keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Pieniä hyviä juttuja...

Mä en muista oonko täällä kertonut, mutta mun lähtöpäivä New Yorkiin tällä kertaa oli 29.11.2011. Viimeiset kaks viikkoa oon potenut sellaista todella outoa "En jaksaisi vielä lähteä"-oloa johtuen siitä, että koko syksy ollaan kierretty, ystävien näkeminen on jäänyt ja ajatus Suomeen palaamisesta sisälsi taas paljon duuneja, joten tuntui etten hetkeäkään kerkeisi hengähtää Suomessa. Helsingissä. Tehdä mun asioita, elää mun elämää ja nähdä mun ystäviä. Olla vaan.

Sunnuntaina istuttiin pitkästä aikaa tyttöjen kanssa brunssilla Dylanissa ja vihdoin uskalsin tuoda tän ajatuksen julki. Mimmi on siitä tiennyt ja sitä mun kanssa pohtinut, mutta jotenkin on ollut vähän vaikea tuoda sitä julki. Etenkin kun omat fiilikset on niin ristiriitaiset: Samalla haluaa ihan hirveesti jo juosta sinne, mutta samalla tekee mieli olla täällä. Tytöt sanoi heti "Älä lähde vielä" ja n. 15min myöhemmin me jo vaihdettiin mun lentopäiviä. Juostessani tyttöjen kanssa bussiin vesisateessa ilman sateenvarjoa mä hihkuin ilosta, koska mulla oli niin helpottunut olo.

Se helpotus on vaan kasvanut ja tiedän tehneeni hyvän päätöksen.

Viime päivät oon vaan nauttinut ja ollut fiiliksissä. Mut voi bongata kävelemässä iso hymy kasvoillani ja vaikka unet onkin jäänyt vähäisiksi, silti mulla riittää virtaa vaikka mihin.


Voodoo doll on mun mielestä sairaan hauska keksintö.

Beyoncén Live at Roseland kolahti eilen postiluukusta ja mä oikeasti kiljahtelin ja pussasin sitä pari kertaa.. Illalla katottiin sitä ja voi miten upea se onkaan. Mä vaan niin tykkään Beyoncésta.

Mimmin kanssa oli kiva esittää morsiamia. Kuvia tulossa keväällä.

Uno sai eBaysta uuden talvitakin.



Saara on oikeesti ihan täydellisen hyvä meikkaaja, sen käsissä tuntee ittensä aina superkauniiksi.

Se legendaarinen brunssipöytä.

Pojat on ihania ja nää pojat erityisesti. Ansaitsevat kaiken hehkutuksen, oon aina ollut fani.

WhatsApp on ehkä paras keksintö ikinä. Tulee nykyään chattailtua päivittäin kaverien kanssa, Markku ei oikein hiffannut miten jaetaan sijainti.....

Lähdenkin siis Nyciin vasta samaan aikaan Mimmin kanssa 8.1. Vietänkin siis joulun ja vuodenvaihteen täällä Suomessa ja mua kiehtoo se ajatus hirvittävästi. Mimmi viettä kaupungissa 10 päivää ja mä taas sitten palailen vasta vähän myöhemmin.

Ähh nyt marssin suihkuun ja hymyilen vähän lisää. Elämä on niin siistiä, kun se on niin arvaamatonta.

Olen itsestäni ylpeä, että uskalsin muuttaa suunnitelmia vielä viimetingassa. :)

18 kommenttia:

  1. Olette niin kauniita noissa hääpuvuissa! Ihana kuva ja postaus :)

    VastaaPoista
  2. Se on hyvä välillä kuunnella sydäntään ja hengähtää ja miettiä asioita!:-) Tosi hyvä keksintö toi voodoo-nukke! Mistähän tollasia sais?:D

    VastaaPoista
  3. Millähän lennolla olette menossa? :-) itse lennän ensin Nyciin ja siellä vaihto Miamiin, ollaankohan kenties samalla lennolla? ;-)

    VastaaPoista
  4. Ehkäpä! Finnairin ainoalla suoralla mennään :)

    VastaaPoista
  5. upea kuva teistä toi hääpukukuva! vau! onko teitä siis kuvattu johonkin häälehteen tms? :)

    VastaaPoista
  6. Hyvin kirjoitettu postaus ja oikea asenne sulle elämään!

    Se on niin että asiat täytyy tehdä sillä tavalla miten sydän sanoo. Elää on liian lyhyt siihen että tekee asioita vaan sen takia että on "muka" pakko jne..

    VastaaPoista
  7. Itse kanssa Finnairilla, eli ilmeisesti sama lento! :-)

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla etta lahdette vihdoinkin yhdessa fiilistelemaan New Yorkia!:)

    VastaaPoista
  9. hei mikä kestää vastata readhead postauksen kommenteihin? byhyy.. vastaisitko pian!! ihanaa kun lähdet nykiin <3 kiva seurata mitä sä teet siellä :)

    VastaaPoista
  10. olin ton Noahin kaa hyvä kaveri tarhassa, haha :)

    VastaaPoista
  11. Olipa kiva kuulla taas teistä jotain. Ihanaa että sulla on tollasia ystäviä. :) Tuli hyvä mieli postauksesta..

    VastaaPoista
  12. Kiva postaus, ootte tosi nätteinä :)! Kuulin Graciasta ekan kerran MTL:ssa ja tykästyin heti! Oon nähnykin sen pari kertaa stadissa, huomaan että mua alkaa hymyilyttää kuin pientä ujoa tyttöä :) He is good!

    http://dashantilife.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. Hei; bongasin tällasen koruntekijän http://elvari.fi/ ja heti tulitte te mieleen, miksköhän? ;)

    VastaaPoista
  14. siis mitä, miten whatsappissa jaetaan sijainti?? :D

    VastaaPoista
  15. Siitä nuolinäppäimestä mistä lähetetään kuva yms. saa myös "share location" :D todella hyödyllinen :DD

    VastaaPoista
  16. aivan ihanaa peppi <3 ihanaa suomi!

    VastaaPoista
  17. moikka! tosi mielenkiintonen blogi! Nyt tartun yhteen juttuun mistä haluan tietoa; mikä tää whatssup juttu on? ilmeisesti joku iPhoneen asennettava sovellus yms? :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.