perjantai 16. maaliskuuta 2012

Salikauhua!

Nyt on mennyt käymään niin, että päätin vihdoin palatessani Suomeen elvyttää taas nukahtaneen saliharrastukseni ja ruveta käymään viikottain bodaamassa. Mä kävin joskus aikoinaan jonkun aikaa muutaman kerran viikossa salilla ja sain sillon niin paljon energiaa, että en ees tajua miksi en oo tullut sinne menneeksi aikoihin. No varmaankaan siksi, että tavallaan vihaan saliliikuntaa.



Mulla ei ole koskaan ollut mitään erityistä suhdetta liikuntaan. Oon harrastanut tanssia ja jonkin aikaa jalkapalloa, mutta pääasiassa harrastanut sitä "hyötyliikuntaa".. Me asuttiin 4km juna-asemasta ja äiti pisti mut polkemaan usein pyörällä sen matkan jos halusin lähteä Helsinkiin kavereiden luokse, joten minähän sitten poljin. Oonkin aina tykännyt pyöräillä ja uida. Niin ja tanssia.

No nyt kuitenkin on alkanut jo pikkuhiljaa ikä painamaan ja on tullut vaan sellanen olo, että mun on pakko saada yleiskuntoani paremmaksi, sekä voimaa etenkin yläkroppaan. Jalat mulla on aina ollut suhteellisen vahvat, mutta kädet sitten... Kaukana siitä. Olen tässä pohtinut mitä salilta vaadin ja kolme tärkeintä asiaa mulle oli Personal trainerin palvelut, hyvät ryhmäliikuntamahdollisuudet ja se, että se olisi suht lähellä. Mut kutsuttiin tutustumaan Vallilan Lady Lineen ja sieltähän mä sitten poistuinkin sovitun Personal trainer-tapaamisen kanssa ja uuden hienon avainnauhan jossa oli "avain" salille. Mä olin mennyt lupautumaan ruveta antamaan kaikkeni, että ruvettaisiin vahvistamaan sitä mun kuntoa ja lihaksistoa. Huh. Siinä olikin taas pariksi päiväksi sulattelemista.

Mari, kuntosalin omistaja ja tätä nykyä myös Personal trainerini kutsui mut ensimmäiseen tapaamiseen ja sen teemana oli tietenkin kuntosaliohjelman teko ja MITTAUKSET. Hyvä etten itkenyt Mimmille etukäteen puhelimessa, kun ahdisti mennä sinne mittailtavaksi jonkun superhyväkuntoisen eteen. Mari oli kuitenkin todella tsemppaava ja kertoi ettei tilanne ollut menetetty, vaan että oon juuri oikealla hetkellä herännyt tähän asiaan. Juteltiin paljon ja käytiin läpi asioita jotka mä koen vaikeiksi liikunnassa. Laadittiin mulle yhdessä kuntosaliohjelma ja heitin pallon Marille - Saada Peppi tykkäämään tästä hommasta.

Meillä on viimeiset viikot ollut tosiaankin kaikenlaista ja paljon uutta asiaa. Joudutaan tällä hetkellä paneutumaan asioihin joista ei ihan hirveesti mitään ymmärretä ja mulla se näkyy siten etten oikein nuku kunnolla, oon todella TODELLA hajamielinen ja huomaan kiukustuvani todella helposti. Eilen makasin olohuoneen lattialla ja tilitin Mimmille oloani, kun yhtäkkiä jostain tuli sellanen olo, että pakko päästä salille. Aikaa oli kuitenkin vähän, kun illalla oli teatteri ja arvottiinkin siinä yhdessä, että voikohan tässä nyt salille lähteä. Lopetettuani puhelun ja ilmoitettuani etten todellakaan mene salille, vedin vaatteet hirveellä vauhdilla päälle ja juoksin salille. Laitoin musiikit korville ja verenmaku suussa tein kunto-ohjelmani ihan hirveällä raivolla. Onneksi Mari oli paikalla ja tsemppasi mua ihan hirveesti, kun jossain vaiheessa tuli jo kyyneleet silmiin kun tuntui ettei mun käsissä oo ollenkaan voimaa. Mari sanoi, että vedä nyt vatsat eka ja sitten uudelleen kokeilet käsiä - se oli just se voima jonka tarvitsin sillä hetkellä ja näin suoriuduinkin.

