torstai 12. huhtikuuta 2012

Asut EMIn toimistolla!

Löysin tuolta koneen kätköistä tällaiset asukuvat, kun oltiin illallisella Tanskan EMIn toimistolla. Himoittiin kovasti noita vinyyleitä, kun omasta hyllystä ei löydy kun ihan pari tuosta seinästä.

On ollut todella kiva tässä kolmen vuoden aikana päästä tutustumaan eri levy-yhtiöiden edustajiin, artisteihin ja alaan yleensäkkin. Me ollaan päästy tapaamaan omia idoleitamme ja välillä muistellaankin yhdessä kaikkia kommelluksia tässä onkaan vuosien varrella sattunut... Listaankin teille muutamia jännittäviä hetkiä, joita ollaan koettu:

Kerran mentiin katsomaan Muumit-leffaa, jonka jälkeen meidän piti haastatella molempien suurta suosikkia Björkiä. No nukahdettiin tietenkin niiden 3D-lasien taakse jossain vaiheessa elokuvaa hirmuisten univelkojen takia ja sitten marssittiin haastatteluun hiukset pystyssä, unihiekat silmissä. Björk oli suloistakin suloisempi.

Paloma Faith oli ensimmäinen ulkomainen artisti jota päästiin haastattelemaan ja meitä jännitti ihan hirveästi. No haastattelu meni todella hyvin, päästiin heti samalle aaltopituudelle naisen kanssa ja törmätessämme sattumalta Provinssissa seuraavana kesänä, Paloma esitteli meidät "Maailman ihanimpina bloggaajina" bändikavereilleen. Nainen itse hyökkäsi halaamaan meitä, kun oli nähnyt meidät samassa teltassa ja oli todella hurmaava.

50 Centin haastattelua jännitettiin aika paljon, koska oltiin jostain saatu päähämme, että Fifty olisi jotenkin ilkeä (?????) No sehän oli tietenkin sitten aivan todella mukava ja hurmaava, me suunniteltiin jo jossain vaiheessa sitten leffaakin yhdessä...

Jared Leton haastattelussa meinattiin pissata housuun, koska Jared ei suostunut halaamaan ketään ja oli todella etäinen. Meitä jännitti ihan hirveästi tavata mies jota ollaan fanitettu My So Called Lifesta asti... Kappaskappas viiden minuutin jälkeen Jared halusi halata meitä molempia ja oli todella mukava. 30STM sattui vielä yöpymään meidän kanssa samassa hotellissa ja Jared tuli moikkailemaan vielä aulabaarissa myöhemmin samana iltana.

Pharrell Williams oltiin tavattu kerran aikaisemmin, kun N.E.R.D. oli Suomessa joskus vuonna 2009, joten tiedettiin suunnilleen mitä odottaa. Siltikin suuren idolinsa haastatteleminen oli todella, todella jännittävää. Pharrell rakastui Pepin kenkiin niin paljon, että lehdistötilaisuuden lopuksi vei Pepin backstagelle kuvauttamaan kenkänsä. Sanotaanko näin, että Pharrell Williamsin kanssa käsi kädessä kävely ON JÄÄNYT MIELEEN.

Näitä tilanteita on ollut aika paljon, tarinoita riittäisi jaettavaksi mutta ette välttämättä jaksaisi lukea... Jotenkin meidät on aina otettu ihan hirmusen hyvin vastaan ja haastatteluista on jäänyt hyvä mieli.

Tässä kuitenkin nyt ne lupaamani asukuvat Tanskasta, jossa myös sattui ja tapahtui... 


Liivi: New Look (UK 20) 
Paita: Gina Tricot (XL) 
Laukku: Marc by Marc Jacobs 
Hame: New Look (UK 20)
 Legginssit: Piruetti (XL) Kengät: Adidas (9) 

   
Hattu: Seppälä
Liivi: Forever 21 (2XL)
Mekko: Gina Tricot (XL)
Sukkahousut: H&M (XL)
Kengät: Converse (37.5)

Mitäs tykkäätte asuista?

15 kommenttia:

  1. Ihanat noi pinkit kengät & tuo pallomekko, molempien asut tosi kauniita ja sopii teille ! (:

    VastaaPoista
  2. Tosi nättejä asuja ja ihanasti piristävän värikkäitä :)

    VastaaPoista
  3. Wautsi mitä tarinoita! Mä en uskaltais haastatella ketään noista! ;)

    Ja asut on jälleen kerran ihania. Ootte söpiksiä!

    ♥: Outi

    VastaaPoista
  4. Söpöt asut, ihana laukku Mimmillä ja ihanan Peppimäinen lookki Pepillä (siis muuan kaimaansa liittyen). Ja ihana lukee tollasia ihania muistoja! Vähän tuli hetkessä kateus, mutta taisin päästä jo yli ja oon enempi ilonen siitä, että ihmisillä on nautittavaa elämää ja kivoja juttuja :)

    VastaaPoista
  5. Olis kysymys noista Piruetti lenginsseistä kun minua ärsyttää kun äiti aina valittaa että Lenginssini ovat aina nukkasia vaikka ovat melko uudet. Meneekö Piruetin lengginssit kuinka nukkaseksi?

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla noita tarinoita. :)

    Ootteko tehneet Miss Mixiin noita haastatteluja vai johonkin muuhun lehteen/nettiin? :)

    VastaaPoista
  7. Oisko niin, että ootte mukavia, kivoja ja avoimesti omia itsejänne, niin teidät otetaan hyvin vastaan?
    helena

    VastaaPoista
  8. E P Ä R E I L U A ootte päässy kattelee Jared Letoa läheltä!! >:D

    Ja ihanat asut molemmilla, mutta mun on pakko kysyä; PEPPI! Mistä sie saat tuon rohkeuden pitää nuin lyhyttä mekkoa?! :D eiks sinuu pelota että peppu vilkkuis? Kunpa uskaltais itsekin :DD miulla vaan menis aika siihen että nykisin koko ajan helmaa alaspäin.

    VastaaPoista
  9. Tosi hyvännäköset asut molemmilla!!! Ihan kateeks käy! :)

    VastaaPoista
  10. missä vaiheessa ootte päässy haastatteleen fiftyä? olisko blogissa jotain juttua siitä vai onko multa menny ihan ohi? :-)

    -melina

    VastaaPoista
  11. Täysin OT, mutta onpa upean väristä huulipunaa molemmilla!

    -sakke-

    VastaaPoista
  12. Wow, erityisesti Mimmin asu on täydellisen onnistunut kokonaisuus (hiukset, liivi, hame jne.)! Tosi nättejä ootte kumpikin <3

    VastaaPoista
  13. linkkejä näihin haastattelu-postauksiin? =>>

    VastaaPoista
  14. Looking good ladies :)...loving the pink shoes

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.