maanantai 31. elokuuta 2009

Ainakin vaatteet päällä, oon hyvännäköinen!

Koska rakastetaan hemmottelua ja hyvää ruokaa, niin ajateltiin eräänä iltana yhdistää nämä ja pitää hemmottelu/ruokailta. Se sisälsi saunomista ja herkkuja tietenkin hyvässä seurassa. (eli kahdestaan)

Mimmi piiloutui suihkuverhoon, koska väitti että ulkona olevat saattaisi nähdä meidät. (saunasta on suora näkymä ikkunaan) Peppi ei tästä hirveästi välittänyt, vaan tanssi alasti mc hammeria. Saunassa kuunneltiin naapureiden ysäriteknoa ja rentouduttiin toden teolla. Kiitos naapurit!

Nämä ihanaiset Paul mitchellin kosteuttavat laventeliminttu-tuotteet sopii niiiin hyvin saunaan. Niissä on tosi rauhottava tuoksu ja niillä onkin ihana lotrata oikein kunnolla. Meillä kun on tuota pinta-alaa millä mällätä.

Mimmi sanoi, että myös tehohoitoa on hyvä myös välillä käyttää. Tehohoidon jälkeen kuulemma kannattaa vielä pestä myös hiuksen pinnan silottavalla pikahoitoaineella, koska muuten hius ei välttämättä "tunnu hoidetulta", sillä tehohoidot yleensä hoitaa hiusta pintaa syvemmältä.

Saunassa on kiva hoitaa myös samalla vartaloa kuntoon. Me kokeiltiinkin The Body Shopin parapähkinä-vartalokuorintaa ja saunan jälkeen jätettiin yön yli naamaan myös kosteuttava E-vitamiininaamio. Sitä kannattaa laittaa sitten ihan reilu kerros, tuntui ainakin meikäläisten janoiset ihot imevän naamiota melkoiset määrät. (Eli tuotetta ei tarvitse erikseen huuhdella). Aamulla iho oli kyllä Pepilläkin yllättävän pehmeä, mutta ei ollenkaan rasvanen.

HUOMIO! Nyt alkais vaikuttaa siltä, että elimistöömme kertyneet lisäkilot (aka rasvat) ovat siis kertyneet täysin erilaisten kosteuttavien naamioiden ja voiteiden takia. Eikä suinkaan epäterveellisen ruoan. Pitäisköhän meidän haastaa joku tästä oikeuteen?

Yllättäen myös parapähkinä-kuorintavoide katosi jonnekkin, kun käytimme sitä. Meillä on tuota pinta-alaa mihin levittää ja koko purkki hujahtikin tyhjäksi. Ei kuitenkaan syöty tätä, vaikka tuoksu onkin aivan liian herkullinen ja mieli teki ihan hirveesti.

Saunan jälkeen vielä voideltiin vartalomme tällä laventeli-minttu bodybutterilla, jonka koostumus on paksu ja riittoisa. Itse olemme vain paksuja.

Eli tässä näette nyt kauneutemme salaisuuksia..


Tuloksia kaunistumisesta odotetaan vielä (varmasti tulossa kyllä), seuraavaksi olisi ehkä hyvä syventyä esim. kiinteyttäviinkin tuotteisiin.


Eli hei! Teillä olis nyt vielä tänään mahdollisuus voittaa tämmönen paketti ja tulla yhtä hemaiseviksi ja hyväntuoksuisiksi kuin me More To Loven tytöt. Koska ootte kirjotellu meille niin kivoja juttuja (kehunu paljon), niin ajateltiin vielä arpoa lisäksi pari yllätyspalkintoa tästä samasta sarjasta, joten nyt äkkiä osallistumaan!

Ps. Terveisiä Mimmin sunnuntai-murulle!


14 kommenttia:

  1. Hahaha! Nauroin jälleen itseni tärviölle. Kiitos päivän piristyksestä, ootte loistavia! :)

    VastaaPoista
  2. Teidän jutuista tulee aina hyvä mieli <3
    Ja rakastan kaikkia bodyshopin tuotteita! Harmi vaan ettei niitä jostain syystä (en ees tajua miksi!?!) ei raaski itse ostaa, ni sitten niitä saa aina joululahjoiksi :D NYTHÄN NE ON JO LOPPU, kun joulusta on hetki vierähtänyt :D MULLE!

