lauantai 12. kesäkuuta 2010

Miksi painottomuudesta tehdään aina niin suuri numero?


"Oho, näyttääpä tämä vaaka paljon, et sinä kyllä näytä noin painavalta!" terveydeydenhoitaja tokaisi minulle lukiossa. Ko. lause on toistaiseksi positiivisinta mitä kukaan todellisen numeraalisen painolukemani tietävä on minulle koskaan painostani kommentoinut.

Meiltä kysellään usein kommenttilaatikossa painoa. Ihmisiä kiinnostaa ihan suunnattomasti paljonko on meidän SE TODELLINEN maaginen lukema. Tietysti läskibloggaajalta syö uskottavuutta (ainakin Cityn Toim. huom. mukaan) jos ei julista tuota numeroa ympäriinsä. Me koetaan asia erilailla, julistamalla lukemia me tehtäisiin omasta painostamme juurikin se turhan suuri numero. Kuinkakohan montaa ihmistä painolukeman hokeminen ärsyttäisi, jos nyt jo pelkät vaatteiden koot postauksissa tahtovat ärsyttää (ärsyttääpä sitten vaatekoon suuruus tai "pienuus").



Väittäkää mitä väitätte, mutta meidän mielestä painolukeman julkituominen leimaa helposti ihmisen. Heti alkaa se vertailu "Ai tuo painaa minua sen ja sen verran enemmän.", "Miten tuo voi näyttää tuolta vaikka painamme muka saman verran?", "Saletisti tuo huijaa vähintään 10kg." jne. Sorrumme tähän vertailuun valitettavasti myös itse, muunmuassa Seiskan Miss XL-kilpailijoita pizzeriassa syynätessämme.

Yksin pelkän numeron muutoksen seuraaminen ei riitä, ylipäätään painon kyttääminen on raskasta. Osalliseksi tähän työlääseen kyttäykseen päästään myös me. Lähes joka toinen päivä kommenteissamme hätäillään ettei vaan olla laihduttu, joka toinen päivä meidän huomautetaan lihoneen. Hmm... Paino kyllä vaihtelee, mutta ei mitenkään merkittävästi ainakaan yhdessä yössä. Outoa sinänsä, kukaan meidät oikeasti tavannut ei ole vielä kuitenkaan kyseenalaistanut ylipainoisuuttamme. Kerran kaupantäti tosin totesi meidän näyttävän livenä paaaaaljon pienemmiltä kuin telkkarissa. Good for us.



Me Pepin kanssa emme kyttää painoamme, pituutemme tiedämme siksi, etteivät ne lukemat ole muuttuneet kummallakaan enää kymmeneen vuoteen, toisin on painon laita. Nopealla laskutoimituksella viimeisen viiden vuoden sisään painolukemani ja sen moninaiset numeraaliset vaihtelut (+/- 20kg) on tiennyt itseni lisäksi vain kolme henkilöä (+ Painonvartijoiden punnitsijatäti, mutta häntä en laske, sillä uskon numeroni hukkuvan muiden kilolukemien joukkoon). Olisinko yht'äkkiä valmis jakamaan tämän salaisen tiedon kaikkien teidän kanssa? En ole.


Edelleen painottomin terveisin,

Mimmi More To Love,
ihan oikeasti OIKEASTI ylipainoinen



Ps. Ei olla muuten enää ees varmoja tiedusteltiinko tuossa Cityn Fact Filessa ollenkaan painoamme.

Kuvat: Pietari Hatanpää

58 kommenttia:

  1. todella söpö toi ensimmäinen kuva :) ja joo , kirjoititte tosi hyvin aiheesta ja oon samaa mieltä teijän kanssanne !

    VastaaPoista
  2. Jes! Juurin näin. :)

    Itsestäni huomaa ihan ilman painon tietämistäkin, että olen lihava.
    Ehkä se painon tietäminen tyydyttää jotain omituista luokittelun tarvetta, mutta itselläni ei ole mitään syytä auttaa jotain pistämään mua johonkin tiettyyn läskikastiin painoni perusteella. (Juu nou, lievästi ylipainoinen, sairaallosen lihava ja omani on toki se omani: talo.)