Salilta lähtiessäni soitin Mimmille ja juteltiin siitä, että kun kaikki puhuu siitä "hyvästä olosta liikunnan jälkeen", että missäköhän se oikein viipyy, kun tuntuu lähinnä ettei jaksa enää ottaa yhtään askelta ja oven avaaminenkin tuntuu käsissä tärinänä. Mimmihän käy myös aktiivisesti salilla ja soittelee myös välillä sieltä salilta puhisten mulle. Tässä kohtaa voisi taas todeta, että onneksi meillä on toisemme. Kaipa se liikunnan tuoma hyvä mieli sieltä sitten jossain vaiheessa meille molemmille tulee... Toivottavasti.

Nyt tänään mulla on lihakset kipeinä ja kuitenkin yllätin itseni äsken miettimästä, että pitäisiköhän tänään tehdä ihan kotosalla vatsalihasliikkeitä. Tarkennan siis vielä, että käsien lisäksi mun vatsalihakset on lähinnä suuri vitsi tällä hetkellä ja olenkin ilmoittanut, että haluan saada ne huomattavasti parempaan kuntoon. Näinpä siis mun ohjelmaan sisältyy kolmet eri vatsalihasliikkeet.

Kuntosalin lisäksi etsitään Marin kanssa mulle sopivat ryhmäliikunnat. Jooga on aina ollut mulle mieluista ja erityisesti hot jooga, mutta sen lisäksi oon ajatellut Pilatesta, Zumbaa ja esimerkiksi kahvakuulaa. Kaikkia muita olen kyllä kokeillut, paitsi kahvakuulaa ja tykännyt niistä. Niinpä jos edes kerran viikossa kerkeisi johonkin ryhmään niin olisin ylpeä itsestäni. Mari muuten ehdotti mulle nyrkkeilyä... Se on varmaan tajunnut, että on "vähän" energiaa päästeltävänä. :D

Tämä ei nyt tarkota, että havittelen suurta painonpudotusta tai mitään, vaikka tietenkin PT haluaa seurata myös mun ruokavaliota ja sitä, että muistan syödä säännöllisesti. Jos paino tippuu urheilun myötä niin tippukoot, mutta ensisijainen tarve mulla on nyt saada omaa kuntoani paremmaksi etten hengästy niin helposti ja saada voimia myös yläkroppaan. Niin ja tietenkin päästä tyhjentämään pää aina välillä. Meidän painot on jatkuvasti teidän suurennuslasin alla ja viikottain tulee kyselyitä onko jompikumpi laihtunut tai onkohan toinen ehkä jopa vähän lihonut.

Lupaan informoida saako Mari mut koukuttumaan salillakävijäksi, vai miten tässä käy... Toivottakaa tsemppiä meille, ystävät!

Onko täällä muita jotka tuskailee samojen tuntemuksien kanssa?

31 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Mullakin on uunituore saliohjelma - nyt kun vielä ehtisi käydä noudattamassa sitä. Ehkä teidän salipäivityksistä saa tsemppiä. :) Liikunnasta tulee tosiaan uskomattoman paljon energiaa.

    Ja painon kyselijät... Hohhoijaa. Ei voi ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt raivataan sitä aikaa sinne kalenteriin ja mennään oikeasti liikkumaan! :)

      Poista
  2. Mä olen huomannut, että jos treenin vetää oikeasti ihan totaalisen yli, jää liikunnasta saadut endorfiinihumalat aika pahasti sen väsymyksen ja lihastärinöiden jälkoihin.

    Se onkin sitten oma hommansa löytää juuri itselleen sopiva "veren maku suussa"-treeni, jonka jälkeen kuitenkin saa nauttia siitä ihanan humalluttavasta ja koukuttavasta endorfiinirushista.

    Muistahan siis sanoa PT:lle jos tuntuu että homma menee yli. Se kun ei sitä ulospäin ihan aina näe (varsinkin jos edessä on ihminen, jolla on sisua kuin pienellä pitäjällä).

