keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Naarastiikerit Ruotsin tiikerin vastaanotolla!


Oltiin tänään tutustumassa Tiger Of Swedenin ensi kevään ja kesän mallistoihin. Tapahtuma järkättiin Tigerin showroomilla Tehtaankadulla ja iloista on myös toki se, että järkkääjänä hääri blogimaailmastakin tuttu Vesa Silver. Iloista oli myös se, että me oltiin unohdettu kamerat kotiin, joten kuvailtiin kännyköillä..


Ensimmäiseksi jostain syystä Vesa ohjasi meidät heti ruokapöydän ääreen ja niinpä napattiinkin lautasille kaikkea herkullista..


Mimmillekkin maistui. Pepillä taisi olla jo lautanen tässä vaiheessa tyhjänä..


Yleiskatsausta tiloista..


Me lihavat rynnittiin luonnollisesti ensimmäisenä tsekkaamaan laukut ja kengät jostain kumman syystä. Sieltä löytyikin aikamoisen upeita ja "pakko saada"-juttuja..


Hello? Come to mama?


Mimmi tuoksutteli näitä nahkasia laukkuja onnessaan ja Peppi luuli, että se nuoli niitä..


Paikalla oli myös live-musiikkia, kun sellon varressa viihtyi Apocalyptican Paavo.


Bongailtiin myös aika kivoja kenkiä..


Vaikuttais siltä, että meidän on pakko opetella kävelemään koroilla vihdoinkin..


Muotobloggari poseerailee.


Aivan ihastuttava mekko. Pakko saada? Ehdotettiinkin Tigerin tyypeille, että jos kysyisivät tehtaalta voisko ne ommella kaks tämmöstä yhteen, ni saatais meillekkin sopivat koot. :D


Tää nimitettiin heti Eevan asuks. Jotenki toi vaan näytti ihan sellaselta joka vois olla Eevan päällä. Tuolta alta löytyi täydellinen mekko, joka olis niin Eevaa.


Ihana hame josta huoku sellanen Etelä-amerikkalaisuus. Toi jakku on nahkaa ja Peppihän menetti her.. sydämensä heti, koska pakko saada.


Viimeseks esiteltiin tämmönen aivan ihana Swarovski-kristallein koristeltu mekko joka ei pääse todellakaan oikeuksiinsa tässä kuvassa. Se oli niin kaunis, upeita yksityiskohtia edessä ja takana. Tykästyttiin molemmat todenteolla.


Näytöksen jälkeen tutustuttiin vähän myös miehiin..


Vesalla oli muuten päällä myös Tigeria ja kyseessä oli ylläriylläri mallisto nimeltä Silver. Hyvältä näytti, ei voi muuta sanoa!




Me Mimmin kanssa hullaannuttiin tähän California-henkiseen mallistoon Jeans-puolelta. Siis niiiin ihania kuoseja, värejä ja ahh. Hypisteltiinkin näitä pitkään ja voitte olla varmoja, että yritetään ahtautua mahdollisiman moneen noista, koska pakko saada.


No näihin shortseihin mahtumisen kanssa on vielä tekemistä..


Kattokaa nyt! P A K K O S A A D A!!! Nää tulee kuulemma (olikse) tammi-helmikuussa kauppoihin, toivottavasti mahdutaan edes osaan niistä!

Tapahtuma oli tosi mukava, ihmiset ihania, ruoka ja juoma fantastista ja kyllä tuli taas sellanen hinku saada kaikkea uutta yllättäen.. Nää kaikki upeet värit ja kuosit piristi täydellisesti tätä räntäpäivää. Kiitos kovasti kaikille, kun läskit sai tulla paikalle! :)

Täältä suunnattiinkin sitten vielä Herttoniemeen katsastelemaan Marimekon uutuuksia, sieltä lisää myöhemmin..

3 kommenttia:

  1. Tiger of Swedenin vaatteet on joskus tosi herkkuja, mutta mun lompakolla niitä ei osteta! Viime vuonna olis ollu täydellinen pikkujoulumekko, mutta sekin oli alessa muistaakseni sen 80€.. kunhan saan töitä, kunhan, kunhan... *heristää nyrkkiä*

    VastaaPoista
  2. oli hauska tavata teidät molemmat! hieno blogi.

    VastaaPoista
  3. Vähänkö repesin nauruun tuossa kohdassa, kun mun sydän sykähti nähdessäni ton trenssin, silmiin tuli sellainen rakastunut ja sitten alla luki että tämä nimettiin Eeva-asuksi :D :D Selkeesti tunnette mut hyvin! Pusuja!

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.