maanantai 12. maaliskuuta 2012

Rillit kuvissa.

Sain tosiaan tuossa taannoin elämäni ensimmäiset rillit vahvuuksilla. Olen käyttänyt "imagolaseja" aina välillä, mutta silti tuo ihan oikeisiin silmälaseihin totutteleminen on ollut aika hankalaa. Vahvuutta laseissa on siis +0.75 eli näkö minulla on hyvä, mutta nämä ovat lähinnä koneella työskentelyä varten. Tosi usein huomaan kyllä yhä edelleen siristeleväni koneen ääressä ilman laseja...

Minulla ei ole taittovikaa, eikä erityisen huono näkö, joten tarvitsen lasit oikeastaan ainoastaan jos dataan tai luen. Huomasin ennen laseja, että silmät "väsyvät" ruutua tuijottaessa ja säädinkin jatkuvasti mm. näytön kirkkautta (kuvittelin silmien väsymisen johtuvan tästä). Silmän lihas kuitenkin joutui tekemään ylimääräistä työtä kokoajan tarkentaakseen, mutta nyt lasit päässä töitä koneella tehdessä lasit hoitavat sen lihaksen puolesta (tai jotain sinne päin :D) ja silmät eivät tunnu väsyvän. Nyt kun otan lasit pois, lihas puolestaan on ehtinyt rentoutua ja hetken kestää, ennenkuin silmä valjastaa tuon pikkutarkentajan taas töihin ja nään taas tarkasti :D On muuten mukava tietää, että joku muukin lihas tässä kropassa (sydämen lisäksi) työskentelee jatkuvasti ;)

Näöntarkastuksessa kävin ekaa kertaa elämässäni(!) Forumin Specsaversilla ja eka minulle tehtiin minuutin kestävä pikatesti, joka arvioi minulla olevan myös taittovikaa. No perusteellisemmassa testissä kuitenkin selvisi, ettei taittovikaa sittenkään ole ja lasien tuleva vahvuuskin vielä vähän tarkentui. Sovittelin kasan laseja ja pähkäilin loppupeleissä kolmen eri vaihtoehdon välillä. Loppupeleissä päädyin sitten näihin kahtiin varsin erilaisiin pokiin, sillä Specsaversin hinnoittelumalliinhan kuuluu kahdet lasit yksien hinnalla.



 
Halusin trendikkäät lasit, joten päädyin näihin pilottimallisiin. Väriksi näihin valikoitui kulta. Tykkään näistä kyllä isosti, tuovat heti ilmettä kasvoille!





Toisten lasien puolestaan halusin olevan melko perus, mutta muutamat muovikehykset testattuani päädyin näihin Osiriksen muovisiin jotka eivät kuitenkaan ole kokomustat ja erikoisuutena näissä on myös nuo tyynyt, joten lasit asettuvat nenälle paremmin.

Ongelmana mulla on nuo varsin korkeet poskipäät, jollon lasit (niin silmä- kuin aurinkolasitkin) monesti tuntuu nousevan tai ottavan kiinni helposti etenkin hymyillessä poskiin. Näissä kummissakaan tätä ongelmaa ei kuitenkaan pahemmin onneksi ole, sillä säädimme ne vielä hakuvaiheessa minulle sopiviksi.

Itse Specsaversin palvelua ei voi kyllä muuta kuin kiitellä, lasien toimitusaika piti olla noin kaksi viikkoa, mutta sainkin jo viikon sisällä tekstiviestin, että lasit odottavat noutoa. 

Minkäslaisen tuomion annatte näistä rilleistä? Kummatko on raadin lempparit? :)

Molemmat lasit blogin kautta saatu.
 

25 kommenttia:

  1. Ainakin kivemmat lasit kuin minulla. Minun lasit on vähintään 5 vuotta vanhat ellei vanhemmat. Pinkit ja kapeat mikä on inhottavaa kun sivusilmil näkee ylös missä ei sitten ole vahvuuksia. Onneksi näkö ei ole niin huono niin ei tarvitse laseja käyttää.

