lauantai 17. maaliskuuta 2012

Suvilahdessa!

Eilen Suvilahdessa vietettiin Indiedaysin 2v synttäreitä ja juhlissa oli myös Ivanan näytös, jonka näin aiemmin New Yorkin muotiviikoilla.

Oli ihana nähdä Ivanaa Suomessa ja oli myös ihanaa nähdä pitkästä pitkästä aikaa kaikkia bloggaajakollegoita. Me ollaan Mimmin kanssa usein harmiteltu, kun en tule nähtyä bloggaajia enää tarpeeksi usein ja tän takia eilen olikin ihanaa halailla kaikkia oikein kunnolla. Bloggaajien välille yritetään hirmu usein kehittää jotain draamaa ja aina kysellään, että tykkääkö toi enää tosta tai miks noi ei hengaile ollenkaan. Meillä ei ainakaan tietääksemme ole kenenkään bloggaajan kanssa minkäänlaista kränää, mutta nykyään on paljon bloggaajia joita ei edes tunneta.


Nappasin kainalooni yhden suosikeistani, eli Naatin. Nadjahan palasi juuri takasin Indiedaysin bloggaajaksi. :)

Paljon halauksia kaikille bloggareille! Olisi niin kiva nähä pitkästä aikaa esimerkiksi Nelliinaa, Mungo-Annaa ja tietenkin meijän ensimmäisiä blogikamuja Eevaa ja Annukkaa. Täytyykin laittaa puhelinlangat laulamaan ja kerätä vanhaa porukkaa kokoon!

Juhlat oli todella hienot ja Ivanan näytös tietenkin aivan ihana.

11 kommenttia:

  1. oli kyllä tosi kiva nähä pitkästä aikaa! harmi ettei mimmi päässy paikalle :/

    VastaaPoista
  2. Annahan on maailmalla? :o

    VastaaPoista
  3. Eikun nyt luinkin paremmin, että olisi kiva nähdä mungo-annaa hihii got it ! :D

    VastaaPoista
  4. tulkaa Tampereelle!!! :D

    Ihan tyhmää että mä en ehtinyt tuonne ID-synttäreille, siellä kun olis varmasti treffannut tsiljoonan blogikamua :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitäiski! Olis niiiin kiva nähä. Ehkä niissä blogi awardseissa sit? :)

      Poista
  5. Meikäläisen näkeminen on taas vähän tollai kiven takana, ku on viihtyny siellä Suomessa sen kai 6,5 viikkoa vuoden sisällä:D Mut ei se mitään, pari kuukautta eteenpäin tästä ja oon siellä taas nauramassa teidän kanssa!<3

    Kai ootte tietosia, että vihaatte mua? Piikittelette mua youtube-videoillanne ja meillä on hirveen valtava kriisi menossa kaiki puolin... Oon nyt aika murtunu tästä...

    <3 ex-bloggaajaystävänne Give me More Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sit kyl nähdään ja tapellaan ihan IRL ku tuut! :D En kestä, meillähän on tosiaan ollu jo monta vuotta kränää, ku ei olla näytty toisiemme blogeissa.. Outoa sinänsä jos sä oot asunu Ausseissa ja mä New Yorkissa... Mut ei hätää, mä myös oon yrittänyt iskeä sun entistä poikaystävääsi Valtteria Turussa ollessani, kun taidettiin vähän tanssahdella baarissa! :D

      Nähään pian!! <3

      Poista
  6. kyllä olit ihailtavan kaunis indiedayssin synttäreillä :) mahtava tyyli, vaikka olitkin vaan "töissä" ;)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.