    Ihmiset kuvittelevat saavansa tietää jotain enemmän, jotain ihmeellistä ja salattua, kun tietävät painon. Silloin voi laskea painoindeksejä sun muuta. Mikä ettei mitattaisi seuraavaksi pohkeen paksuutta ja vyötäröä, jos kerran numerot kiinnostavat. Tai ripsien pituutta.

    Kallonmittaaminen oli jossain vaiheessa yleistä ja kiehtovaa, koska kallojen ja kasvojen mitoista ja piirteistä pystyi muka päättelemään jotain ihmisten persoonista. Ehkä painosta jotkut kuvittelevat pystyvänsä vetämään samoja päätelmiä.

    Itse aion pitää painoni vaakani tietona, se ei vaan kuulu kellekään. :)

    VastaaPoista
  3. etkö mimmi seurustele enää?

    VastaaPoista
  4. Mutta kumpi painaa enemmän, Pepe vai Mimi? ..ja hui, kun hoksasin vasta nyt tuon teidän pituuseron, Mimmihän on melkein mallinmitoissa ;D

    VastaaPoista
  5. Mä en muutenkaan ymmärrä tätä "omg ettekai vaa oo laihtunu/lihonu?!?! -hössötystä. On varmaan tosi raskasta blogata "läskiblogia", kun porukka sitten katsoo teitä vähintäänkin pettureiksi jos uskallatte mennä laihtumaan.

    Pääasia on kuitenkin että itse viihtyy ja paino ei ole aivan vaarallisissa lukemissa kummassakaan ääripäässä! (:

    VastaaPoista
  6. Tuli tuosta ekana olevasta painokommenttilainauksesta mieleen kun olin sairaalassa menossa leikkaukseen ja hoitaja tuli kyseleen painoa, ilmeisesti että nukutusainetta tulee tarpeeksi. Sanoin painoni ja hoitajatäti sano että: "Et ole tosissas, pakkohan sinun on olla laihempi, koska oot viimeksi käyny puntarilla?" :D Pelasti päivän ennen leikkaukseen menoa.

    VastaaPoista
  7. Ootte ihan järkyttävän upeita naisia! Tää teidän blogi on yksi syy miksi olen oppinut rakastaan itseäni :---)

    VastaaPoista
  8. Mä päätin joskus vuoden 2001-2002 paikkeilla, etten käy enää vaa'alla. Se vain stressasi, kun illalla painoa oli puoli kiloa enemmän kuin aamulla ja jokainen suupala tuotti kamalia syyllisyyden tunteita. Sit päätin, että antaa olla. Vaaka ei kerro mulle, miten hyvältä minusta tuntuu. Enkä oo päivääkään katunu päätöstäni.

    VastaaPoista
  9. Jeps..KUKAAN ei tiedä mun nykyistä painoani. (no ehkä joku terveydenhoitoalan henkilöstö, joskus muistan että sitä on mittailtu ja voivoteltu..heidän toimestaan siis!)

    Edes minun rakas aviomieheni ei sitä tiedä, en vain ole kehdannut kertoa. :/ Aika säälittävää. Mutta näkeehän sen jo päältäpäin, että olen läski, lihava, ylileveä kuljetus yms.

    Kesäterveisin Emma (nimi muutettu ;D) vm.1985, 113kg. :(

    VastaaPoista
  10. Anonyymi: No kyllä mä painan numeroissa enemmän ku Pepe :D Ja oon joku 7 senttiä pitempi myös.

    VastaaPoista
  11. Mua häiritsi myös tuo Cityn päätoimittajan tarttuminen siihen painokysymykseen.
    Miksi kenenkään pitäisi tietää toisen tarkka paino, ellei kyseessä ole lääkäri.

    Yläasteella terkkaritarkastuksen jälkeen tietyt tytöt aina kysyivät muilta heidän painoaan, kai se on jonkinlainen paremmuuden osoitus, jos toinen painaa itseä enemmän.

