torstai 9. helmikuuta 2012

Punapää pakkasessa

Sunnuntaina aamulla iPhonen lämpömittari näytti jäätävät -28°C. Ulkona oli kyllä tosi nätti keli, mutta ihan pirun kylmää ja meidän perinteinen sunnuntaikävely muuttui sunnuntaiajeluksi eli kotiseuturetkeilyksi. Käytiin äänestämässä, jonka jälkeen soiteltiin ihmisille, että olisko päästy vaalikahveille. No kukaan ei vastannu, joten ajeltiin siis ympäriinsä päämäärättömästi ihan ihme paikoissa. Siuntiossa, Annilassa ja missä ikinä... Etittiin samalla tietty sitä vaalikahvipaikkaa, mutta eipä löytyny. Lopulta tyydyttiin osaamme, laitettiin navigaattori päälle ja tultiin kotiin kahvittelemaan :D





Huivi Seppälä
Tunika New Yorker (XL)
Farkut Forever21+ (16)
Kengät Fit Flop (9)


Että semmonen sunnuntai.

Ihastuin nuihin punasiin farkkuihin muuten Nycissä ja tietenkään mistään ei löytyny enää minun kokoa. Nuo on siis samat kun tässä postauksessa, mutta punaset ja tilasin ne sitten F21 nettikaupasta kotona. Otin koon pienemmät mitä nuo siniset on ja hyvin mahtu, saattaa olla, että laitan muutamat isoks jääneet farkut myyntiin tänne tai meidän Facebookkiin. Josta tulikin mieleen, että huomenna kannattaa olla kuulolla, nimittäin laitetaan perjantain kunniaksi kisa tuonne More To Loveen ja palkintona joku onnekas nappaa muutamat pullot Aussien sampoota ja hoitoainetta. Pysykäähän kuulolla! :)

Tarkotuksena oli tuossa aiemmin lähtee ostamaan kaupasta ruokia Matin viikonlopun synttäribileitä varten, mutta menin herättelemään sitä päiväunilta ja jäin vähäks aikaa ite kainaloon pötköttelemään ja yllättäin sitten nukahin... No nukuttiin sitten vielä reilu tunti ja ei jaksettu enää lähtee kauppaan, vaan Matti lähti salille. No sattuuhan sitä. Nyt alan kyllä tekemään kanasalaattia ja jos sitä vaikka Idolsin vielä tuossa myöhemmin kahtois. Me ei melkein koskaan katota enää nykyään mitään sarjoja tv:stä niiden "oikeeseen aikaan" vaan kaikki myöhemmin joko Katsomosta, Ruudusta tai Areenasta. Ihan pirun kätevää kyllä, että ne on saatavilla sieltä myöhemmin! :) Sama leffojen kanssa, ne tulee vuokrattua joko Viaplaysta tai Cdonista. Mistähän sais ne irtokarkit tilattua kotiin? ;)

Se on moro tältä erää ja muistakaahan huomenna Aussie-kisa Facebookissa!

Kengät blogin kautta saatu.


24 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän ahana toi sun tukkas! wautsi wau!

    VastaaPoista
  2. Piti kysyä,että onko nuo farkut siis US 16 vai UK 16 kokoa? Ihan vaan omaan kokooni verraten mietin täällä, että mikä olisi paras koko...

    VastaaPoista
  3. Voi luoja kun sä olet kaunis! Todella täydellinen näissä kuvissa <3 Toivottavasti et jäätyny!
    Siellä seuduilla on kyllä vaikea löytää mitään kahvittelupaikkaa. Aina tuli päädyttyä jonnekin Masuuniin kun muuta ei ollu auki. Mä jään usein murun "haliansaan".. Ei muuten haittaa, mut hetki kun on halittu niin hän onkin täysin piristynyt ja mä nukahtamaisillani x) -Anu

    VastaaPoista
  4. Kauniit hiukset ja muutenkin nättejä kuvia. :)

    VastaaPoista
  5. Mahtavat hiukset, sopii sulle ihan älyttömän hyvin ! :)

    VastaaPoista
  6. upee toi fleda + huulet -yhdistelmä!! wautsiwauwau=)

    VastaaPoista
  7. Toi sun iho! Jessus mä kuolen kateuteen!

    Meen uimaan pakkelisankoon häpeissäni =D

    -Jutta

    VastaaPoista
  8. you look amazing with this haircolor!!!

    VastaaPoista
  9. Ihanat sun hiukset!

    - Melli

    ps-amel.blogspot.com

    VastaaPoista
  10. Sun hiukset on niin mageet! Ja muutenkin olet kovin nätti :) Huulipuna sopii hienosti!

    VastaaPoista
  11. nuo hiukset on kyllä ihanat :)
    Ja pakko kysyä kun aina kuvissasi ihailen kuinka tasainen ja kuultava ihosi on, että kuinka hoidat ihoasi ja mitä tuotteita käytät? Ja käytkö jossain kosmetologilla vai oletko muuten vaan siunattu tuollaisella "delfiini iholla" ?

    VastaaPoista
  12. Ihanat hiukset! Mitä meikkivoidetta/puuteria käytät? Tosi kaunis iho!

    VastaaPoista
  13. Moikka Mimmi!

    Itsellänikin on punainen tukka ja ärsyttää suunnattoman paljon kun viikkoa ennen palkkapäivää tumma juurikasvu alkaa paistamaan. Mietin samanlaista ratkaisua kuin sinun hiuksissasi, eli jos värjäisin tukan päältä mustaksi niin tämä ongelma ei olisi niin kamala. Käytän itse punaista hoitoainetta tukkaan ja se on pitkänyt värin todella mahtavana. Mietin vaan et jos hiukset on päältä mustat, niin voiko punaisen hoitoaineen levittää koko tukkaan vai pitääkö mustaa varoa?

    VastaaPoista
  14. Voi miten ihanasti sulle sopii tuo uusi tukka! :)

    VastaaPoista
  15. ihanat hiukset! :) itellä on koirahankinta mielessä ja nimenomaan mopsi rodultaan niin onkos Jykä ihan tavallinen mopsi, kun on niin kovin pieni? Itellä ois just mahdollisimman pieni ja musta hakusessa. :) Mitä kautta Jykä on hankittu? ja saako hintaa udella? Kiitos jo etukäteen vastauksesta :)

    VastaaPoista
  16. En ole koskaan tilannut mitään ulkomaisesta nettikaupasta, ilmeisesti tuolta F21 ei ole edes kovin kallis tilata kotiin?? Näytti kyllä huikeilta vaatteet (farkut!!) tuolla nettikaupassa :)

    VastaaPoista
  17. AIVAN IHANAT NUO SUN HIUKSET !!! <3

    VastaaPoista
  18. Sun uudet hiukset on kyl mielettömän ihanat! :) ♥

    VastaaPoista
  19. Miten te ootte Siuntioon edes vahingossa eksyneet? t tässä tuppukylässä asuva :D

    VastaaPoista
  20. Aivan sairaan makeet hiukset!

    terveisin toinen punapää :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.