torstai 15. syyskuuta 2011

Mimmi More To Love sisustaa...

Pidän sisustamisesta ihan tosi tosi paljon. Oon oikeestaan aina pitänyt ja omaan kyvyn hahmottaa mielessäni vaikkapa tietynlainen tapetti/maali/kuvio esim. seinään kokonaisuutena. Tämä kyky on mielestäni kehittynyt (tai ehkä vahvistunut) minulle parturi-kampaaja opintojen ja alalla työskentelyn myötä. Oon tilannut sisustuslehtiä (kuten Deko ja Glorian Koti) ihan koko pienen elämäni. Onnenpäivä on myös se, kun kampaajamme Simo on pari kertaa lahjoittanut kampaajareissullani kasan (muuten roskiin meneviä) ULKOMAISIA sisustuslehtiä minulle. Olen myös vuosikaudet kerännyt idiksiä ja sisustuselementtejä unelmakotiini repimällä mieleiset kuvat lehdistä talteen. Olinkin tosi innoissani kun meidät taannoin pyydettiin parin muun bloggaajan kanssa kokeilemaan uutta "mainostusmallia" Kioskedia (on muuten ainakin meidän mielestä aika kiva juttu) ja kampanja toteutetaan yhteistyössä IKEAn kanssa. Jotkut teistä ehkä muistaakin meidän IKEAN sisustuskilpailuun osallistumisen vuosi sitten (oli muuten ihan huippua, vaikka saatiinkin kutsu päivän varotusajalla...) ja sen, että lopulta harjattiin se yleisöäänestys! Jeee!

Oon (tai pikemminkin ollaan) keräillyt pikkuhiljaa kotiin design-klassikoita, kuten Tuplakupla-valaisimen, Iittalan Fireplace-takan, Hang It All-naulakon, Block-lamput, String-hyllyn jne. mutta muuten kodin sisustuksessa turvaudun usein IKEAn (tai kirpputorien) tarjontaan. Jossain vaiheessa huomasin asioivani IKEAssa viikottain (johtunee siitä, että tästä hurauttaa Espoon IKEAlle sen 15-20min :D) ja valehtelematta joka huoneesta, eli keittiöstä, makkarista, olkkarista ja yläkerran hengailuhuoneesta, sekä molemmista wc:istä ja kylppäristä löytyy jotain IKEAsta. Sauna taitaa olla ainut "IKEA-vapaa" huone asunnossamme.

Ootte toivoneet paljon sisustuspostauksia ja niitä varmasti on pikkuhiljaa luvassa (makkari alkaa olla nimittäin paria juttua (lue yöpöytiä jotka nekin on jo tilauksessa vaille valmis) ja nyt aijonkin vähän avata projektia jossa muutettiin meidän yläkerran toinen huone pelkästä hengailuhuoneesta (jossa ei oikein koskaan hengailtu, huone toimi lähinnä pyykinkuivatuksen apupaikkana ja ristinkin sen jo vaatehuoneeksi:D) minun työhuoneen ja hengailuhuoneen yhdistelmäksi. Sattuneesta syystä (lisätietoja huoneen tämän hetkisestä tilasta voi antaa vaikkapa Peppi More To Love) "työhuoneestani" ei tässä nyt ole kuvaa, joten havainnollistan tätä nyt kuvakollaasien myötä. Huone on siis pitkä, mutta suhteellisen kapea (ehkä about 3,5m x 7m) ja erotettiinkin huoneesta takaosa siis meikäläisen työhuoneeksi.

Kollaaseissa on semmonen erikoisuus, että siis asettamalla hiiren kohteen päälle, tulee esiin ostoskärry josta saa lisätietoja tuotteesta. Kätevää!



Työhuoneen erottelu hengailuhuoneesta tapahtui asettamalla tuo IKEAn Expedit-hylly (kuvassa) poikittain huoneeseen, jolloin se rajaa mukavasti työnurkkauksen jonne työpöytä (kuvassa) juuri ja juuri taas toisinpäin poikittain mahtuu. Kirjahyllyn ja seinän väliin toisessa suunnassa jää sitten mukava pujahdusaukko puolestaan hengailuhuoneeseen. Kiertelin aikoinaan tovin jos toisenkin etsimässä mieleistä kirjoituspöytää IKEAssa, mutta tuloksetta. Onneksi tajusin sitten katsella myös nuo pöytälevyt ja jalat (joista muuten erivärisiäkin vaihtoehtoja saatavilla) ja hoksasin tuon kuvassa olevan pöydän. Ja hintaakin oli vain 20€! Tykkään. Pöytä on sopivan simppeli makuuni.

