keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

LivBoxin kuukauden bloggaaja : More To Love

On aina mukava saada tunnustuksia, tulipa ne sitten teiltä lukijoilta tai muilta tahoilta. Tässä kuussa erityisesti mieltä lämmitti viesti LivBoxin tyypeiltä, että More To Love on valittu LivBoxin maaliskuun blogiksi, jee! :)

Minähän oon kirjoitellut LivBoxista useampaan otteeseen täällä blogissa ja myös te ootte olleet siitä kovasti innoissanne. Minun kirjoittamat boksipostaukset löytyvät tästä ja tästä. Maaliskuun boksi komeilee tuossa olohuoneen pöydällä vielä "avaamattomana" (oon toki uteliaana katsastanut sen sisällön, mutta en vielä ottanut tuotteita lähempään tarkasteluun), kiinnostaisiko teitä vielä tarkemmin sen sisältö? 

Ellei LivBoxin konsepti ole ennalta tuttu, kerrottakoon, että kyseessä on "kosmetiikkapaketti", joka kolahtaa postilaatikkoon kerran kuussa. Tarkoituksena on, että sisältö pysyy yllätyksenä viimeiseen saakka ja boksin tilaaja pääsee testaamaan kosmetiikkauutuuksia ja muita boksin teeman mukaan valittuja tuotteita kätevästi kotiin kannettuna. Boksin teema vaihtuu kuukausittain ja vanhempien boksien sisällöt voit vilkaista halutessasi täältä. Bokseista on löytynyt kosmetiikkaa laidasta laitaan ja sisältö on ainakin minun mielestä ollut aina laadukasta :) Uutta tällä hetkellä on se, että boksin voi tilata myös vain kuukaudeksi kerrallaan, joka mielestäni on aika kiva ja erilainen lahjaidis vaikkapa ystävälle. 









Voita kolmen kuukauden LivBox-tilaus!
 
Sain myös teille jaettavaksi 3 x kolmen kuukauden LivBox-tilausta, joten laitetaan ne nyt jakoon. 

Osallistu vastaamalla minkä merkin haluaisit mukaan LivBoxiin, voit myös halutessasi perustella valintaasi. Boksissa mukana jo olevat tuotemerkit löytyvät listattuna täältä. Muistathan jättää kommenttiboksiin myös sähköpostiosoitteesi!

Kisa päättyy jo huomenna torstaina klo 10.00 ja voittajiin otetaan myös yhteyttä vielä huomisen aikana. Hyvällä tuurilla voittajien ensimmäinen LivBox on jo huhtikuun boksi! :)



 Onnea kisaan!




EDIT: LivBox-tilauksen kolmeksi kuukaudeksi itselleen voittivat sannuzka, Elisa ja mmeri. Voittajiin on otettu yhteyttä sähköpostitse. :)

 

213 kommenttia:

  1. En pistäisi pahakseni jos sieltä löytyisi uudestaan vähän Moroccanoilia!

    kamelimeli@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Haluaisin boksiin mukaan Biothermin tuotteita! Sain vuosia sitten lahjaksi todella hyvän Biothermin päivävoiteen, joka on kuitenkin omalle lompakolleni hieman turhan hintava ostaa.. Biothermin tuotteista kelpaisi testerikokoisetkin tuotteet :)

    sr93291@uta.fi

    VastaaPoista
  3. YSL.Sillä on ainakin hyvä valokynä:).marjuska.net@helsinkilainen.com

    VastaaPoista
  4. Ihana arvonta!
    Haluaisin Livboxiin Phytomer tuotteita.
    -päivi-
    p.helmet.l@agmil.com

    VastaaPoista
  5. Rimmel London ! :)
    Yhtiä parhaita tuotteita ikinä :3

    Petrakaroliina@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Soap and gloryn! Olis ihanaa saada livboxiin tuollainen merkki mitä saa niin hankalasti suomeen muuten :)
    millaturunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  7. Haluaisin ehdottomasti Sensain mukaan LivBoxiin! Heillä on laadukkaita ja hyviä tuotteita :)
    koivuniemi.lotta@gmail.com

    VastaaPoista
  8. The Body Shop.

    suvi.tanhuanp@gmail.com

    VastaaPoista
  9. L'occitane en Provence! Niillä on ihania käsirasvoja ja kaikenlaisia herkullisia muita ihonhoitotuotteita :)

    mansikka848@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Ai että, mä olen varmaan kymmenen kertaa _meinannut_ tilata LivBoxin! En sitten koskaan ole kuitenkaan raaskinut.
    Uutena tuttavuutena olen aivan rakastunut Aussieen, joten sen voisivat ottaa mukaan! :)

    VastaaPoista
  11. Haluaisin valikoimaan myös Estelle & Thildin luonnonkosmetiikkaa!

    elmu@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Haluisin vielä mukaan Lumenen tuotteet, koska tottakai pitää suomalaista kosmetiikka-yritystä suosia ja en oo koskaan pettynyt yhteenkään lumenen tuotteeseen :) Ehdoton suosikkin on Lumenen natural code sarjan näppylävoide, joka todella tehoaa!

    Toiseksi haluaisin vielä oriflamen tuotteet. Oon jo vuosia käyttänyt ihan laidasta laitaan näitä tuotteita, ja tuotteet on hinta-laatu suhteeltaan moitteettomia.

    esme-@windowslive.com

    VastaaPoista
  13. Tigi ja Dior :) lentz_anne miuku hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Minusta olisi mukava jos Livboxista löytyisi ACO:n tuotteita. Ovat laadukkaita ja sopivat herkällekkin iholle :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Lumenen ihan kotimaisuuden vuoksi :)

    VastaaPoista
  16. Haluaisin livboxiin mukaan isadora -merkin, koska sen merkkisiä kosmetiikka tuotteita käytän varmaan eniten ja tykkään merkistä.

    emilia-o-@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Bvlgari olisi ihana boksikumppani.

    onnellinenkoti@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Yves Saint laurent, koska kunnon merkkejä tulee harvoin omalla rahalla kokeiltua.