    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelma kyllä tuntuu tosi hyvältä, luulen että tässä on enemmän se, että sinne pitää yhtäkkiä raahautua ja havahtua olevansa huonossa kunnossa. :D Kiitos tsempeistä paljon!!! :)

      Poista
  3. Ihan sama fiilis liikunnan suhteen. Ei vaan oo luonnostaan mulle mikään koukuttaja. Toisin kuin esim. suklaa... Mmm... Suklaa...

    Kiva kuulla, että Personal Trainerin hankkiminen oli noin mukava kokemus! Sitä aina pelottaa joutua tuomituksi, vaikka kuinka mukavaksi tuntisi itsensä omissa nahoissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa on nannaa! Onneksi mun PT lupasi, että saan nautiskella suklaata enemmän jos liikun enemmän. :D = WIN WIN! Joo tässä työssä on tottunut saamaan arvostelua ja märinää koko ajan jostain, mutta jotenkin se pelotti, että oonkin jotenkin todella todella huonossa kunnossa tai jotain.. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut. :)

      Poista
  4. Liikunta on tosi tärkeetä ihan hyvän olon takia! Silloin etenkin kun löytää sen liikuntamuodon joka on hyödyllisyyden lisäksi hauskaa, sitä hyvänolontunnetta saa oikein roppakaupalla. Minusta kuulostaa järkevältä satsata liikuntaan nimenomaan siksi että tulisi hyvä olo, ei siksi että laihduttaisi. jos koko ajan tekee joitain vastenmielistä, niin eihän sitä pidemmän päälle jaksa :) Itsellä tuo hyvänmielen liikunta on nimen omaan zumba, jo parin vuoden kokemuksella. Ensimmäinen ryhmäliikunta jonne haluan takaisin viikko viikon perään.
    tsemppiä! Ootte molemmat ihania :)

    VastaaPoista
  5. Ootko miettinyt, että ehkä se liikunnan tuoma hyvä olo onkin just sitä mikä tulee ennen salia, eli "pakko päästä salille!"? :)

    VastaaPoista
  6. Suosittelen kyllä sitä nyrkkeily, ite nyrkkeillin vuosia kunnes lääkäri kielti... mutta siis, se käy koko kehoon ja vaatii keskittymistä, niin varmasti unohtuu kaikki muut asiat ja stressi.

    Onnee siihen sali harjotteluun! Kyllä se huuma sielt viel tulee ko jaksat vaan käydä vaikkei se aina niin hyvältä tuntuiskaan. Tai huvittais lähtee. :)

    VastaaPoista
  7. Hei, käyt mun kaa samalla salilla, kivaa! :) Itse pidän saliharjottelua aika tylsänä, mutta teen sitä silti koska tiedän kuinka hyvää se tekee ja kuin tärkeetä se on hyvinvoinnin kannalta. Mun oli tarkoitus ottaa tähän kevääseen kunnon liikuntaspurtti (mulla on taipumusta kevätväsymykseen ja -alakuloon joten ajattelin että kunnon liikunta auttais jaksamaan paremmin), mutta nyt tää alku on mennyt kipeenä. :( Ensin flunssaa ja nyt hajotin selkäni... Toivottavasti kohta pääsis taas liikkumaan.

    Tsemppiä sun salitreeneneihin! Suosittelen myös lämmöllä Vallilan joogatunteja (joita tosin on harmillisen harvoin) ja bodypumpia! Törmäillään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi! Kun tervehdyt ja seuraavan kerran tulet tänne Vallilan Lady Lineen, niin varaa itsellesi ilmainen päivitysaika (15-30 min) vastaanotosta. Päivitetään se sinun kuntosaliohjelmasi, jotta että se ei olisi enää niin tylsä. Mari

      Poista
  8. Mulle liikunta on ihan uusi juttu, eli ollut vain viimeisen vuoden aikana mukana elämässä. Painoa on tippunut *todella* mukavasti, eli koosta 50-52 kokoon 38, eli tavoitteessa ollaan! :) Toki ruokavaliokin on ollut tiukka (mulle annoskoot on se vaikein juttu), mutta kyllä "syytän" nimenomaan liikuntaa tästä kutistumisesta. Painoindeksi on nyt 25,5 eli olen edelleen hieman ylipainoinen, mutta tosiaan varsin tyytyväinen kokooni. Tuntuu oudolta, että mahdun nyt samankokoisiin vaatteisiin kuin 8 vuotta sitten, jolloin painoin yli 10 kiloa vähemmän kuin nyt! :0 Kyllähän se vartalo varmaan iänkin myötä muuttuu, mutta olen ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon liikunnalla loppupeleissä pystyy muokkaamaan vartaloaan... Mä en ole käynyt kuntosalilla koskaan, vaan ihan kotosalla jumppailen. Nyt en enää osaisi olla ilman liikuntaa, joten kyllä siihen jollakin tavalla jää koukkuun! Jopa tällainen sohvaperuna! :D