Toisella puolella (eli hengailuhuoneen puolella) Expeditissä on kaksi ylintä hyllyä täynnä kirjoja ja kahden istuttava sohva (sattui olemaan juurikin kirjahyllyn levyinen) ihan kirjahyllyssä kiinni. Sohvan taakse jää työhuoneesta käsin kaksi riviä hyllyjä säilytystilaksi ja toiselle puolelle roippeet eivät puolestaan paljastu sohvan peittäessä alimmat hyllyt. Tästä tykkää erityisesti poikaystävä... Työtuolina mulla on vastaavanlainen tuoli kuin kuvassa (hankittu tosin kirppikseltä) ja sen päällä lampaantalja (kuvasta poiketen musta) pehmusteena. Mattona lattialla puolestaan on ruskeavalkea lehmäntalja.



Huone on tosiaan vielä siinä vaiheessa, etten ole tavaroita oikein paikoilleen ehtinyt asettelemaan ja yllä olevasta kuvasta löytyykin tarvikkeita, mitä aijon huoneeseen vielä hommata. Haaveena olisi saada pöydän yläpuolelle magneettitaulu (ko. seinä on tällä hetkellä muuten musta), johon voi kiinnittää kivoja juttuja (näkisittepä meidän jääkaapin ja pakastimen ovet...) ja to do-listoja (oon myös aikamoinen listojen kirjottelija...), saattaa tosin olla, että intoudun maalailuhommiin ja vetäsen siihen magneettimaalin ja liitutaulumaalin päällekkäin, saas nähdä...

Kuvan vastaavanlaisia IKEAn kukkaruukunpurkkeja mulla on jo useampi kynäpurkkeina, muistikirjoja nyt tarvii aina (näitäkin on blogin historian aikana täyttynyt useampi :D). Tuo työvalaisin on tosi kiva, ennenkuin raskin sijoittaa yhteen haaveilemaani Design-valaisimeen... Lehtiteline olis kiva myös työpöydän yläpuolelle, koska siihen vois laittaa kaikki laskut ja muut tärkeet paperit (näitä tärkeitten papereiden laatikoitakin mulla on _muutama_...). Nitojat, teipit yms. toimistotarvikkeet tarvii tietty aina ja toiselle puolelle (eli periaatteessa työpöydän edessä istuttaessa takana sijaitsevaan) seinään ajatuksena olisi saada hylly johon voin asetella vaikkapa hajuvedet :) Tuo punanen ois kiva. Haussa työhuoneeseen (ja muuallekin kämppään) on myös joku järkevä järjestys JOHDOILLE (en pidä)...




IKEAn kankaita kohtaan puolestaan mulla on asennevamma ja en oo koskaan ostanut ko. puljusta esim. verhoja. Nyt kuitenkin uudesta kuvastosta kankaita selaillessani löysin pari oikein mieleistä, jotka sopisivat mukavasti myöskin työhuoneessani sijaitsevaan ikkunaan. Tykkäänkin vetää verhon sivuun peittämään koko 1,5m leveän seinän, jossa on ihan kamala lasikuitutapetti, jota on revitty alas seinästä jo koko muu yläkerta... Mielestäni nuo kankaat ei jotenkaan näytä yhtään IKEAn normaaleilta kankailta ja ehkä siks lämpeen, mitä mieltä ootte? :)

Että semmosta työhuoneen sisustelua.

Pidättekö näistä sisustuspostauksista, esittelenkö muitakin huoneita? :) Entäpä miltä vaikuttaa Kiosked (eli tuo tuotetietojen löytyminen tarvittaessa suoraan kuvasta) :)

Huom! Ekassa kuvassa esiintyvät kotoa jo löytyvät IKEA-huonekalut kaikki hankittu ihan omilla rahoilla.

25 kommenttia:

  1. Mun pitkäaikainen haaveeni on Eamesin Hang It All, mutten ole vieläkään saanut sitä ostettua. Lisäksi mun ikiaikainen toive on saada niin iso talo, että sen keittiöön mahtuisi yksinkertainen, iso valkoinen pöytä ja sen ympärille neljä punaista ja neljä keltaista Pantonen S- tuolia.