    VastaaPoista
  19. LilyLolo. LL:n mineraalimeikit ovat ihania ja sopivat myös suomalaiselle iholle. Plus ne tuntuvat ihanan kevyiltä iholla ;)

    maaren.santanen@gmail.com

    VastaaPoista
  20. MAC:in tuotteita haluaisin testata :)
    zquila@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Erittäin mieluusti ottaisin vastaan boxin jossa olisi esim. Diorin testereitä! :)

    VastaaPoista
  22. Make up Storen tuotteita toivoisin. Valloittavia värejä, ilotulitusta harmaalle talvinaamalle, kiitos nam!

    T. mellanen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Lacoste, Chanel, Versace... Tällaisia kalliimpia merkkituotteita olisi kiva päästä testailemaan :)

    jo-hanna2@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Iikh! Tuntuu, että kaikki aiemmin toivomani merkit ovat päätyneet LivBoxiin, mutta toivon yhä, että Dermalogica ja Essie löytäisi tiensä uudestaan LivBoxeihin ja että esimerkiksi OPIlta ja Davinesilta putkahtaisi muutama huipputuote.

    Itsehän en ole vielä päässyt taloudellisten kiemuroiden vuoksi nauttimaan LivBoxien sisällöistä, mutta aina ahkerasti toivon, että arvonnassa onnistaisi.

    katjamarian (at) gmail.com

    VastaaPoista
  25. Boxiin pitäisi saada tuttu ja turvallinen Maybelline :3

    VastaaPoista
  26. Boxiin tuttu ja turvallinen Maybelline :3 ps. ajatarr@gmail.com, hupsista :)

    VastaaPoista
  27. Haluaisin mukaan myös Lumenen tuotteita :)

    huppu68@suomi24.fi

    VastaaPoista
  28. Tuosta listasta löytyi kyllä kaikki omat suosikit joten en kyllä oikein keksi mikä sieltä puuttuisi. Olisiko vaikka Lily Lolon mineraalimeikit.

    VastaaPoista
  29. Itse haluaisin mukaan Grimasin, koska heillä on superlaadukkaita meikkejä (mm. luomivärit ja huulipunat), ja olen näihin merkkeihi itse haksahtanut, niin olisi kiva että muutkin ihmiset pääsisivät testailemaan noita, kun aika harva kuitenkaan Grimasia tietää /tuntee / ole kokeillut.

    VastaaPoista
  30. Ehdottomasti Freeman. Luonnonmukaista, ja ihanat herkulliset tuoksut, hellät mutta toimivat tuotteet iholle. sanraatikainen@gmail.com :)

    VastaaPoista
  31. Lumene olisi mukava lisä :)

    jjosba@windowslive.com

    VastaaPoista
  32. Versace! tarkennettuna vielä hajuvedet, tuoksut on niiin herkullisia.

    iina.saarikko@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Jee, olis ihan sika kivaa päästä kokeilemaan noita! Meinasin jo laittaa kerran tilaukseen, mutten sitten laittanutkaan, ainakaan vielä... :D Jos nyt nappais!

    eveiia@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Vaikkapa Madara.Lisää luonnonkosmetiikkaa :)
    anuroininen at hotmail dot com

    VastaaPoista
  35. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  36. Oriflame, paljon erilaisia ja laadukkaita tuotteita.:)

    -Milltsu

    buffy6@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Hmm.. Ihan ehdottomasti haluaisin mukaan Sephoran jo ihan siitäkin syystä, ettei sitä taida saada Suomessa kuin nettikauppojen kautta. Olen aivan hullaantunut etenkin Sephoran silmämeikkeihin! Olenkin hiljaa mielessäni toivonut, että kyseinen saataisiin Suomeen vaikkapa edes esim. Kicksin valikoimiin.

    sannuzka_(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Haluaisin mukaan ainakin Lumenen, koska se edustaa suomalaista luontoa ja osaamista. Noi Livboxit vaikuttaa kyllä unelmalta! Hieno keksintö.

    valeriedementor@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Lisää luonnonkosmetiikkaa! Esimerkiksi Madaran tai Benecosin tuotteita olisi kiva testailla.

    -Kiti

    katja.reijonen@luukku.com

    VastaaPoista
  40. The Body Shop!

    tannttu@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Paras yllätys olis jos boxista löytyis Bare Mineralsin tuotteita :)

    hhienna@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Näin äkkiseltään huomasin, että ainakaan Joe Blasco tuotteita ei löydy vielä LivBoxista. Perusteluna voisin sanoa vain, että onhan ne hyviä ja laadukkaita tuotteita, joita haluais omaan kaappiinkin :)

    VastaaPoista
  43. Lumenen ehdottomasti :)
    mea.kivisto@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Tahtoisin mukaan Pai Skincaren tuotteet.

    huttuuvain ät gmail piste com

    VastaaPoista
  45. Tigi ois kiva!

