31.3.2012

Rakkaus on asia josta puhun jatkuvasti ja varmaan lähes jokainen blogin lukija tietää, että olen sellainen LOVE-ihminen. Rakkauselämä on kuitenkin ollut meillä molemmilla aihe, joka ollaan aika pitkälti rajattu täältä blogista pois. Ihan vain siksi, ettei olla haluttu näistä asioista täällä blogin puolella huudella.

Tänään havahduin istuskelemasta sohvaltani mietiskelemästä sitä miten paljon sydänsuruja viimeiseen vuoteeni onkaan mahtunut. Siltikin edelleen uskon, että rakkaus parasta maailmassa, enkä ole mistään/kenellekkään katkera.

Nyt jaan kanssanne muutaman aran hetken menneestä vuodestani:

Paluuni New Yorkista viime elokuussa itkuisena, mutta onnellisena
Olin kesän aikana ihastunut ensimmäistä kertaa piitkään aikaan ja tuntui kamalalta tulla pois New Yorkista. Samalla kuitenkin tiesin, että näkisimme pian ja se olisi ihanaa. Suunnittelimme vaikka mitä ihania juttuja, miehen piti tulla Suomeen tapaamaan perheeni ja ystäväni.

Ikävöintiä New Yorkiin töiden lomassa.
Syksyllä teimme todella paljon töitä ja tuntui ettei mistään löytynyt rakoa lähteä New Yorkiin. Aloimme kuitenkin tämän ihanan miehen (Tässä kohtaa siis täytyy sanoa, että tätä miestä pidetään ns. "täydellisenä".. Hän on lasten erityisopettaja, superlahjakas koripalloilija ja kaikkien ystävä, jonka koko ystäväpiirinsä/sukunsa kuvittelee maailman kunnollisimmaksi poikaystäväksi tyttöystävälleen ja josta kukaan ei koskaan voisia uskoa mitään pahaa.) kanssa järjestämään minulle parin viikon lomaa New Yorkiin, että päästäisiin vain näkemään toisemme ja viettämään aikaa yhdessä.

Äkkilähtö Kyprokselle
... Sen jälkeen, kun jotenkin ihmeellisesti, sattumalta sain tietää tällä ihanalla miehellä olevan tyttöystävä, jota hän ei kuitenkaan minulle suostunut koskaan myöntämään. Täten jouduin mennä hetkeksi selvittelemään päätäni aurinkoon, että sain edes vähän kerättyä voimia olla iloinen, positiivinen ja jaksaa vetää täysillä koko Gossip-kiertue loppuun. Tämä oli siis se hetki, kun ilmoitin lopettavani tämän "suhteen" jonka olin kuvitellut nyt olevan jotain todella suurta ja mahtavaa. Mies tietenkin vakuutti välittävänsä minusta ja haluavansa minut, mutta sydän käski lähteä ja järki myös. Onneksi niin, kai.

Työntäyteistä loppuvuotta
Loppuvuosi oli mielettömän kiireinen, mutta kerkesin onneksi käsitellä tätäkin asiaa siinä samalla. Vuoden vika kuukausi oli ihana ja uudet kuviot myös henkilökohtaisessa elämässä repäisi minut kertaheitolla irti tästä ihmisestä ja sydänsuruista.

Reissu New Yorkiin
Siinä olikin sitten selviteltävää itsensä kanssa vähän enemmänkin. Otin aikaa itselleni, nautin ja kirjoitin paljon. Tämä "ex" piinasi päivittäin, että haluaa nähdä ja viettää aikaa kanssani, kieltäydyin kohteliaasti.

Suomeen paluu
Oli parasta. Laskin jo lopussa päiviä ja olen niin onnellinen, että olen täällä. Uusi oma koti tekee niin onnelliseksi ja täällä on vaan niin hyvä olla.

Tänään
Juhlitaan tämän "exän" häitä New Yorkissa (Hääsivustolta minulle selvisi, että ovat olleet yhdessä viisi vuotta, minulle ei tätä vielä tänäkään päivänä oikein myönnä.) ja mulla on todella ihmeellinen tunne. Se tunne ei ole surullinen, se ei ole katkera, mutta kaikki mietityttää.

Juuri tänään mulla on hyvä fiilis sydämessäni. Suomessa on ihanaa, kevät tulee, sain eilen uuden pyörän, silmät on auennut ja näänkin joka päivä todella komeita miehiä kaikkialla. Olen sinkku ja vihdoin olen sinkku myös henkisesti, kun olen päässyt irti sydänsuruista jotka tuossa aika pitkään piinasi. Nyt olen valmis uusille seikkailuille!

Tässä pintapuolisesti tiivistettynä ajatuksiani omasta rakkauselämästäni. Kyllähän siihen on mahtunut jos jonkinlaista tässä, kaikkea ei sentään tarvitse kirjoittaa. Tämä oli kuitenkin taas ehkä yksi avoimimmista postauksista hetkeen, mutta piti vain jonnekkin kirjoittaa ja te vielä usein ymmärrätte mua.

Rakkaus on ihana asia, mutta kyllä silläkin on välillä kääntöpuolensa. Tässä siis vastaus myös niille kaikille jotka ovat perheeltäni ja ystäviltäni udelleet "Onko sillä Pepillä joku siellä New Yorkissa, kun se siellä jatkuvasti ramppaa."