torstai 19. elokuuta 2010

Pidetään pidoista!

Tänään meillä oli herätys aikasin ja mulla oli sellanen olo aamulla, että oisin halunnu heittää puhelimen ikkunasta ja jatkaa unia. En yleensä koskaan sorru moiseen aamumasisteluun, mutta mulla on ollu pari päivää vähän kipee olo ja oon nukkunu tosi huonosti, joten aamulla heikotti nousta töihin.


Kyllä noista silmistä jo näkee, että kaikki ei oo ihan kohdallaan. :D Oltiin aamulla siis Nikonin järkkäämällä aamiaisella ja miljöö oli mitä mahtavin.. Nimittäin 60-luvun ratikka, jolla ajeltiin ympäri Helsingin keskustaa ja tutustuttiin uusiin kameroihin, kuten tohon D3100 järkkäriin. Innostuttiin eniten siitä, että jos ostaa Nikonin harrastelijajärkkärin, niin siinä mukana saa 2,5 tunnin koulutuksen. Se on oikeesti tosi hyvä, koska esim. me (yllättäen) ollaan TODELLA huonoja ton meidän oman järkkärin kanssa. :D Siinä ehkä sitten oppiskin edes jotain perusjuttuja.

Aamiaiselta siirryttiin Mimmin kanssa mun luo suunnittelemaan vähän esim. marraskuussa järjestettäviä muotimessuja, joiden suunnittelutiimiin saatiin kunnia liittyä viime keväänä. Meillä on vaikka mitä juttuja kehitteillä ja aiotaankin tuoda vähän nuorekkuutta ja väriä niille messuille!

Sitten suunnattiinkin Paasitornin pitoihin aka maailman parhaisiin bileisiin! :DD Meille maailman parhaat bileet tarkoittaa paljon hyvää ruokaa ja kaikkea mielenkiintosta. Ei olla ehkä koskaan nähty niin paljoa ruokaa, joten oltiin aika fiiliksissä... Täällä siis oli monta eri ravintolaa edustamassa ja sekös meitä miellytti. Ei yhtään ihmetelty, että meidät on kutsuttu paikalle. :D


Mipe ensimmäisessä maistelupisteessä.. Jättikatkarapuja yms. muuta herkullista.


Tapaksia..


Cantina Westin huoneessa oli kaikkea ihanaa ruokaa myöskin..


Peppi dippailee onnellisena.


Aika ilosinahan ne..


Mä voin virallisesti ilmoittaa, että VIHAAN energiajuomia. Ne on mun mielestä pahoja, enkä oo ikinä tajunnu kuka vapaaehtosesti juo niitä. Tänään kuitenkin ihastuin tähän uuteen energiaveteen, joka ei maistu yhtään energiajuomalta, vaan lähinnä joltain sitruunaiselta kivennäisvedeltä. Siitä kuitenkin sai energiaa ja sekös kelpas neiti sairastelijalle..


Päästiin myös Skanskan pisteellä muuraamaan. Oltiin heti ihan innoissamme ja kuultiin, että Tarja Halonen oli käynyt eilen muuraamassa.


Peppi ei kaikkea voi syödä..


Saatiin myös viralliset todistukset :DD



Mekko: Object, (L)
Laukku: L.A.M.B Century 21
Legginssit: Piruetti, (XL)
Kengät: Nike, Bangkok (9.5)





Lasit: Ray Ban
Jakku: Only (L)
Toppi: H&M (L)
Laukku: I heart NY
Hame: Gina Tricot (40)
Legginssit: Piruetti
Kengät: Converse (37)



Oli mukava päivä ja oli huippua saada hengailla Mimmin kanssa. Tää meidän elokuun kaaos koki tänään taas aikamoisen käänteen, kun Mimmin talon hissi hajos nyt ilmeisesti ihan kunnolla (ei kuulemma kuitenkaan Mimmin toimesta) ja meidän tavarat on loukussa yheksännessä kerroksessa. Ei siinä muuten mitään, mutta hissi korjataan vasta 4.9 ja ne pitäis saada muutettua sieltä pois 31.8 mennessä. Mitä ihmettä me voidaan tehdä? Eihän kukaan voi raahata pesukonetta yheksää kerrosta? Kaaos on myös syventynyt, kun mun tietokone vetelee todellakin viimeisiään (sammuu sata kertaa päivässä) ja meidän molempien pokkarit on hajalla.. Mimmi kuvaileekin sitten kännykällä siellä Kuopiossa ja tulee ihan meidän blogin alkuajat mieleen, kun ei omistettu kameroita ollenkaan. :D

Nyt oon kuumeinen ja painunkin nukkumaan pitkät yöunet. En päässy tänään lintsillekkään, vaikka meijän piti Mikon kanssa mennä vähän pyörimään laitteisiin. Ihanaa yötä kaikille! :)

18 kommenttia:

  1. Oooo ihanaa että olette mukana messuilla :)! Toivottavasti myös mahdollisimman paljon näkyvillä niin jos vaikka vihdoinkin pääsisi MTL-syleilyyn ^__^!

    Tulee ihan haikea fiilis kun miettii messujen järjestämistä, järjestin ite nimittäin aikoinaan lopputyönäni messutapahtuman nuorille (asiaa mm. alkoholista, huumeista jne) ja voin sanoa että oli kyllä aivan mahtavaa! Lähtisin ehdottomasti jälleen mukaan jos joskus olisi taas mahdollista.

