keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kurkistus ulkoasuihin!

Tänään oli hyvä päivä. Saatiin blogiin uus ulkoasu kuntoon, joka alkaa olla aika pitkälti just sitä mitä haluttiinkin, käytiin palavereissa ja vihdoin asiat tuntuu loksahtelevan paikalleen ihan itestään. Mahtavaa!

Tosiaan koko ulkoasu koki melekosen muutoksen ja tänne meidän blogiin tuli nyt muutama nuita alasivuja, joista löytyy vähän lisätietoja meistä, jotain lehtijuttuja, promokuvia yms. Kaikista siistein juttu on kuitenkin ehdottomasti tuo meidän BACKSTAGE-osio jonne päivitellään meidän kuulumisia päivän mittaan. Eli vaikka ei ehdittäis postata varsinaisia postauksia tähän "normaalin blogin" puolelle niin kannattaa käydä aina kurkkaamassa tuota meidän BACKSTAGEa, sillä sinne pyritään päivittelemään jotain joka tapauksessa. BACKSTAGEa saa kunnian päivittää meidän lisäksi myös ystävämme Inka, joka onkin blogissa vilahdellut ajoittain ja onkin aktiivisesti meidän menossa mukana. Niin ja tietty myös meidän More To Love-Facebookryhmä pysyy yhä aktiivisena, joten eiköhän nämä muutokset oo vaan ja ainoastaan positiivisia :)

Meidän ulkoasut puolestaan oli tänään seuraavanlaiset :


Peppi oli saanut pukeutumisinspiksen tänään Sami Kapasen jäällepaluu-uutisesta.........





KalPa-pipo Pelimiehestä
Takki Dereon (XL)
Mekko CityChick (XS, plussakoot HUOM :D)
Sukkahousut Vogue (44-48)
Kengät Forever21 37


Mimmi puolestaan pukeutui uuteen ostolakkorikkurin Monkin -75% tunikaan...





Ringscarf Seppälä
Takki NewLook (20)
Ruututunika Monki (L)
Shortsit NewLook (18)
Legginssit Piruetti (XL)
Ylipolvensaappaat Torrid
Laukku Paul's Boutique Top Shop


Miltäs näyttää uusi ulkoasu ja mitäpä tykkäätte tuosta meidän BACKSTAGEsta ja muista alasivuista?


31 kommenttia:

  1. vau, hieno tää uus ulkoasu ! (:

    VastaaPoista
  2. Hei Mimmi ja Peppi :)
    Pystyykö noita torridin kenkiä tilaamaan postimyynnin kautta, onko teillä tietoa?
    Ihanaa kevättä teille! :)

    VastaaPoista
  3. oi, kiva ulkoasu ! (: tykkään.

    VastaaPoista
  4. Vähä kiva! Ihanan semmonen kesänen (:(:

    VastaaPoista
  5. Siis tykkään! Tosi hauska toi 'pöytäliinan veto' animaatio ja kivat värit. Myös lisäsivut oli hyvin informatiiviset. :)

    Mutta mikä on toi ihana vasemmalla oleva kännykuori/pussukka-juttu? Ja mistä semmoisia saa?

    Ja lisäks saako noita Piruetin leggareita niiden Foorumin myymälästä? Asun Zürichissä, joten olen vähän pihalla uusimmista kuvioista siellä kotimaassa, mutta monet niiden legginsseistä näyttää tosi kivoilta.

    Jatkakaa hyvää työtä, ootte ihania!

    -Maria

    VastaaPoista
  6. Mä en vaan oikeasti enää tajua miksi joka postauksessa pitää kertoa palaveeraamisesta. Siis te palaveeraatte lähinnä siitä, mitä te piilomarkkinoitte meille joten ööh, voisiko postaukset käsitellä joskus jotain muuta? Esimerkiksi sitä, mitä tän blogin tulis sisältää (ettekste ollu joku vuoden muotiblogi tms), vai onko tästä tullut palaveerausblogi?

    Kun tää teidän blogi selkeestikin on yritys, niin pakko kysyä että mikä se teidän tuote mitä myytte on? te itse?

    VastaaPoista
  7. Torridin kenkiä voi tilata, mutta kannattaa ottaa huomioon korkeat postikulut (vielä tällä hetkellä) ja tullit. :/ Amerikasta tilaaminen on hankalaa! Kandee tsekata ASOS ja Evans nyt ainakin, sieltäkin pitäisi jotain samantyylisiä kenkiä löytyä välillä ja postarit jotain vitosen luokkaa!! :)

    VastaaPoista
  8. More To Love on meidän työ ja jos me juostaan palavereissa niin on luonnollista niistä puhuakkin. Pitäisikö meidän keksiä "Käytiin hengaamassa Kaapelitehtaan pihalla" ettei se kuulostaisi siltä mitä se on? Meillä on aina ollut avoin linja tän blogin kanssa ja se tulee olemaan niin jatkossakin. :) Me ei myöskään piilomarkkinoida teille yhtään mitään.

