maanantai 15. lokakuuta 2012

Syksyinen Gossip-Tiina

- Gossip-yhteistyö -
 
Kuvattiin taannoin myös meidän Tiinan päällä muutama syksyinen Gossip-vaate. Ainakin minun silmään nainen näyttää kyllä tosi hyvältä! :)


Tuo tunika on yhdistettävissä joko housujen tai sukkahousujen kanssa ja menee sukkahousuihin yhdistettynä mekosta. Säädettävät rypytykset tuovat asuun kivasti muunneltavuutta. Itse pidän kovasti myös tuosta tunikan printistä.


Villatakilla, jonka sininen versio vilahti päälläni täällä, saa loihdittua samasta asusta heti arkisemman version.


Gossip-mallistosta löytyy loistava kauluspaita, joka on osottautunut monen isomman naisen pelastukseksi, myös kuvan farkkuhame on Gossipin. Minulla on tuo kauluspaita mustana versiona, mutta taidanpa hankkia samaisen myös tuona valkoisena ihan vaan kaiken varalta!

Tiinan kokoa on myös kovasti kyselty ja todettakoon, että Tiina on Gossipin vaatteissa kokoa 44 ja pituutta Tiinalla löytyy 173cm, ihan mallinmitoissa siis! ;)

Keskiviikkona tavataan taas Gosis-raadin kanssa, mitähän kivaa meillä tällä kertaa on ohjelmassa. Viimeksi päästiin tsekkaamaan trendejä ja keskustelemaan Gossipin loppuvuoden ja kevään tulossa olevista vaatteista. Ainakin asiaa näillä rempseillä ja nauravaisilla naisilla kyllä riitti!  Toivottavasti moni teistä vuodatti tuntojaan myös GoSis-kyselyssä, joka siis sulkeutui eilen :) On kyllä aidosti mukavaa olla vaikuttamassa plussavaatteiden tarjontaan, sitä kun meiltä niin kovasti aina toivotaan.

No miltä näyttää Gossip-Tiina? :)

20 kommenttia:

  1. Jotenkin halvan näköisiä nuo vaatteet.. Tai tulee siis sellaset Halpa-Halli vibat :D

    VastaaPoista
  2. Jee, hyvältä näyttää! :)

    Yks juttu mikä muuten ärsyttää että Sokos ei julkaise minkäänlaista kuvastoa mallistosta, ikinä ei tiedä oikein millaisia vaatteita sieltä löytyy. Nettisivuillakin on vain pieni aneeminen maininta Gossipista. Tähän toivoisin muutosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveissahan olisi saada jossain vaiheessa Gossip Sokoksen verkkokauppaan, jolloin saatavuus paranisi ja mallit olisivat siellä esillä.

      Poista
  3. Tossa ekassa kuvassa tiinan rintamus näyttää tosi oudolta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosielämässä oikein passeli rintamus :D

      Poista
  4. Vau! Rakastuin tuohon tunikaan ja villatakkiin! <3 Tuo farkkuhame löytyykin multa jo, oli alennuksessa 10e Kouvolan Prismassa, joten pakkohan se oli mukaan ottaa! :D

    VastaaPoista
  5. Hyvältä :) Ihana tunika ja neule<3 Mitä mahtaa neule maksaa? Sinisenä tahtoisin.

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää! Kivasti sopii toi neule ja mekko yhteen :)

    VastaaPoista
  7. Hyvältä näyttää! Etenkin ensimmäisen kuvan kokonaisuus miellyttää silmää. Tuli mieleen, että Tiinalle voisi sopia myös tummat hiukset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman yli vuosi sitten tukan sävy oli todella tumma ruskea, mutta kyllästyin jatkuvaan juurikasvun värjäilyyn, joten toistaiseksi olen tyytynyt kasvattamaan omaa väriäni takaisin. Olen myös niin vaalea ihon sävyltäni, että tummat hiukset tekevät melko kovan kontrastin.

      Poista
  8. Vähän kyllä turhan tätimäisiä ja Tiinalle pieni vinkki; RELAA! Kauheen jäykän näkösenä kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nämä vaatteet sitä minunkaan ominta tyyliäni täysin kuvasta. Oli muuten mulle täysin luonnotonta kuvata keskellä katua ja siksi myönnän olevani kuvissa tosi jäykkä. Suoritinpa vaatteiden vaihdonkin siinä näppärästi ihmisten kummeksuvien katseiden alla :)

      Poista
  9. Heippa! Halusin sanoa, että tuo teksti katoaa -mainos on törkein, mihin olen koskaan missään törmännyt. :/ Tehokas toki, mutta tuijotin ensin aivan huuli pyöreänä ja iskin sitten selaimen kiinni.

    VastaaPoista
  10. Jäi kiinnostamaan, että minkäs merkkiset viimeisen kuvan nilkkurit ovat. Onko niitä saatavilla jostain? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummatkin kengät ovat Vagabondin. Nuo kiilakorolliset ovat jo ainakin pari vuotta vanhat, joten niitä tuskin enää saa :(

      Poista
  11. minkähän paksuiset tiinan sukkahousut on, satutteko muistamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska sukkahousut ovat kuvausrekvisiittaa niin voin tehdä paljastuksen, että mulla on kahdet sukkahousut päällekkäin :D En ole löytänyt tarpeeksi peittäviä, joten olen jo ainakin pari vuotta tuplannut denierit näin.

      Poista
  12. Oikein hyvältä ja kauniilta näytät, Tiina! :-) Tykkään mekosta ja neuletakista kovasti, tosin stailaisin ne vähän räväkämmin, mutta ymmärrän, että kuvaustilanteessa ei varmaan ollut mahdollisuuksia erityisiin kikkailuihin. ;-)

    Minustakin on tosi outoa, ja ärsyttävääkin, ettei Gossipin mallistoa ole nähtävissä Sokoksen nettisivuilla. Tähän kyllä pitäisi saada muutos, ja muutenkin Gossipia voisi markkinoida vähän aggressiivisemmin.

    -Monsku

    VastaaPoista
  13. Juu, ja piti vielä sanoa, että toivoisin lisää kuvia Tiinasta, ja neitokaisen omasta tyylistä. :-)

    -Monsku

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.