perjantai 23. heinäkuuta 2010

Pinkki keskiviikko!


Keskiviikkona oli odotettu päivä, kun suunnattiin pikkusiskon kanssa Kaisaniemeen kattomaan Pinkia. Käytiin viimekskin kattomassa naista livenä ja sisko päättikin ostaa mulle synttärilahjaks Kaisaniemen keikalle lipun. :)





Nautiskeltiin myös jäätelöä ennen keikan alkua...


Pink tuli paikalle. Se hyppäs tuolta laatikosta ja noista palloista räjähti paljon pienempiä palloja meidän päälle.


Sillä oli taas aikamoisia vetimiä ja vitsi se onkin ihan uskomaton livenä. Se osaa laulaa ja sit se on vielä niiiiiiin jalat maassa-tyypin olonen ettei voinut kun ihastella.




Show oli ihan mieletön ja yks siisteimmistä jutuista olikin tää yleisön sekaan lähteminen!

Kun keikka oli ohi, suunnattiin äänet käheinä Grande Grilliin syömään siihen täydelliselle sisäpihalle.




Istuttiin terassilla monta tuntia syömässä ja nauttimassa livemusasta, kun siellä oli kaks tosi sulosta poikaa soittamassa kitaroilla ja laulamassa kaikkia ihan sairaan hyviä biisejä esim. u2, 30 stm, goo goo dolls, radioheadilta ymsyms. Laulettiin ihan innoissamme ja fiilisteltiin vaan. Oli niin kivaa viettää pitkästä aikaa laatuaikaa pikkusiskon kanssa, se kun on mulle ihan äärettömän rakas. :)

14 kommenttia:

  1. oii mäki olin kattoo pinkii! teil on kyl tainnu olla tosi hyvät paikat, ite olin kaverin kanssa melkee peräriveillä :D muttei kyllä haluttukaan aivan tungokseen, oli kyllä erittäin mahtava keikka!

    VastaaPoista
  2. Sun hiukset näyttää tosi kivoilta näissä kuvissa! Ja muutenkin kyllä :)

    VastaaPoista
  3. Ootpas tyylikäs ja kaunis! Huh!:)
    Mut hei 30stm:stä puheenollen..
    Onko se teidän tekemä haastattelu niistä jo julkastu jossain?

    VastaaPoista
  4. Minkä ikäinen pikkusiskos on ? :)

    VastaaPoista
  5. Tukka on nyt ihan lyhyt :) 30sta juttu tulee seuraavaan miss mixiin. Sisko on 18 :)

    VastaaPoista
  6. pin oli ihan loistava. parhautta. ja punainen sormus on myös loistava. mistä sellaisia saa?

    VastaaPoista
  7. oukei & kiitos. ja ihan pinkistä puhuin. kun lukee, että pin. hoh, ei pitäisi väsyneenä kirjoitella..

    VastaaPoista
  8. ootko leikannu hiuksias?

    VastaaPoista
  9. Heips! Mäkin olin keikalla ja se oli ihan mieletön! pink on niin ihana, laulaa sairaan hyvin livenä <3

    VastaaPoista
  10. Tuo ravintolan sisäpiha on yksi parhaimmista ja tunnelmallisimmista Helsingissä, pakko tykkää!

    Ja tuo ruoka ja ne annokset.. täydellisyyttä!

    VastaaPoista
  11. ihanaa ! olisin itsekin halunnut tulla PINKin konserttiin, koska konsertti hartwall arenalla viime vuonna oli niin hyvä (:

    VastaaPoista
  12. miten saat noi hiukset pysyy tolleen pystyssä? Mäki haluun osata laittaa mun hiukset tolleen! :D

    VastaaPoista
  13. mitä ray banit maksaa ?

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.