    Edlleenkin olen mielelläni ns. painoton, vaikka olenkin ylipainoinen. Ei tulisi mieleenkään kysyä myöskään keltään alipainoiselta, että paljonko se painaa.

    Ihmisellä on oikeus rajata ne tiedot, joita haluaa itsestään paljastaa.

    Olette mahtavia tyttöjä, koosta riippumatta ja ihailen teidän rohkeuttanne suunnattomasti.
    Myöskin kyttään vaatevalintojanne ja teidän ansiostanne olen ensimmäistä kertaa vuosiin uskaltanut käyttää värejä. Läskikin saa näkyä eikä vain peittyä mustiin loimiin. :)

    VastaaPoista
  12. ihanaisista naisista ihanaisia kuvia!

    VastaaPoista
  13. Mua ei oo koskaan kiinnostanut paino ja ne numerot :) enemmän oon välittänyt siitä miltä näyttää ulkoisesti... mutta en siis niinkään negatiivisessa mielessä :D

    VastaaPoista
  14. Mua taas ärsyttää tollainen painon salailu, mutta pituus kyllä suostumaan kertomaan. Koulussakin terveydenhoitajan tarkastuksen jälkeen "kuinka pitkä sä oot?", "mä oon sua 5cm pidempi". Tollaista vertailua. Miksi painoa ei voisi kysyä? Pituushan vaikuttaa tosi paljon painoon, lihasmassa, luut jne.

    VastaaPoista
  15. Meillä ei ole koskaan ollut vaakaa. En tiedä johtuuko siitä ettei ole ollut rahaa, vai siitä ettei ihan oikeesti kiinnosta.

    Saan tietää painoni ehkä kerran vuodessa terveydenhoitajalla.

    Ne vaa'at vaan reippaasti ihmisiltä roskiin. Mitä niillä teet?

    VastaaPoista
  16. Ei vitsi Peppi näytät ihan Jenni Vartiaiselta noissa kuvissa ! Mikä on ihan kohteliaisuus :D

    VastaaPoista
  17. kannatan tuota ettette kerro tarkkaa painoa. ei kukaan tee sillä numerolla mitään. teitä voi katsoa miettimässä että x kiloa, voi ajatella vain että kauniita kiloja ihan sama monta niitä onkaan :) eikä kenenkään tarvitse alkaa vertailemaan omia numeroita teihin.

    VastaaPoista
  18. " Anonyymi: Koulussakin terveydenhoitajan tarkastuksen jälkeen "kuinka pitkä sä oot?", "mä oon sua 5cm pidempi". Tollaista vertailua. Miksi painoa ei voisi kysyä? "


    Painoasiat ei välttämättä ole ihan niin yksinkertaisia kaikille. Se on ehkä hivenen henkilökohtaisempi asia kuin pituus. Kukapa haluais kuulla sellasia kommentteja kuin "Ai sä oot noin läski, ei ois uskonu" tms.
    Ja eiköhän toi paino (ei nyt ihan kilogrammojen tarkkuudella) näy ihan päältäkin/ulkonäöstä, ettei noita numeroita ees tarvita.

    VastaaPoista
  19. Teillä tytöt on todellisesti sana hallussa! Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  20. Niin totta! Itse en omasta mielestäni ole edes mitenkään läski tai lihava (mitä nyt toiselle puoliskolle aina auon päätä että oon lihava :D ) mutta eniweis ja silti painoa olis varmaan 70 kg ja sekös sitten ärsyttää koska jos sen kerron niin ihmiset ajattelee että ootpa lihava :D whattafuck :D Minusta se paino ei kyllä kerro totuutta siitä että onko lihava tai laiha ja siksi oon boikotoinu ja boikotoin edelleen vaa'alle menoa, koska se on vaan luku muitten joukossa ja ennemmin katon peilistä ja sen perusteella sitten arvioin itteäni ja minun mielestäni se paino lukuna ei kerro kyllä ihmisestä että onko lihava vai laiha. No kai se jotain suuntaa antaa, mutta omalla kohdallani ei ainakaan kerro.

