perjantai 14. syyskuuta 2012

Tiina testaa : The Body Shop


- Postaus on osa Tiina Testaa-postaussarjaa, jonka testituotteet ovat kaikki blogin kautta saatuja ja More To Love:n työharjoittelijan Tiinan testaamia. -

Olen pikkuhiljaa pääsemässä hieman kärryille More To Loven maailmasta muutaman viikon tutustumisen jälkeen. Mimmi ja Peppi ideoivat minulle tänne blogin puolelle uuden Tiina testaa –osion, jossa testaan erilaisia blogin kautta saatuja tuotteita. Eihän pomoille voi sanoa ei, joten tässä sitä nyt ollaan. Pääasiassa testauksessa on kosmetiikkatuotteita, mutta tarvittaessa olen valmis kokeilemaan esim BMW:n uutuusmalleja, kunhan tuotteet saa pitää testauksen jälkeen. Ensimmäisenä testiin valikoitui kuitenkin kaksi tuttua ja jo aiemmin hyväksi koettua tuotetta.

Vartalon iholla ihonhoitotuotteista lemppareitani on jo vuosien ajan olleet The Body Shopin syötävän herkullisilta tuoksuvat ja laadultaan mainiot tuotteet. Muutaman viikon ajan olen saanut testata The Body Shopin Sweet Lemon Body Butteria sekä Vineyard Peach Body Lotionia.

Sweet Lemon Body Butter on makean sitruunan tuoksuinen vartalovoi, joka sisältää mm. sitruunansiemenöljyä sekä Reilun yhteisökaupan kautta tuotettua kaakaovoita, voipuunvoita ja luomusoijaöljyä. Vartalovoi sopii normaalille sekä kuivalle iholle.


Syksyisin ihoni alkaa kuivumaan ja se vaatiikin aivan eri tavalla huomiota kuin kesäisin. Etenkin iltasuihkun jälkeen on ollut ihana hieroa ihoon täyteläistä vartalovoita ja antaa sen vaikuttaa rauhassa yön yli. Aamulla iho on pehmeän ja kosteutetun tuntuinen. Päiväkäytössä vartalovoi on iholleni hieman liian raskas tuote, mutta öisin mitä mainioin tehokosteuttaja.

Pidän erityisen paljon  Sweet Lemon -vartalovoin tuoksusta. Olen joskus aiemmin käyttänyt saman tuoksuista suihkugeeliä ja mieltynyt tuoksun raikkauteen. Suoraan purkista haisteltuna tuoksu ei ole yhtä ihana kuin iholle levitettynä, sillä vasta iholla esille puskee makean ensivaikutelman takaa sitruunalle ominainen kirpeys. Tuoksu ei ole kovin voimakas, joten itsekin lievään tuoksuherkkyyteen taipuvaisena ihmisenä kykenen käyttämään tätä ongelmitta. 


Vineyard Peach Body Lotion on rajoitetun ajan myynnissä oleva persikalta tuoksuva vartalovoide. Tuote sisältää mm. kosteuttavaa persikkaöljyä sekä Reilun yhteisökaupan kautta tuotettua parapähkinäöljyä ja voipuunvoita.


Olen aina pitänyt näistä The Body Shopin vartalovoiteista, jotka ovat koostumukseltaan kevyempiä ja nopeammin imeytyviä kuin vartalovoit. Voide on niin tuoksultaan kuin väriltäänkin hempeän persikkainen. Rasvauksen jäljiltä ihon pinta jää ihanan pehmeäksi, muttei rasvaiseksi. Koostumus on siis juuri sellainen, josta minä pidän.Tuoksuun tykästyin erityisesti pienen pähkäilyn jälkeen...

