Peppi lähtee, Mimmi jää..

Huhhuh. Mä oon jännittänyt tätä päivää vaikka kuinka paljon, mutta koska tänään ollaan vihdoin saatu lyötyä tärkeitä päivämääriä lukkoon, niin musta tuntuu että on vihdoin aika jakaa asia myös teidän ihanien kanssa.

Me ollaan aina Mimmin kanssa painotettu sitä itsensä hyväksymisen sanomaa, mutta samalla myöskin sitä, että meidän kaikkien tulisi tarttua omiin unelmiimme ja toteuttaa niitä. Pyrkiä elämään sellaista elämää jota haluaa ja tehdä kaikkensa voidakseen hyvin.

Meni monta vuotta, että mun sisällä kyti unelma, jota en uskaltanut toteuttaa. Löysin aina syitä ajatella, että "ehkä sitten joskus".. välillä ne syyt oli työ, välillä poikaystävä, välillä ystävät, välillä pelko etten pärjäisi ja välillä mikä tahansa syy minkä vaan saatoin keksiä. Silti aina muistin tän unelmani ja mietin sitä jatkuvasti. Mietin Uskaltaisinko? Pystyisinkö? Pärjäisinkö?

Mä oon laumaeläin, en viihdy yksin oikein ollenkaan. Tottakai tykkään hengailla itteni kanssa, viettää yksinäisiä iltoja kuunnellen hyvää musaa ja oon mielestäni ihan hyvää seuraa. En kuitenkaan oikein tykkää asua yksin, mun oli vaikea totutella nukkumaan yksin tässä reilu kuukaus sitten ja muutenkin..

Nyt mä kuitenkin oon tullut siihen pisteeseen etten enää pääse yli enkä ympäri tämän unelmani toteuttamisesta. Oon tajunnut, että jos mä aion sen toteuttaa niin se on toteutettava nyt. Mä oon 25-vuotias ja mun suurin haave on olla vielä joskus äiti. Oon viimesen vuoden käsitellyt eroani pitkästä parisuhteesta ja ihmisestä, jota rakastan edelleen todella paljon ja joka on mulle ihan hirvittävän tärkeä. Oon mennyt elämässäni eteenpäin, nauttinut siitä vapaudesta jonka kohtasin ja ottanut ilon irti kaikista mahdollisista hetkistä.

Kun kesällä astuin lentokoneesta ulos, tiesin sen.. Tiesin ettei tästä vaan ole paluuta ja tiesin mitä mä aion tehdä. Kun ajoin taksilla 30min ja katselin ympärilleni, päätin sanoa sen ääneen. Sanoa ääneen sen ihmiselle, joka on kuin sisko ja joka on mulle ihan tajuttoman rakas. Ihmiselle, jonka kanssa työskentelen ja jonka kanssa teen melkein kaikki asiat elämässäni. Ihmiselle, joka soittaa mulle vessasta ja kertoo kuinka on leikannut varpaankyntensä liian lyhyiksi, tai keskellä yötä laittaa viestin, että "en saa unta, saatko sä?" Jos en vastaa, niin sieltä tulee luultavasti perään viesti jossa se kertoo miksi ei saa unta, ettei mun sit turhaan tarvitse aamulla huolehtia onko joku hätänä. Ihmiselle, joka on mun suurin tuki ja turva, joka aina huolehtii ja auttaa jos on tarvis. Tämän ihmisen nimi on Mimmi ja tekin saatatte tuntea sen. Ai mitäkö sanoin ääneen? Sanoin, että "Mimmi, mä haluan muuttaa tänne." Tähän Mimmi vastasi "Niinkö? No sittenhän sä muutat." En tiiä tajusko se koskaan, että olin tosissani?



Nyt tilanne on kuitenkin se, että minä Peppi More To Love otan ja lähden. Mä lähden reilu kuukauden päästä toistaiseksi New Yorkiin, kaupunkiin joka ryösti sydämeni. Oon viimeset kuukaudet selvitellyt asioita, täytellyt papereita ja sumplinut jutut siihen pisteeseen, että pääsen lähtemään. Oon pähkäillyt ja miettinyt, itkenyt ja nauranut, mutta vielä kertaakaan en ole edes ajatellut etten lähtisi. Mimmi on tukenut mua tässä ihan hirveesti ja selvitellyt mulle hirveesti juttuja, joita en oo osannut edes ajatella. Mä tiedän, että sisimmässään Mimmi on musta ylpeä ja samalla silläkin kai tulee mua vähän ikävä?