    -Hempsu
    hennitar@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Itselleni haluaisin Clinique LivBox:n, olen joskus saanut jonkun yhden tuotteen testaukseen ja olin todella tyytyväinen. Olisi mukava jos saisi enemmän vielä kokemusta tuotteista =)
    hamalainen.eveliina@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Vaikkapa Lumene (vai onko niiden tuotteita ollut nuissa bokseissa? jotenkin sellainen mielikuva, että olis ollut mutta ei ollut tuossa listassa ainakaan)

    maik-ki(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Zuii-merkki olisi loistava lisä tuohon pakettiin! Ihania luonnonmukaisia meikkejä, joilla tehtiin minunkin häämeikkini, joka kesti todella hyvin. Olen aivan ihastunut kyseiseen merkkiin.

    driah87(at)gmail.com

    VastaaPoista
  49. Kynsilakkoihin hurahtaneena esimerkiksi OPI olis tietysti hieno merkki mukana, laatulakkoja kun ovat! :)
    Tai sitten esimerkiksi Lush voisi olla kiva lisä jo noihin olemassa oleviin merkkeihin.

    polishthis@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Kanbon. Sain näytteeksi kasvoveden kanebolta ja mietin että olishan se kiva saada näytteitä kanebostakin ja muistakin tuotteista joita tuossa boxissa on. Toivottavasti voittaisin niin pääsisi kokeilemaan =)

    -Tiina
    tintsukka79@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Mahtava arvonta! Tuolla aikalailla löytyy jo kaikki mun lempi kosmetiikkabrändit, mutta ehkä Biotherm ja The Body Shop olis ihan kiva lisä tonne merkkikatraaseen :)

    anne-mari@pochetteroulette.com

    VastaaPoista
  52. Ompas jo mukana olevien merkkien lista kasvanut! Itse tilasin tätä, mutta viime kuussa tuli viimeinen pakettini enkä toistaiseksi jatkanut tilausta. Ehkä sitten taas ensi kuussa voisi laittaa tilauksen, ellei arpaonni suosi.

    Mukana on jo niin huikea määrä hyviä merkkejä, että on vaikea keksiä mitään uutta. Jos pitää villiksi heittäytyä, niin joku itserusketukseen liittyvä olisi kiva, esimerkiksi paljon hehkutettu St.Tropez :)

    ida.tolvanen1 (at) gmail.com

    VastaaPoista
  53. Diorin tuotteet olisi kiva saada mukaan. Jos ei ihan niin luksuksen puolella mennä, niin Maybelline olisi hyvä vaihtoehto ;)

    mira_teronen ( at ) hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Minä huomasin, että listaltahan puuttuu ihan perus Lumene! Eli sitä ehdottaisin mukaan :)

    VastaaPoista
  55. Haluaisin mukaan Vichy-tuotteet, varsinkin päivävoiteen

    VastaaPoista
  56. Kosmetiikkaporopeukalo ei ole vielä uskaltanut tilata tuota LivBoxia vaikka konseptina onkin kiinnostanut, tässäpä olisi hyvä tilaisuus siis tutustua ja oletettavasti luonteen myötä myös koukuttaa itsensä vakkaritilaajaksi.. Ärh. :P Tämä kaipaisi mukaan perussuomalaista (ilman politiikka-liitettä) Lumenea, joka on laadullisesti tunnettu ja mielenkiintoinen uutuuksineen.

    VastaaPoista
  57. Madara, kiitos.
    Aavistuksen luonnollisempaa ja takuulla laadukasta kosmetiikkaa. Tuotteita, jotka varmasti passaisivat kaikille LivBoxin tilaajille – onhan se myös ekologista, että tuotteet tulevat käytetyiksi viimeiseen pisaraan asti.

    :) nanja

    VastaaPoista
  58. hiuspuolelta kiinnostavin ois paul mitchell - kokemusta on tuotteen merkeistä jonkin verran, mutta suolainen hinta on johtanut siihen, etten ole koskaan ostanut merkiltä mitään. (opiskelijabudjetti....)

    muuten mua kiinnostais kovasti urban decayn värikosmetiikka, sitä kun ei suomesta saa ja se on laadukasta ja trendikästä. :)

    piiperoinen00@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Ehdottomasti Elisabeth Arden.
    Ei ole parempaa ja tehokkaampaa joka paikan rasvaa kuin 8hour cream!! Jokaisen pitäisi edes kerran elämässään kokeilla tuota ihme ainetta.

    silverliina@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Oijoijoi, ehdottomasti mukana - iiiiihana palkinto!!!! Mun on jo pitkään tehnyt mieli tilata boksi itelleni, mutta se on aina jäänyt. Voi kun onnetar nyt suosisi, niin pääsisi boksia kokeilemaan! KIITOS!

    Minä rakastan kokeilla minulle uusia kosmetiikkasarjoja, joten tuon listauksen puolesta siellä on jo paljon houkuttelevia uusia tuttavuuksia. Minun lemppareistani esim Biotherm voisi olla kiva lisä tuonne!

    VastaaPoista
  61. erityisesti ihastuttaa, että boksissa on mukana cliniquen tuotteita! niitä olisin toivonutkin, mutta toinen merkki joka kiinnostaisi on benefit, jonka houkuttelevat pakkaukset saavat aina hyvälle mielelle!

    leenasofial@gmail.com

    VastaaPoista
  62. diego dalla palma, stargazer, grimas, mschic...
    katja.ormala@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Schwarzkopf ;)

    maaritinsydan@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Lumene Natural Code. Kotimainen laadukas tuote.
    shine_s@luukku.com

    VastaaPoista
  65. Tigi ehdottomasti!! :) (mievuan@hotmail.com)

    VastaaPoista
  66. Mun mielestä tuotemerkkiryhmään vois liittää vaikka lumenen. Lumenella on tosi kivoja, luonnon tärkeitä aineita sisältäviä monipuolisia tuotteita. :)
    beabea@windowslive.com

    VastaaPoista
  67. Manhattan meikki oisi todella kiva, että tulisi sinne. Suomesta sitä ei paljon missään löydy, Virosta ja Hollannista olen sitä ostanut ja todella tyydyväinen hinta-laatu suhde.