    VastaaPoista
  2. Noooi kultaset lasit on aivan ihanaaat <3<3<3 :)) Ja sopii sulle ihan sairaan hyvin :) Molemmat lasit ovat hienoja mutta noi kultaset iskee enemmä mun silmään :)

    VastaaPoista
  3. Molemmat lasit sopii sulle hurjan hyvin! :) Ja näytät tosi kauniilta näissä lähikuvissa. Ite en uskaltais omasta naamastani laittaa kuvaa, ku näkyis kaikki näppylät sun muut virheet, mutta sun ei kyllä tarvi siitä huolehtia kun on noin ihanan virheetön iho! Ainaki tuon tumman tukan kanssa sopii nuo muoviset tosi hyvin!

    VastaaPoista
  4. Kuinkas sattukin.. Kävin itse pari viikkoa sitten Instrun optikolla tarkastuttamassa näön ku on tuntunut juuri päätetyöskentelyssä että näkö on heikentynyt. Silmien väsymistä ja siristelyä, loppupäivästä sumentumista yms.. noh samaiset + 0,75 sieltä sitte pärähti. Edelleen odottelen laseja etten oo päässyt testaamaan. Pitäisi kyllä toimitusarvion mukaan tulla tällä viikolla. Toivottavasti silmät tottuu nopeasti niihin..Tottuiko silmäsi nopeasti laseihin?

    VastaaPoista
  5. Itseäni henk. koht. ottaa päähän tuo Specsaversin mainospolitiikka. Luvataan kahdet lasit yksien hinnalla ja hyvällä tuurilla ehkä on vaivauduttu todella pienellä präntillä (eihän tälläinen silmälasipää edes näe sellaista..) mainitsemaan alareunassa että tarjoukseen kuuluu vain peruslinssit. Kun liikkeestä menee asiaa kyselemään niin selviääkin että ei hommasta nyt ihan niin halvalla selvittykään.

    Ärsyttää suunnattomasti, että tälläinen taittovikainen joutuu kerran vuodessa laittamaan pelkkiin linsseihin vähintään 500 euroa, kehyksistä puhumattakaan (kun ei nekään ilmaisia ole). Turha haaveilla että koskaan olisi varaa näin opiskelijana ainakaan hommata pari paria silmälaseja niin että voisi niitä mielen/asun mukaan aina vaihdella.. -I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.favoptic.fi/

      No tuolla ei ainakaan kehyksistä tarvitse omaisuutta maksaa!

      Poista
  6. Tulen hulluksi, kun todella moni teidän postaus sisältää tätä "tosiaan"-viljelyä!! "Sain tosiaan tuossa taannoin"...AAAAAARRRRRHHHG!

    Et näytä YHTÄÄN yltiölihavalta näissä kuvissa, et yhtään!Ihan kuin kasvojesi muotokin olisi eri, yleensähän kasvosi näyttävät aivan pyöreiltä ja posket paksuilta. Kauniita kuvia. Minua naurattaa vaan, kun mun faijalla on 80-luvulla ostetut rillit ja ne on just tollaset kultaset ja saman malliset :D

    VastaaPoista
  7. Repesin ääneen tuolle otsikolle. :D

    VastaaPoista
  8. Taittovialla tarkoitat varmaan hajataittoa, joka on hyvinkin normaalia. Taittovikaahan sinulta löytyy tuo +0.75, kaukotaitteisuutta.
    Mutta siis hyvältä näyttävät molemmat lasit! Hyvä että huomasit, että matala nenäsi tarvitsee nenätyynyt jolloin lasit istuu paremmin ja kauniimmin. :)

    -Optikon alku

    VastaaPoista
  9. Ite tykkään enemmän mustista laseista, mutta älä enään ikinä osta specsaversilta laseja - itselläni on tällä hetkellä toiset ja jos tosi tarkka olisin, tarvisin uudet. Lasit eivät siis kestä kauaa!

