hirveän hyviä ja perusteltuja olisikaan..) mutta silloin kun laukoo jotain tuollaisia yleistyksiä ja törkeyksiä tietyntyyppisiä ihmisiä kohtaan, on syytä myös miettiä onko itsekään valmis noudattamaan omia "sääntöjään" ja ideologiaansa. Ei nimittäin ole kritisoijalla itselläänkään sitten oikeutta suuttua jos joku avautuu ja sanoo että "hei, kylläpäs oot oksettavannäkönen, tapa ittes".

    VastaaPoista
  10. Mä olen samaa mieltä Anonyymin kanssa, aika terävästi Maura toi mielipiteitään esiin, mutta ne oli myös aika vapaasti ja "kohunhakuisesti" suomennettu tuohon iltalehden artikkeliin.
    Ihmisiä pitää kohdella tasapuolisesti no matter what enkä ymmärrä mitään läskivihaa, mutta ymmärrän Mauran pointin.

    VastaaPoista
  11. tyhmiä ihmisiä on aina olemassa, mutta marie clairen olisi pitänyt tajuta estää noin mauttoman jutun julkaisu. asiallinen veto olisi antaa potkut kyseisen jutun kirjoittaneelle ällötykselle.

    teidän runo on kyllä hyvä :D

    VastaaPoista
  12. Jonkun muun sanoin juuri se mitä ajattelen:

    http://shakespearessister.blogspot.com/2010/10/today-in-fat-hatred.html

    Todella oksettavaa, että tuollainen suuri lehti kehtaa oikeasti julkaista tuollaista vihantäyteistä, halveksuvaa ja alentavaa tekstiä. Onnea vaan toimittajalle, jos ei pysty hyväksymään muiden oikeutta elää elämäänsä täysiarvoisina ja -oikeuksisina ihmisinä.

    ps. ihana runo :D

    VastaaPoista
  13. Siis te ootte ihan parhaita!! <3

    VastaaPoista
  14. Ihan mahtava runo! Piristi päivää kummasti sen jälkeen kun Mauran tekstiin tutustuminen oli alkanu ahistaa.. Ja siis itse tutustuin ainaki siihen alkuperäseen tekstiin ja todellaki kaikki kritiikki ko. neitiä ja Marie Clairea kohtaan on ihan oikein.

    VastaaPoista
  15. oli pakko käydä lukemassa se alkuperäinen artikkeli ja olihan siinä aika kärkkäitä mielipiteitä esitettyinä, mutta uskaltaisin silti väittää, että 70% hoikista ajattelee enemmän tai vähemmän noin (muttei kehtais kuuna päivänä myöntää sitä)..

    VastaaPoista
  16. Mikä runo! "Me lihavat ja laihat voitais kyllä skeitata samaan reiliin" :D

    Kävin lukemassa alkuperäisen tekstin ja kuten aikaisemminkin on mainittu, oli se hieman ehkä lievempi kuin IL:stä ymmärsi. Olen kyllä silti ehdottomasti sitä mieltä, että rakkaus kuuluu kaikille :)

    VastaaPoista
  17. Tää runo oli niin paras! Voi kun Maura voisi tän lukea ja ymmärtää , oon varma että saisitte pointtinne perille ! :) Mun lempikohdat oli "eli istahda alas ja hetki tuijota tätä höllyvää jenkkakahvaa" :) sekä "Sun pitäis selkeesti kerran päästä meidän pehmeeseen haliin, upotettais sut oikein mielellämme tähän taliin" . Olen varma että Maura lämpenis teidän syleilyssä! <3

    VastaaPoista
  18. Mä kävin lukemassa jo pari päivää sitten itse kolumnin ja kävin kirjoittamassa oman vastineeni.

    Musta Maura kirjoitti tahallisen ilkeästi ja puolusteli mielipiteitään sillä, et hei mäkin tunnen pari pullukkaa, et on oo mikään "kokorasisti". Ja sit toki tuli vinkki siitä, miten iisiä on laihduttaa jaadi jaada. Et silleen.

    Mulle on aivan sama mitä ihminen ajattelee päänsä sisällä ja makuasiat ovat makuasioita. Kaikkien ei tarvi pitää lihavia hyvännäköisinä. Mutta tarviiko pyrkiä tahallisesti loukkaamaan ihmisiä ja vielä verhoiltuna hyvää tarkoittavuuteen?

    Mulle ihminen, joka ei kestä katsoa toista ihmistä on vähän surkea. Sori vaan. Maailmassa on oikeasti pahoja asioita, ja jotain "oksettaa" läskit.
    On se kiva, että pystyy priorisoimaan. :D

    VastaaPoista
  19. joo en ymmärrä, hui että kun kaikki ei oo mitään anorektikkoja. Ottaa päähän tollanen. ;o

    "Meillä on sulle sanottavana pari sanaa vahvaa, eli istahda alas ja hetki tuijota tätä höllyvää jenkkakahvaa" IHANA ♥ Ootte ihan parhaita <33

    VastaaPoista
  20. Uutinen oli oksettava. Teki vähän pahan mielen. :(

    Mulla on tosin, etten kyllä voi kattella suutelemista aina oli siinä lihava tai laiha, ällöttää sellanen ahmiminen ja.. noh, kaikenlainen suutelu ei nyt vaan ole seksikästä katsottavaa (mutta ehkä koettavaa? ;))

    Runossa rokkaa kohta: "istahda alas ja hetki tuijota tätä höllyvää jenkkakahvaa" :D :D

    VastaaPoista
  21. Runo on ihan älyttömän hyvä! Tekee mieli lukea sitä koko ajan uudestaan ja uudestaan.. :D ♥

    VastaaPoista
  22. ehehehhh heh ihanaa:)

    VastaaPoista
  23. "jos meidät tolleen maanrakoon lyödään, niin sitten on varma että vielä enemmän sun kiusakses syödään."

    NAURUNKYYNELIÄ!! :''DD Kiitos, nyt on elämä taas kohillaan. :D

    VastaaPoista
  24. ootte ihan uskomattomia <3

    VastaaPoista
  25. Mahtava runo! :----------D
    Ja vaikka paino oliski enemmän ku 50 kg, se ei piilota sitä tosiasiaa, et ootte myös tosi kauniita ja tyylikkäitä naisia ♥

    VastaaPoista
  26. Ihme juttuja sitä kuleekin, mut mä tuun kyllä messiin sitomaan kauralyhteitä!! :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.