perjantai 26. helmikuuta 2010

Vilkaisuja viikon varrelta


Tässäpä tekemisiäni viikon sisältä.

Torstaina käytiin pikkuveljen kanssa KalPa-SaiPa pelissä Niiralan montussa. Arvatenkin KalPa vei, kuten jo aiemmin uumoilinkin.

Kyllä se velipoika uskals välillä vähän peliä katellakin. Vaikka tuossa kuvassa tais just olla 2-3 tilanne SaiPan hyväks, mutta onneks se saatiin pian korjattua ja KalPa voitti komeasti 5-3.

Jee. Lätkä on parasta huumetta!





Perjantaina samainen pikkuveli tanssi wanhoja.





Lauantaina herättiin isomman pikkuveljen kanssa 07 kahtomaan lätkää. Edelleen parasta huumetta. Juotiin pienemmän pikkuveljen 18v synttärikahvit (ilman sankaria) ja lähin junailemaan kohti Helsinkiä.





Sunnuntaina oli eka sunnuntai ku mulla ei ollu töitä. No fiksattiin blogi kuntoon ja käytiin leffassa. Ilman kameraa. Tuo pätkä ei ollu mikään älytön.

Maanantaina oli taas radioo ja käytiin lounaalla. Yöksi pääsin kainaloon.



Tiistaina raahauduin kouluun todetakseni, että tunnit on peruttu. Kiitos. No olipahan syy nautiskella pitkästä aikaa kouluruokaa. Pääsin nautiskelemaan myös VR:n toimimattomuudesta, mutta onneksi päivän pelasti uutukainen tukka. Kävin siis illalla Niinan käsittelyssä Pointissa. I love it!








Keskiviikkona olin tosi väsynyt radiossa. Hurahdettiin myös superfoodiin, niin ja rakastettiin Varpua.

Käytiin myös kahtomassa Jos rakastat. LOL.




Torstaina olin ihan LOVE-päissään koko päivän.




Tänään perjantaina posetin.



Jännittää illan jääkiekko! Muutenki ihan super-viikonloppu tulossa!!! Kivaa viikonloppua kaikille!

Ps. Tsekatkaapa Pepin perjantaipäivitys tuolta Forumin sivuilta. :D HAHA!!

29 kommenttia:

  1. Mimmi oot ihana <3

    VastaaPoista
  2. Oot niiiiiiiiiiiiin kaunis tuossa viimeisessä kuvassa <3 <3

    VastaaPoista
  3. Uus tukka on kiva, sopii sulle tosi hyvin!

    VastaaPoista
  4. Just huippuja tällaset "kuvallisesti monipuoliset" postaukset, näitä lisää:)

    VastaaPoista
  5. hei Mimmille ihan sellainen kysymys että kun mainitsit tuosta, että olet sunnuntaisin töissä, ni oletkos tänä sunnuntaina? ja olitko sä BodyShopissa vai jossain muualla?:) liikuskelen nimittäin viikonloppuna helsingin alueella ja olisi kiva törmätä suhun kun shoppailee:DDja jos olet niin missä?(kamppi vai... öö en muista muita: D)

    VastaaPoista
  6. hei taisin muuten nähdä sut koulussa..! olen meinaan itse siellä metropolian puolella :)

    VastaaPoista
  7. Mikä tää sun "Jos rakastat, LOL" juttu on? Facebookissa piti sitä laittaa, "käytiin kattomassa Jos rakastat elokuva, LOLOLOL" ja nyt täälläkin lollittelet. Ihan sama ku en tiedä onko hyvä vai huono elokuva ku en oo nähnyt, mut ärsyttävää tommonen teineily lollittelu. Lol.

    VastaaPoista
  8. Mimmiii onks sulla mies =)

    VastaaPoista
  9. apuaa!! miksei teidän kuvat lataudu ollenkaan mun koneella?? oon ihan paniikissa ku kaikki muut sivut toimii ;( p.s. ottee iiiihania!!! :)

    VastaaPoista
  10. RAKASTAN TEIDÄN BLOGIA!(: Oon sairastellut pahasti jo 4 kuukautta. Ja oon kyllä saanut kivasti voimia blogistanne:)<3. KalPa - se ainoa ja oikea :). Terkut sinne teille!

