perjantai 23. syyskuuta 2011

Gossip-karavaanin suuntana tänään Lappeenranta!

Me suunnataan tänään Lappeenrannan Sokokselle Muodin yö-tapahtumaan, joten siellä näkyy! :) Tulkaahan vaan siis taas rohkeasti moikkaamaan meitä! Muodin yössä on Sokoksella näytökset klo 18 ja 20.30 ja me ollaan siellä malleina... JÄNSKÄÄ! :)

Tässäpä vielä viimeiset lupaamani Gossip-kuvauskuvat. Näissä kolmansissa ja viimeisissä kuvauksissa kuvattiin kaksi kuvaa Sokoksen syksyn teemakuvastoon.


Taas saavuttiin paikalle meikittömänä ja jouduin odottelemaan omaa meikkausvuoroa. Peppi oli tullut jo aiemmin paikalle, koska hänestä kuvattiin yksityiskuva vielä uusien farkkujen (jotka on muuten osottautunu TOSI suosituiks) kanssa.


Kuten jo aiemmin vihjaistiinkin niin pieniä fiksailuja mallikokojen suhteen joutuu aina kuvauksissa tekemään ja näissäkin kuvissa kokototuus on se, että Pepillä on farkut ratkottu takaa rehellisesti auki ja köytetty kiinni KÖYDELLÄ :D


Kuvaustilanteessa on aina melkoinen hässäkkä, kun kaikki hyörii ympärillä. Tässäkin kuvassa kuvaajan assari säätää tuulikonetta, kuvaaja haaveilee, meikkaaja pakkeloi ja stailisti korjailee yleisilmettä oikeanlaiseksi.


Tukka hyvin, meikki hyvin...


Stailistin homma on välillä melko tarkkaa puuhaa, kun apuun otetaan hakaneulat, neulat ja lanka...


Viimenen silaus lakkaa hiuksiin ja kuvaaja jo virittelee kameraansa...


Tukka ei vielä ookkaan kuvaajan mieleinen ja stailisti rientää apuun.


Nyt kokonaisuus alkaa olla toivotun näköinen paketti.


Välillä odotellaan ja lepuutellaan korkkareissa kärsiviä koipia.


Pepillä toinen kierros korkkareissa. Tässä vaiheessa Mimmillä ei oo vielä korkkareiden suhteen hymy hyytynyt.


Koko kuvaustiimi jaksaa hassutella, vaikka takana onkin jo rankka päivä (ja muutama tunti samanlaista vielä edessä...).

Ja sitten otetaan niitä kuvia!


Kun taas välillä korjaillaan meikkiä ja hiuksia.


Se meidän hyvän fiiliksen tallentaminen on välillä haastavaa, mutta ainakin meidän mielestä tässä lehdestä löytyvästä yhteiskuvassa hyvin onnistuttiin, vai mitä ootte mieltä? :)


Ollaan tyytyväisiä ja suunnataan vihdoin vaihtamaan vaatteet. Näin sitä taas päivä vierähti mukavissa (mutta raskaissa) merkeissä! :)

Tulispa näitä kuvauksia jo pian lisää! Ovat nimittäin ihan tosi kivoja...

Nyt sinne Lappeenrantaan! Nähdään! :)

22 kommenttia:

  1. Mä en tykkää farkuista ollenkaan, en ole koskaan tykännyt. En edes silloin, kun olin ns. "normaalimitoissa".

    Ne ei vaan mun mielestä istu hyvin (vaikka olisivatkin sopivat niin vyötäröstä kuin muualtakin) mielestäni tällaisen hieman isomman tytön päällä. En tykkää kun vyötärön kohdalle jää aina tuollaiset "makkarat" ja muutenkin, ne on vaan yksinkertaisesti epämukavat mun mielestä.

    Leggingsit on vaan parhaita! Ne on mukavat, ne sinkuu (:D) ja istuu aina hyvin! Samoten niissä näyttää paljon paremmalta, tyylikkäämältä ja "solakammalta" kuin farkuissa.

