maanantai 20. elokuuta 2012

Haluatko meidän stailattavaksi Jyväskylässä?

Me tullaan taas! Nimittäin lauantaina 1.9 Jyväskylään ja mukana on tällä kertaa myös ihana Iina! Muotipäivän ohjelmassa on stailailua ja muuta mukavaa naistenpukeutumisenosastolla ja nyt tarvitsisimmekin yhden innostuneen mallin pyörähtelemään kaksi kertaa lavalla tuon päivän aikana. Mallin tulisi olla Gossip-kokoa 44-54 ja päästä paikalle tuolloin 1.9 klo 10-15. Palkkioksi tästä päivästä malli saa meikin lisäksi 50€ SOKOS-lahjakortin ja lounaan. Niin ja tietty viettää unohtumattoman päivän meidän stailattavana ;) Jos kiinnostuit, laita kuva + vaatekokosi (yläosa, alaosa, kenkä) meille osoitteeseen more2love(a)more2love.fi ja kerro vielä miksi juuri sinun tulisi päästä meidän käsittelyyn. Otamme yhteyttä voittajaan viikon päästä maanantaina 27.8, joten siihen asti on aikaa ilmottautua!

Huomioithan vielä, että meidän stailaus on meille plussakokoisille, mutta MouMou stailaa myös muun kokoisia (näköjään Iina ehti jo valita stailattavan, joten osallistua ei enää kannata). Ja meiltä saa päivän aikana myös pikastailauksia ihan tuonne klo 16 saakka, joten eikun vaan rohkeasti paikalle joko stailattavaksi tai ihan vaan meitä moikkaamaan ja meidän kanssa jutustelemaan :)



Vinkkinä kaikille vielä seuraavaa: Jyväskylän Sokos Hotelleissa on tarjolla myös shoppailupakettitarjous, joka kannattaa hyödyntää ja tulla vaikkapa katsomaan samalla meitä. Pakettiin sisältyy hotelliyö, sauna, kuohuvaa, pääsy yökerhoon, myöhäinen huoneenluovutus ja muita etuja. Täydellinen paketti siis esim. parhaan frendin tai tyttöporukan kanssa hyödynnettäväksi... :)

Nooo, kuka uskaltautuu Jyväskylään tällä kertaa meitä tervehtimään?

Kuva lainattu MouMoulta.
 
Kiitos kaikille osallistuneille, tekis mieli stailata teidät kaikki, mutta tämän kerran voittajaan (Jonnaan) on otettu yhteyttä sähköpostilla  :) Tulkaahan silti moikkaamaan meitä ja hakemaan "pikastailaus"!

18 kommenttia:

  1. malliksi en taida uskaltautua pelokkuuteni takia, mutta moikkaamaan tulen varmasti. näin jo enneunta teistä.

    VastaaPoista
  2. Nyt kyllä harmitta niiiiin paljon että en asu jyväskylässä!! Tulisin niin mielelläni teidän stailattavaksi!!! Noh, minkäs sille voi :-) Olette IHANIA!

    VastaaPoista
  3. Olispas ihanaa päästä sinne, mutta Jykylä näin Espoosta katsottuna on kovin kaukana.....

    VastaaPoista
  4. Ilman muuta täytyy tulla teitä moikkaamaan kun tulette Jyväskylään! Malliksi en ehkä kelpaa kun olen kokoa 40-42, mutta täytyy sitten tsemppailla lavan ulkopuolella :)

    Ihana kun tulette taas <3

    VastaaPoista
  5. Voi harmi, kun ei ole Tampereella =( Jyväskylä on vähän liian kaukana lähteä ajelemaan :(

    VastaaPoista
  6. Tulkaa Kokkolassa käymään niin voin tulla moikkailemaan (;

    VastaaPoista
  7. Tällainen Kuopioonkin ja mä haluun varmasti sillon mukaan :D

    VastaaPoista
  8. Vautsivau upeeta, pitää harkita jos vaikka matkustelis. Näitä lisää! Ootte aivan mahtavia :) Koukutuin blogiin heti ensi lukemalta!!

    VastaaPoista
  9. Tuun kyllä heti morjenstamaan teitä, mikäli oon tästä vauvamahasta päässyt eroon ennen sitä/oon siinä kunnossa, että pääsen!:)

    VastaaPoista
  10. Hitsi kun on niin pitkällä olisin ollu just tota kokoa mutta seuraavalla kerralla sitten :)

    VastaaPoista
  11. Apua apua! Kerranki lis jotai hyötyä tälle miun koolle... oon nimittäin kokoa 44. Pittääpä miettiä ja puhua äidin kanssa (: Sitten vaa viestiä laitan (:

    VastaaPoista
  12. Oo tämä oli kyllä viimeksi aivan mahtikokemus! Vaikka jännitti aivan törkeästi ja pelotti, mutta loppupeleissä siitä itsensä ylittämisestä tuli aivan uskomattoman hyvä fiilis! Joskus kannattaa uskaltaa nolata ittensä että saa ihania muistoja tilalle. Tulisin ehdottomasti moikkaa teitä tyttöjä ja hakee vähä tyylivinkkejä, mutta oon valitettavasti viettämässä laatuaikaa Helsingissä sillon! Mutta kovasti syleilyjä.<3

    VastaaPoista
  13. Hihi, uskaltauduin ilmoittautumaan. ;) Nyt vaan täytyy jänskätä että mitä tapahtuu. Oli miten oli, tulen kyllä silti moikkailemaan!

    VastaaPoista
  14. Joko valinnat tehty ??

    VastaaPoista
  15. Mua ihan jännittää! Vaikka voittajalle on varmaan infottu jo?

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.