    Ja siis todellakin en ole varmaan kymmeneen vuoteen käynyt vaa'alla eikä meillä edes ole sellaista eikä muuten tulekaan :D Ja no, omasta mielestä (rehellisesti!) oon ihan normaali vaikka onhan tota mahaa jonkun verran siltikin.

    Ja enkä mä nyt niin paljon ole voinut edes lihoakaan koska mulle menee esim. noin 10 vee sitten ostettuja farkkuja vieläkin ja ovat kokoa M/L.

    Vitsit, tuli tekstiä mutta hope so pointti tuli ymmärretyksi ja kommentoin teille muuten ekaa kertaa :D Tämä vaan pisti kommentoimaan.

    VastaaPoista
  21. tää teksti oli niin totta kun vaan olla ja voi ! itse olen myös oikeasti ylipainoinen,siis yli 100 kilon menee,ja kun olen kysynyt perheelta ja luotto ystäviltä että minkä painoiselta näytän he ovat veikanneet 85-90 kiloa. vaikka asia on ihan toisin. paino on minulle hyvin henkilökohtainen asia,sen tietää vain terveydenhoitajani ja minä,ei edes äiti,parasystävä ei kukaan muu kuin minä. mitenkä joku lukema muuttaisi yhtään mitään? ei mitenkään.

    VastaaPoista
  22. Moi mimmi(t ja Peppi)!
    Kiitos lisääntyneistä asukuvista ja vaatetiedoista lopussa! Kiva kun näkee, mistä ootte ostaneet minkäkinlaiset vermeet, ihan vaan koska onhan tässä muotiblogi muodokkuusasioilla höystettynä kuitenkin käsisämme ;D Kiitos siis niistä, koska usein alkaa kiinnostaa mistä moisen voisi itselleen hankkia.

    Terveisin "Farkkupaitakokoa kysellyt tyytyväinen MTL-lukija" :)

    VastaaPoista
  23. No, ihmiset ei oo koskaan tyytyväisiä, jos kertoisitte painonne niin äkkiäkös jotkut alkais tivaamaan kuppikokoa tai kuinka pitkiä teidän isovarpaat on tms. :D ja mitä väliä sillä on paljon te painatte kun näytätte superhyviltä anyway!

    Ja hetkinen, eikö se oo "kiellettyä" kysyä naiselta painoa? :D

    Ootte kyllä ihania ja niin piristäviä <3

    VastaaPoista
  24. Ymmärrän hyvin kaiken mitä kirjoitit, itsekään en ole koskaan kertonut kenellekään paljonko painan. Yläasteella taisin näyttää lappua kerran parhaalla ystävälleni, mutta enää en kertoisi.
    En kertonut silloin kun olin laihempi, enkä kerro nytkään, koska mielestäni se on erittäin henkilökohtaista ja ei kuulu kenellekään. Ihan eri asia kuin pituus.
    Miksi pitäisi kertoa, kun mihin se vaikuttaa?

    VastaaPoista
  25. Mä en oo ikinä ymmärtäny, miks joitain lukijoita kiinnostaa paljon te painatte, mikä on se lukema.
    Ei mullakaan ole tapana kertoa uusille tuttaville, joo oon sen ja sen verran pitkä ja painan sen ja sen verran.. plääh!

    Te ootte kyl tooosi hehkeitä :)

    VastaaPoista
  26. joo vissiin ne kaikki rakentavat kommentit deletoidaan...tai jotka o eri mieltä

    VastaaPoista
  27. yhtään kommenttia ei ole poistettu, tai hylätty. me ei harrasteta sitä! :)

    VastaaPoista
  28. Enpä yhtään ihmettelisi, jos kyseisen toimittajan perimmäisenä tarkoituksena oli nimenomaan provosoida MTL:ää - kivasti klikkauksia Cityn sivuille ja mainostajat tykkää.