    Oho. Tulipas suhteellisen pitkä vuodatus farkuista.. mutta tulkoot. :D

    VastaaPoista
  2. Aivan tajuttoman ihanat farkut ! mihin asti niissä on kokoja? itellä on se 120km kyseiseen kauppaan ni ei ihan kehtaa sinne asti lähtee kattoo :DD

    Oon niin kateellinen ku meette lappeenrantaan ! oon kotosin sieltä!
    oottekos koskaan aatellu tulla pikkupaikkoihin niinku vaik.. piippolaan? :D tääl asuu 1000 ihmistä :D haha

    VastaaPoista
  3. super! Congratulations! I love your blog! Your joy is wonderful!

    VastaaPoista
  4. LAPPEENRANTA<3 Siellä nähdään :)

    VastaaPoista
  5. Voi kun ootte kauniita, tytot! :)

    VastaaPoista
  6. mulle tuli pahamieli siittä että mainostatte vaatteita jotka ei mahu teidän päälle. että sit revitään tollain.. ja "katsoja" ei huomaa sitä kuvasta. todella väärin huijata.

    VastaaPoista
  7. Siis wau! Kylläpäs farkut on ihan supermakeet sun päällä- viel jos ois oikeen kokoset ni voihan bojat!

    VastaaPoista
  8. Oikein hyvältä näytitte kuvauksissa. :) Minusta Pepin köytetyt farkut olivat hauska yksityiskohta, joka oli hyvä mainita. Itse olen aina olettanut, että tuon kaltaiset "vippaskonstit" ovat mainoskuvauksissa arkipäivää - miksi eivät olisi? Mielestäni tuo on kuitenkin aika pieni asia verrattuna hyvin rajuun photoshoppaukseen, joka mainoskuville useimmiten tehdään. Uskoisin, että kuvauksissa ei välttämättä ole käytettävissä tiettyä vaatekappaletta useammassa koossa, jolloin se ainoa käytettävissä oleva on saatava sopimaan keinolla millä hyvänsä. Kuka sitä paitsi sanoo, ettei Peppi olisi mahtunut kyseiseen farkkumalliin, mikäli oikeaa kokoa olisi ollut hollilla? Gossipin mitoitus on kuitenkin aika reilu.

    VastaaPoista
  9. Joo on kyllä todella outoo tehdä "isojen tyttöjen" mallisto, kun ne vaatteet ei sit mahdu teidän päälle edes... :D

    VastaaPoista
  10. Joo kuvauksissa on aina tarjolla tosiaan se yksi koko jota myös mallikooksi kutsutaan. Tällöin farkuista oli saatavilla vain nuo yhdet mallikappaleet, joten ne laitetaan mallin päälle keinolla millä hyvänsä. Yleensä myös monet mallikappaleet on malleille liian isoja ja niitä sitten kursitaan kokoon keinolla millä hyvänsä.

    Kannattaa ehkä kysyä ennenku tulee sanomaan. Gossipista löytyy juurikin noi samaiset farkut myös minun koossani ja aina kokoon 54 asti. :)

    Ovat yhdet myydyimmistä farkuista muuten!

    VastaaPoista
  11. Odotan jo marraskuuta ja teidän seuraavaa keikkaa Porissa. Siellä nähdään, kun viime kerralla vähän aikataulu petti ja tulin paikalle tunnin liian myöhään ja olitte jo hävinneet, höh. :D

    VastaaPoista
  12. Vika yhteiskuva on paras kyllä. Kiva että näytätte kuvauksista meininkejä. Varmaan tosi kiva kokemus.

    VastaaPoista
  13. Mooi! (: Käytii kamujen kanssa pyytää teiltä nimmarit eilen ku olitte siellä Rossossa syömässä ;) Ootte ihania ! ♥ Harmivaan, ku ei ehitty tulla kattomaa teitä sillo sinne muotinäyökseen, ku oltiin syömässä :D Oliko muuten hyvää ruokaa Rossossa? :)

    VastaaPoista
  14. Pitänee käydä Sokoksella ihan henkilökohtaisesti sovittamassa -farkut näyttivät kivalta, samoin pitkästä neuletakista tykkäsin. Olen vain kauhean arka pukeutumaan näyttävästi...

