tiistai 6. lokakuuta 2009

Lataa ihanan Koopin biisi ja tue Roosa nauha-kampanjaa!


Katsoessani viime vuonna Idolsia ja tietty myös käydessäni siellä paikan päällä kattomassa niitä livenä useaan otteeseen ystäväni seurana, mun ehdottomiksi suosikeiksi nousi monen muunkin tapaan Pete ja Koop. Niinpä olinkin tosi ilonen kuullessani Koopin osallistuneen tänä vuonna Roosa nauha-kampanjaan ja etenkin kun vielä kuulin sen tehneen Leri Leskisen kanssa I Love It When I See You-biisin kampanjaa varten Samsungin pyynnöstä.



Biisin voikin ladata täältä Samsungin sivuilta, sen hinta on 2,50e ja latauksista saatu myyntituotto lahjotetaan Roosa nauha-rahastoon. Kappaleen pystyy ostamaan myös cd-sinkkuna esim. Anttiloista. (Mun on ehkä pakko käydä ostamassa se heti!) Koop on myös kertonut lahjoittavansa biisistä saadut rojaltimaksut Roosa nauha- rahastoon ja mun mielestä tää on aika todella upee juttu.

Biisin sanat voit käydä kurkkimassa täältä. Poiminkin biisistä yhden kohdan mummille:

you’re a shining diamond
you give us light
there is nothing in this world
that you can’t do



Jälleen kerran voin todeta olevani onnellinen saadessani olla mukana tässä kampanjassa. Muistattehan käydä lahjoittamassa vaikka euronkin meidän pottiin, niin saadaan kerättyä koko blogimaailman edestä iso potti hyvään tarkoitukseen. Tähän mennessä meidän pottiin on tehty jo 17 lahjoitusta, kiitos niistä teille rakkaat.
(tähän laittaisin sata sydäntä, mutta ne sotkee html-koodeja ja menee koko postaus ihan sekasin :D)

Myös esimerkiksi Mou Mou on ollut esimerkillinen ja osallistunut kampanjaan mm. ostamalla tuon ihanan pinkin tuoksukorun ja monet ihanat onkin linkittäneet meidän pottia omiin blogeihinsa!


Kiitos, te olette arvokkaita.


kuva Koopista varastettu täältä.

10 kommenttia:

  1. Musta on ihan mahtavaa, että ootte mimmin kanssa osallistunut tähän kampanjaan!! Ja sen takia ajattelin, että pienikin lahjoitus on hyväksi tälle kampanjalle, niin laitoin rahnaa tulemaan :)

    VastaaPoista
  2. Pakko ainakin käydä lataamassa tuo Koopin biisi se on nii ihku ja menee ainakin hyvään asiaan <3

    VastaaPoista
  3. Sanoit että voi käydä lahjoittamassa vaikka euron, niin mä lahjoitin sitten tasan euron teidän pottiin :D Ja se on multa paljon vaadittu, mä en laittaisi mielelläni edes viittä senttiä hyväntekeväisyyteen (oon huono ihminen, tiedän, mutta oon myös hemmetin köyhä ja käytän mieluummin rahat esim. ruokaan ja vuokraan yms kun muiden hyvinvointiin :D). Ajattelin kuitenkin, että kai tätä voisi tukea edes minilahjoituksen verran!

    VastaaPoista
  4. Mä lahjoitin eilen tonne! :) Tuli kauheen hyvä mieli siitä, kun käytti omia rahoja hyödyllisemmin. Mun piti laittaa ne sinne teiän pottiin, mutta painoinkin vahingossa muualta niin laitoin yleisesti. No sinne kuitenkin meni! :)

    VastaaPoista
  5. mäkin oon osallistunu tähän kampanjaan ostamalla kaupasta Kelloggsin All Bran täysjyvämuroja, niistä menee 20snt per pakkaus roosa nauha säätiölle :) sopii sellaiselle joka rakastaa muroja!

    VastaaPoista
  6. Osallistuin pottiin ja tänään mukaan lähti myös Roosa nauha -käyntikorttikotelo. Se on tyylikös ja söpö. Jos kaikki me kymmenet tuhannet lukijat laitettaisiin vaikka vaan euro keräykseen, tulisi hyvä More to Love -potti. Fiskarsin Roosa nauha sakset + kynsisakset on jo: voin suositella kaikille *etenkin miehille* :) Hyvä että jaksatte hyvän asian puolesta!

    VastaaPoista
  7. Ostin Roosa nauhan ja tuli kyllä hyvä mieli siitä :))

    VastaaPoista
  8. Se koru on uskomattoman ihana!<3:)

    VastaaPoista
  9. Hä hää, kävin nostamassa teidät sijalle 11 ;)

    Huh miten nättejä ootte tossa kuvassa! Vau vau vau!!

    VastaaPoista
  10. Taas ootte iha ylinättejä o.O
    Mite pääsette kaikille noille keikoille ja tapahtumii ja ymsyms. :DD

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.