    VastaaPoista
  29. Jes, oikein! Miksi ihmeessä aina edes pitäisi tietää paljonko painaa? Ja jos sen Maagisen Lukeman tietää, niin mitäpä sitä muille kertomaan kuin korkeintaan lääkärilleen ja sille hepulle joka säätää benjihypyn varusteet?

    Itse tein viime syksynä elämäni parhaan päätöksen olla käymättä enää vaa'alla, huomaan kyllä vaatteista jos kauheasti pyöristyn ja laihtua en edes tahdo. Parempaan kuntoon yritän kuitenkin koko ajan päästä. Olisi varmaan ihan hyvä säännöllisesti punnita itsensä, mutta se ahdistaa mua ihan mielettömästi. Mieluummin elän tässä onnellisessa tietämättömyydessä. :D

    Kiitos blogistanne, tämä on tuonut miulle paljon hyvää mieltä! :) Jaksatte aina olla niin ihanan positiivisia, silloinkin kun nurisette jostain!

    VastaaPoista
  30. sadan-kilon-keijukainen12. kesäkuuta 2010 klo 22.24

    Hei Peppi, nyt vasta blogia luettua tajusin että taisin eräs päivä nähdä sinut. Mun naama muistini on niin huono etten osannut yhdistää sitä suhun ja aattelin vaan, että siinäpä upean näköinen tyttö, eikä edes mikään kahden kilon keijukainen! :D
    Itsekään en ole mikään pikku tyttö ja on ihanaa nähdä että painiessaan oman painon ja kauneuden kanssa huomaa jonkun joka on sinut oman painonsa kanssa ja ensimmäisenä kiinnittää huomioni kauneutensa ei painonsa takia!!! ;D
    Ootte ihanan upeita ja tsemppaatte meitä muitakin! :)
    Isot siskot ROKKAA! ;D
    Hyvää kesää molemmille!

    VastaaPoista
  31. Jep, ku se paino ei todellakaa kerro kaikkea. Ite oon reilu 160cm pitkä, painoin alkuvuodesta 82 kiloa. Eli olin pituiselleni jo kuitenkin aika ylipainoinen. Jotkut ei silti aina edes uskonut, että mulla on ylipainoa kuin ehkä se joku 5 kiloa. Se riippuu niin ruumiinrakenteesta ja kaikesta!

    VastaaPoista
  32. Aaw ootte ihanii :) Ihana huomata että muotimaailmassa ei enää pyöri niitä anoriktisia pojannäkösiä tyttöjä, vaan ollaan pääsemässä normaalimpaan suuntaan :)

    Itsekin olen vähän isokokoisempi 16-vuotias mutta erittäin kiinnostunut pukeutumisesta ja muodista. On ollu ihana huomata että voi näyttää hyvältä vaikka ei tosiaan näytä siltä pikkupojalta! :)//Heini

    VastaaPoista
  33. Mistä tuo upea kirjava tunika on? Nim. haluun samanlaisen!

    VastaaPoista
  34. Minusta te olisitte ihan täydellisiä miss XL,iä koska ootte niin sulosia <3333

    VastaaPoista
  35. Ihanaa tekstii, ja oon ihan samaa mieltä.

    VastaaPoista
  36. Ihana blogi! Hauskaa tekstiä! Taidan ruveta tykkäämään muotiblogeista enemmän tämän blogin perusteella :)

    VastaaPoista
  37. Tässä kaikkien silmäilyjen alla, pitää myöntää yks asia. Mun todellisen painon tietää terveydenhoitaja ja minä. Edes mun oma äiti ei tiedä tarkkaa painoa, ja olen todella onnellinen ettei ketään niinsanotusti edes kiinnosta painoni. Olen kilollisesti painava, mutta rakenteeni on sopusuhtainen ja suurinosa painosta tulee lihaksien kautta. Tää asia on kyllä niin kymmenenpiippunen ku niinhän se vaan on että kaikki on erinlaisia.

