perjantai 26. lokakuuta 2012

Herää jo pahvi!

Huomenta ihmiset! Tänään näyttäisi maassa olevan lunta ja se jos jokin aiheuttaa keskustelua Facebookissa. Lähes kaikkien statuksissa on mainittu lumi.

Itse heräilin tänään harvinaisen myöhään 8:45, koska vietän puoliksi etäpäivää ja puoliksi palaveripäivää tarkoittaen sitä, etten aio tänään mennä toimistolle ollenkaan. Herääminen oli jälleen vaikeeta, mutta asteen helpompaa koska luonnonvaloa oli jo saatavilla, toisin kuin sillon seitsemän aikaan, kun yleensä herään.

Olen tässä viimeisen kuukauden nyt seuraillut heräämistäni. Siinä vaiheessa, kun alkoi tulla selkeästi pimeempää, alkoi myös yöuneni huonontua. On siis alkanut taas se vaihe vuodesta, kun olen jatkuvasti väsynyt ja nukun huonosti. "jee".



Joku aika sitten kyselin Facebookissamme apuja Wake Up Lightin hankintaan. Ihmiset suosittelivat sellaisen hankintaa ja kertoivat saaneensa siitä paljon apua. Oon nyt useamman vuoden lykännyt sen ostamista, koska "eihän siitä nyt mitään konkreettista apua voi olla", mutta sanoin vielä pari viikkoa sitten kavereille, että mun on pakko hommata sellainen ihan josko siitä olisi jotain apua.

Meille tuli äskettäin Philipsiltä mailia, että haluaisimmeko osallistua Philip Wake Up Experiment-kokeiluun, jossa seurataan ihmisen heräämistä 30 päivän ajan. Koska me emme pysty tällaiseen sitoutumaan reissujen ja muiden takia, niin ajattelimme josko joku teistä haluaisi tähän osallistua?

Testaaja saa Wake Up Lightin, herää 30 päivää erilaisilla tavoilla ja raportoi näistä. Tällä testillä Philips haluaa todisteen siitä, että heidän uusi, paranneltu Wake Up Lightinsa on todellakin paras tapa herätä. Mukaan koekaniiniksi voi hakea vielä tämän päivän ajan täältä. 

Myös meille tulee jossain vaiheessa omat lamppumme ja alamme seuraamaan omia heräämisiämme. Raportoidaan niistä sitten tänne. Mä olen sellainen tyyppi, joka ei toimi kunnolla nukkuessaan liian lyhyitä yöunia. Viime aikoina mun unen laatu on huonontunut huomattavasti, koska olen ollut niin paljon reissussa, enkä voinut elää sellaista "normaalia" elämää oikein ollenkaan.

 Nyt aion seuraavat pari viikkoa päästessäni nukkumaan vain omassa sängyssäni, seurata tuota mun nukkumista ja heräämistä. Myös päivisin töissä vältän sokereita ja rasvaa, koska nämä olen huomannut väsyttävän mua todella paljon.

Hakekaa ihmeessä koekaniineiksi. Facebookista voi sitten seurata miten se herääminen on koekaniineilla sujunut.

 Mites onko teillä ollut vaikeuksia herätä?

10 kommenttia:

  1. On ollu vaikeuksia ihan hirveesti herätä ja joka aamu ollu 6 herätys ku bussi lähtee 7 kouluun.. Nyt syyslomalla on mennyt sillä tavalla että nukun 12 tuntia ja sittenki vielä väsyttää :( maanantai aamuna tulee kuolema kun 5 herätys ku 7 alkaa työssäoppiminen.:(

    VastaaPoista
  2. Vuorotyöläisenä nämä pimeät kaudet ovat yhtä tuskaa. Ainoa mikä herättää on pyöräily matka halkilumikenttien työpaikalle, mutta olisi kiva lähteä työmatkaan jo pirteänä. Ehkä se taas joku päivä(viimeistään maaliskuussa) helpottaa. :D

    VastaaPoista
  3. Voisit kokeilla melatoniinia untasi parantamaan,ja nimenomaan reseptillä hankittua.Kehon oma hormooni,ei lääkeaine.

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti komppaan vuorotyöläisen näkökulmasta tätä asiaa. En koskaan ole ollut mikään aamuihminen ja nyt kun on pimeää enemmän kuin valoisaa ja pahempaan vaan mennään niin olen jatkuvasti väsynyt ja kiukkuinen. Toki nousen ylös silloin kun kello soi en juurikaan nuku pommiin, mutta mieliala on enemän tai vähemän räjähdysaltis.

    VastaaPoista
  5. Mä oon siitä ehkä vähän ihmeellinen, että mun uneen ei juuri vaikuta, onko kesä vai talvi. Yleensä myös nukahdan helposti melkeen missä vaan ja nukun yöni heräämättä kesken unien. Jos on tullut nukuttua liian vähän, yritän mennä seuraavana iltana vaikkapa tunnin aiemmin nukkumaan, niin saa univelatkin kuitattua pois.

