sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kuka tykkää Kyproksesta?

Kuten tuossa jo kertoilinkin niin me lähdetään Mimmin kanssa loppuviikosta reissuun. Sää on ollut todella kylmää viimeiset päivät ja täytyykin myöntää ettei yhtään harmita suunnata lämpimään. ;)



Meidän kohteeksi valikoitui tällä kertaa Kypros, eikä olla siellä kumpainenkaan käyty. Oon nyt kaikilta kavereilta kuullut millainen bailuparatiisi se on, mutta meidän tavoitteena on myös rentoutua ja tietenkin ehkä saada vähän tervettä väriä pintaan! Ykköstavoite on kuitenkin se, että kumpikaan ei saa palaa!


Mitä kaikkea Kyproksella kannattaa tehdä? Mitä ei saa missään nimessä missata? Haluaisin ainakin snorklailemaan, koska aion päästä lopullisesti kalakammostani vihdoin eroon ja sitten haluttais käydä veneristeilemässä. Kannattaako yhtä päivää kuluttaa shoppailemalla Larnakassa, vai jätetäänkö shoppailu suosiolla muille? Ei nimittäin jotenkin yhtään houkuta kaupoissa juoksentelu lomalla. :D

Jee pääsee taas pakkailemaan ja kokeilemaan kaikkia aurinkomömmöjä, mutta mikä tärkeintä: Päästään viettämään laatuaikaa yhdessä! Koska työskennellään kimpassa, huomaa sitä välillä että jää se sellainen "tyttölaatuaika" vähemmälle, joten tämmöset pienet reissut yhdessä tekee todella hyvää!



Vinkit kehiin ja tänään RUOTSI KAATUUUU! Jännittää ihan hirveesti!

16 kommenttia:

  1. Shoppailemaan kannattaa lähteä suoraan Nikosiaan ja siellä maailman ainoa muuri, joka jakaa valtion ns. kahtia. Kannattaa käydä katsomassa. Samoin famagustan autiokaupunki, aika karmivaa! Kaikki jäänyt lautasille kun ihmiset lähti ja villikorat ainakin aikoinaan siellä juoksi ja YK joukot partioi.
    Agia Napa, mahtava bile paikka.
    Ihania rantoja, hyvää ruokaa.
    Tässä nyt lyhykäisesti;)

    VastaaPoista
  2. äääää, kypros on ihana paikka !! ite olin viimeeks pafoksella, joka on vähän rauhallisempi paikka. kannattaa ainakin käydä paikallisilla toreilla , koska sieltä saa erilaisia hedelmiä ja kauppahalleissa ja ite käytii myös sellasel torilal mis tyypit myi kaikkee kivaa vaatetta ja kaikkee !! jos on kahvin ystävä kannattaa maistaa paikallista kahviakii ja retketkii voi olla hyödyllisiä ! tosi kiva ja rauhallinen ja lämmin paikka! mihin kaupunkiin ootte menossa?

    VastaaPoista
  3. Me mennään Agia Napaan, eli bileitä tiedossa? ;) Hotelli on jossain aika keskellä kaikkea, se näkyy tossa videossakin viimeisenä! Napa Plaza!

    Kiitos, ihania neuvoja! :)

    VastaaPoista
  4. Agia napa on ihana paikka !! Jos tykkää vesipuistoista, ja haluaa kokea maailman mahtavimman vesipuiston kannattaa mennä Water Worldiin. Se on Euroopan suurin vesipuisto, ja AIVAN mahtava. Sitten kannattaa mennä Nissi beachille, siellä asustelee pari pelikaania, ja muutenkin siellä voi ajaa vesiskootterilla, mennä banaaniin, tai liitää korkealle ilmassa. Suosittelen niin lämpimästi noita kahta, ja vaikka vesipuisto kuullostaa vähän lapselliselta, niin hei kannattaa tsekata jos tykkää laskea mäkiä. Ja nyt ei puhuta pikkuisista mäistä. Oon 13v ja kun olin kyproksella olin 11v ja uskalsin mennä jokaiseen. Oon sellanen ihminen joka ei uskalla mennä linnanmäellä edes kirnuun, tai salamaan, niin voin sanoa, että noi mäet on aivan huippuja. Ja parhaimmissa tosi useissa mäissä patjalla pitää olla kaksi ihmistä, joten sopii teille hyvin! Itse kalastelin tuntemattomia seuraani, ja sain mm. lihavan englantilaisen miehen seurakseni. Pitäkää hauskaa!!::)

    Tässä linkki jossa esitellään vähän Water Worldia:
    http://www.youtube.com/watch?v=v_D9njShjwA

    Teillä on ihana blogi!::)

    VastaaPoista
  5. Agia Napa on kyllä aikamoinen bilemesta!
    Mutta Kyproksella on optiikan verotus jotenkin erilaista?, mutta siis silmälasit ja aurinkolasit on siellä halvempia ja optikkoliikkeitä onkin joka kadunkulmassa, että uusia arskoja kannattaa metsästää!

    VastaaPoista
  6. Vuoristoretkellä kannattaa käydä ja jos mahdollista niin Kyproksen Turkin puolella. Viime reissulla käytiin Kyreniassa yksityisellä rannalla uimassa missä ei ollut muita, kun meidän oma porukka :) Aivan ihana ranta ja miten puhdasta vettä! Siellä oli myös hassuja(pikkasen pelottavia) "hoitaja"-kaloja, jotka puhdisti kuollutta ihoa mm.jaloista :) Ja Halloumi juusto kantsii maistaa grillattuna, NAM! :P

    VastaaPoista
  7. Mä olin 9 vuotta sitten Kyproksella ja ainakin sillon siellä oli tosi kallista. Mutta nauttikaa lomastanne, ootte ansainnu sen!