Tiedättekö sen tunteen nuuhkaisette jotakin ja tuoksu tuo mieleen jonkin muiston vuosien takaa? Tämän tuotteen kohdalla matkattiin ehkä noin vuosikymmen taaksepäin ja vaatikin melko monta nuuhkaisua ennen kuin keksin mihin tämä tuoksu liittyy. Lopulta sen keksin - Spice Girls -purkkatikkari. Muistatteko ne tikkarit joissa oli ohut kerros, ilmeisesti persikan makuista, tikkaria päällä ja sisällä oli purukumi? Tärkein osa oli tietysti pakkauksessa mukana tullut keräilytarra. Olen aika varma että tältä se tuoksui. Vaikka pidin vartalovoiteen tuoksusta jo heti ensinuuhkaisusta lähtien, niin tämä oivallus nosti tuoksun nostalgisuudessaan aivan uudelle tasolle. Tuotteen tuoksu on sopivan mieto ja säilyy myös iholla pitkään.


Vineyard Peach -tuotteet näyttävät olevan tällä hetkellä The Body Shopin verkkokaupassa hyvässä alennuksessa, joten nyt ainakin kaikkien nuoruudenkaipuisten kannattaa hankkia sarjan tuotteita. Lisäksi yli 60€:n ostoksista ilmainen toimitus.

Mitä ootte mieltä The Body Shopin vartalotuotteista? Tiina tykkää! 

Testiterkuin: Tiina :)

15 kommenttia:

  1. Moi Tiina! Mukava lukea sinunkin juttujasi. :) Kirjoitat hyvin! Bodarin vartalovoit ja -voiteet ovat kovassa käytössä täälläkin, olleet jo vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Niitä pääsee lukemaan lähiviikkoina luultavasti useampaan otteeseen :)

      Poista
  2. Koko persikka sarja on tarjoushinnoilla myös liikkeissä, juurikin kävin hakemassa oman satsin, suosittelen muillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta! Täytyy varmaan käydä hakemassa sarjan suihkugeeli vartalovoiteen kaveriksi.

      Poista
  3. Hei : )
    Lempituoksuni Body Shopilta on ehdottomasti persikka, joten tuo Vineyard Peach voisi sopia minulle. Varsinkin, jos se tuo lapsuusmuistoja mieleen :) Muistan kuinka jännää oli kerätä Spice Girls tarroja ja taitaapa ne olla vieläkin tallessa. Aika jännää, että vaikka lapsena pidinkin kovasti purkkatikkareista, en nykyään voi enää sietää niitä.
    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain kätköissä on vielä omakin tarrakirja. Taisivat olla Spice World The Movien oheismateriaalia. Katsoin kyseisen leffan noin kuukausi sitten ja pakko todeta, että se oli jotenkin parempi silloin tullessaan teattereihin :)

      Poista
  4. oma suosikki on aina ollut tuo sitruuna. Olen aina pitänyt raikkaista tuoksuista ja mauista. Spaissari tikkarit oli kivoja. Kuka keräsi eniten eri tarroja. Aikalailla samoja taisi liikkua. Jos minulla on vielä tarravihko tallessa niin siellä ne vielä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta on kaikki kaivelemassa nostalgiakätköjään..

      Poista
  5. Naurahdin tuossa bemareiden uutuusmallien kohdalla - kävis mullekin moinen testailu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen edelleen yhteydenottoja :)

      Poista
  6. Ei hitto, vasta eilen kävin Body Shopissa nuuskuttelemassa tuotteita, mutta eipä osunut tuo Spaissari-tuoksuinen käteen! Olisi meinaan varmasti lähtenyt mukaan, ne tikkarit tuoksui niin ihanalle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta on Body Shopissa myyjät ihmeissään kun asiakkaat kyselee "Sitä Spaissari-tuoksua" kun ei tuotteen nimi muistu mieleen. :)

      Poista
  7. Hyvänen aika sittenhän tuo persikkainen vartalovoide täytyy hankkia, jos tosiaan tuoksuu Spaissari-tikkarille! Voi nuoruutta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta mä saan jonkun vihakirjeryöpyn jos ihmiset ei saakaan samoja nostalgiaviboja :)

      Poista
  8. Mulla on addiktio Papay body butteriin. Onneksi niistä oli tarjous Hansamaniassa.

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.