    kobetops@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Haluaisin Clinique-merkin LivBoxiin, koska Cliniquen tuotteet ovat laadukkaita ja olen todennut ne erittäin toimiviksi!

    merikes@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Lumene - kannatan suomalaista ja siksi ostan melkein ainoastaan lumenen tuotteita ja lumenen esim huulipunat ja ripsivärit ovat minun lemppareitani. Olisi kiva saada myös tän boksin kautta uusia lumenen tuotteita kokeiluun mitä ei välttämättä tule itse ostettua.

    rimputti@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Elivo tuotteet olisi kiva lisä. Kotimainen sarja ja tuotteet on kehitetty erityisesti herkälle iholle ja ne sopivat päivittäiseen käyttöön kaiken ikäisille.
    katri77@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Haluaisin, että livboxissa olisi tarjolla myöskin suomalaista puhdasta kosmetiikkaa esim. Ole hyvä:n tuotteita

    manrar@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Benecosin tuotteita olisi mukava päästä tuota kautta testailemaan, luonnonkosmetiikka kiinnostaa tällä hetkellä kovasti.

    tiia.kantola@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Lumene olisi kiva lisä :)
    Jenni_pallaskivi@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Hei!

    Ehdottomasti haluaisin mukaan Clarinsin ihanat ihonhoitotuotteet! Erityisesti Lotus -öljy on käytössä vähintään viikoittain ja välillä päivittäisenä tehokuurina. :)

    Nina

    ninamarika@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Madara, Sante, Terre d'Oc, Couleur Caramel, Flow Kosmetiikka tai jotain muuta luonnonläheistä. =)

    VastaaPoista
  76. Ounou, @posti jäi.. pienilintunen@email.com

    VastaaPoista
  77. Sensai olis kiva saada messiin jos multa kysytään :) ! zuvi@windowslive.com

    VastaaPoista
  78. Make up store tai esimerkiksi The Body Shop voisi olla kova sana!
    miukuli_96@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Escada mukaan! :)

    noora.mustonen@laurea.fi

    VastaaPoista
  80. mineralissima
    jennykettunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. Haluaisin LivBoxiin Aussie-merkin mukaan! En ole kyseistä tuotetta vielä kokeillut, mutta kuullut kehuja hurjasti. Mikäs olisi parempi tapa kokeilla Aussie-merkkiä kuin LivBoxin kautta;)
    - Milla
    Mil-lie@hotmail.com

    VastaaPoista
  82. Make Up Storen tuotteet olisi kiva saada mukaan LivBoxiin :)

    berryl01@hotmail.com

    VastaaPoista
  83. Lumene vois olla kiva, olis jotain kotimaista :)

    saaraaira@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Madara voisi olla hyvä lisä noihin bokseihin :) luonnonkosmetiikka aina plussaa:)


    hannski_@hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Lumenen tuotteita olisi kiva päästä kokeilemaan Boxista ja Redkenin hiustuotteita.

    marjuauhtola@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Lumene olisi hyvä merkki!

    memmaliini@hotmail.com

    VastaaPoista
  87. Max factor!! :)

    lotta.ylinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  88. Itse haluaisin nähdä boksissa Lumenen tuotteita, erityisesti niitä apteekeissa myytäviä. Syinä tähän on tuotteiden suomalaisuus ja se, että nuokin tuotteet varmaan paketin muotoilun tai jonkin muun hassun syyn takia jäävät ainakin itseltäni tosi usein löytymättä :D

    VastaaPoista
  89. Itse haluaisin nähdä boksissa Lumenen tuotteita, erityisesti niitä apteekeissa myytäviä. Syinä tähän on tuotteiden suomalaisuus ja se, että nuokin tuotteet varmaan paketin muotoilun tai jonkin muun hassun syyn takia jäävät ainakin itseltäni tosi usein löytymättä :D

    VastaaPoista
  90. Ehdottomasti biotherm!
    taina.laurila@wippies.fi

    VastaaPoista
  91. Yleensä käytän Sensain meikkejä, mutta kyllähän tommonen Essien merkki on myös hyvä ja tykkään heidän kynsilakoistaan myös erittäin paljon!

    VastaaPoista
  92. Escada pitäisi saada mukaan LivBoxiin :) Escadan tuoksut on aivan ihania ja saivat mut aloittamaan hajuveden käytön <3
    vaula.toivanen@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Mukaan olisi kiva saada bareMinerals jo ihan pelkästään sen takia, että kyseisen merkin puuterimainen meikkivoide on kokeilemistani puhtaista mineraalimeikeistä kaikkein peittävin :)

    muhkotti@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Mavala, Dior, L'Occitane, DKNY... Nuo ainakin! :)
    -tiia-

    (tahtiia@hotmail.com)

    VastaaPoista
  95. Lumene ja Maybelline. Hyväksihavaittuja merkkejä. :)

    projectmariina@gmail.com

    VastaaPoista
  96. Minulle on tullut LivBox jo kahden paketin verran ja en voisi olla tyytyväisempi! Maaliskuun boksi oli ihana! Haluaisin että LivBoxista paljastuisi joskus Bodyshopin tuotteita :)

    jutta_s7@netti.fi

    VastaaPoista
  97. LivBoxiin olis kiva saada mukaan Lumene. Hyviä perustuotteita joita olis kiva myös päästä testailemaan.

    salmiac.alphabet@hotmail.com

    VastaaPoista
  98. vichy olisi kiva lisä jo muiden hyvien tuotteiden joukkoon. :)

    reetta.mustaniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  99. vichy
    saara.maukonen@jippii.fi

    VastaaPoista
  100. Jokin Escadan hajuvesi! Ihan vain siksi kun ne on parhaita :)
    emiliaa_92@hotmail.com