    Mutta odotappa kun muistat kunnolla käyttää laseja ja paljon, ai että sen jälkeen sattuu katsoa esim. telkkaria ilman laseja!

    VastaaPoista
  10. Tykkään ehottomasti noista Osiriksen laseista! Tuli nimittäin lauantaina haettua itelleniki samanlaiset ;) ja valikoituivat minullekin just tuon takia, kun haluisin kuitenkin melko simppelit (mutta näyttävät) lasit, joissa on noi nenätyynyt. Ja nää on ihan täydelliset! Ihanaa, että joku muukin on tykästyny näin :)! Hyvä Mimmi!

    VastaaPoista
  11. Oi, todella hyvin sopii molemmat, oot kaunis! :) Looking good!

    VastaaPoista
  12. Nuo mustat käy sulle todella hyvin! Ja nuo hiukset, ah. : )

    Itse kävin viime vuonna ostamassa Nisseniltä kahdet lasit, kun oli kahdet yhden hinnalla. Olen käyttänyt oikeastaan mustia, peruslaseja koska musta ne sopii mulle paremmin. Toiset ovat tumman lilat ja linssiosuus hieman pienempi kuin mustissa.

    VastaaPoista
  13. Mulla on oikeastaan ihan sama ongelma näön kanssa ja tässä odottelen kans omia rillejä Nisseniltä! Toiset on melkeinpä täysin samanlaiset kuin nuo sun mustat ja toiset melko samanmalliset, mutta sellaset viinipunertavat. :) Kiva saada lasitkin ihan vaan uudeksi asusteeksi! :D

    -Inka

    VastaaPoista
  14. tosi kivat noi lasit ja sulla on ihanat hiukset ja muutenki ootte molemmat tosi ihania :)

    http://laurasxoxo.blogspot.com/

    VastaaPoista
  15. Noi kultaset lasit on niin BUENO noiden siun kultaisten hiussuortuvien kanssa! Ollaan sitä nättinä niinkuin aina.. :) Ja toki noi toisetkin on tosi kivat. Kivat peruslasit!

    VastaaPoista
  16. AIVAN sairaan hienot lasit! (molemmat) Ja lisähienous: toi korvis! Mistä? :)

    VastaaPoista
  17. Moikka! Tämä ei asiaan yhtään liity, mutta voisitteko suositella hyviä isojen kokojen nettivaatekauppoja! Täällä yksi läski etsii vaihtoehtoja peruskaupoille. Lista kaikista teidän suosimista nettikaupoista olisi kiva. Kiitos jo etukäteen!!!

    VastaaPoista
  18. En oo varma kummista tykkaan enempi, ehka noista alemmista. Molempaiset on kivat ja ma niin haluan ja tartten uudet rillit.

    VastaaPoista
  19. Hahaha, otsikko on loistava :D:D:D

    VastaaPoista
  20. hei mitä puuteria mimmi käytät?? olisin tosi kiitollinen jos kertoisit:).

    ja täytyy sanoa että mä oon kans huomannu että etenkin mimmi viljelee tuota tosiaan-sanaa ihan älyttömästi. käy välillä vähän hermoon, vaikka blogi on muuten kyllä aivan mahtava:)!

    -anni

    VastaaPoista
  21. ihanat lasit noi mustat<3<3<3

    VastaaPoista
  22. Ihan mahtavat nuo kultaiset pilotit <3

    VastaaPoista
  23. Molemmat näyttää todella, todella hyviltä!

    Itse laseja jo useamman vuoden käyttäneenä voisin käytännön syistä suositella noita muovikehyksisiä. Etenkin jos käytät laseja kotona koneen ääressä on muoviset päässä kevyemmät ja mukavammat. Itselläni on useat parit, metallisankaisia pidän kaupungilla ja kotioloihin mulla on telkkarin katsomiseen kevyet muovikehykset aivan varta vasten :)

    ..mutta kaksi yksien hinnalla diilissä voi huoletta hankkia molemmat :D

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.