    VastaaPoista
  15. Mainoskuvauksista voisin ammattilaisena sanoa vielä semmoisen pointin, että on todella haastavaa myös löytää juuri plus-malliston mallikokoa olevia ihmisiä. Kun ns. normaalimallit ovat aina about kokoa 36 niin Plus-mallit voivat olla mitä tahansa koon 40-54 väliltä. Mainoskuvaukset tehdään yleensä ennen kuin mallistosta on muita kokoja saatavilla ja mallikoko joudutaan tilaamaan plus-mallistoissa vähän arvalla ja toivoa, että malli olisi oikean kokoinen. Harvemmin näin käy ja sitten kurotaan hakaneuloilla pienemmäksi tai ratkotaan isommaksi. Usein tilataan vähän liian iso mallikoko kun monissa vaatteissa on helpompaa kuroa kuin väljentää (tosin ei pillifarkuissa) mutta kaikki keinot ja kikat ovat sallittuja.

    Upeita kuvia olette saaneet aikaiseksi ja erittäin kuvauksellisia malleja olette! Toivottavasti tämä kannustaa myös muita Plus-koon naisia mallinhommiin. Niistä on nimittäin kova pula.

    VastaaPoista
  16. Aa :D Olin eilen kattomassa sitä muotinäytöstä ja hymyilin kun mikäkin riemuidiootti siellä:D Ja kun myöhemmin tulitte vastaan niin näytitte vähän eksyneiltä ;) No toivottavasti löysitte sen mitä etsittekin! Ehkä jopa ens kerralla uskallan tulla juttelemaan :)

    -Mjandi

    VastaaPoista
  17. "Kannattaa ehkä kysyä ennenku tulee sanomaan. Gossipista löytyy juurikin noi samaiset farkut myös minun koossani ja aina kokoon 54 asti. :)
    "
    Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta se on tyhmää, että nuo farkut Pepin päällä näyttää tosi kivoilta ja tiukilta, just semmosilta mitkä haluisin. Mutta kun näin ton kuvan, niin tajusin ettei ne mahdu mun päälle. Jos ostan kokoa 54, niin ne ei näytä noin tiukilta, mutta silloin menevät kiinni. Joten nää mainoskuvat antaa ymmärtää väärin. Ymmärsittekö? :)

    Mutta ei oteta liian vakavasti, ootte supereita :)

    VastaaPoista
  18. Olga: Oli tosi hyvää ruokaa! Kiva kun kävitte moikkaamassa :)

    Mjandi: Heh, joo me ei tuota Lappeenrantaa kauheen hyvin tunneta, niin varmasti oltiinkin eksyksissä :D

    ^anonyymi: Tuo malli on oikeesti aika kapee (myös se 54) että kannattaa käydä ehottomasti sovittamassa :)

    VastaaPoista
  19. Kiitokset eilisestä muotinäytöksestä, hienoja vaatteita oli :) Piristitte iloisella olemuksellanne tihkusateessa kastuneen shoppailijan iltaa. Ja kiva muutenkin että kävitte Lappeenrannassa, tervetuloa uudestaan!

    VastaaPoista
  20. Toi köysijuttu oli aivan paras. Mitähän muissakin muotikuvauksissa TODELLISUUDESSA tapahtuu? Tätä lisää. Kiitos!

    VastaaPoista
  21. Oi että olitte ihania tytöt! Juuri tämäntapaisia juttuja voisi tulla lisää. Teidän puuhailuja on aina kivaa lukea täältä ja niistä tulee aina hyvä mieli. Jatkakaa samaan malliin ja olkaa omia kauniita itsejänne! :)

    Ps. Pepin farkku-episodi oli ihan paras!

    VastaaPoista
  22. Anteeks tää ehkä tökerö kommentti, mutta mikä booty!! Looking good ;) Itse kun olen tämmönen lättätakapuoli, niin aina ihailen salaa niitä, joilta löytyy kunnon pyöreä persus. :D Haluan itsekin semmoisen!

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.