Me jatketaan Mimmin kanssa hommia ihan kuten ennenkin ja tämä blogi jatkuu ihan kuten ennenkin. Ainoana erona tietenkin se, että mä kirjottelen sieltä ja Mimmi kirjottelee kotoisasti Nummelasta. Voin ainakin kertoa, että mä varmaan tuun entistä enemmän lukemaan meidän blogia, kun haluun nähdä ja kuulla mitä Mimmi tekee ja mitä Mimmille kuuluu. Ei sillä, että me kuitenkin varmaan jutellaan Skypessa joka päivä ja muuta, mutta silti. Tollasesta "kirjeenvaihdosta" meidän blogi alunperin lähti, kun Mipe oli Sloveniassa ja mä täällä, joten nyt palataan siihen tuttuun meininkiin.

Mä kyllä kerron teille sitten lähempänä tarkan päivän millon oon menossa ja kerron enemmän asumisjutuista yms, kun oon siellä ja kaikki on selvinnyt. Lähden sinne ilman suunnitelmia, haluan tehdä just niinku tuntuu hyvältä. En tiedä riittääkö mulla rahat (jos ei, niin sit pitää keksiä jotain), en tiedä pärjäänkö yksin (okei onneks mulla on siellä tämä ihana tyttö, joka on luvannut pitää musta hyvää huolta ja muitakin ihania kavereita).. En tiedä oikeastaan mistään kauheesti mitään, mutta sittenpä nähdään. Jos tulee liian ikävä kotiin ja siellä on hirveetä (öö saatan epäillä tätä hirveyttä ainakin vähän, ikävä tulee varmasti) niin tuun kotiin.

Muutenkin mä tuun maaliskuussa kuitenkin käymään Suomessa, koska meillä on sillon tosi iso ja upea työjuttu, josta oon haaveillut aina. Se on jotain niin More To Lovea ja jotain niin parasta vaan, että tekis mieli kiljua ja itkeä koko ajan. :D Sen jälkeen palaan kai taas takaisin NYCiin, tai kuka tietää? Ehkä jonnekkin muualle?



Mä oon todella onnellinen nyt, koska elän unelmaani. Mua pelottaa ihan järjettömän paljon, mutta samalla odotan tätä niiiiin paljon. Mulla kuitenkin tulee Mimmiä niin hirveä ikävä (okei hyvä etten itke jo nyt, kun tätä kirjotan) että toivon meidän pääsevän johonkin reissuun tässä piakkoin vielä yhessä. Johonkin missä saadaan olla kaksistaan ja vaalia meidän ystävyyttä, koska viime aikoina ollaan keretty vaan tekemään töitä, töitä ja lisää töitä. Toivottavasti siis löydettäis tästä joku kolo ja joku hyvä matkakohde vaikkapa, mihin sitten vaan lähettäis.

Seuraavan kuukauden aion viettää työskennellen paljon ja näkemällä mulle tärkeitä ihmisiä. (Onneks jopa mun Mummi 75v ilmoitti just hankkineensa tietokoneen, että voidaan pitää yhteyttä ja aion opettaa sitä käyttämään Skypea..) Tää ei oo lopullista, mä saatan tulla koska vaan takaisin, tai sitten jäädä sinne ikuisiks ajoiksi. Kukaan ei voi tietää. Paperiasiat ja muut on vain paperiasioita ja asiat tuntuu aina järjestyvän, jos niiden tarpeeksi tahtoo järjestyvän.

Huh. Nyt tuli paljon avautumista, enempää en jaksa edes nyt kirjottaa.

Eikö ookkin aikamoista? :)

Guys, finally it's official. I, Peppi More To Love am going to move to NYC soon. More To Love is not going to change, I'm just not in Finland anymore. I'm reallyreally happy, but going to miss Mimmi A LOT.

Niin ja nyt kaikki alkaa sitten painostamaan Mimmiä, että se tulee pian NYCiin moikkaamaan mua!!!!