    VastaaPoista
  101. Onnittelut tittelistä! :)
    Itse tykkäisin hirvittävästi jos MAC olisi mukana

    emmaelviiran@gmail.com
    http://emmaelviiran.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  102. Kiehl's tai The Body Shop ois ihan mahtavia, parhaita rasvoja ihanilla tuoksuilla :) emmi.meri@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Aika kattavasti noita merkkejä tuntuu olevan, no7 vois olla ihan jees? niillä kun taitaa kohtuuhintaisia tuotteita olla, vois ostaa lisää jos tuotenäytteestä tykkää :))

    VastaaPoista
  104. The Body Shopin tuotteet vois olla listassa, ei eläimillä testausta ja tukee ennenkaikkea yhteisökauppaa :)
    kati77@luukku.com

    VastaaPoista
  105. Olisi mahtavaa jos kynsilakkamerkki OPI olisi boksissa mukana! Tosi laadukkaita lakkoja, essien ilmestyminen tuotemerkkilistaan oli kanssa mahtava yllätys.

    markkasahlman a gmail.com

    VastaaPoista
  106. No voi kun siellä on jo kaikkia ihan mahteja! Kyllä tulis Livbox jo kotiin mutta kun hetken aikaa elelee vielä ulkomailla, niin se on aika turha... Mutta heti kun pääsen Suomeen niin kyllä tilaan! Mutta asiaan... vaikka The Body shopin tuotteita ois kiva löytää sieltä! (mahtaakohan olla mahdollista, mutta anyway :)

    VastaaPoista
  107. OPI, koska lakkariippuvaisena haluan vain hyvää omille ja muiden kynsille, ja OPI vain tekee kaiken paremmin:D

    meri.rantapaa@luukku.com

    VastaaPoista
  108. Missha (korealainen kosmetiikkamerkki) olisi mahtava lisäys, vaikken LivBoxia tilaakaan, koska ei ole varaa.
    Tosin laitoin jo LixBoxille toivomuksen että ehkä jos jossain vaiheessa maksuvaihtoehdoksi tulisi kerran kuussa, eikä kolme kertaa kuussa, köyhän on helpompi maksaa monta pientä erää, kuin yksi suuri iso :)
    Eli täällä ollaan peukut ja varpaat pystyssä sekä ristissä että joku päivä se onni potkaisee! :D

    VastaaPoista
  109. Essien kynsilakkoja ja Escadan hajuvesiä ois kiva saada:)

    tiia.suomalainen@dnainternet.net

    VastaaPoista
  110. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  111. Rimmel london
    anni.rossi412@gmail.com

    VastaaPoista
  112. Inglotin tai brittiläisen Sleek make upin tuotteita ois ihana saada yllätyksenä!

    Sartsu.j@gmail.com

    VastaaPoista
  113. Miun mielestä LivBoxissa pitäisi olla Oriflamen tuotteet mukana, koska oon ite kokeillu joitain sen tuotteita ja todennut ne hyviksi. Sen takia haluaisin, että ne jotka eivät vielä ole kokeilleet Oriflamen tuotteita saisivat joitain testattavaksi :)

    kka-tta@hotmail.com

    VastaaPoista
  114. Mukaan voisi mahtua myös Yves Rocher, heillä on joitain aika laadukkaita ympäristöä säästäen tehtyjä tuotteita ja yleisestikin ottaen olen kokenut heidän tuotteensa hyviksi :) leishaque(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  115. Ois kiva vaikka sensai, koska sillä on tosi laadukkaita meikkejä.
    maria.moi.moikka@gmail.com

    VastaaPoista
  116. Miusta tuohon sopisi myös ihan 'perus' Lumene myös valikoimaan, koska suurin osa noista on merkkejä, joista en ole kuullutkaan, mutta Lumeneltakin tulee aina jotain uutta! ;)

    jonna.nikulainen@gmail.com

    VastaaPoista
  117. Itse tykkäisin jos tuotemerkeistä löytyisi Dior, tuo taivaan lahja naisille :D

    eponanhelmet @ hotmail.com (poista välit)

    VastaaPoista
  118. Oon jo pitkään pohdiskellut tuota LivBoxin tilausta! Luonnonkosmetiikka kiinnostaa, joten merkki jonka haluaisin mukaan on Sante.

    eevanpostit@gmail.com

    VastaaPoista
  119. BareMinerals, tai jokin muu mineraalimeikkisarja
    lindasblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  120. OPI:n kynsilakat!

    -saila-
    saila.pursiainen@luukku.com

    VastaaPoista
  121. Garnier tai schwarzkopf BC Bonacure! Tuttuja ja laadukkaita merkkejä molemmat, joilta olisi kiva saada sellaisiakin tuotteita kokeiluun, joita ei välttämättä itse uskaltaisi ostaa :)
    sanna.nyyssonen@jippii.fi

    VastaaPoista
  122. Tahtoisin mukaan Joe Blascon, maailman parhaimman meikkivoiteen tekijän! :P Toinen ehdotus on lempparini tuoksujen puolelta, Versace :)


    Jenna, zenalia92@hotmail.com

    VastaaPoista
  123. Ehdotukseni on Oriflame
    Arvonnassa mukana
    tiina.raeske@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  124. The Body Shopin jotain tuotteita voisi olla mukana tai Yves Rocher. :) Ois mukava kokeilla näitä etukäteen ennenkö menee esim. Yvesiltä tilailemaan.

    VastaaPoista
  125. Dr. Hauscka, pitäisi ehdottomasti löytää hyviä luomutuotteita. Kemikaaleja on jo liikaa meidän ympärillä joka päivä, kaikkialla. Terveys kunniaan! :) su5ki@hotmail.com

    VastaaPoista
  126. LivBoxiin mukaan IHANA meikkisarja MAC!