    VastaaPoista
  38. kiinnostaako ihmisiä ihan oikeasti toisten paino :o miksi?! Mua ei kiinnosta edes _oma_ painoni :D

    VastaaPoista
  39. aargh on toki itekki hieman painava (:----DDD) ja mulla on kaksari mutta teillä ei kyrsii ahasti

    VastaaPoista
  40. Sanotte mitä sanotte, niin kyllä se on hemmetin koomista, että pamahtaa julkisuuteen "ylpeänä läskinä", eikä uskalla painoaan julkistaa. Häpeäisitte.

    Mikko Koo

    VastaaPoista
  41. Eipä kyllä taida kovin moni laihakaan painoaan julkisesti huudella, ihan näin by the way...

    VastaaPoista
  42. Tämä ei nyt liity aiheeseen mitenkään eikä milläänlailla, MUTTA tuo ensimmäinen kuva postausessa on aivan hurmaava!:--D En pääse yli siitä, että näytätte uskomattoman pirteiltä siinä ja kuva on niiiin... AH IHANA ! ♥

    VastaaPoista
  43. Oon kyllä kerrassaan sitä mieltä, ettei teidän painolukemien pitäisi muuttaa mitään. "Ai se painaa noin paljon, no kas, sehän on lihava!" Te kuitenkin ootte tuoneet oman ulkonäkönne jo julki, eiköhän se kerro enemmän kuin numerot. Mua ei suoraan sanottuna edes kiinnosta :D Luin kanssa ton Cityn toimittajan kommentin, ja musta se nyt vaan oli liian "helppo" rutkutuksen aihe.

    -annika

    VastaaPoista
  44. Mun mielestä kilot on yhdentekeviä, mua ei ainakaan kiinnosta, että paljonko joku painaa....

    Samankokoinen ja näköinen on, vaikka kertoisikin kilojensa määrän..

    Ja Mikko Koo, tarvitseeko sinulle kertoa paljonko painaa, jotta tietäisit onko joku läski vai ei...etkö muuten huomaa että mimmi ja peppi ovat ylipainoisia, jollet tiedä heidän tarkkaa painoaan... sinä vasta koominen oletkin! :DD

    Mimmi ja Peppi, olette ihania! Ja sehän on oma asianne, mitä haluatte itsestänne paljastaa :)) Kaikkea hyvää teille ja jatkakaa samaan malliin! =))

    VastaaPoista
  45. IHANIA OLETTE ja olen niin iloinen, että otitte aiheen puheeksi. Muutenkin luen mielelläni tdän blogia, sillä en itsekkään kuulu siihen pienempään kastiin niin olin niin positiivisesti yllättyny ku löysin teidän blogin kaikkien muiden blogien joukosta! Täällä puhutaan asiaa, esitellään upeita vaatteita joita kantaa kaksi upeaa naista!!! Toivon, että jatkatte blogin kirjoittamista!!!! <3 :)

    VastaaPoista
  46. MOI!
    Kiitos teille tästä blogistanne. Vuosia olen jo odotellut sitä, että julkisuuteen astuisi puhumaan lihavuudesta joku/jotkut ihan oikeasti lihava, eikä kukaan normaalipainoinen nainen. Ja tällä tosiaan en tarkoita teitä kohtaan mitään negatiivista, vaan tasan haluan osoittaa kiitoksen siitä, että olette tehneet valtavan harppauksen varsinkin naisiin kohdistuvan kategorisoinnin saralla. Onhan se ihan jumalattoman upeeta, kun esiin astuu vahvoja naisia, jotka tasan määrittelee omat sääntönsä. Wau!!

    VastaaPoista
  47. Olen itse nykyään ylipainoinen.. Enkä enää edes käy vaalla koska siitä masentuu ihan turhaa..

    Mutta mä en edes nykyään mieti tai haaveile siitä että olisin laiha!

    Mä oon sitä mieltä että ylipainoinen voi näyttää hyvältä, kunhan osaa pukeutua "fiksusti".. Siis mä ite ostan sellaisia vaatteita missä kaikki läskit ei näy..