    VastaaPoista
  11. Ooo cute gloves! I wish I knew what you were saying but the pictures are always worth it when I visit the blog!

    VastaaPoista
  12. Heippa pimut!

    Oon jo jonkun aikaa lueskellu tätä teijän ihaaaanaaa blogia. ootte kyllä niin mahtavia persoonia, pysykää aina tuollaisina, kuin nyt ootte!!
    Ihanat hiukset, ihanat tyylit teillä molemmilla!

    T: Marika

    VastaaPoista
  13. MIHIN KAINALOON OOT PÄÄSSYT SENKIN MIMMELIINI PUSI

    VastaaPoista
  14. mitä meikkivoidetta tos vikas kuvas ;oo

    VastaaPoista
  15. Kenen kainalossa? :O Onko SUTINAA ilmassa? ;)

    VastaaPoista
  16. Mistä tuo maailman söpöin muffinssisormus on?:)

    VastaaPoista
  17. HEEEY mitäs tää on, et pääsit kainaloon? Onko jotain lempeä ilmassa? IHANAA! jos siis on :))

    VastaaPoista
  18. olipa kiva huomata aamulla lehteä lukiessa, että teistähän on iso juttu etelä-suomen sanomissa! :) hyvä tytöööööt.

    VastaaPoista
  19. Siis mikä juttu tässä on kun mulla ei oo näkyny teidän kuvat nyt ainakaan pariin viikkoon ollenkaan! :(

    VastaaPoista
  20. ja mistä on hankittu tuo ihanainen Bambi-koru?

    VastaaPoista
  21. Heippa tytöt,

    Oon ehtinyt lueskella teidän kirjoituksia Suomi-ikävissäni jo pitkään! Tosin nyt vasta sain aikaiseksi ryhtyä lukijaksi ja kirjautua! Mahtavia kuvia, tekstejä ja juttuja, ootan innolla jatkoa :)

    VastaaPoista
  22. Moi More To Love-Mimmi ja Peppi! Oon lukenu jo kaaaauan teijän blogia, mut en oo uskaltanu kommentoida. Teillä on ihana blogi ja ootte ihania <3 Teijän juttuja on niiin kiva lukea. Teijän palsta Miss Mixissä on hyvä myös. Te toimitte osaksenne mun roolimalleina, kohotatte mun itsetuntoa. Jatkakaa samaan malliin! <3

    VastaaPoista
  23. Moi, tykkään tosi paljon teijän blogin ulkoasusta ! :) histit ku itekki osaisin tollee säätää ton että siin ois erin värinen toi tausta tuolla sivuilla :s muttakun en oikeen osaa :s mutta ihana blogi teillä !

    VastaaPoista
  24. Ihanapihana toi uusi tukka!! Supermakeet raidat nätin tytön nätissä päässä <3

    VastaaPoista
  25. Anonyymi: En oo töissä tällä hetkellä enää, ku ei aika riitä :(

    Annika: Juu voi olla, viihdyin ainaki muutamaan otteeseen ruokalassa viime viikolla :D

    Anonyymi: Nadja on tartuttanu mulle ton LOLLAILUN! :D

    Meikkivoide: The Body Shopin Flawless

    Bambi-koru H&M vuosia sitten.

    Relationship status: In a relationship. YHDEKSÄTTÄ PÄIVÄÄ!!! :D

    Kiitos ihanat :)))

    VastaaPoista
  26. heeiipudi ! kuules mistä toi kalpa pipo on, kun kaveri fanittaa sitä ja ois kiva jos sais hommattuu sille tommosen, jos se vain on saatavissa... kiitos jo etukäteen. jos kerkiät vastata :>

    VastaaPoista
  27. iidä: Joskus ostin Kuopion Pelimiehestä (eli siis huoltoasemalta joka myy KalPa-kamaa) mut enää niitä ei taida olla :(

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.