    VastaaPoista
  6. Mulla ei ole tänä syksynä ollut vaikeuksia nousta ylös pimeyden takia. Investoin kesällä kunnolliseen pimennysverhoon, sillä kesäöiden valoisuus teki nukkumisestani levotonta. Totuin nukkumaan ja heräämään pimeässä joten syksyn pimeys ei ole tänä vuonna vaikeuttanut olemistani.

    En ainakaan keksi tähän pirteyteeni mitään muutakaan syytä (en ole muuttanut ruokailutottumuksiani enkä muista syödä d-vitamiinia säännöllisesti) ja aiempina vuosina olen todellakin kärsinyt pimeydestä ja jatkuvasta väsymyksestä.

    VastaaPoista
  7. Suosittelen kunnon treeniä ennen nukkumaanmenoa - toimii ainakin minulla! Vaikka työpäivä venyisi miten pitkäksi, kannattaa silti riuhtoa itsensä liikunnan pariin: hyvät yöunet taattu.

    VastaaPoista
  8. Olen itsekin jo muutaman vuoden tuollaisen lampun hankintaa miettinyt, mutta hinnan (ja oman laiskuudenkin)takia aina jäänyt ostamatta.

    Itse kyllä mieluummin haluaisin kunnon luonnonvalolampun. Nuo herätysvalot kun on vaan sellasia vähitellen enemmän valaisevia tavallisia valolamppuja, eikä niistä saa sitä "aitoa energiaa".. :/
    No, toivottavasti löytyy joku sopiva vielä -molemmille! :)

    VastaaPoista
  9. laita rahaa sivuun, osta asia josta olet haaveillut. Älä kuuluta himoitsemiasi asioita blogissa ja odota että ne sinulle suoraan annetaan. (puhelin, kamera, herätysvalo....)

    Varmasti jää rahaa sivuun, että jonkun asian voi ostaa hyvillä mielin täysin itse, täysin omilla rahoilla. Itseä vain häiritsee, kun huomaa että useimmiten postaus menee kaavalla: "kertokaa mitä ostaisin... odotusta... sain sen blogini kauan kun ilmoitin mitä haaveilen ja mitä mietin ostavani" Osta joskus sitä, mitä todellisuudessa haluat, ilman blogiyhteistöitä. olisi kiva kuulla joskus niistä ostoksista jotka olet itse päättänyt ostaa ja niistä todellinen mielipide. Nuissa blogiyhteistöissä kun aina on se pieni mielistelynmaku. Enkä halua tähän vastausta tyyliin: voi voi, aina tästä jauhetaan. Toivon että menisit itseesi ja miettisit että teetkö tosiaan niin että isommat ostokset kuulutat blogissa ja odotat että ne myös saat. Toivon että löytyy rohkeutta myöntää pieni blogin myötä syntynyt ahneus, varsinkin kun monet lukijat ovat sen jo huomanneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän täysin, että bloggaajien keskuudessa on ollut tätä mainitsemaasi "ahneutta" ja myös itselläni. Me itseasiassa useinkin puhumme siitä bloggaajakollegoiden kanssa, kuinka siihen jotenkin jossain vaiheessa "turtuu" ja "tottuu" että asioita saa ilmaiseksi.

      Viime aikoina olen kuitenkin ostanut todella paljon itse.(Asuntoni isoimmat hankinnat, joita on saattanut hyvinkin näkyä myös blogin puolella.) En oles ede miettinyt voisinko saada sen blogin kautta ilmaiseksi, olen vaan mennyt ja ostanut sen mitä haluan ja tarvitsen. Myöhemmin sitä on ehkä tarjottu blogin kautta ja olen kieltäytynyt.

      Herätysvalo on sellainen jonka ostamista olen pitkään harkinnut ja epäröinyt, koska en ollut varma auttaisiko se ongelmaani. Olin jo päättänyt sen ostaa ja kertonut ostoaikeista ystävilleni, kun sitten huomasin sähköpostissamme, että pääsemme tätä Philipsin yksilöä testaamaan mikäli haluamme. Aion testata tämän lampun ja mkäli se ei tyydytä tarpeitani, niin aion ostaa jonkun toisen lampun.

      Tällaista tämä on. Ahneutta tai ei, niin kyllä minä mieluusti otan vastaan tuotteet joita oikeasti tahdon kokeilla. Olen myös iloinen siitä, että osaan sanoa ei jos joku asia minua ei kiinnosta sen sijaan että hamstraisin turhaa roinaa nurkkiini.

      Bloggaajat ovat etuoikeutettuja, mutta harva bloggaaja enää lähtee kirjoittelemaan tuotteista vain koska saavat jotain "ilmaiseksi". Olen kuullut, että jotkut bloggaajat ottavat rahaa jopa hyväntekeväisyyskampanjoihin osallistumisesta. Se on mielestäni jokaisen oma valinta ja jokainen tehkööt siten mikä tuntuu parhaimmalta. Itse en hyväntekeväisyydestä rahaa ota, mutta mainoksista kyllä ja tällöin myös ilmoitan rehellisesti, että ne ovat mainoksia.

      Poista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.