    Ja ilman muuta, lisää sisutuspostauksia kiitos :)

    VastaaPoista
  2. Esittele ihmeessä, nää on aina hirmu kivoja!:>
    Tuohon johtojen säilytykseen, kannatttaa tsekata sellainen kuin Johtojemma! Erilaisia ratkaisuja johtojen säilytykseen

    VastaaPoista
  3. Katsopas johtojemma.fi :)Ainaki meikäläisen mielestä kelpo ratkaisuja kaikennäköisiin johto-ongelmiin :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Finnishdesingshop.fi:iissä on myytävänä bald&bang great balls on wire nimisi johtojen säilytykseen tarkoitettuja palloja monessa eri värissä. Suosittelen! =)

    VastaaPoista
  5. Kivalta kuulostaa, meidän sistustusmaku tuntuu osuvan melko lailla yksiin! :)

    Kun tota liitutaulu- ja magneettimaalia mietit, niin ajatteli vähän jakaa omia kokemuksia :) Meillä on yhdellä seinällä iso liitutaulu, johon oltais kans haluttu magneettimaali alle. Eivät kuitenkaan maalikapuassa suositelleet vetämään niitä päällekkäin, koska sitä loiitutauluamaalia i riitä yksi kerros riittävän peittävyyden saamiseksi. Me sitten tehtiin magneettimaalista liitutaulun päälle yksi erillinen kohta. Ja vaikka maalia siinä on muistaakseni 3 kerrosta, niin magneetin pito ei ole samaa luokkaa kuin esim. jääkaapin ovessa - ainoastaan sellaset jämäkät magneetit pysyy siinä (jos siis mielii niillä myös paperit saada pysymään :). Ihana toi liitutaulu kyllä on ja magneettitaulu hyödyllinen, mutta voi tosiaan mennä kallis magneetimaali hukkaan jos iihen maalaa toisella maalilla päälle. :) Tsemppiä sisustamiseen ja etenkin remontointiin, terveisin nimimerkki Kohtalotoveri :)

    VastaaPoista
  6. tosi kiva postaus, sisustus kiinnostaa aina (no ylläri, sisustajaksi kun opiskelen ...)! :D kotiesittelyä innolla odotan ;)

    VastaaPoista
  7. Heips, pakko kysästä vaikka tää "piilomainonta" asia varmaa tulee teiltä jo korvista ulos :D että siis otitteko asiasta ihan selvää niiku sanoitte ja laitatte sen takia vielä ton että "ihan ite ostettu" ja nämä kun toi teksti vaikuttaa aikas paljon vielä sellaselta "piilovittuilulta" ?

    Mutta joo ihana blogi teillä ja oon saanu teiltä hirveesti itseluottamusta lisää kun itsekin vähän "isokokoinen" olen :D<3

    VastaaPoista
  8. Moikka!

    Asiaa selvitellään vielä ja koska ei olla saatu tarkkaa vastausta kaikkiin kysymyksiin niin päätimme nyt toistaiseksi mainita asioista kuten monet tuntuivat toivovan.

    Ei vittuilla, mutta joku tulisi kuitenkin kommenttiboksissa huomauttamaan ettei olla mainittu, koska joku tuotteista saattaiski olla blogin kautta saatu. Vältytään siis siltä mainitsemalla tämä. :)

    Mitä sitten tohon mainitsemiseen tulee niin se tuntuu edelleen todella typerältä ihan vaan siksi ettei se jotenkin sovi ollenkaan suuhun ja suosikkejani ehdottomasti on puhelut toisillemme "Hei niin oliks se sun yks paita blogin kautta saatu vai ei ku en muista"...

    Mutta jatketaan selvittelyä ja mennään ainakin siihen asti näin. :)

    VastaaPoista
  9. Noi ikean uudet kankaat on tosi kivoja. Etenki toi talokangas, mut se aiheuttaa mielihalun alkaa värittää noita :P

    VastaaPoista
  10. Joo, tätä ei kutsua piilomainonnaksi, tämä on erittäin näkyvää mainontaa :D Ihan tiedoksi muuten vaan, että esim. some-koulutuksissa kerrotaan, miten bloggaajat naamioivat mainontaa (koska lukijat eivät pidä siitä) blogiinsa.

    VastaaPoista
  11. Tohon magneettitauluun voi iahn kirjotella taulutussilla.
    PS. kannattaa sit kattoo millanen se kynä on eli EI kannata sit sellasella water proof kynällä kokeilla nm. kokemusta on :P

    VastaaPoista
  12. http://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Verbitaivutus/suomi/aikoa


    Toivottavasti aiot lukea tuon. Muuten sun teksti on kivan selkeää lukea, mutta revin pääni irti jokaikinen kerta, kun aijot tehdä jotain. :)

    VastaaPoista
  13. Ihanalta näyttää. Anoppi ommella surautti meille tuosta oikeanpuoleisesta kankaasta verhot - kangas on väärin päin.. :D

    VastaaPoista
  14. tosi kiva postaus, näitä lisää! :) nyt vaan puuhastelet Mimmi kaiken valmiiksi siellä, niin saadaan kuvia lopputuloksesta :))

    t: neiti S

    VastaaPoista
  15. Juuupelis, tykkäsin postauksesta! :) Meillä on vaaterekki huoneen jakajana. :D Ai piru, kun en ostanu aikoinaan tollasta isoa expedittiä, vaan kaksi ihan pientä. HÖH

    VastaaPoista
  16. Kyllä kiitos sisustusta ja kuvia huoneista :)

    VastaaPoista
  17. Meidän yläkerran huoneesta on erotettu KAHDELLA expedit-hyllyllä toisistaan lapsen oma huone, minun työhuoneeni ja vierashuone :) :) Toki huone on normaalia isompi (oikeastikin tarkoitettu kahdeksi pienehköksi..), mutta kyllä siinä silti muutaman kerran hyllyjä, työpöytää, arkistokaappia.. pyöriteltiin, että ne paikkansa löysivät.