    VastaaPoista
  8. Itse olin Agia Napassa 2 vuotta sitten juurikin tähän aikaan. Säät oli ihan mahtavat, ja siellä ei ole vielä alkanut se biletys-kausi, koska britit ja swedut ei oo vielä siellä! Musta oli tosi kivaa siellä juuri tähän aikaan vuodesta koska ne teinibilettäjät ei ollu vielä kerennyt sinne! Muutenki se baarikatu oli kovin ahdistava! Siellä löytyy vaikka mitä tekemistä, me käytiin snorklaamassa, päiväreissuilla Nikosiassa ja Larnacassa. Nissi Beach on kans kiva paikka, tosi iso ranta ja siellä on kaikki riippuliidosta lähtien. Ravintolia ei kauheana ole sellaisia perinteisiä kyproslaisia, enemmänki turistipaikkoja, sellaisia mitä suomessakin. Voin suositella esimerkiksi Olive Tree(muistaakseni), Hokkaido sekä Mai Thai. Hokkaido ja Mai Thai on vastapäätä toisiaan, hieman syrjempänä ne on, mekin saatiin tehdä vähän salapoliisityötä löytääksemme ne :)

    VastaaPoista
  9. Me oltiin Napa Plazassa kesällä 2009. Hotelli oli loistava, ihanaa kun ei ollut pärskiviä lapsia altaalla ja muutenkin meininki oli sopivan leppoisaa. Altaalta sai tuolin koska vain, muutama asiakas kävi varaamassa jo heti aamulla (vaikka se olikin tietääkseni kiellettyä). Aamupala oli myös vallan passeli. Hotelli oli loistavalla sijainnilla keskellä kaikkea. Meidän reissun aikana (elokuu) lämpö kohosi joka ainoa päivä 40 asteeseen, joten lähinnä tuli koomailtua altaalla. Iltaisin lähdettiin liikkeelle syömään lähiravintoloihin ja juottoloihin.

    Yks päivä uhrattiin makoilulta retkelle Larnacaan. Olisi kannattanut jättää välistä, kuumuus vei voimat ja istuimme lähinnä mäkissä, kun siellä oli ilmastointi xD . Palasimme siis aika äkkiä altaalle... Bussi vei melkein hotellin ovelta Larnacaan muutaman euron hintaan.

    Vesipuistossa tuli myös poikettua, ihan jees, tännekin pääsi bussilla oven edestä.

    VastaaPoista
  10. oltiin viime kesänä kyproksella ja toi videossa esitelty katamaraaniristeily oli ainakin tosi kiva! siellä käytiin välillä uimassa ja sieltä pysty lainaa laseja että näki fisut paremmin : )

    VastaaPoista
  11. Mitkäs olis hyviä aurinkomömmöjä sekä kropalle että erityisesti kasvoille, varsinkin kun on tämmöinen marmorin valkoinen melkein albiino, joka palaa heti kun vähänkin aurinko vilahtaa? Semmosia hyväntuoksuisia tarttis olla, ku oon niin tuoksuherkkä.

    VastaaPoista
  12. Kannattaa ottaa reissuun mukaan Ultrasunin Sports -aurinkorasvaa (=geeliä). Ihan loistava tuote, joka imeytyy heti eikä tod. tahmaa! Ja nimenomaan toi Sports-versio. Geeliä ei myöskään tarvitse lisäillä jatkuvasti vaan huolellinen rasvaus aamulla riittää, arimmille alueille voi vähän sipaista lisää päivän mittaan. Löysin ton pari vuotta sitten enkä kyllä käytä enää mitään muuta. Nykyään saa Suomestakin, ainakin Sokokselta.

    Ihan mahtavaa reissua!!!

    VastaaPoista
  13. Kyproksen ruoka on taivaallista. Yrittäkää löytää paikka mikä on täynnä paikallisia - Larnakassa onnistuisi helpommin kyllä.

    Ja joku ihana pikku leipomo, aamutuoretta Halloumipiirasta ja vastapuristettua appelsiinimehua. Ja aurinko ja meri.

    ON ihana paikka!

    Susanna

    VastaaPoista
  14. Rannoista ehdoton ykkönen on Nissi Beach! Ja suosittelen ehdottomasti ottamaan silmälasi-reseptin mukaan, koska sielä joutuu niistä pulittamaan noin 50-70 prosenttia vähemmän kuin Suomessa eikä niiden saaminenkaan kestä kuin noin neljä päivää!

    VastaaPoista
  15. Kypros <3 tulin juuri eilen sieltä ja ah en voi kun vaan suositella paikkaa :) Nissi Beach on ihan ehdoton ykkönen! Siellä paistoi aurinko aika polttavasti,joten kunnon suojakertoimet täytyy olla jos ei halua palaa :)

    VastaaPoista
  16. Ikean aurinkovoide on musta tosi hyvätuoksuinen, muttei tainnut olla vedenpitävä. Käytän sitä yleensä kasvoihin.

    Jenkeistä on ostettu jo kaksi kertaa tällaista: Banana Boat Quik Dri Sport, jota on helppo suihkutella muualle
    (pullon mainostekstiä: non-greasy, oil-free, water/sweat resistant).

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.