    VastaaPoista
  9. Heippa! Minä olen ainakin huomannut että kun treenailee monipuolisesti ja vaikka varsinaisesti vaikutukset ei näy heti, niin se silti vaikuttaa sun olemukseen. Huomaan kun eilen kävin Circuit Trainingissa ja nyt on jalat, vatsalihakset ja kaikki paikat kipeinä, koko ihminen kulkee ryhdikkäämpänä! Tiedostaa jotenkin paremmin itsensä. Ja kyllä mulla endorfiinit jyllää vaikka vetäisin verenmakusuussa-treenin, viittä vaille ettei okse lennä. Se hetki sen jälkeen kun päässyt suihkuun ja puhtaat vaatteet päälle niin AH!! Mulla on huomaamatta paino pudonnut, vartalo muokkautunut, noudatan kuitenkin myös VHH.ta, lähinnä siksi kun siitä tulee niin hyvä olo. Tsemppiä kuntoiluun!

    VastaaPoista
  10. Liikunta on ollu mulle aina tosi ristiriitanen asia.. Koululiikunta on jättäny ikuiset traumat monista lajeista ja tosi harva juttu liikunnan alalla tuntuu ns. omalta.

    Kun stressaa tosi paljon koulujutut tai ihmissuhdesotkut, sinne ryhmäliikuntatunnille pääsee pakoon kaikkea.. Silloin pitää oikeasti keskittyä siihen askelsarjaan tai sitten vaikka siihen kun koskee vaan lihaksiin niin paljon että se on sillä hetkellä isoin huoli maailmassa. Se on vapauttava tunne :D Ja tosissaan ne ihan ekat ryhmäliikunnat missä kävin oli ihan kamalia, lähinnä just sen jälkitunteen takia.. En oikeestaan pystyny tekemään muutamaan päivään yhtään mitään :D Onneks keho ja lihakset tottuu äkkiä.

    VastaaPoista
  11. Hassua että teit just nyt tämmösen postauksen kun oon ite kaavailemassa postausta kehonkoostumusmittauksesta kun oon muutaman kerran viimeisen vuoden aikana käynyt! Mittaukset ei kammoksuta yhtään, eikä se että pitäis mennä salille. Mä rakastan liikkumista ja mulla onkin ehkä joku treenihulluus kun oon aina liikkunut niin paljon. Ongelma on etten syö 95% ajasta oikein. And that's something I'm gonna fix ;)! TSEMPPIÄ MOLEMMILLE SINNE PUNTILLE! Rautaa ja rockia meiningillä räyh!

    http://dashantilife.blogspot.com

    VastaaPoista
  12. Lukioon mennessäni paino oli kivunnut hyvän matkaa yli sadan kilon ja yleiskunto oli suorastaan naurettavassa kunnossa. Minulle ei ole koskaan ollut mitään liikuntaa vastaan, tykkään pelata pallopelejä kavereiden kanssa, mutta kilpailutilanteissa en ole oma itseni.

    Noh, lukiossa kuitenkin on kaksi pakollista liikuntakurssia, jotka kävinkin kunnialla läpi. Kurssimerkinnän lisäksi löysin juurikin tuon liikkumisen ilon. Itseasiassa muistan sen hetken kun ensimmäistä kertaa liikuntatunnin jälkeen tuli juurikin se "hyvä olo liikunnan jälkeen". Takana oli järkyttävän rankka lihaskuntotunti,olin aivan hiestä märkä, lihakset tärisi, mutta minut valtasi aivan ihana hyvän olon tunne. Vaikka fyysisesti olin aivan väsynyt, niin henkisesti olin hyvin vapautunut ja pirteä.