    VastaaPoista
  127. Haluaisin mukaan, Max Factorin.
    Haluaisin sen koska pidän merkistä paljon.

    jenna2011@lie.fi

    VastaaPoista
  128. Urban Decay olis oma ehdotukseni. Tosi laadukkaita meikkejä kohtuullisin hinnoin ja mikä parasta, täysin eläinkokeetonta! Tykkään ko. merkin tuotteista tosi paljon ja niitä on aika paljon testiin kertynytkin jo itelle.:)

    inskii__@hotmail.com

    VastaaPoista
  129. Lumenen tuotteita olisi kiva saada :)

    -eemiko@utu.fi

    VastaaPoista
  130. Kiva kilpailu, pakko osallistua! Oon miettiny tuon LivBoxin tilaamista, mutta ei oo vielä budjetti sallinu..

    Tykkäisin, jos LivBoxissa olisi mukana Lumenen tuotteita!

    -Mee

    robertbobfi@hotmail.com

    VastaaPoista
  131. Escada-tuoksuja, merkillä on paljon eri tuoksuja ja "näytteillä" saisi valittua itselleen sen mieluisimman.

    dharma80@suomi24.fi

    VastaaPoista
  132. Lumene, olishan kiva kun suomalainenkin tuote mukana.
    ansuliini1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  133. Olisi mukava saada LivBoxista jokin AM natur (AM luonnontuotteet) -merkin tuote. :) AM natur valmistaa ekologista kosmetiikkaa, mm. erilaisia ihon- ja hiustenhoitotuotteita. Plussaa siitä, että tämä on suomalainen. Tuotteet valmistetaan käsityönä ja mielestäni purkeissa on kivat ja nuorekkaat kuosit. :D Itse olen tältä paria shampoota testannut ja olen tykännyt. Aika suuri osa käyttämästäni kosmetiikasta on luonnonkosmetiikkaa, joten siksi tätä merkkiä ehdotin. Tämä AM natur ei mielestäni ole kovin tunnettu, joten LivBoxin kautta tähän olisi hauska tutustuakin, jej. :)

    nup
    nuppanen at gmail.com

    VastaaPoista
  134. Ekana nyt pomppas mieleen ihan perus Loreal! Kummempia perusteluja ei ole, muuta kuin hyvät tuotteet :-D

    saara1306@hotmail.com

    VastaaPoista
  135. JoeBlasco. Oon koukuttanut itseni meikkivoiteeseen joka ei lopu koskaan ja peittää kuin unelma. Ihan uskomattoman laadukasta kosmetiikkaa.

    karoliinavilmi@gmail.com

    VastaaPoista
  136. Mukaan ois mukava saaha yves rocher :)

    henssuuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  137. O.P.I. kynsilakat voisivat olla kiva yllätys boksissa. :) anne.kahkonen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  138. Hei! Elisabeth Ardenin tuotteet ovat ihanan ylellisiä ja IHANAN tuoksuisia, ja onhan Eight hour cremesta muodostunut jo klassikko, ei voi kuin suositella! Eli Elisabeth Ardenia ehdotan. pikkumuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  139. Luonnonkosmetiikan ystävänä haluaisin tutustua Madara-nimisen merkin tuotteisiin.
    -Piipaa
    nopsa007@gmail.com

    VastaaPoista
  140. Tahtoisin abso-egging-lutely Lancomen! Kivaa pääsiäistä! fevejii@gmail.com

    VastaaPoista
  141. Jos voisi valita ihan minkä tahansa kosmetiikkamerkin, valitsisin Diorin. Diorin meikit ovat ainakin oman kokemukseni perusteella todella laadukkaita ja ne myös pysyvät todella pitkään, esimerkiksi luomivärit.

    you__never__know@hotmail.com

    VastaaPoista
  142. BareMinerals! :>

    hannakaroliina@gmail.com

    VastaaPoista
  143. clarins olisi hyvä merkki terv maarit

    VastaaPoista
  144. Toivoisin pakettiin LilyLoloa, tai jotain muuta mineraalimeikkiä. Ne on kovin hintavia ostaa ihan vain kokeiluun, joten kokeilupurnukat tällaista kautta olisi käteviä. :)

    -annich

    -annich_@hotmail.com

    VastaaPoista
  145. Ois kiva, jos mukaan tulisi myös kosmetiikkamerkki Sleek. :) En ole vielä kokeillut heidän tuotteitaan, mutta kiinnostaisi kyllä! Jos olen oikein ymmärtänyt muiden arvosteluista, niin Sleekin hinta-laatusuhde on tosi hyvä, mutta sitä ei saa oikein vielä Suomesta.
    Ois kyllä NIIN kiva voittaa tää, kun harkitsin tilaamista jo joskus marraskuussa, mutta sitten se jäi rahapulan ja rohkeuden puutteen takia :)

    3lenanblog1@gmail.com

    VastaaPoista
  146. Nykyään teiän postaukset on suoraan sanottuna paskaaa. Pelkkää kaupallista yhteistyöjuttua tai sitten jotain mainontaa. Huh hhuh. Kohta loppuu tän blogin luku aika monelta, sa mun sanoneen.