    Mikäli olisin töissä entisessä työpaikassani niin luultavasti jokainen postaukseni alkaisi: "Aamulla istuskelin palaverissa, tässä päivän asu toimiston vessan peilistä ennenkun kipitin palaveriin" Tätä tämä nykyaika on.

    :)

    VastaaPoista
  9. Uusi ulkoasu on aika cool =) Ja Mimmillä on aivan ihana saappaat! Nimimerkillä mukapaksupohkeinen joka ei saanut tänä talvena saappaita kaupasta...

    VastaaPoista
  10. Tämä tykkäis Pepin mekko-sukkahousu yhdistelmästä! Sekä Mimmin ihanasta nutturasta ja heleistä kasvoista. Blogin ulkoasu on muuten todella kiva! :)

    VastaaPoista
  11. Moi! mahtava ulkoasu täytyy sanoa :) Mutta kyselisin edelleen teijän facebook ryhmän perään.. Onko se rajattu jollain tapaa, nimittäin mää en pääse kattomaan sitä mistään koneelta! En koulussa, enkä kotona. Asun Ruotsissa, joten mietiskelin vaan joskos ''vika'' ois siinä :D

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia+rakastuin tähän ulkoasuun!

    VastaaPoista
  13. Anonyymi: Ööö.. olihan tässä myös meidän asukuvia, eikö se riitä täyttämään tyyliblogin (muotiblogin) määritelmän?

    VastaaPoista
  14. Jaiks! Tykkään hirveesti teistä mut nyt kyllä täytyy myöntää järkyttyminen noiden Pepin keltaisten legginsien suhteen. HUHHUH.
    Muotoja tai ei, keltaiset ja valkoiset leggarit/housut täytyisi kieltää lailla :D

    ps. gojane.com on halpa jenkkikauppa, sieltä oon tilannu muutamat kengät eikä postikuluja tullu hirveesti/tullia ei lainkaan.

    VastaaPoista
  15. I love those yellow tights!

    Besos,
    Denise

    VastaaPoista
  16. hiton hieno ulkoasu!!
    ps. jeee SAMI KAPANEN <3

    VastaaPoista
  17. Aivan mahtava uusi ulkoasu! WAU.
    Paljon parempi kuin edellinen. Ootte ihania <3

    VastaaPoista
  18. Yhdyn tohon kommenttiin, et ihana nuttura ja (aina) heleä iho Mumskilla. Kannattasin sitä ostolakkoo, mut ruutupaita sopii tosi hyvin!

    VastaaPoista
  19. Ihan mielettömän upee tää uus ulkoasu, ootte todellaki käyttäny mielikuvitusta ja erotutte joukosta ! Pointsit teille tytöt <3 Joo ja onnee ostolakolle XD

    VastaaPoista
  20. Moikka! Tykkäsin blogin vanhasta ulkonäöstä mutta tää uuskin viakuttaa tosi kivalta!! Kaikkeen tottuu :)!! Rakastuin pepin keltasiin sukkiksiin ja siihen mekkoon ja Mimmin shortseihin ja laukkuun! <3

    http://dashantilife.blogspot.com

    VastaaPoista
  21. Tyylikäs ulkoasu:)

    Mukavaa loppuviikkoa!

    Jamssi

    VastaaPoista
  22. Uusi ulkoasu on aivan mahtava :DD

    VastaaPoista
  23. miks teillä on liian kivoja vaatteita :(

    terv. kateellinen :D

    VastaaPoista
  24. Tyylikäs on ulkoasu! Ja teidän näköinen. Tykkäsin FAQ-osioista erityisesti. Ehkä kaikki ei kysy enää niitä samoja kysymyksiä kymmeniä kertoja, kun ne voi tarkistaa sieltä.:)

    T: Jenni

    VastaaPoista
  25. Tykkään ulkoasusta! Se harmi siinä vaan on, että se on hidas :/

    VastaaPoista
  26. hih, ihana Mimmi ja viimesen kuvan ilme! :D

    VastaaPoista
  27. Tosi ihana tää ulkoasu!!tulee oikeest kesä mieleen:) mil ohjelmal teitte?

    VastaaPoista
  28. IHANA uus ulkoasu!

    http://glamoro-us.blogspot.com/

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.