    Ensimmäisen lukiovuoden (ja seuraavan kesän) aikana tulikin tiputettua yli 20 kiloa painoa. Niin itsetunto kuin kuntokin parani kohisten.
    Ylipainoa minulle on toki vieläkin, ja ainakin sellainen 10 kiloa pitäisi vielä tiputtaa. Muutos on kuitenkin tyssännyt kuin seinään viime kuukausina. Kirjoitukset ovat painaneet päälle, töitä olen tehnyt koko talven ja tuntuu ettei aikaa ole tarpeeksi. Ryhmäliikuntatunnit ovat jääneet väliin, uusi kuntosalikorttikin on jäänyt ostamatta. Lenkillä on tullut käyty lähinnän kauniin sään takia, eikä niinkään liikunnan ilon vuoksi. Nyt kuitenkin olen siinä pisteessä, että tämän väsymyksen alta pitää ponnistaa takaisin terveeseen ja liikunnantäyteiseen elämään. En ole lihonnut takaisin entisiin mittoihini, mutta lihaksista ei ole tietoakaan. Kaiken kruunaa järkyttävä selkäkipu, joka johtuu täysin siitä että lihakset ovat surkastuneet pois.

    Kunnon kohottaminen tai sen ylläpitäminen ei ole aina helppoa, mutta kun oikeesti löytää sen liikkumisen ilon, niin liikkumisesta tulee paljon hauskempaa. Seuraavan kuukauden tulen asumaan salilla, kun satsaan vähän kalliimpaan kuntosaliin. Ei se kalleus ole liikunnan pointti, mutta olen kuullut niin paljon hyvää kyseisestä paikasta, että haluan ihan mielenkiinnostakin testata sen.

    Toivottavasti sinäkin saisit kokea sen euforisen tunteen rankan liikunnan jälkeen, koska se on aivan mieletön kokemus!

    VastaaPoista
  13. kannattaa kokeilla kahvakuulaa, en itsekään ole ollut mikään superliikuntaihminen, mutta kahvakuulaan olen aivan hurahtanut, ja sen jälkeen tulee just se hyvä olo! :) Aluksi kannattaa opetella tekniikka kuntoon pienillä painoilla, mutta nopeasti voi nostaa ne isommaksi :)

    VastaaPoista
  14. Sattuipa sopivasti, kävin juurikin tänään itse Lappeenrannan Lady Linella tekemässä sopimuksen, tästä alkaa paremman olon metsästys! Oon ite nyrkkeillyt useamman vuoden ja voin todellakin suositella, siitä tulee mielettömät fiilikset, kun tekniikan saa kuntoon! Eipä tullu kysyttyä onko tuolla Lappeenrannan salilla mahdollisuutta nyrkkeilyyn, no, kai se selviää... Toivotan tsemppiä ja toivottavasti kirjoittelet miten projekti etenee, voin sitten itse tsemppaantua siitä ^^ Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  15. Peppi, kuulostaa tutulta. Tälle pyllerölle "pakkomyytiin" kuntosalijäsenyys muutama viikko sitten, mutta kertaakaan en ole käynyt itsekseni salilla huhkimassa! Sen sijaan ryhmäliikuntatunneilla on tullut jumppailtua kolme, neljä kertaa viikossa. Erityisesti spinningiin olen suorastaan jäänyt koukkuun, mikä on suoranainen ihme aikaisempien koulun spinningtraumojen jäljiltä. Kun salilla käyminen ei kerran napostele, niin olen poiminut ryhmäjumpista joka viikolle sellaisia tunteja kuten jooga, bodybalance, cxworx ja core. Ohjaajan ääni korvaa personal trainerin ainakin minulle :)

    Eritoten tuota bodybalancea suosittelen myös sulle, jos saliltasi sitä löytyy. lihakset ja tasapaino tulee treenattua hyvin mutta rauhallisesti, ja lopussa on ihana rentoutus vilttien alla makoillen ;) Iloa treeneihin!