    VastaaPoista
  147. Mukana onkin jo huimasti tuttuja ja tuntemattomia merkkejä, mutta Vichy voisi vielä sopia joukkoon. Tai M.A.C. Tai Make up store. Nyt lopetan! :D

    oopsiedaisy@luukku.com

    VastaaPoista
  148. MAC!!!!! Ehdottomasti! myös makeupstore. Molemmat ovat ehdottomasti suosikkejani ja uutuuksia tulee MAC:lle erityisesti koko ajan. Laadukkaita, ja varmasti monen rakkaus, kunhan on tutustunut:)
    Veera
    veeruska-94@hotmail.com

    VastaaPoista
  149. The Body Shop

    shahaa@luukku.com

    VastaaPoista
  150. Aika kattava tuo tuotemerkkilista jo on, mutta paketit kaipaavat mielestäni hieman enemmän meikkejä joten ehkäpä Make Up Store tai joku muu vastaava voisi olla ihan hyvä lisäys.


    merijohanna@hotmail.fi

    VastaaPoista
  151. Löytyypäs LivBoxista jo monia ihania merkkejä! :)

    Yksi suosikeistani on ehdottomasti Youngblood! Ihania ja laadukkaita meikkejä. (hanna8201@luukku.com)

    VastaaPoista
  152. Suomalaista Lumenea olisi kiva saada mukaan :)
    masihiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  153. Mä sanoisin vaikka Lumene, kun se on sellainen suomalaisen naisen klassikko. Oon kans ollu 3 kuukauden kokeilija ja oikein iloinen, että luomua on noin paljon mukana!
    -Helma-
    hemakinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  154. Madara olisi mahtava vaihtoehto, luomu kosmetiikka ei ole koskaan pahasta, koska se sopii jokaiselle herkkä ihoisesta rasvaiseen ihoon! Sekä luomu itsessään ei muutenkaan ole huono juttu! :)

    Ja tässä @posti :)
    Jutta@mail.com

    VastaaPoista
  155. Hyvä lisä olisi joku kotimainen merkki, kuten Flow-kosmetiikka. Pakkauksetkin ovat todella kauniita http://www.flowkosmetiikka.fi/

    Sähköpostiosoitteeni on wiribe@gmail.com

    VastaaPoista
  156. Haluisin Livboxiin mukaan BareMineralsin :)
    reijaleppanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  157. Lumenen!

    nanapyl@gmail.com

    VastaaPoista
  158. Phytomer vois olla kiva lisä. Tää oli mulle ihan uus juttu, käväsen tutkimas lisää :-)
    t. Peikkis
    peiksmom @ yahoo. co. uk

    VastaaPoista
  159. Haluaisin mukaan Lumenen, koska olisi kiva saada joku suomalainen merkki :)

    liina.hyttynen@gmail.com

    VastaaPoista
  160. Olisi kiva saada The Body shopin tuotteita mukaan.
    my_insides_on_display(at)hotmaildotcom

    VastaaPoista
  161. Voi, haluisin ehdottomasti Lushin mukaan boksiin! Viime viikonloppuna juuri kävin liikkeessä tutkiskelemassa ja ai että ne tuotteet on vaa niin houkuttelevan tuoksusia ja näkösiä..

    noora.kivioja@gmail.com

    VastaaPoista
  162. Kotimainen Lumene, välillä tulee kosmetiikkaviidakoissa pyöriessä ihan unohdettua tuo kotimainen helmi ja sen uutuudet.

    -Marja

    marjavahanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  163. Haluaisin ehdottomasti tigin tuotteita testattavaksi ja dermalogican myös! Mulla on niin vaativa iho ja hiukset että olisi mukava testata tuotetta ensin pienemmällä hinnalla koska näiden tuotteiden hinnat kirpaisee aina!

    anu1993@hotmail.com

    VastaaPoista
  164. Sensai. Lempparituotteet löytyvät ko. merkiltä.

    VastaaPoista
  165. Lumene voisi olla hyvä lisä.

    Ja Biotherm. Meikkien osalta lisäksi Revlon.

    Onhan noita :)

    katja.j.makela @ gmail.com (poista välit)

    VastaaPoista
  166. We care icon koska se on ainut meikki mikä mulle sopii, ja pysyy mun naamassa kiinni :D Monen päivän pelastus.

    Meikkivoide jättää tasaisen luonnollisen jäljen, mutta peittää just tarpeeksi ja pilkunkin jälkeen paikallaan!

    VastaaPoista
  167. Mahdollisesti Maybellinen tai L'Oréalin tuotteita. Ne on sellaisia merkkejä joita saa helposti hankittua itsekkin, mutta valikoimaa on kovin paljon ja halusin tietää vähän niitä suosituimpia tuotteita. :)

    sofia.ahonen@luukku.com

    VastaaPoista
  168. Oon halunnut kokeilla Livboxia jo pitkään, ihan huippu konsepti :) Tuohon listaan lisäisin meikkimerkkejä, joita ei Suomesta saa, esim. Benefit, Urban Decay ja Too Faced. Niitä on hehkutettu kaikissa blogeissa niin paljon, että haluaisin testailla, mutta kun en nettikaupoista "uskalla" tilata..

    VastaaPoista
  169. Davine ja Clarins tulevat ainakin itselle mieleen. Muutamat tuotteet, mitä merkeiltä olen testaillut, ovat olleet erittäin positiivisía löytöjä, joten tätä kautta aukeiaisi ehkä mahdollisuus päästä testailemaan tuotevalikoimaa laajemmin.
    sari.turkulainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  170. Lush-merkin tuotteita olisi hienoa saada boksiin. s-posti: jenni.jalkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  171. Sebastian Professional, sillä Livbox kaipaa ehdottomasti lisää hiustuotteita valikoimaansa! :)

    Joliel
    jolielaide00@gmail.com

    VastaaPoista
  172. MAC voisi olla kiva koska merkki kiinnostaa minua enkä ole päässyt siihen hyvin tutustumaan. Olen kuitenkin kuullut hyvää monista tuotteista!