    Kiva kirjoitus, lisää vaan sisustuksesta!

    VastaaPoista
  18. Minä olen lukijana jo pitkään odottanut (sekä teidän blogissa että monessa muussa), että tuotelahjoina saadut tavarat selkeästi mainittaisiin. Ymmärrän, että se saattaa tuntua hieman hassulta ja ehkä hankalalta sovittaa tekstin sekaan omaan suuhun sopivaksi. Siksipä minusta esimerkiksi tämä teidän nykyinen käytäntönne, jossa kaikki ilmaislahjat ja muut sidonnaisuudet on ilmoittettu kootusti postauksen lopussa, on varsin toimiva kompromissi.
    (Kuten aiemmin moneen kertaan on sanottu, "omalla rahalla ostamista" ei edelleenkään sen kummemmin tarvitse mainita; tärkeää sen sijaan on, että tuotelahjoina saatujen tavaroiden alkuperää ei tarvitse arvailla.)

    Kiitos Mimmi ja Peppi kivasta blogista ja hyvän mielen hetkistä sen äärellä!

    VastaaPoista
  19. Ikea on vähän liiankin tuttu kohde mutta menköön nyt....

    VastaaPoista
  20. Hei.
    Haluan kiittää aivan hurmaavasta sisustuspostauksesta. Näitä lisää kiitos! Ikeasta olen itsekin tehnyt hyviä ostoksia ja kankaita suosittelen erityisesti. Niissä on hinta/laatu-suhde todella kohdallaan!
    Oikein aurinkoista syksyä teille molemmille!
    Syysterveisin, Minna

    VastaaPoista
  21. Terve,
    tämä kommentti ei nyt yhtään liity tähän tekstiin, mutta löysinpäs kuvan, jota katsoessa tulitte heti te kaksi mieleen! :-D
    http://3.bp.blogspot.com/-ej0ighzevp8/Tm47K6p30yI/AAAAAAAABvI/QoEAcL6HBB0/s1600/122101946_JZyeRbOb_c_large.jpg
    Mitäs sanotte, eikö varsinkin oikealla puolella pönöttävä tyttö näytän aivan Mimmiltä? ;)

    VastaaPoista
  22. Sisustuspostaukset ois kivoja!

    En vain ihan käsitä mikä tää alleviivaaminen oman rahan käytössä nyt on? Eiks se oo aika selviö et omat tavarat ostetaan omilla rahoilla ja jos niiden saannilla on markkinointiin liittyvä tarkoitus, se mainitaan? Ei kai se nyt hyvänen aika voi olla tällaisen draaman paikka aikuisille ihmisille, että lukijat kritisoivat ihan aiheesta?

    VastaaPoista
  23. Kiitos johtojensäilytysvinkeistä, olen jotain jo tsekkaillutkin tuolta Finnish design shopin puolelta ja kiitos anonyymi liitutaulumaaliopastuksesta :)

    Anonyymi: Ei ollut mitään piilovittuilua, ajattelin vaan laittaa sen siksi, että siitä luultavasti olisi tullut kyselyä :)

    Momo: Niitähän vois ehkä kangastusseilla värittää? Hyvä idis!

    Oi mutsi mutsi: En mitenkään korostanut sitä, mutta laitoin siksi, että luultavasti kommentteihin olisi tullut asiasta kuitenkin useampi kysely :)

    VastaaPoista
  24. Tuo Ikean CHARLOTTA BLOCK kangas on ihana! Ostin sitä väliaikaisen asunnon makuuhuoneeseen (lue. ainoaan huoneeseeni. :D) ja se plokkaa hyvin auringonvaloa aamulla ja iltapäivällä ja hämärtää huonetta sopivasti, vaikka onkin kevyt ja ei niin musta. Tuo kuva ei muuten ole ihan edukseen, elikkä "musta" on oikeasti aika harmaa, kun loppujen lopuksi vertaa kuvaa ja oikeaa tuotetta. Mutta tyksin silti! :)

    VastaaPoista
  25. Ei kovin kummoista sisutamista, suosittelen pysymään liepätyössäsi eli syömisessä.

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.