    VastaaPoista
  16. Bodypump on aivan mahtavaa lihaskuntoreeniä! Itse en myöskään ole mikään himoliikunnan ystävä, mutta olen rakastunut korviani myöten tähän lajiin. Tunnin aikana saa laajasti lihaskuntoa reenattua joka puolella kroppaa ja hirmuisesti plussaa siihen tuo hyvä musiikki, joka motivoi tekemään! Vaikka aluksi siitä tulee lihakset älyttömän kipeäksi, mutta vastapainoksi tulokset näkyvät ja tuntuvat nopeasti. Tsemiä molemmille! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tuo bodypump kiinnostaisi minuakin, mutta en ole uskaltanut mennä olemattomien lihaksieni kanssa kokeilemaan. Oonko ymmärtänyt oikein, että tunti treenataan levytankopainojen kanssa? Osaisitko sinä tai joku muu sanoa, että minkä tuntuisilla painoilla kannattaisi mennä ensimmäiset kerrat, ts. kuinka raskaalta sen olisi tarkoitus tuntua? Tosin multa jos kysytään, niin treenaisin varmaan pelkän tangon kanssa, tai sitten otan kotoa harjanvarren mukaan...

      Poista
    2. Vaikka Bodypump onkin ryhmätunti, siellä mennään tasan oman kunnon mukaan. Aloituspainoiksi suositellaan yleensä 2½kg eteenpäin (siis molempiin tankojen päihin se 2½kg) mutta oman kunnon mukaan moni saattaa aloittaa 1kg laatoista (sarjasta riippuen). Jotkut tekevät sarjoja myös ilman painoja pelkän tangon kanssa! Bodypumpissa käytetään myös käsipainoja ja oman vartalon painoa. Rohkeasti vain mukaan!

      Poista
  17. Mulla on itsellä ollut jo kuukauden ajan kahden kerran lahjakortti tuolle samaiselle salille, mutta en ole vielä saanut aikaseksi mentyä. Toivottavasti ensi viikolla sitten... Ehkä törmäillään siellä :)!

    VastaaPoista
  18. Mulla oli aivan samanlainen fiilis viime syksynä, kun sain mun siskon kuntosalijäsenyyden (entinen Rauman Lady Line, nykyinen Womens!) käyttöön pariksi kuukaudeksi, että tuleeko tästä nyt mitään ja ei jösses, en mä jaksa käydä. Mulla kun oli jäsenyys vain lainassa niin en saanut mitään omaa kunto-ohjelmaa, mutta samalla salilla käyvä äitini osasi onneks neuvoa tätä välkkypäätä sarjoissa ja toistoissa sun muissa. Salilla en montaa kertaa käynyt, mutta nekin kun kävin, niin tein samanlaisella apinanraivolla kaikki toistot ja liikkeet musiikin huutaessa korvassa täysillä. Mulla tuli tosiaan kanssa sama olo että ei jaksa mennä ees kotiin kun on niin loppu. Mutta sitten samalla tuli kuitenkin ihan helkkarin hyvä fiilis että ei hitto, mähän kuntoilin sen koko sarjan läpi ja ihan kunnioitettavasti vielä!
    Varsinaista kuntosalia enemmän kävin äidin kanssa bodybalancessa ja rakastuin siihen ihan täysillä!! Balancehan on yhdistelmä pilatesta, joogaa ja tai chitä ja melko rauhallista, mutta kuitenkin aika rankkaa. Siinä saa tehdä oman tasonsa mukaan ja on ihan huippua, kun vähän ajan jälkeen huomaa kehityksen :) Huiput musat rytmittää tuntia kivasti ja siinähän on aina sama ohjelma jonkin aikaa, eli ohjelma ei vaihdu joka tunti ja muutaman kerran jälkeen muistaa liikkeet jo ulkoa. Balance kesti tunnin, josta viimeiset 10min on loppurentoutusta, joka oli tunnin paras hetki. Balancessa huipuinta oli, ja kuten varmaan kaikessa liikunnassa, että ajatukset, stressi ja murheet hävisivät aina tunnin ajaksi ja todella helpotti stressiä. Kävin tunneilla viime syksynä yo-kirjotusten ajan ja oli niiin huippua päästä nollaamaan ajatukset päivän lukemisen jälkeen. Jos vaan siellä Lady Linessa on bodybalancea niin suosittelen tosi lämpimästi!
    Toinen laji mikä vei sydämen on aquazumba. Normizumbassa oon aina ollut ihan kujalla ja vähän kiusaantunut. Vedessä taas parasta on se, niinkuin zumbaohjaajakin sanoi, että kukaan ei nää kuinka paljon sheikkaa veden alla, joten voi revitellä täydestä sydämestä :D Tunnit menivät aina todella nopeasti ja vedestä sai tosi hyvän vastuksen liikkeille. Musiikki oli mahteja lattareita, jotka veivät mukana ihan täysillä. 10 vuoden sukellustaustaiselle aquazumba oli paras löytö vähään aikaa. Jos tykkäät vedestä niin suosittelen kokeilemaan ehdottomasti! Tsemiä liikuntaan :)