    kuroi-@hotmail.com

    VastaaPoista
  173. Ranskalainen luonnonkosmetiikka sarja laterier les delices (sanahorviö, toiv meni oikein) olisi ihan loistava edes näytemuodossa. Tömä hoitolakäyttöön suunniteltu tuotesarja on tehokkuudessaan huikea! Ja ihanan tuoksuinen miltä kuulostaa sitruunamarenki kasvojenpuhdistus geeli? Jasertifioitua luonnonkosmetiikkaa <3 nam nam :) martsu_90@hotmail.com

    VastaaPoista
  174. Colour caramel, luonnonkosmetiikkaa ranskasta, tai patyka, tai kure kynsilakat ois ihania <3 ainakin kokeiluversioina, aina ei raski ostaa kokeiluun koko purkkia :/ marjaana.seppala@hotmail.com

    VastaaPoista
  175. Olisi kiva, jos LivBoxista löytyisi Lily Lolon kosmetiikkaa. Siihen olisi kiinnostavaa tutustua, koska olen kuullut siitä paljon hyvää. :-)

    -Monsku
    monnakostiainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  176. Haluaisin LivBoxiin mukaan Blissiä! Todella mielenkiintoinen merkki kyseessä :-)

    nooratuulia.salonen@gmail.com

    VastaaPoista
  177. Juicy Couture! jeww_@hotmail.com

    VastaaPoista
  178. EcoTools tai Lumene! (-:

    elluuu_@windowslive.com

    VastaaPoista
  179. Lush olisi kanssa kiva. Tosin tiedän että sillä on oma liikekin, mutta olisi mukava että paketissa olisi lushia myös niille kokeiltavaksi jotka eivät liikkeeseen asti pääse tai raaski netistä tilata.

    hennaheik@gmail.com

    VastaaPoista
  180. Oon harkinnut jo useasti boksin tilausta mutta se vaan jotenkin on jäänyt, tuo kuukauden tilausvaihtoehto on mainio tällaiselle kokeilunhaluiselle. Mutta kilpailuun haluan silti osallistua, ja itse jäinkin kaipaamaan boxiin jotakin tuttua merkkiä, esim. Lumene! :)

    jennaeeva@gmail.com

    VastaaPoista
  181. Iiik! Lisäsin eilen kommenttini tänne, jossa ehotin Lumenea listoille, mutta unohdin pistää sähköpostiosoitteeni, joka onkin siis ikonen.riitta@gmail.com. Kiitooos :)

    VastaaPoista
  182. Toivoisin boksiin mukaan Weledaa, oon vasta löytänyt sarjan ja hurahtanut ihan täysin niihin tuotteisiin! JOpa mun herkkä iho rauhoittuu niillä, jippii :)

    ansku_bansku90@hotmail.com

    VastaaPoista
  183. Lumenen tuotteita ehdottomasti! Lumene kävisi niin hyvin tuohon boxiin! :)

    sähköposti: jasmiina.yildiz@hotmail.com

    VastaaPoista
  184. Sensai :) Omaavat parhaimmat ripsivärit :D

    taru.siira@hotmail.com

    VastaaPoista
  185. Bare Minerals sarja olisi hyvä lisä, sarja on tunnettu laadukkaista mineraalimeikeistään =)
    Sähköpostini on katariina.lystad@gmail.com

    VastaaPoista
  186. Kynsilakkoihin hurahtaneena toivoisin jonkun uuden kynsilakkamerkin Essien/Isadoran rinnalle :) Vaikka O.P.I :)

    heidi1sara@gmail.com

    VastaaPoista
  187. Sim tai KCProfessionals olisi kiva lisä tuohon pakettiin ja Lumene, sekä MSCHIC tietty. :)

    Tiqqqu

    tiqqqu@gmail.com

    VastaaPoista
  188. MAC ehdottomasti mukaan! Voi että olisi mukavaa saada jotain minikokoisia huulipunia... Oijoijoi :)

    milla.kymalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  189. Lumene tai no7 molemmat hyviä ja edullisia.

    VastaaPoista
  190. Hirveesti tuossa oli jo semmosia, mitä oisin ollu sanomassa! En muistanu, että esimerkiksi Korres on jo mukana ja sen oisin kyllä ehdottomasti sanonu. No, kerto vaihtoehto a lähti niin otettakoon vaihtoehto b eli Lumene mukaan. Perusteluina se, että kotimaisuus on aina enemmän kun jees :)

    jenni.karkkainen_@luukku.com

    VastaaPoista
  191. Bodyshopin ja Urtekramin tuotteet oisivat mukavia ja sopisivat perheen tyttöjenkin käyttöön.

    mariia@turkulainen.com

    -mariia-

    VastaaPoista
  192. Taisin unohtaa laittaa sähköpostiosoitteeni aikaisempaan kommentiini :D

    Tosiaan Missha (korealainen kosmetiikkamerkki) olisi ihana lisäys LivBoxiin, etenkin kun joku kaunis päivä rahani riittävät sen tilaamiseen! :)

    maria.wikman@gmail.com

    VastaaPoista
  193. Minun mielestäni LivBoxiin tulisi lisätä Lumene! Ihanaa ja raikasta kotimaista kosmetiikkaa! terveisin oona.veijanen@gmail.com

    VastaaPoista
  194. Haluaisin Livboxiin mukaan merkin nimeltään Kanebo. Mielestäni Kanebolla on markkinoiden paras pieniharjainen 38-asteessa irtoava ripsiväri.
    T. Veera
    veera_rosa@hotmail.com

    VastaaPoista
  195. Uutena tuotemerkkinä toivoisin mukaan SMASHBOXia.
    s-postiosoite: sanna_valkonen@suomi24.fi
    T. Sanna V

    VastaaPoista
  196. Moni hyvä löytyy jo, kuten Clinique, IsaDora ja Essie. YSL olisi hyvä, tai Mavala.

    (ominous88@hotmail.com)

    VastaaPoista