sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Brunssivinkkejä!

Oon hengaillut koko viikonlopun kavereiden kanssa ja jostain syystä unohtanut ihan totaalisesti ottaa kuvia. Heräsin tuossa äsken siihen, että kamera on kulkenut mukana, mutta välillä sen olemassaolon unohtaa ihan totaalisesti. Se on toisaalta ihan kivaakin, mutta toisaalta kuvia on aina kiva kattella ja bloggaamisen ansiosta tulee ikuistettua ihania hetkiä talteen. :)

Perjantaina vietettiin iltaa Inkan kanssa tässä mun luona ja käytiin läpi viikon jutut. Molempien elämissä myllää tällä hetkellä isoja juttuja, joten juttua riitti.

Lauantaina Marta oli kutsunut meidät brunssille synttäreidensä kunniaksi ja brunssipaikaksi valikoitui Bruuveri, joka on aloittanut brunssien pitämisen viikko sitten. Bruuveri on jonkinsortin panimoravintola ja brunssikin oli sen mukainen.


Ihana synttärisankari.


Me käydään paljon brunsseilla kaveriporukan kesken ja täytyy sanoa, että Bruuveri kohosi heti top kolmoseen brunssipaikoista, ellei jopa tän hetkiseksi ykköseksi. Ruoka oli vähän erilaista (panimoruokamaista) ja suosikeiksi nousikin hyvin graavattu lohi, sienisalaatti, erilaiset makkarat ja jälkiruokakakku. Brunssi kustantaa muistaakseni 17e ja on jokaisen euron arvoinen! Suosittelen sydämellisesti. Niille jotka eivät tiedä, Bruuveri sijaitsee Kampin keskuksessa!

Tänään Julia soitti aamulla, että on nälkä ja tekee mieli rupatella, joten tehtiin treffit 11:45 Cafe Talon eteen Hakaniemeen.


Saapuessani paikalle oli Julia saanut jonon ekan paikan ja jono oli pitkä. Talo on yks meidän "vakkaripaikoista" joissa käydään brunssailemassa ja aina täynnä. Sinne ei oteta kuulemma enää ollenkaan pöytävarauksia, joten paikalla kannattaa olla ajoissa.


Talon brunssi taitaa olla 15e ja on myöskin erittäin herkullinen. Saatan muistaa hinnan väärin, mutta enempää se ei ainakaan ole.

Mitenkäs löytyykö täältä muita jotka tykkää käydä brunsseilla? Mitkä on teidän lempparipaikkoja? Olen ainakin kuullut, että esimerkiksi Turun Blankossa on hyvä brunssi ja sinne haluankin ens kerralla ihan ehdottomasti, kun menen Turkuun.

Nyt meen sohvalle mököttämään Unon viereen. Mun stereot sanoi itsensä äsken irti ja mua sapettaa ihan suunnattomasti. Oon musiikin suurkuluttaja ja pääsin just alkuun "kuuntelen kaikki vanhat levyni läpi"-projektissa ja nyt mun stereot ei enää käynnisty. :/ Ihanku tähän muuttamiseen ei muutenkin jo uppoisi ihan hirveesti rahaa ja sit vielä rupee vanhat jutut hajoilemaan. Noh, huomenna aion kiikuttaa tuon johonkin huoltoon ja kysyä paljon maksaisi korjaaminen, ehkäpä siinä onkin joku ihan pieni vika. Toivossa on hyvä elää ja täytyy yrittää pysyä positiivisena, vaikka tekiskin mieli polkea jalkaa. Meinasin purskahtaa itkuun tajutessani etten voi kuunnella musiikkia kunnolla, nää tietokoneen kaiuttimet ei nimittäin tyydytä nyt laisinkaan. Hajotkoon vaikka mikä tahansa muu, mutta ei mun äänentoisto!!! Nyt jo itteäni vähän naurattaa tää oma kiukuttelu, kun kysyin ensimmäisenä tajutessani vian Unolta "UNO OOTKO PISSANNUT ÄIDIN STEREOIHIN??????????" :D

17 kommenttia:

  1. Kyllä, Blankoon brunssille, kun Turkuun päin tulet(te). Samoin Aula Cafén lauantainen Jazzbrunssi (Aboa Vetus- museon kahvila) on herkullinen. Hinnat kohtuulliset, Aulassa 15 e ja Blankossa kai suunnilleen samoissa hinnoissa :)

    VastaaPoista
  2. Ei nyt liity brunsseihin, mutta kannattaa Turussa koklata myös sellaista mestaa kuin Rico. Kuuluu Tok-ravintoloihin ja on ihan siinä Börssin vieressä. Todella hyvää ruokaa. Viimeksi söin ihanan kasvishampparin ranskalaisilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan ehkä saatettu käydä tuolla Ricossa, kun oltiin Börsissä pari yötä! En tosin ole varma. Täytyy tarkastella! :P

      Poista
  3. Brunssivinkkejä löytyy esimerkiksi täältä: aamupalablogi.wordpress.com.