    VastaaPoista
  3. Pitääkö tähän siis osallistua erikseen? Vai riittääkö jos on osallistunut jo siihen Paul Mitchelliin? Joka tapauksessa mulle kelpais enemmän kun paremmin myös nämä ihanat tuotteet <3

    VastaaPoista
  4. Mari: No oothan jo osallistunu tuonne?

    Venla: Haha ihana :) Kiitos itelles! :D

    Norppis: Hyvä, että tulee <3 Me rakastetaan kans ja niitä pitääkin hamstrata ainaku siihen on mahdollisuus. Eli pyydät vaan aina lahjaks, kun on sellanen hyvä tilanne! :)

    rubytuesday: Siis jos olet jo osallistunut Paul Mitchell-arvontaan, niin se riittää. Nämähän ovat juurikin ne samaiset tuotteet, mutta pääpalkinnon lisäksi arvomme vielä pari yllätyspalkintoa samasta sarjasta! :)

    VastaaPoista
  5. Ärsyttävää, että mainitsette tota painoasiaa jatkuvasti. On teitä lihavempiakin ihmisiä joten toi tuntuu vaan vähän huomionhakuisuudelta. Tuskin ketään teidän paino kiinnostaa.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: No hitto totta turiset! Täytyyhän meidän lihavien jollain tavalla saada huomiota! ;) Kyllä se paino näyttää ihmisiä kiinnostavan, kun sitä yritetään udella jatkuvasti! :D Varmasti löytyy lihavempiakin, mutta tämä on meidän tyyli puhua omasta lihavuudestamme ja tämä tullaan pitämään! Kiitos paljon kommentista. :)

    VastaaPoista
  7. Hitto, kaikilla pitäis olla tollasia kavereita ku te olette! Tuli äkkiä kauhea tarve pitää saunailta ystävien kanssa...

    VastaaPoista
  8. Ihanaa tytöt!

    Teidän jutut on aina niin piristäviä, löysin bloginne vasta jokin aika sitten ja olen jo fani!

    Mukavaa alkuviikkoan teille!

    -marika-

    VastaaPoista
  9. Teillähän on ollut mukavan kuuloinen hemmoitteluhetki :) Nyt munkin pitää ruveta ettii meille saunallista kämppää, että pääsee samalla tavalla pitään kavereiden kanssa hemmottelu-saunailtoja :)

    VastaaPoista
  10. Pakko pakko päästä kokeilee kans noita.
    Tulipa hinku saunomaan!

    -Sari

    VastaaPoista
  11. Heh, tuli jotenki mieleen se Absolutely Fabulous -jakso, jossa Edina kävi jossain savihoidossa ja kun kääreet otettiin pois, ei savea näkynyt missään, kun Edinan keho oli imaissut ne.:)

    VastaaPoista
  12. Mielestäni teidän postauksia ja kuulumisia on ihana lukea, sillä teistä tulee mieleen yhdet maailman ihanimmat tuntemani naiset: äitini ja kummitätini.

    He ovat mitä parhaimmat ystävykset, ja yhdessä osaavat nauttia elämän pienistä asioista: hyvästä viinistä, ruoasta, herkuista, kauniista asioista... He osaavat myös ottaa ilon kiloistaan, ja ottavat nämä ei-niin-vakavasti.
    Elämähän on liian lyhyt aika murehtia muutamasta lisäkilosta!

    Postauksia lukiessani synnytätte minussa kotoisan ja lämpimän olon, ja mieli halajaa maailman mahtaviempien naisten luo nauttimaan muutama lasi viiniä ja rentoutumaan. Ja AIDOSTI nauttimaan siitä elämästä!

    VastaaPoista
  13. Juuli: Voit tulla meidän kanssa saunomaan ;) Tosin ainoastaan alalauteelle mahtuu :DDD

    -marika-: Voi kiiiitos :) Ihan mahtavaa pitää blogia kun saa FANEJA!! :D (Sairasta... :DD)

    Anonyymi: Tai saunallisia ystäviä! ;)

    Sari: Noi tuotteet on IHANIA!! Ja mäkin rakastan saunomista!

    AnneVee: AAHAHAHAHAH :DD Joo sama efekti kävi meille!

    Marika: Aivan ihana kuulla :) Siis aivan ihanasti kirjotettu. Johan tässä ihan herkistyy. Just näitä kommentteja on niin mahtava saada! <3

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.