maanantai 25. helmikuuta 2013

GoSis-raati kameran edessä!

- Gossip-yhteistyö - 

Kuten tuossa jo vihjasinkin, GoSis-raatilaisista neljä osallistui kuvauspäivään, jolloin kuvattiin muutama fiiliskuva raatilaisten suunnittelemasta mallistosta kenenkäs muunkaan kuin raatilaisten itsensä päällä. Olin tietysti myös mukana päivässä ja napsin naisista päivän mittaan kuvia. Puunaus alkoi jo kahdeksalta ja kuvauspäivä kesti ihan iltaan saakka. Mallin työ jos mikä on kyllä yhtä odotusta :)


Kuvausten stylisti oli käynyt poimimassa kasan koruja, hattuja ja huiveja kuvauksia varten. Stylisti tapasi kuvattavat ekaa kertaa livenä vasta studiolla, joten valinnanvaraa tuli olla. Yleensä tuosta valikoimasta päälle päätyy vain murto-osa.



Siinä kuvattavat Gossip-tuotteet paperilla.



GoSis-raadin suunnittelemista tuotteista löytyy tämä tägi, joka kertoo tuotteen suunnitellun asiakkaiden toiveiden mukaan.


Assari paikalla vahtimassa tilannetta :D





Jokainen malli puunattiin vuorotellen ja siellä vilahtaa myös meikäläinen ei niin puunattuna... :D 


Vähän sitä fiilistä mitä kuvissa lähdettiin hakemaan.


Stylisti ohjeistaa Tiinaa ja kuvaaja virittelee valoja kuntoon.


Viimeiset asettelut ja eikun poseeraamaan.


Kaunis Tiina. Tiina näytti varsinkin ilman hattua ihan Adelelta :)


Välillä meikkaaja käy vähän puuteroimassa ja sitten taas räpsitään.


Ja oikein hyviä kuviahan sieltä saatiin aikaiseksi.




Siitä näkyy malliston päävärit : musta, pinkki ja turkoosi.



Meikkaaminen ja hiusten laittaminen on todella hidasta varsinkin näin suuremmalla porukalla, joten useampi tunti aina odotellaan, ensin omaa vuoroa meikkiin, sitten kuvauksiin ja sitten vielä sitä, että jokainen on meikattu ja kuvattu ja voidaan ottaa yhteiskuva....


Odotus tietysti palkitaan, kun tulee se oma vuoro poseerata...


Ja nauttia ja fiilistellä täysillä sitä mallina olemista ;) 

Näin jo nuo varsinaiset otokset ja voin kertoo, että hyvännäköistä naista olis luvassa! Potkaistaan käyntiin tällä viikolla myös kisa, jossa voi voittaa suhteellisen kivan palkinnon...

Upeita naisia, eikö? ;) 

10 kommenttia:

  1. oi, kuin makeet noi punamustat hiukset! :)

    VastaaPoista
  2. mahtaako noi kaikki korutki kuuluu tohon sokoksen mallistoon, vai lieneekö muualta? iskin nimittäin silmäni noihin kultasiin rannekoruihin ja onhan ne nyt tottakai pakko saada :) ja näin muuten vaan joristakseni, että jo on upeita malleja!

    VastaaPoista
  3. Minua kiinnostaa tuo nahka tai keinonahkanen takki, onko sekin samaa mallistoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tätä samaa mallistoa, mutta tulossa kyllä nyt kevään aikana pienenä eränä Gossipille. On muuten todella pehmeää aitoa nahkaa!

      Poista
  4. APUA! Onko tuossa rekissä viimesenä roikkuvat vaalean turkoosi vaate farkut? Jos on niin kuuluuko nekin tulevaan GoSis mallistoon?
    Tuollasia (väriltään) housuja olen jo pidemmän aikaan etsinyt isommassa koossa, mutta mistään en ole löytänyt ja tuossa ne on! Must have!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät kuulu GoSis -mallistoon, mutta Gossipin ovat kyllä. Ne on samanlaiset housut jotka minulla on näissä kuvissa pinkkinä jalassa. Kangas on enemmän sellaista hieman joustavaa puuvillaa kuin farkkua, mutta siis farkkujen malliset. :)

      Poista
  5. Älyttömän hyvä kun tuo mallisto on tehty! Olette löytäneet vielä kuvauksiinkin kivat vaatteet! Tsemppiä eteenkin päin ja lisää vaan kuvia meidän ihasteltaviksi.

    VastaaPoista
  6. Tere, Tiina-mallin yllä kivat housut!! Millainen vyotarö-osuus on, kuminauha vai vetskarimalli vaiko kenties molempia...? Minkähän hinta-haarukkaan tämä kyseinen mallisto asettuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vetoketjumalliset ovat eli siis farkkujen kaltaiset. Eivät jousta vyötäröltä juurikaan. Mä oon kyl valitettavasti tosi huono antamaan minkäänlaista hinta-arviota. Kannattaa kipaista lähimmälle Sokokselle vilkaisemaan :)

      Poista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.