    VastaaPoista
  4. Uahhh näyttää niin hyvältä! Brunssit on ihania. Kävin jonku aikaa sitten Kokomossa brunssilla Citydealin lahjakortin ansiosta, ja se oli kans aika kiva :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin suosittelen Kokomoa, ja muutenkin koko paikkaa! Ihania tiki-henkisiä hedelmädrinkkejäkin :)

    VastaaPoista
  6. Kirkkonummi, ravintola Bistro O Mat. Kolmenkympin brunssi, mutta aivan taatusti hintansa väärti! www.bistromat.fi

    VastaaPoista
  7. En nyt niistä brunssipaikoista tiedä, mutta pakko oli kommentoida tuohon stereoiden rikkoutumiseen. Itse muutin tässä parisen kuukautta sitten ja vähän muuton jälkeen oli pari viikkoa, jonka aikana meni aivan järjettömästi tavaraa rikki joistain aivan tuntemattomista syistä. Kaikkea työtuolista kahvinkeittimeen ja jopa jääkaapin yksi lasilevy sen kun vaan halkesi vaikkei se mihinkään kolahtanut tai mitään. Mikä lie moiseen syynä. Viimeisiä tavaroita tuossa hajoamisaallossa oli juuri toi kahvinkeitin ja sen rikkoutuessa kyllä meinasi jo tulla itku (en voi elää ilman kahvia!). Noh, nyt on uusi mokkis ja minä tyytyväinen, eikä ainakaan vähään aikaan ole mitään mennyt rikki. Toivottavasti sulle ei käy yhtä huonosti ja stereotkin korjaantuu. Toisena musiikin suurkuluttajana tunnen tuskasi!

    VastaaPoista
  8. Kalevankadulla (Helsingissä siis), on symppis paikka Flada13, Kalevankatu 13. Kävin CityDeal (tai joku muu noista tarjousjutuista) -lahjakortilla syömässä just ja olipas hyvää. Kaunis pikku paikka, ystävälliset tyypit palvelemassa, siistiä, tunnelmallista, ja nam hyvää ruokaa. Ainoa miinus on ehkä paikan pieni koko, joka edellyttää pöytävarauksen etukäteen.

    VastaaPoista
  9. Oon nauranu varmaan viis minuuttia sun sanomasta lauseesta Unolle :D

    VastaaPoista
  10. Pasificossa on hyvä brunssi :)

    VastaaPoista
  11. Fazer (Espan lähellä) on varmaan aika peruspaikka mutta käydään siellä siskon kanssa aina, kun tekee mieli mennä brunssille. Brunssi maksaa sen 17€ ja siellä on vaikka mitä! Kannattaa kuitenkin käydä joko lauantaina tai sunnuntaina, koska silloin siellä on eniten vaihtoehtoja esim. seitsemän erilaista leipää, erilaisia hedelmiä, mysliä, jugurttia, kahta erilaista ruokaisaa salaattia jne. Sieltä aina lähtee ähkynä pois.

    Miinuksena siellä on se, että se melkein aina ihan täysi, joten melutaso saattaa joskus nousta aika korkealle, joten välillä ei meinaa kuulla mitä vierustoveri puhuu.

    VastaaPoista
  12. Pitkän välimatkan takia en pääse testaamaan uuden raflan Kiilan brunssia, mut se on kyllä listalla kun seuraavaksi helsinkiin tuun. Käykääpä testaamassa ja kertokaa millanen oli.

    VastaaPoista
  13. Helsingissä on tullut kokeiltua Fannya, Dylania ja Club Silkkiä. Dylanissa oli ehdottomasti parhaimmat ja monipuolisimmat ruoat, Fanny puolestaan ihastutti sijainnillaan (Sinebrychoffinpuisto). Silkki oli ihan ok. Kaikkien brunssien hinnat liikkui siinä 15-17 euron tietämillä. Täytynee tuota Bruuveriakin varmaan käydä joku viikonloppu testaamassa! :)

    VastaaPoista
  14. Täältä (http://meanwhileinlongfield.wordpress.com/category/aamupalat-ja-brunssit/) löytyy arvosteluja jo aika monesta brunssipaikasta! )

    Mä taidan varata heti tuonne Bruuveriin pöydän, se kuulostaa aika hauskalta paikalta! :)

    VastaaPoista
  15. Ollut ihana lukea herkullisista brunsseista! Huomasin että mun lempparikahvila Vantaalla ( www.vantaanleipomo.fi )pitää brunssin 16.3, itse aijon käydä tsekkaamassa kun hintakin on halpa. Vantaalla onkin pulaa brunssipaikoista, aina kun ei jaksa stadiin lähteä. Toivottavasti tuolla leipomolla on kakut ja jälkkärit isossa osassa kun kerta on kahvila-konditoria =P

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.