    VastaaPoista
  2. Missä ne muotimessut on ja miten niille pääsee?
    Mä rupesin kaverin kanssa koulun lehtiprojektin sivuprojektina pitämään jonkin näköistä muotiblogia, joten olisi kiva päästä joihinkin alan tapahtumiin - etenkin jos te minun idolini olette paikalla.
    (Jos teiltä vaikka saisi kuvat ja pienen haastattelun ;) )

    VastaaPoista
  3. Ootko yhessä Mikon kans? :)

    VastaaPoista
  4. Hey girls,
    I've just read your blog for the first time and for me it's a bit hard. With google translate, I put your stories in Dutch, but still, you get a bit of a strange story.
    But hey, it doesn't matter at all, because you girls put so many great pictures to it, it all becomes clear.

    I already love your stuff!! :-D

    XOXO LieveMiekjuh

    VastaaPoista
  5. Mä luin että Mimmin tissit hajos ihan kunnolla... :D

    -Miku-

    VastaaPoista
  6. Jes bongasin teidät Paasitornin pidoista :)
    Oli kyllä aikamoiset mätöt.

    -Katja-

    VastaaPoista
  7. Hejppa ihanaiset!

    Miten teillä on hiukset niin näpsäkän näköisesti aina ja aivan mahtavat värit? :) Hiustuotesalaisuuksia?

    -Sanna

    VastaaPoista
  8. Energiajuomat, hyi! Mutta nyt täytyy suositella ruotsalaista KickUp-juomaa, on niiiin hyvää (ja kolme eri makua)!

    Lisää tietoa:
    http://kickup.se/en/products/drink

    En tiedä, mistä kaikkialta tuota saa Suomessa, mutta ainakin Vantaan Tammiston Sportiasta. :D

    VastaaPoista
  9. En voi sanoin kuvata, kuinka paljon teistä saan voimaa. Oon ollut tässä hirmu surullinen ja tyytymätön itseeni. Nytten, kun päätin poiketa sivustollenne sain hymyn huuliini. Teistä vaan jotenkin huokuu sellanen elämänilo ja tietynlainen tasapaino/tyytyväisyys itseenne ja elämään. Kiitos siitä että piristätte mun päiviä!
    Terkuin iina <3

    VastaaPoista
  10. ni mul ois sellanen kysymys että miten te tutustutte ihmisiin? :)) Ku menin just lukioon enkä oikeen tiiä et miten tutustuisin uusiin tyypeihin ja mitä juttelisin niille :DD

    VastaaPoista
  11. ai siis ne muotimessut, joiden yhteydessä on terveys-, ja häämessut? ainakin parina viime vuotena on ollut, ja oon siellä käynyt.
    ootteko paikalla siellä? jos vaikka onnistuisin törmäämään teihin jossain (kuten terveysmessujen ilmaisten ruoka- ja karkkinäytteiden [öh onko näyte edes oikea sana tuohon] luona).

    aah noi mansikat näyttää ihanilta. ja tuota energiavettä pitää maistaa, vaikka ihan energiajuomista pidänkin.

    VastaaPoista
  12. Pepppiiii mikset enää pidä hiuksii auki :( vai ootsä leikannu ne lyhyeks? Sulle sopii lyhyetki, MUT ne pitkät oli niiiiin ihanat ja olin aina niiin kateellinen sun ihanista hiuksista :D

    VastaaPoista
  13. Hiuspostausta vois joskus tehdä! :) Me käydään kampaajalla molemmat säännöllisesti, käytetään hyviä tuotteita ja ghd on pelastus! :)

    joo muotimessut taitaa olla samassa yhteydessä kauneus ja terveysmessujen kanssa. Ainakin viime vuonna oli. :) Hassua muuten, en olis viime vuonna siellä vieraillessani tajunnut järkkääväni siellä ohjelmaa tänä vuonna. :D

    Mä oon leikannut hiukset ihan lyhyiksi, siksi niitä hulmuavia latvoja ei enää näy! :)

    VastaaPoista
  14. Iina: Ihanaa, että saat voimaa meistä. Tulee tosi hyvä mieli, kun kuulee tollasta. <3 Jaksamisia sinne paljon ja lämpimiä syleilyitä!!! <3

    Anonyymi: Mä oon aina ollut vähän ujo tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta kai sitä vaan mennään sitten ja koitetaan aina sopivan paikan tullen jutella. :)) Lukiossa esim. kursseilla löytyy aina tyyppejä, joilla on samanlaiset mielenkiinnonkohteet. Kannattaa vaan kuunnella juttuja ja sitten yrittää keskusteluihin sisään. :) Muuta en osaa neuvoa! Netti on kans hyvä tapa tutustua. Lisäät vaikka facebookissa kaveriks ja rupeet jututtamaan uutta koulukamua!

    VastaaPoista
  15. vous etes resplendissante toutes les deux et j adore vos tenues !

    bon w end

    VastaaPoista
  16. Silti Peppi oot freessin näkönen! :) Vaikka itestä tuntuuki erilaiselta kipeenä, tiedän tunteen kun ite lähin aikaseen aamulla Tallinnaan koko päiväksi kuumeessa ja ilman ääntä. :/ :D

    VastaaPoista
  17. Oon jo pidemmän aikaa lukenut tätä teidän blogia, mutta nyt vasta uskaltauduin kommentoimaan :)..Ihanaa, että pidätte meidän "isojen tyttöjen" puolia, ja näytätte, että aina ei tarvi olla laiha ollakseen kaunis. Jatkakaa samaan malliin :)<3

    Sitä piti kysymäni, että itse en oo törmänny ainakaan vielä tuohon energiaveteen kaupoissa, eli pitäskö sitä siis saada ihan normi kaupoista, vai mikä on homman nimi :DD..? En nimittäin itsekään voi sietää edes energiajuoman hajua, mutta tuommoinen tulis tarpeeseen :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.