    VastaaPoista
  19. Terkut kuntosalilta! Oli aivan mahtavaa päättää viikko hyvään salitreeniin. Kyllä se hyvä olo sieltä tulee, kunhan käy säännöllisesti kuntoilemassa.

    VastaaPoista
  20. Itse huomasin, että se "hyvä olo liikunnan jälkeen" alkoi tulla kunhan oli liikkunut jo jonkin aikaa säännöllisesti ja kunto oli päässyt kohentumaan. Nyt säännöllisesti liikkuessa huomaan, että palautuminenkin on huomattavasti nopeampaa kuin ekoilla kerroilla ja hyvin voi lähteä jo seuraavana päivänä jumppaan. Jos en käy jumpissa esim. viikkoon, niin on kehossa sellainen olo että on vaan pakko päästä liikkumaan! Joten kärsivällisyyttä ja tsemppiä, kyllä se hyvä olo sieltä tulee:)

    VastaaPoista
  21. Mulla on salilla käymiseen sellanen viha-rakkaussuhde. Tulee todella hyvä mieli kun on jaksanut käydä oikeen kunnon rääkkäys body pump tunnilla. Mutta tunnilla ollessa mietin usein, että miksi täällä oon kun tämä on ihan kamalaa=) Salille lähteminen ja saliohjelman suorittaminen on välillä kyllä yhtä tuskaa =)Mutta eihän sitä kuntoa saa nostettua muutakuin itse huhkimalla.

    VastaaPoista
  22. Mä oon kans vähän aloitellut salijuttuja, tosin pienimuotoisella kotisalilla. Tuntuu että julkiselle salille menemiseen on vielä aika suuri kynnys, mutta ehkäpä sinnekin jossakin välissä uskaltaudun. Viime keväänä mulla alkoi paino tippumaan jo ihan syömistottumuksia muuttamalla ja myöhemmin tajusin, että se ei yksin riitä, joten aloitin myös säännöllisemmän liikkumisen. Nyt vuoden verran on paino pysynyt aika hyvissä lukemissa, ja pakko sanoa, ettei kyllä yhtään ole ikävä niitä ylimääräisiä kiloja. :D Mulla ainakin on paljon parempi, energisempi olo nykyisin. Toivon, että tästä liikkumisesta ja terveellise(mmä)stä ruokavaliosta tulisi ihan elämäntapa, vaikka koko pienen ikäni ylipainosta kärsineenä voi kilot tulla takaisinkin aika nopeasti. Onneksi tällä hetkellä tilanne kuitenkin näyttää hyvältä ja toivottavasti pysyy myös sellaisena mahdollisimman pitkään.

    Tsemppiä teille ja kaikille muillekin salihommiin. :)

    VastaaPoista
  23. Alotin tammikuussa kuntosalireenauksen ja vaikka oonki käyny lähinnä kerran viikossa on muutos huomattava.
    Suosittelen pilatesta kovasti! Itekkin alotin joogalla ja sitten siirryin pilatekseen, josta oon tykännyt jopa enemmän kuin joogasta.

    VastaaPoista
  24. Mahtavaa, että liikunta kiinnostaa. Itse aloin noin vuosi sitten käydä salilla, ja olen vähän pyöreämpi silti, aloitin kerran viikossa salia ja muuten joka päivä lenkkeilyä. No se yksikin kerta viikossa auttoi parantamaan ryhtiä, ja niinhän sitä sanotaan, että hyvä ryhti kaunis nainen!;) Nykyään käyn 4krt viikossa salilla, kerran viikossa zumbassa ja pilateksessa, sekä teen joka päivä aamulenkin jos suinkin ehdin. Ja pyrin 5krt viikossa juoksulenkille illalla, muuten kävelyllä käyn. TSEMPPIÄ HIIRRRWEEEN PALJON! :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.