torstai 28. helmikuuta 2013

Hiusystävällisempi ponnarivinkki

Saara Sarvas näistä aikoinaan jo vinkkasi, mutta silti tuntuu, että nämä kierreponnarit ovat olleet vielä pimennossa suuren yleisön, tai ainakin meikäläisen reiteiltä. Nyt nämä ovat ilmeisesti kuitenkin kunnolla rantautuneet myös tänne Suomeen saakka ja bongasinkin nämä neon-yksilöt Forumin Glitteristä. Kiikutin kassalle tietysti nämä värikkäämmät versiot, ponnareita oli saatavilla myös hieman maltillisemmissa sävyissä (en kuollaksenikaan kyllä muista missä väreissä, sillä nämä neonit hurmasivat minut täysin :D). Loppupeleissä Glitterin tytöt lahjoittivat nämä minulle, joten maksamaan asti en ehtinyt, vaikka olin kyllä valmis pulittamaan tästä viiden kierreponnarin setistä ilomielin hintalapussa pyydetyn 4,90€.


Uh, iiihanat neonväriset ponnarit!


Kierreponnarin paremmuus perustuu yksinkertaisesti siihen, että se ei "hierrä" hiusta poikki tiukalle kiristettäessä, vaan jää hiusystävällisemmin kierteelle tukan ympärille kuitenkin pysyen paikallaan. Useinhan ne katkeilleet hiukset ja se "pörrösyys" (ellei sulla ole luonnostaan luonnonkihara ja pörröinen hius) johtuu juurikin tiukan ponnarin aiheuttamista hiuksen katkeilusta. Että niin...

Ootteko jo törmänneet ja kokeilleet? Mitä pidätte, vai onko ihan uusi juttu?

Ps. Glitterillä on myös oma blogi, jossa tytöt vinkkaavat uutuuksista ja muista kätevistä Glitterin tuotteista. Nyt alko kiinnostamaan ainakin tuo hiusruuvi ihan toden teolla...

Ponnarit blogin kautta saatu.


28 kommenttia:

  1. Eikö takerru hiuksiin, kun ottaa pois?

    VastaaPoista
  2. Mä tutustuin näihin juurikin Saaran blogin kautta ja yritin loppuvuodesta metsästää näitä vaikka mistä, kunnes Keskisen Kyläkaupassa Tuurissa bongasin lastenvaateosastolta Name It :in asusteständistä! Hamstrasin niitä muutamat ja yllättävää kyllä, kaikki on edelleen tallessa! Nää on kyllä ihan supereita, sillä palautuu aina alkuperäiseen muotoonsa eikä löysty käytössä :) Mulla on vaan maltillisen värisiä, mutta kyllähän nää värikkäät olis kivempia!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Mulla herää ainakin ensimmäisenä pelko tukkaan takertuneesta kierteestä...:O

    VastaaPoista
  5. Aaarrrggh!
    Kauhea lapsuustrauma! Neon ja kierreponnari!
    Sen lisäksi eilen kuulemani uutinen muotiin tulevista hiihtareista.

    Luvatkaa ettette vedä niitä jalkoihinne. Ettei kukaan vetäis. Hirveintä ikinä sitten haljujen pastellisävyjen jälkeen. Neonit vielä menee, mutta pastelli ja hiihtarit.

    Ehkä noi nykyajan kierreponnarit ei veny muodottomiksi ja kovetu samaa tahtia kuin ne ysäriset mitä käytettiin.

    VastaaPoista
  6. Henkalta saa näitä vielä halvemmalla, 2,95€ :) Voi käyttää myös rannekoruna ja fiilistellä ysäri-tuulia, sen ajan muksut muistaa nää myös pidempinä avainkaulanauhoina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli just ihan täysillä mieleen ne Tiimarin neonväriset avainkaulanauhat. Voi niitä aikoja! :D

      Poista
  7. Ihan samoja ponnareita ja samanvärisiä saa H&M:stä euron-pari halvemmalla :) Eilen tuli hommattua just, ihania!

    VastaaPoista
  8. Ostin kans joskus viime vuonna name it:istä noita, ei takerru tukkaan! Nyt vaan unohtanut ne johonkin laatikon pohjalle, täytyypä kaivella esiin! :)

    VastaaPoista
  9. Kuopion Glitterissä on nuo saman ponnarit tarjouksessa, muistaakseni 2,50e.

    VastaaPoista
  10. onko nää myös hyvät todella ohueille hiuksille ?

    VastaaPoista
  11. Sain kaverilta joskus reilu vuos sitten tuliaiksiks kiinasta tälläsen ja on kyllä paras ponnari mitä oon koskaan koittanu. Ei jää mun kiharaankaan pehkoon kiinni ja mikä parasta - ei jää sitä ponnarijälkeä ja painaumaa mikä normaaleista ponnareista jää aina.

    VastaaPoista
  12. 2,50€ on 5kpl nippu nyt Glitterissä :)!

    VastaaPoista
  13. Glittereissä on vielä muutaman päivän ajan tarjouksessa nuo 5 kappaleen paketit hintaan 2.50€ ja mitä mä näin henkalla, niin nää Glitterin ponnarit on vähän pienempiä verrattuna niihin mitä näin.

    VastaaPoista
  14. Glitterissä on nuo puhelinlankaponnarit nyt tarjouksessa 2,50€ ja yhdessä setissä 5 ponnaria :)!!

    VastaaPoista
  15. kävin hakeen omani glitteristä, maailman paras vinkki, kiitos! olin kans saara sarvaksen ja magicpoksin blogeista jo lukenu näistä, mutta unohtanu koko jutun. glitterissä oli tosiaan lenksut tarjouksessakin :) harmi vaan ettei ollu mitään "maltillisia" sävyjä, siinä toisessa paketissa parhaat oli musta ja punainen. Jos jossain tulee vastaan maanläheisimpiä sävyjä nii saa vinkata!

    VastaaPoista
  16. Ui, kierreponnarit ovat kyllä mukavia! Ja pitäviäkin vielä! Itse tutustuin ponnareihin 2011 joulukuussa ollessani Brasilian lämmössä. Mukaan tarttuikin muutama ponnari, jotka ovat ahkerassa käytössä kun treenaan. Eikä näistä ponnareista jää niin pahaa "ponnarirajaa" hiuksiin :)

    VastaaPoista
  17. Mä haluaisin kyllä tollasia muuten, mut vähän epäilen, että ne toimisi paremmin, jos olisi paksummat hiukset kuin mulla.

    VastaaPoista
  18. Tääh mullaki on noita mut mä luulin et ne on rannekoruja :D

    VastaaPoista
  19. Kävin ostamassa noita, mutta en ole vielä koettanut. Tuntuu ihan hullulta kyllä, pelkään että tuo takertuu hiuksiin :o mutta silti pitää saada koettaa :D

    VastaaPoista
  20. Sääli että tukka on lyhyt, näyttivät todella herkullisilta noi neon-väriset.

    VastaaPoista
  21. Noi pompulat on niin mahtavia, eka olin vähän skeptinen mut TOIMII! Ja ihanan värisiä. Lisää ostettava kyl :)

    VastaaPoista
  22. Mä innostuin kans kokeilemaan näitä :D H&M:ltä löytyi ihan naurettavan halvalla 5 kappaletta.

    VastaaPoista
  23. Saisinko lainata kuvaasi noista ponnareista erääseen koulujuttuun? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat lainata, kunhan kerrot mihin ;)

      Poista
    2. Tehdään lehteä ja teen kuumaa listaa tämän hetken in-ostoksista.

      Poista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.