    Bye the way, viime vuona olin kakkosen ajankohtaisessa esintymässä. Kerroin siitä että OLEN sairastunu bulimia/anorexia, ja ohjelmassa mä olin jo vähän yli painoinen, ja siitä tuli kauhea haloo, siis komenttejä mun vanhaan blogiin "ei sulla voi olla syömishäiriö ku et oo ees laha" ja "paljon sä oikein painat??".

    monet ei tajunu sitä että mä kerroin että OLEN sairastanut, enkä silloin enää sairastanut.

    Kirjoittelimpa sekavasti , mutta jos saatte siitä mitään selvää niin hyvä on :D


    // Vicky

    VastaaPoista
  48. Luulisi että juuri teillä olisi asenne: "painan 90 kg, so what" Tälläinen olisi minusta todella arvostettavaa ja saisi ihmiset miettimään että paino on vain numero ja isosta numerosta huolimatta voi näyttää upealta.

    VastaaPoista
  49. "Sanotte mitä sanotte, niin kyllä se on hemmetin koomista, että pamahtaa julkisuuteen "ylpeänä läskinä", eikä uskalla painoaan julkistaa. Häpeäisitte.

    Mikko Koo"

    Itse taas olen ymmärtänyt, että MTL-filosofiaan kuuluu ennemminkin "rakasta itseäsi ja nauti elämästäsi (koosta riippumatta)"- kuin "rakasta lihavuuttasi ja nauti kiloistasi"-asenne. Vaa'an lukemalla ei minusta ole tuon kanssa pahemmin tekemistä. Sano mitä sanot, niin kyllä se on hemmetin koomista, että pamahtaa jonkin blogin kommenttiboksiin vaatimaan (rivien välistä, jos saivarrellaan) tietoa toisten ihmisten elopainosta.

    VastaaPoista
  50. Omasta mielestäni painon kysely on rasittavaa. En tiedä paljonko painan, mutta olen joka tapauksessa alipainoinen enkä siitä muutu vaikka mitä söisin (ja syönkin :D). Ihmiset jotenkin olettavat ettei se ole yhtään loukkaavaa arvostella julkisesti laihan ihmisen painoa ja olen usein kuullut ihan tuntemattomienkin arvailevan painoani. En ole mitenkään epävarma ulkonäöstäni tai välitä pätkääkään omasta painostani mutta silti se on joskus häiritsevää kun muut tekeväti siitä niin ison jutun vain koska olen alipainoinen.
    Pitkä selitys, toivottavasti tajusitte :D

    VastaaPoista
  51. Mun mielestä ootte molemmat TOSI nättei! Teil on aina upeet kaikki vaateet yms, mitä oon nyt tätä blogii katellu!

    Ootte mahtavia!

    VastaaPoista
  52. hei nyt saitte tän lukijan itkemään! tää teksti kosketti ja syvältä. oikeasti, teidän blogista saa jokaisena "hyi olen lihava en voi poistua ovesta"-päivänä oloni paranemaan kummasti. saan teiltä myös itsevarmuutta, ja näkemys omasta itsestäni on muuttunut lukiessani teidän blogianne. tottakai lähes viikoittain vertaan itseäni kavereihini, olen porukasta selvästi lihavin ja herkkusuisin. kuitenkin tiedän, että painoni ei vaikuta siihen miten paljon ystäväni musta tykkäävät ja siitä saan kiittää osittain myös teitä =) toivon että jatkatte samaan malliin! (ja laitatte ne vaatekoot noihin asuihin, koska on helpottavaa tietää mistä tän kokoiselle löytää noin ihania vaatteita kuin teillä on)

    toivoo: se pehmeä&pyöreä

    VastaaPoista
  53. "Luulisi että juuri teillä olisi asenne: "painan 90 kg, so what" Tälläinen olisi minusta todella arvostettavaa ja saisi ihmiset miettimään että paino on vain numero ja isosta numerosta huolimatta voi näyttää upealta."

    :'D "todella arvostettavaa". painakaa mitä painatte, so what.

    VastaaPoista
  54. itsekään en käy koskaan vaa'alla... mitä väliä sillä numerolla on, paino kumminkin riippuu niin monesta asiasta. kunhan on peilikuvaansa tyytyväinen :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.